Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos en siis harhaile koko juttua.
En sitten aio sinua odotella
85
2449
Vastaukset
- Anonyymi
Toivon, että olet onnellinen kuitenkin tapahtui sitten mitä tahansa.
- Anonyymi
Kello tässä tikittää, en ehdi saada mitään elämässä, jos odottelen jotain oman mielikuvitukseni tuottaman jutun toista osapuolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kello tässä tikittää, en ehdi saada mitään elämässä, jos odottelen jotain oman mielikuvitukseni tuottaman jutun toista osapuolta.
Ymmärrän kärsimättömyyden. Se ei ole pelkästään sitä. En vain jaksa elää kuvitelmissa päivästä toiseen. Tiedän, ettei mitään tule tapahtumaan. Miksi siis pitkittää ikävää.
Tiedän kyllä miltä sinusta voi tuntua.
Hyvät yöt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kello tässä tikittää, en ehdi saada mitään elämässä, jos odottelen jotain oman mielikuvitukseni tuottaman jutun toista osapuolta.
Mitä olet tehnyt asian eteen sit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asian eteen sit?
Mitähän tämä mies on muuta tehnyt minkään eteen kuin vedättää kaltaisiasi tunnistelijoita sun muita kitisijöitä😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asian eteen sit?
Sinunkaan teollimiehen härkkiminen tuskin lisää vetovoimaaasi, selväjärkisyys on aika tärkeä prinsiippi kuitenki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkaan teollimiehen härkkiminen tuskin lisää vetovoimaaasi, selväjärkisyys on aika tärkeä prinsiippi kuitenki
Ihan turhaa on toimintasi. Sinäkö muka päättelisit ano palstalla selväjärkisyyttä? Ei sulla riitä kapasiteetti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkaan teollimiehen härkkiminen tuskin lisää vetovoimaaasi, selväjärkisyys on aika tärkeä prinsiippi kuitenki
Et myöskään erottaisi selväjärkistä idiootista tai mielenterveyshäiriöisestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkaan teollimiehen härkkiminen tuskin lisää vetovoimaaasi, selväjärkisyys on aika tärkeä prinsiippi kuitenki
Prinsiippi sulla on pöksyissä..
sivusta :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaa on toimintasi. Sinäkö muka päättelisit ano palstalla selväjärkisyyttä? Ei sulla riitä kapasiteetti
Kyllä riittää ja olen jo konsultoinut osaamistani eteenpäin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et myöskään erottaisi selväjärkistä idiootista tai mielenterveyshäiriöisestä
Voi tuitui pikkuista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prinsiippi sulla on pöksyissä..
sivusta :)Sun pöksyihin voinko kurkistaa. -sivummalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaa on toimintasi. Sinäkö muka päättelisit ano palstalla selväjärkisyyttä? Ei sulla riitä kapasiteetti
Hieman enemmän riittää kapasiteetti kuun omaan katkeruuteen sairastuneilla, joilla ei ole muuta mihin pölöjä käsityksiään perustaa kuin anonyymin palstan teollaavan äijän jodlailut, mahtaa olla tärkeä päämäärä jos tuhlaa siihen vuosia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun pöksyihin voinko kurkistaa. -sivummalta
Vertailette boksereita keskenänne?
Miksi et kertoisi sille vastapuolelle rehellisesti tunteistasi. Niin minäkin aikanaan yritin.
Tulin väärin ymmärretyksi.- Anonyymi
Mikä homma ;).
...- Anonyymi
Miten kolme pistettä liittyy tähän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kolme pistettä liittyy tähän
Onko se kajahtanut kojootti sun tekoälyllinen tunniste? Sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se kajahtanut kojootti sun tekoälyllinen tunniste? Sivusta
Hän fundeeraa kuin Turtiainen silmäprillit päässä sekä seksy että smart
- Anonyymi
Pääset vapauteen sen tulemme molemmat näkemään kun kaikki loppuu. Voi hyvin pidä huolta itsestäsi.
- Anonyymi
Niin sinä sen sanoit. Olet halunnut olla vaan yksin vaikka minä olisin ollut saatilla ja tyrkyllä odottaen kokoajan sinua.
Jokaisen ihmisen kannattaa oikeasti nähdä vaivaa. Jos se on sen vaivan arvoista.
Miksi ikävöidä jotain minkä voi saada
En muuta osaa neuvoa.
Eikö ole helpompi kysyä kuin miettiä yksin onko tunteet tai ne kuvitelmat mahdollisia laittaa toteen kuin jäädä yksin miettimään ja pahimmillaan missata tilaisuus.- Anonyymi
Sinä mitään harhaile tiedät sen itsekin. Kovaa touhua on ollut ja kierroksilla ollaan käyty. Ymmärrän että haluat konkretiaa se on selvää. Leikit sikseen ja toista opiskelemaan ihan kunnolla. Se on sitä elämää eikä sitä pidä pelätä. Se vasta antaakin ja opettaa. Kasvattaa ja keventää. Tiedät että jos haluat tutustua olen täällä ja tavoitettavissa. En sinulta sulkisi ovea vaan pääsisit kyllä viereeni hölisemään anytime.
- Anonyymi
Muistathan sen, että minä rakastan sinua elämäni loppuun saakka, se on kuitenkin tärkeintä, että olet onnellinen.
- Anonyymi
Jos olisit hän, niin mene vaan.
Oon itsekin ollut pitkään yksin ihan omasta tahdostani ja se on mulle ok.
Mulla ei tosin ole mitään selkeää "juttua" jotta voisin kuvitellakaan sellaista olevan. Mutta tympii ihmiset jotka valittaa siitä ettei toinen tee vaikkapa sitä aloitetta kun se on sellainen asia jonka voi itsekin tehdä.
Mielestäni se on juurikin pelleilyä jonka voit ihan itse lopettaa.
Tietty se sattuu jos se toinen ei olekaan kiinnostunut, mutta voi myös olla syy siihen miksei se toinen tee sitä aloitetta.
Ja se "juttu" mikä teillä on tai on olematta. Se voi olla omaa kuvitelmaasi tai voi olla ettei se toinen ole ymmärtänyt teillä olevan mitään juttua vaikka olisikin kiinnostunut.
Ja kun vedin itseni mukaan niin "hän" on ihmisenä liian vieras, mutta todella kiinnostava, vaikken ole varma siitä että missä mielessä. Hän voisi olla esim. mukavaa retkeilyseuraa. Itsestäni en menisi takuuseen vaikka metsä mua niin kovin kutsuu. - Anonyymi
Tämä aloitus on naurettavaa pelleilyä.
Puhu hänelle irl äläkä uhkaile täällä kuin pahainen teini.- Anonyymi
Säissä maailmassa oikein lapsi elät? Kuvitteletko oikeasti tämän trollaavan miehen olevan tosissaan, sinulle tuttu henkilö tai jotain muuta mikä auttaisi selittämään tuon henkisen repsahtamisen? Tuolla maailmankuvalla ja noilla käytöstavoilla taidat jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi urputtamaan🥱
- Anonyymi
Teinien viikonloppu hommat
- Anonyymi
Niinhän sinä yrität viisastella, mutta kuulut siihen alikehittyneiden ryhmään joka uskoo tän miehen teatterin olevan totta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä yrität viisastella, mutta kuulut siihen alikehittyneiden ryhmään joka uskoo tän miehen teatterin olevan totta
Puhut itsestäsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut itsestäsi
Tämäkö on sinun paras vasta-argumentti kiusalliseen tosiasiaan?
- Anonyymi
Minä en ole pyytänyt naista odottamaan. Monet asiat on minulle aika vaikeita, kuten nyt vaikka rakkausasiat. En myöskään itse kirjoittaisi tämmöistä aloitusta, koska en usko että mitään aitoa voi löytää tietoisesti sitä etsimällä. Olen itse yrittänyt joskus olla jotain mitä en ole, ja se on aina virhe. Mieheltä.
- Anonyymi
Mä taas odotan kyllä. Odotan sitä sopivaa hetkeä selvittää, onko mitään, mitä odottaa.
-sivusta nainen - Anonyymi
Älä ota enää siinä vaiheessa yhteyttä kun seuraa ei löydykään.
- Anonyymi
En tietenkään
- Anonyymi
Ei ole harhaa ...jos tietäisin että olet hän...antautuisin elämälle...katsoisin, mitä tuleman pitää. .
- Anonyymi
Olisit ny totuuden elämästäsi noilta osin kirjottan tuskin olet yksin omasta valinnastas ja syy miksi odotat on mitä luultavammin se ettei sulla ole keltään muulta edes pienen pientä mahdollisuutta pillua saada mu onnea odotukseesi mä olen yksin omasta valinnastani siksi että en usko kenenkään mielenterveyden kestävän seurustelua kanssani tyttäreni äidin mielenterveys ei ainakaan kestänyt ensimmäinen tyttöystäväni ei luottanut muhun oletti kai että riittä kun hyväksyy mut sellaisena kuin olen poikani äidiltä oli taas tämän äiti vienyt itseluottamuksen josta aiheutui suhteelle omat rasitteensa ja puhtaasti seksisuhde ei toimis en sais kuitenkaan niin usein kui haluaisin ja omankokemukseni mukaan niihin useimmiten suostuu nainen jolta joku mies on vienyt itsetunnon jollain tavalla näin ollen nainen ei usko että kelpaa kenellekään muutoin kuin seksiin
- Anonyymi
Miksi kenenkään mt ei kestäisi sun kans seurustelua?
Johkin muualle sanoinkin vissiin sulle että vois ollakin sellanen jonka kans voisi onnistua..
Niin ja tota miten usein sit haluisit jos luulet ettet sais nii usein ku haluat?
Toi loppu tossa kommentissa 🤗💖🥰 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kenenkään mt ei kestäisi sun kans seurustelua?
Johkin muualle sanoinkin vissiin sulle että vois ollakin sellanen jonka kans voisi onnistua..
Niin ja tota miten usein sit haluisit jos luulet ettet sais nii usein ku haluat?
Toi loppu tossa kommentissa 🤗💖🥰Mitä ihmettä sä oikein puuhata? Miten näet tilanteet? Miten näet toisen ihmisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kenenkään mt ei kestäisi sun kans seurustelua?
Johkin muualle sanoinkin vissiin sulle että vois ollakin sellanen jonka kans voisi onnistua..
Niin ja tota miten usein sit haluisit jos luulet ettet sais nii usein ku haluat?
Toi loppu tossa kommentissa 🤗💖🥰Kuus kertaa päiväs ois iha kiva jos ei toiselta muut saa toki useamminkin jos vai aika riittää se kun on mulle sellain jos ois mahdolista ni mitään muuta haluis tehdäkkään koko päivässä ja mä ny vai olen mielenterveydelle hyvinkin haastava tapaus ainakin siinä kohti jos luulee/olettaa mun olevan missään määrin samanlainen kui perinteinen mies tai miehet yleensäkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sä oikein puuhata? Miten näet tilanteet? Miten näet toisen ihmisen
Mikä hänen kirjoituksessaan oli jotenkin outoa hän esitti uteliaisuudesta kysymyksiä näi ainakin olettaisin ja toki viimeinen kysymys saattoi olla jonkinlainen osoitus siittä että kyseessä on vähintäänkin seksistä hyvin kiinnostunut nainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuus kertaa päiväs ois iha kiva jos ei toiselta muut saa toki useamminkin jos vai aika riittää se kun on mulle sellain jos ois mahdolista ni mitään muuta haluis tehdäkkään koko päivässä ja mä ny vai olen mielenterveydelle hyvinkin haastava tapaus ainakin siinä kohti jos luulee/olettaa mun olevan missään määrin samanlainen kui perinteinen mies tai miehet yleensäkään
6 kertaa päivässä.
Eihän siinä sit ois aikaa enää mihkään muuhun.
Mitenkäs sulla toi menee nytte ilman sitä toista osapuolta?
Lähinnä sitä mietin et Entäs jos ei joskus oiskaan noin montaa kertaa päivässä.
Mitä sitten mahtaakaan olla mies joka ei ole missään määrin kuin miehet yleensäkään. 🤔
🤗💖 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hänen kirjoituksessaan oli jotenkin outoa hän esitti uteliaisuudesta kysymyksiä näi ainakin olettaisin ja toki viimeinen kysymys saattoi olla jonkinlainen osoitus siittä että kyseessä on vähintäänkin seksistä hyvin kiinnostunut nainen
Onko tämä seksistä potentiaalisesti kiinnostuneen naisen esittäminen keskustelupalstalla paras mahdollisuus saada oikeasti?
- Anonyymi
En edes tiedä kuka olet ja minäkö pelleilen etkä sinä?
- Anonyymi
Liikaa välimatkaa bensa on kallista Moi!
- Anonyymi
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Vittu miten idiootti voi ihminen olla. Mikä vittu tollaisella ihmisellä on
- Anonyymi
Luuletko idiootti todella että kukaan haluaa olla tekemisissä ihmisen kanssa joka on vienyt äänen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣
Oletko vieläki päissään ku kommentoit tätä aloittajamiehen feikkidialogia ihan miten sattuu jotenkin Hysteerisen oloisesti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko vieläki päissään ku kommentoit tätä aloittajamiehen feikkidialogia ihan miten sattuu jotenkin Hysteerisen oloisesti?
En luota muiden ihmisten arvostelukykyyn
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luota muiden ihmisten arvostelukykyyn
No eipä se kuule kanata
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä se kuule kanata
Varsinkaan tamkoskaassa
- Anonyymi
Itsehän sinä kanssani oot pelleilly joka kerta
- Anonyymi
Ja tätä samaa yhden miehen sirkusta yksinpuheluineen nämä elämän kärryiltä pudonneet tiiraa päivät läpeensä🤦♀️
- Anonyymi
Itsehän sä tässä olet raivonnu ja pelleilly olisit mun kamu etkä pelleilis tosi asia että raivoot kyllä jokaiselle
- Anonyymi
Millainen ihminen lonkkaa tänne mitään artikkeljeita? Mikä tarve?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen ihminen lonkkaa tänne mitään artikkeljeita? Mikä tarve?
Kannattaa availla ehdottomasti nämä miehen kalastelulinkit jos ei muuta keksi
- Anonyymi
Olethan kertonut hänellekin, tuon ihan privana. Mistä tiedät, jos hänkin odottaa, että edes jotenkin hänet huomioisit...
- Anonyymi
Etkö sä nyt vois odottaa loppuelämän. Jooko?
- Anonyymi
Se on hyvä että oot havahtunut siihen et pitää
Yrittää vielä enenmän ja lisää et löydät jonkun sinulle.
Palstan kautta se ei löydy joten mee seuranhakusoveluksiin tai yöelämään.
Muuten jää ne lapset saamatta. - Anonyymi
Teet tietenkin kuten parhaaksi näet, en halua sinua pidätellä jos et ole varma siitä mitä edes haluat minusta.
- Anonyymi
Miehestä miehen itselleni mutta luovutan eihän minua kukaan halua itkupillit kun soi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehestä miehen itselleni mutta luovutan eihän minua kukaan halua itkupillit kun soi
Joo naisena esiintyvä nettitransu ei kiihota naisia
- Anonyymi
Totta. Tämä on ollut uuvuttavaa pelleilyä muttei ole muuten uskaltanut kommunikoida vaikka mahdollisuus onkin ollut.
Epäselvyys on just yks suurimmista syistä arasteluun. Sitä ei alussa ollut, oli muu syy silloin arastella.Täällä on saanut kuvan jotta sinulla(hänellä) on oma kaivattu. Voi olla trollien aikaansaannosta mut sitäpä kun ei voi tietää.
Tässä olen odotellut sinun(hänen) askelmaa omaan kaivattuun IRL näkysälle,ei vaan etene se hällä. Jos olen väärässä tuosta sun kaivatusta ja en saa itselle myöskään sinulta mitään IRL viestiä niin toivottavaa onkin minunkin elämän helpotttamiseksi et sulla olis joku siinä. Varmuus asiassa saisi nykähdyksen omaan mielenrauhaan ja uusiin suunnitelmiin. Yksi tietenkin olisin mut voisin vaihtaa maisemaa hyvä omalla tunnolla kyllä. Tietenkin tuo sun joku suhde kääntäisi minulta sisuskalut nurin, sehän on välttämätön eteenpäin pääsemisessäni.
T. n - Anonyymi
Suosittelen, että menet eteenpäin mikäli vaikealta tuntuu. Kerran se vaan kirpaisee.
- Anonyymi
Mikä tässä miehen provossa sinua taas sytytti filosofisuuteen?
- Anonyymi
Eteenpäin sanoi mummokin lumessa
- Anonyymi
En ole pyytänyt häntä odottamaan. Päin vastoin, toivon että hän löytää onnensa.
- Anonyymi
Eipä ihme kun olet naurettava pelleilijä että harhaa se on.
- Anonyymi
Itse sinä tässä olet pelleilly meidän niin piti olla yhteydessä ettei enään kadota ja vielä mitä sulta taas haukut sain en kyllä tuollaista jaksa että eka kaipaat sitten haukut minua
- Anonyymi
Ei haukku haavaa tee.
- Anonyymi
Hyvä. Etsi sitä seuraa. En tarvitse sinua.
- Anonyymi
Miksi pitää aiheuttaa pahaa mieltä.
- Anonyymi
Vika on sun päässäs jos trollimiehen mokellus menee tunteisiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vika on sun päässäs jos trollimiehen mokellus menee tunteisiin
surkee oot.........
- Anonyymi
Vitun hullu..
- Anonyymi
Hyvä yritys perussuomalainen populisti..
- Anonyymi
Tapa koo ittes jo äitiskin häpeää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapa koo ittes jo äitiskin häpeää
Aggressiivisuutesi on kovin läpinäkyvää. Onko sul kaikki kunnossa?
- Anonyymi
Varsin epätodennäköistä, että se kiinnostuksen kohde kävisi täällä lueskelmassa.
- Anonyymi
Eri aikaan käymme siellä..
- Anonyymi
Onneksi Petteri ja ystävät lakkauttavat perintöveron Suomesta. Kateusvero kuuluukin lakkauttaa jo taloussyistä.
- Anonyymi
Puhu kohteelle, jos tunteita oli. Ei kai tunteet turhaan tule. Sillä selviää.
- Anonyymi
tai vedä kuivat huussissa, kuten minä teen siis
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23116685Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van222098- 1101930
- 1871700
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191443Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216952- 119847
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu210722