Innokkaat hankkivat katoilleen aurinkopaneeleja sähkön myynti mielessä

Anonyymi-ap

Innokkaat hankkivat katoilleen aurinkopaneeleja sähkön myynti mielessä – asiantuntija toppuuttelee
Aurinkosähkön osuus Suomen sähköntuotannossa on vielä alle prosentin, mutta määrän ennakoidaan kasvavan nopeasti.
Etusivulle



IS EXTRAJos Putin kuolisi nyt, nämä ihmiset saattaisivat nousta valtaan – ja näin he ovat puhuneet Suomesta: ”Missään mielessä ei hyvä vaihtoehto”
TALOUSSANOMAT
Innokkaat hankkivat katoilleen aurinkopaneeleja sähkön myynti mielessä – asiantuntija toppuuttelee
Aurinkosähkön osuus Suomen sähköntuotannossa on vielä alle prosentin, mutta määrän ennakoidaan kasvavan nopeasti.


JAA

TALLENNA

KOMMENTIT

Ylijäämäsähköä saadaan kattopaneeleista Suomen oloissa kesäaikaan.
Ylijäämäsähköä saadaan kattopaneeleista Suomen oloissa kesäaikaan. KUVA: TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA

STT, Elina Korkee
14.10.2023 9:14
KUN sähkön hinta heilahtelee, aurinkopaneelit omakotitalon katolla saattavat tuoda rahaa taloon – silloin tällöin. Kotitarvekäyttöön tähtääminen on kuitenkin turvallisempi ratkaisu. Tarjolla on myös kotiakkuja, mutta sellainen ei asiantuntijoiden mukaan ainakaan toistaiseksi ole rahassa mitaten kannattava hankinta.

– Järjestelmän koko ja aurinkopaneeleilla tuotettavan sähkön määrä kannattaa mitoittaa siten, että oman käytön osuus on suuri. Mitoitus kiinteistön toteutuneen sähkönkäytön perusteella on taloudellisesti turvallisinta, tiivistää uusiutuvan energian asiantuntija Veli-Matti Virtanen valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivasta.

Omakotitalon ylijäämäsähkön myynnistä on tehtävä sähköyhtiön kanssa sopimus ennen aurinkosähköjärjestelmän käyttöönottoa. Se, miten paljon tai vähän myynnistä saa, riippuu muun muassa sääoloista.

Montako prosenttia omaan käyttöön on sopivan suuri osuus, sitä Virtanen ei ryhdy tiukasti rajaamaan. Hän suosittelee kuitenkin miettimään myös sitä, onko sähkön­kulutus lähiaikoina kasvamassa – onko suunnitelmissa esimerkiksi sähköauton hankinta.

Toisaalta jos hankitaan suurempi aurinkosähköjärjestelmä, sen kulut kilowattituntia kohti ovat pienemmät. Kun vielä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aiheutti Euroopassa sähkön hintaa nostaneen energiakriisin, houkutus ylilyöntiin on ollut olemassa.

– Jotkut ovat saattaneet mitoittaa järjestelmänsä katto täyteen -periaatteella. Me emme sitä kuitenkaan varsinaisesti suosittele, sanoo Virtanen.

Kotiakusta saattaa tulla kannattava
YLIJÄÄMÄSÄHKÖÄ saadaan kattopaneeleista Suomen oloissa tietysti kesäaikaan. Myös säällä on merkitystä: esimerkiksi aurinkoisella säällä usein tuulee vähän eli tuulivoimaa on niukasti.

Sähkön hinnan vaihtelujen vuoksi omakotitalon aurinkopaneelien sähkö saattaa päätyä myyntiin talonomistajan kannalta ikävän halvalla. Yksi tapa ratkaista ongelmaa on hankkia kotiakku, jolla sähkö säilyy omaan tulevaan käyttöön.

Veli-Matti Virtanen Motivasta kertoo kuitenkin, että kotiakku ei ainakaan toistaiseksi ole kannattava investointi. Joskus tulevaisuudessa akkuteknologian kehittyminen saattaa alentaa hintaa tai sähkön hintavaihtelut saattavat kasvaa niin suuriksi, että kotiakun hankkiminen voi olla rahassa mitaten kannattavaa.

– Akustot ovat ainakin toistaiseksi sen verran kalliita, että kotiakkua ei nähdä lähtökohtaisesti kannattavana. Tosin kyllähän niitä ihmiset laittavat ja käyttävät, sanoo Virtanen.

Alan yrityksiä edustavan Aurinkoenergiayhdistyksen varapuheenjohtaja, Scanofficen toimitusjohtaja Atte Kallio vahvistaa, että kotiakku ei välttämättä ole kannattava hankinta nykyisessä markkinatilanteessa. Hänen mukaansa jo lähitulevaisuudessa voi olla toisin, kun yhä enemmän sähköä tuotetaan säästä riippuvaisilla tavoilla ja hintavaihtelut lisääntyvät.

– Kuka tietää, mikä on tilanne viiden vuoden päästä tai ensi talvena.

Kotiakut ovat pitkäikäisiä laitteita, ja takuuaika saattaa olla kymmenenkin vuotta. Kallion mukaan hankinta voi jo nyt olla perusteltu esimerkiksi harvaan asutulla maaseudulla.

– Kun on kotiakku, selvitään pidemmästäkin sähkökatkosta, ja marjat ja hirvenlihat säilyvät pakastimessa.

Aurinkosähkön osuuden arvioidaan kasvavan
ATTE KALLION mukaan aurinkopaneeleja myytiin viime vuonna runsaasti ja komponenteista tuli pulaakin. Nyt paneeleja pystytään valmistamaan, mutta kysyntä on tasaantunut. Hinta on hänen mukaansa ostajan näkökulmasta nyt kohdallaan.

– Kaikenlaisiin kiinteistöihin niitä menee – omakotitaloihin, taloyhtiöihin, yrityksille. En voi sanoa, että painottuisi johonkin, aika tasaisesti menee, sanoo Kallio.

Aurinkosähkön tuotanto on muutamien viime vuosien aikana kasvanut nopeasti, mutta sen osuus Suomen sähköntuotannosta on silti vielä alle prosentin. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on hiljattain arvioinut, että vuonna 2030 aurinkosähköä olisi vajaat kuusi prosenttia sähkön vuosituotannosta Suomessa. Fingridin pidemmän aikavälin skenaariossa aurinkosähkön osuus olisi vuonna 2035 noin 3–10 prosenttia.

– Arviot vaihtelevat tosi paljon. Investointihalukkuus teollisen kokoluokan aurinkovoimaan riippuu muun muassa siitä, millaiset edellytykset on rakentaa tuulivoimaa, sanoo johtava asia

0

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En usko et meistä tulee jotain

        Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
        Ikävä
        10
        2670
      2. Kuvaile itseäsi

        Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
        Ikävä
        93
        1987
      3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

        Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
        Suomalaiset julkkikset
        40
        1518
      4. Huomenta keskipäivää

        Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
        Ikävä
        260
        1398
      5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

        Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
        Maailman menoa
        272
        1048
      6. Oletko koskaan katunut kun

        elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
        Ikävä
        68
        946
      7. Olen J-mies

        Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
        Ikävä
        47
        891
      8. Ei sitten, ei olla enää

        Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
        Ikävä
        77
        870
      9. Sinusta näkee että

        Kaipaat paljon.
        Ikävä
        55
        864
      10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

        Olet suloinen...
        Ikävä
        44
        775
      Aihe