Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevansa irtipäästämisen prosessissa ja triathlon on yksi niistä asioista, jotka nyt saavat lähtöpassit naisen elämästä. Stooreissa Martina täsmentää jäävänsä ennaltamäärittlemättömän pitkälle tauolle 10 vuoden aktiivisen treenaamisen ja kisaamisen jälkeen.
Mitä tapahtui sille alkuvuoden uholle? Piti olla uusi valmentaja, uudet tavoitteet ja muistaakseni Martina meinasi vielä tähdätä Havajille Konan kisoihin, joista on aiemmin mediaan puhunut? Ei selvitty edes puoleenväliin vuotta, kun Martina laittoi pillit pussiin.
Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
73
2349
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tainneet enää myydä nämä triathlon jutut. Ehkä nyt tulee Puisto Tour tilalle , sehän loppui ihan seinään pari kesää sitten, jospa nyt on uuden alku ?
- Anonyymi
Jostain syystä ei uskaltanut enää sinne Turkuun tulla koska siellä suunnalla ilmeisesti asuu yksi vainoaja. Olisiko saanut jotain uhkauksia sieltä suunnalta silloin kuten myös ennen Turussa järjestettyjä kisoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tosiasia on, että tapahtumiin osallistui alle 10 ihmistä ja lapset mukana. Tour keskeytyi, kun Aitolehti ei kestänyt totuutta (ihmisiä ei kiinnosta)
- Anonyymi
Paskaahan se aina jauhaa 200 tais olla paras sijoitus maksetulla turistilipulla ja ei yhtään täysmatkaa noloa hahaa

Mene lääkäriin please toi vainoharhaisuus huolestuttaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskaahan se aina jauhaa 200 tais olla paras sijoitus maksetulla turistilipulla ja ei yhtään täysmatkaa noloa hahaa
Olihan Martinalla yksi täyden matkan triathlon eli Frankfurtin kisa, joka päättyi paskat ja kuset housussa ensiapuun 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan Martinalla yksi täyden matkan triathlon eli Frankfurtin kisa, joka päättyi paskat ja kuset housussa ensiapuun 🤣
Martinalla ei ole ollut koskaan paskat housuissa, joten mitä hyödyt kun kokoajan keksit valheita Martinasta ? Sofia kyllä huusi suorassa TV -lähetyksessä , että nyt hänellä tulee varmasti paskat housuun 💩 .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martinalla ei ole ollut koskaan paskat housuissa, joten mitä hyödyt kun kokoajan keksit valheita Martinasta ? Sofia kyllä huusi suorassa TV -lähetyksessä , että nyt hänellä tulee varmasti paskat housuun 💩 .
Kävitkö tarkistamassa asian paikan päällä 😳
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia on, että tapahtumiin osallistui alle 10 ihmistä ja lapset mukana. Tour keskeytyi, kun Aitolehti ei kestänyt totuutta (ihmisiä ei kiinnosta)
Kovasti kiinnostaa
- Anonyymi
Kävikö niin että sponsorit kyllästyi odottamaan huipputuloksia joita tää harrastelija ennakkoon muisti hehkuttaa! Kyllä jokainen mainosrahoja tiettyyn urheilijaan satsaava näkis menestystä eikä seliseliselittelyjä.
- Anonyymi
Kovia sponsoreita oli Martinalla: Superdry ja Tena. Harmi jättää se kaikki taakse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovia sponsoreita oli Martinalla: Superdry ja Tena. Harmi jättää se kaikki taakse.
Olihan Martinalla nämä lisäravinteet ja voimajuomat joita mainostaa vieläkin 🙈
- Anonyymi
Hulavanne tour. Pitää tehdä sille tilaa elämässä. Jostain pitää luopua
- Anonyymi
Aussi nurkkaan, kun Martina pyörittää hulahulavannetta olohuoneen toisessa nurkassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aussi nurkkaan, kun Martina pyörittää hulahulavannetta olohuoneen toisessa nurkassa.
Missä korkeasti koulutettu rahakas puoliso oikein luuraa ? Onko jo prosessoitu ulkoruokintaan ?
- Anonyymi
Ainahan se innostuu jostain ja sit se alkaa leuhotus ja vouhotus.
Antaa hänen tohkata, ei meiltä ole pois.- Anonyymi
Samanlaillahan Martina vouhkasi, että hänestä tulee sisustussuunnittelija ja aiheeseen tarttui myös IL, MTV ja Seiska. Opinnot piti alkaa 2012.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlaillahan Martina vouhkasi, että hänestä tulee sisustussuunnittelija ja aiheeseen tarttui myös IL, MTV ja Seiska. Opinnot piti alkaa 2012.
Yksinkertaisesta päästä kärsii koko keho !
Kun ei ole älyä opiskella yhtään mitään, niin täytyyhän somessa hehkuttaa sitä sun tätä opiskelua.
Martinalle jo peruskoulu teki tiukkaa, joten sellainen tapaus !
- Anonyymi
Kyllä paljon muuta iloa on tulossa hälle. Hevoinen tulee Suomeen jossainvaiheessa. Samaten on antanut ymmärtää lähtevänsä Australiaaan ja mikäs sen parempi kuin uudet maisemat kun rakkaan lajin on tauolle laiitanut hän.
- Anonyymi
13:29 hohhoijaa tota sun sönkötystä.
- Anonyymi
On olipa taas mummon kirjoitus täydellistä siansaksaa ....UGH
- Anonyymi
Ainoa järkevä päätös häneltä jättää triathlon kisailu . Voisi katsoa olisiko veteraaniurheilun lajeissa mitään mikä kiinnostaisi.
- Anonyymi
Jos se totuus nyt viimein iski. Hampaat irvessä raivokkaasti treenaamalla ei päässyt kuin ynnä muut -sijoille. Vaikka muuta yritti todistaa ja Martina-uskovaiset hoki samaa mantraa.
Antaa siis olla. Nyt sitten englanninkieliset maisteriopinnot loppuun, kun kainalossa keikkuu oikeasti natiivienkkua osaava ihminen.- Anonyymi
Mitä ihmeen maisteriopintoja voi tehdä peruskoulun pohjalta? Martinan enkku Instassaan vilisee kirjoitusvirheitä, ihan alkeellisia juttuja ei edes osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen maisteriopintoja voi tehdä peruskoulun pohjalta? Martinan enkku Instassaan vilisee kirjoitusvirheitä, ihan alkeellisia juttuja ei edes osaa.
Ei ole mitään maisteriopintoja, ei suomeksi eikä englanniksi. Somessaan tälläisen pienen lipsahduksen eli sadun eli p_jauhannan oli heittänyt ilmoille. Varmaan iski suuremmanpuoleinen pätemisen tarve. Asiaan ei ole palattu eli n. s. vaiettu kuoliaaksi.
Jos ei osaa tuottaa ymmärrettävää tekstiä äidinkielellään niin ei missään tapauksessa tieteellistä tekstiä englanniksi. Ja kai optetuskielikin olisi ollut englanti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen maisteriopintoja voi tehdä peruskoulun pohjalta? Martinan enkku Instassaan vilisee kirjoitusvirheitä, ihan alkeellisia juttuja ei edes osaa.
Mieskin irvaili, kun ei osannut lausua ökylaukun nimeä oikein 🥴
- Anonyymi
Muuttaa Australiaan ja keskittyy tytön esteratsastusuraan 😍
- Anonyymi
Voi lapsi parka 😞
- Anonyymi
Ehkä on parempikin keskittyä nyt tyttären ratsastus uraan ja niinhän siinä tulee käymään. Kunhan nyt saadaan uusi perheenjäsen rahdattua koti Suomeen.
- Anonyymi
Väitöskirja natiivienkulla.
- Anonyymi
Martina on jo ilmoittautunut keppihevosten kesytyskisaan.
Hän on kuuma nimi.- Anonyymi
Jos Therman ei enää rahoita niin ei enää Hanko ole kiinnostava paikka.
Siellähän Martina ravasi yhtenään " tyttären harrastuksen " takia .
- Anonyymi
Lopettaa = vie enemmän kun tuo, ajan hammas myös. Rahat ei riitä kaikkeen.
- Anonyymi
Harvinaisen järkevä tuo lopetuspäätös Martinalta.
Vaativa harrastus ei ole aikoihin tuottanut kuin pettymyksiä, eli ottanut enemmän kuin antanut.
Kilpailuhenkisenä ihmisenä naisen on varmasti ollut vaikea hyväksyä se, että valtavasta panostamisesta huolimatta tulos on jatkuvasti varsin vaatimaton.
Martinan on ollut vaikea myöntää, että on harrastaja tasoa kaikesta uhosta huolimatta.
Nyt se on ilmeisesti valjennut hänelle itselleenkin ja määrittelemätön tauko on ainoa ratkaisu.
Se pitääkö päätös on hämärän peitossa….- Anonyymi
Voihan olla, että some kiinnostus Martinan triathlon uraan lopahti kehnon menestyksen takia eikä sen varjolla enää myyntiä tullut eikä näin ollen rahaa kassaan.
- Anonyymi
Onpas täällä sikatyhmiä ihmisiä. Martina HARRASTI triathlonia ja yksi hyväkäs väittää että lopetti sen takia koska oli harrastajatasoa. Ja sitten toinen hyväkäs, toki luultavasti sama, puhuu jopa triathlonia harrastavan kohdalla jostain urasta. Tarkoittaako ammattiurheilijan uraa vai mitä ihmettä?

Hän harrasti triathlonia, mutta harrastus tuli lopulta aika kalliiksi. Kalliita triathlonmatkoja, huippuvälineet, monta valmentajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas täällä sikatyhmiä ihmisiä. Martina HARRASTI triathlonia ja yksi hyväkäs väittää että lopetti sen takia koska oli harrastajatasoa. Ja sitten toinen hyväkäs, toki luultavasti sama, puhuu jopa triathlonia harrastavan kohdalla jostain urasta. Tarkoittaako ammattiurheilijan uraa vai mitä ihmettä?
Martina ihan itse esiintyi urheilijana somessaan ja triathlon kisat olivat kokopäiväisten treenien tavoite.
Sikatyhmäkin ymmärtää, että kaikesta naisen omasta uhosta ja vouhottamisesta huolimtta hän ylsi ainoastaan keskinkertaisen harrastelijan tasolle eikä siis ammattiurheilijaksi.
Vannoutuneiden Martinan fanien pettymys on varmaan nyt syvä, kun Martina itsekkin myöntää,että tämä oli nyt tässä kisailun osalta, niin paljon on menty naisen harhoihin mukaan ja nyt sille tuleekin karu loppu.
No eipä hätää vielä on naisella jäljellä kouluttamattoman hyvinvointivalmentaja ura, jota hän todennäköisesti tulee jatkamaan henkensä pitimiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas täällä sikatyhmiä ihmisiä. Martina HARRASTI triathlonia ja yksi hyväkäs väittää että lopetti sen takia koska oli harrastajatasoa. Ja sitten toinen hyväkäs, toki luultavasti sama, puhuu jopa triathlonia harrastavan kohdalla jostain urasta. Tarkoittaako ammattiurheilijan uraa vai mitä ihmettä?
Olihan tuo triathlonin vuosien treenaaminen ja kisailu Martinalle ihan ura, sehän nyt on selvä !
Martinalla on ollut monta uraa ja tähden lentoa tuohon ikään mennessä, mutta kun ei lahjoja ole mihinkään, niin minkä sille sitten voi 🥴 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina ihan itse esiintyi urheilijana somessaan ja triathlon kisat olivat kokopäiväisten treenien tavoite.
Sikatyhmäkin ymmärtää, että kaikesta naisen omasta uhosta ja vouhottamisesta huolimtta hän ylsi ainoastaan keskinkertaisen harrastelijan tasolle eikä siis ammattiurheilijaksi.
Vannoutuneiden Martinan fanien pettymys on varmaan nyt syvä, kun Martina itsekkin myöntää,että tämä oli nyt tässä kisailun osalta, niin paljon on menty naisen harhoihin mukaan ja nyt sille tuleekin karu loppu.
No eipä hätää vielä on naisella jäljellä kouluttamattoman hyvinvointivalmentaja ura, jota hän todennäköisesti tulee jatkamaan henkensä pitimiksi.Fanien? Ai kauheaa....mistä tuo TOLLO sai taas päähänsä ammattiurheilija, kun kukaan ei ole niin sanonut!
Tuo ihminen ei ole muuta kuin kouluttamaton nettikiusaaja, ollut aikoinaan jo koulukiusaaja ja Martina Aitolehden vainoaja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan tuo triathlonin vuosien treenaaminen ja kisailu Martinalle ihan ura, sehän nyt on selvä !
Martinalla on ollut monta uraa ja tähden lentoa tuohon ikään mennessä, mutta kun ei lahjoja ole mihinkään, niin minkä sille sitten voi 🥴No eihän se mikään ura ole, eihän triathlonin harrastamisella laskuja makseta, et ole ihan kartalla.
Aika ikävästi taas kerran sanoo nainen naiselle, "kun ei ole lahjoja mihinkään.."
Onko sulla noin vitt***inen luonne vai mistä olet katkera Martinalle?
- Anonyymi
Anteeksi mikä triathlon?
Tietääkseni hänellä ei kunnon kisoja takana.
Ainoastaan lyhkäisiä ja niissäkin laahustaen maaliin,ei edes harrastajien oman ikäluokan kärjessä.- Anonyymi
Martina on yhden ainoan kerran kisannut täyden matkan triathlonin Frankfurtissa ja maalista suoraan ensiapuun !!
Edes tynkä kisat eivät tuottaneet kuin häntäpään tuloksia. Se on faktaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martina on yhden ainoan kerran kisannut täyden matkan triathlonin Frankfurtissa ja maalista suoraan ensiapuun !!
Edes tynkä kisat eivät tuottaneet kuin häntäpään tuloksia. Se on faktaa.Ihan keskitasolla on ollut omassa sarjassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan keskitasolla on ollut omassa sarjassaan.
Se ei paljoa ole se. Vatsakkaiden mummojen ja pappojen seurassa.
Oikeiden urheilijoiden kanssa jos kisaisi... dead last. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan keskitasolla on ollut omassa sarjassaan.
Keskitasolla? No sanotaan näin, jos helpottaa. Käytännössä ollut huono
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei paljoa ole se. Vatsakkaiden mummojen ja pappojen seurassa.
Oikeiden urheilijoiden kanssa jos kisaisi... dead last.Miten harrastaja voi urheilla OIKEIDEN urheilijoiden kanssa? Kerro ihmeessä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskitasolla? No sanotaan näin, jos helpottaa. Käytännössä ollut huono
Tuloksien mukaan on aina ollut keskivaiheilla omassa sarjassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten harrastaja voi urheilla OIKEIDEN urheilijoiden kanssa? Kerro ihmeessä....
Onko siellä kisaamassa Pro tason harrastajat ja sitten tavallinen rupusakki ?
- Anonyymi
Todella onnellinen että lopetti tuollaisen rääkin. Tai siis ei osallistu kilpailuihin. Varmasti kaikkea muuta kivaa on tulossa.
- Anonyymi
Siksi vainoaja onkin aivan psykoosissa kun Martina ilmoitti asian. Nuo triathlon -kilpailut ja niiden haukkuminen ja se että kuka hoitaa lapsia ja kuka hoitaa koiran ja Eskon sääliminen kun joutuu hoitamaan, onkin ollut sen puheenaiheita ties kuinka kauan.

Seuraavaksi se ottaa taas lapsen harrastukset hampaisiinsa.

Ihan totta kirjoitat, nyt vainoajat kehittää uuden jutun Martinasta, kun eivät voi haukkua enää triathlon kisoista! Nuo kun ei edes sitä tajua, että Martina on harrastaja triathlonisti, kuten 9000 muutakin ihmistä Suomessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavaksi se ottaa taas lapsen harrastukset hampaisiinsa.
Ihan varmasti tekee näin, sairas ihminen jolla on pakkomielle Martinasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavaksi se ottaa taas lapsen harrastukset hampaisiinsa.
Niin Martinalla on tapana tehdä, kun omat projektit eivät menesty !
- Anonyymi
Lopettakaa nyt helvetissä jo tuo paskanjauhaminen, se kun ei auta yhtään teidän hyvinvointianne, että päivät pitkät haukutte täällä Martina Aitolehteä ja hänen läheisiään. Päinvastoinen, joka ikinen solvaus ja haukkuminen vie teitä yhä alemmas ja alemmas. Ensinnäkään kuka edes kehtaa vuositolkulla haukkua jota ihmistä, silloin se kertoo enemmänkin tuon haukkujan huonovointisuudesta ja psyykkisistä ongelmista.
Nyt näyttää tuo sairas ihminen tehneen eilisen ainakin 9 aloitusta, eikö silloin ihminen ole jo hoitoonohjauksen tarpeessa, eli pakkohoitoon ohjauksessa!- Anonyymi
Sinähän näitä jankutat eniten täällä.
- Anonyymi
Kannattaa miettiä ensin se oma terveydentila. Sä "tiedät", että sama sairas?ihminen on tehnyt ainakin 9 aloitusta 😀 ihan pikku vinkki, et vaikuta terveeltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa miettiä ensin se oma terveydentila. Sä "tiedät", että sama sairas?ihminen on tehnyt ainakin 9 aloitusta 😀 ihan pikku vinkki, et vaikuta terveeltä
Mitens oma terveytesi laita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa miettiä ensin se oma terveydentila. Sä "tiedät", että sama sairas?ihminen on tehnyt ainakin 9 aloitusta 😀 ihan pikku vinkki, et vaikuta terveeltä
Mene hoitoon hullu, ei sun kommenteillasi sun pääsi yhtään parane, päinvastoin!
- Anonyymi
Miten alas voi ihminen oikein vaipua, kun ainut päämäärä omassa elämässä on Martina Aitolehden haukkuminen? Hanki oma elämä luuseri, vai onko elämäsi niin tylsää ja tyhjänpäiväistä, ettei sitä voi elää?
- Anonyymi
Ei se ole vaipunut alas koska se on sen synnynäinen lahja ja geeneissä, et on alamaailman porukkaa tää vainooja 💩 .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole vaipunut alas koska se on sen synnynäinen lahja ja geeneissä, et on alamaailman porukkaa tää vainooja 💩 .
Oikein olet pistänyt uloste-emojin kehiin. Kova olet!
- Anonyymi
Niinpä!
Miten alas voi ihminen oikein vaipua, kun ainoa päämäärä omassa elämässä on Martina Aitolehden puolustelu ja kommentoijien solvaaminen?
Luuserille suosittelen tylsistyneeseen elämään vähemmän tyhjänpäivaisiä seurattavia.
Niitä, jotka oikeasti saavat jotain merkittävää elämässään aikaiseksi— voisi olla kannustavaa myös oman elämän korjaamiseksi.
- Anonyymi
Jos hän onkin raskaana...
- Anonyymi
Raskautta veikkaan myös, se jos mikä ois Martinan pelikirjan mukaista.
- Anonyymi
Lonkkanivel ja polvet paskana.
Mutta vuoden päästä kaikki enkat uusiksi, Stravassakin QOH tasoille takaisin. - Anonyymi
Tai ainakin kovasti yrittää... Saisihan sieltä elareita mukavasti kolmoselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai ainakin kovasti yrittää... Saisihan sieltä elareita mukavasti kolmoselle.
En usko että homppelilta paljon elatusrahoja tulisi , onhan sillä jo ennestään hoidettavia ihan riittämiin !
- Anonyymi
40:nen ei jaksa nuorten vauhtia...
- Anonyymi
Hahhaha!!
Eikai tämä mikään uutinen ole sentään.
Aitolehti on ihan harrastelija tasolla,hirveästi vaan vaahtoaa kaikesta.
Vartalo on lyhyt ja tanakka,sopisiko seuraavaksi painon nosto?- Anonyymi
Assi Koivisto voitti oman sarjansa jossain painonnoston kisassa .
Martinahan on kehunut, että hänellä on voimaa niin helvetisti 🥴 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Assi Koivisto voitti oman sarjansa jossain painonnoston kisassa .
Martinahan on kehunut, että hänellä on voimaa niin helvetisti 🥴Baba Lybeck voitti Suomen mestaruuden N55 sarjassa.
Ei huono laji. Baba ja Assi ovat pieniä siroja naisia ja jo iälläkin.
Ei he meuhkaa missään harrastuksestaan.
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona
Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin862048Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä111662- 1021152
Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta
Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin3501126Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."
No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed31113Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔53851Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu21839Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess31777Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä
Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo237737Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,367719