Olen harrastanut lintujen kiikarointia parikymmentä vuotta. Vain kaksi kertaa olen nähnyt rengastetun linnun. Ensimmäisellä kerralla oli rengas kalalokilla ja toisella kertaa heinäsorsalla. Kuitenkaan en saanut rengastietoja kummaltakaan kun olivat liian etäällä. Myös kuolleet linnut olen tarkistanut, löytyykö rengasta, mutta huonolla menestyksellä. Voiko kiikarilla (8 kertaa suurentava) nähdä renkaan tietoja, että voisi ilmoittaa rengastoimistolle renkaan tiedot? Kaukoputkella ehkä ainakin voisi näkyä, suurennos 15-45. Kumma kun ei edes löydä rengastettua lintua tuon useammin, saati sitten että näkisi vielä mitä renkaassa lukee. Harrastelen Oulun alapuolella, ehkä täällä on vähemmän rengastettuja lintuja.
Tarkkailija
Kika
3267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen saanut tiedot yhdestä rengastetusta linnusta.Lähetin tiedot Tukholman eläinhistorialliseen museoon.Lintu oli sotka joka oli rengastettu Malmössa Ruotsissa,neljän yksilön poikueesta kolme vuotta aikaisemmin.Ammuin sen aivan pohjoisruotsissa.Ei näihin hommiin kyllä pikkukiikari riitä.Muita renkaita en edes ole nähnyt.
Jatkokysymys: Onko tiedossa kellään, mitä lajeja rengastetaan yleensä linnuista? Siis mitä lajeja erityisesti kannattaisi tarkkailla tarkemmin. Viime aikoina olen yrittänyt löytää yleensä vaan rengastetun linnun, muun tarkkailun lomassa. Olisihan sekin saavutus, vaikka ei renkaasta saisikaan selvää. Eiliseen viestiin pitää lisätä, että lapsena ollessa näin kuolleella talitiaisella renkaan jalassa. En kuitenkaan tiennyt miksi sillä oli se jalassa. Ihmeteltiin vaan velipoikien kanssa sitä rengasta.
Suomessa rengastetaan kaikkia lajeja. Tosin tietysti joitakin erittäin vähän niiden vaikean pyydytämisen takia (esim. sorsat), mutta esim. Suomen pöllöistä renkaissa on yllättävän iso osa (eli jos löydät auton alle jääneen pöllön, kannattaa ehdottamasti tarkistaa!)
On totta ettei renkaita oikein pysty lukemaan kiikareilla. Tai edes kaukoputkella. Mutta esim. joutsenilla käytetään suuria kaularenkaita jotka pystyy lukemaan kauempaa. Itse olen yhden tällaisen lukenut, se oli rengastettu Saksassa. Muita muiden rengastamia lintuja en sitten ole edes nähnyt.
Täältä sivustolta löytyy kaikkea mielenkiintoista:
http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/rengastus/
Ja tästä taulukko rengastusmääristä:
http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/rengastus/tuloksia/summat/index.asp
Eli auton alle jääneet linnut kyllä kannattaa tarkistaa, niistä saa ainakin renkaan luettua jos sillä sellainen sattuu olemaan. Itsekin tutkin eilen 3 räkättiä..
Niin ja siis laulujoutsenparvia kannattaa tarkkailla jos on mahdollisuus.
Ja jos joku harrastaa varislintujen tai lokkien ammuskelua, toivon että myös niiden jalat tutkittaisiin. Sillä eihän ole missään nimessä rikos tappaa rengastettua lintua (jos se on rauhoittamaton), vaan pikemminkin arvokas tieto!
Hyvin toimittu Metsämies sen sotkan kanssa!