Minulle tehtiin 19.12.2023 linkan ylä- sekä alanivelen luudutuseikkaus, eli jäykistettiin koko nilkka. Syynä oli nivelten paha rappeutuminen ja siihen ei soveltunut tekonivelleikkaus. Olin tosin jonossa kolme vuotta Korona—epidemian ym syiden vuoksi. Lopulta pääsin leikkaukseen.
Kantapäästä asennettiin 10,5 mm x 250 mm titaanitanko pohjeluun sisään. Lisäksi nivelet kiinnitettiin yhdeksällä ruuvilla joista pisimmät olivat 50mm.
Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja leikkaus kesti viisi tuntia.. Leikkaus onnistui hyvin.
Olin sairaalassa sisällä neljä vuorokautta. Kävelyharjoituksia tehtiin kipsin kanssa ennen koititumista. Sairaalassa sain vahvoja kipulääkkeitä. Sain 30 päivän reseptin, mutta yllätykseksi en tarvinnut niitä kuin ensimmäisenä yönä. Joinakin päivinä otin panadolia.
Lasikuitukipsi oli avattaavaa mallia, niin kuin taitaa olla kaikki tänä päivänä. Helpottaa peseytymistä. Kipsi uusittiin kolme kertaa koska pohje kutistui ajan kuluessa. 15.3.24 kipsi vaihdettiin walkeriin, jonka voi säätää sopivan kireälle ilmapumpuilla. Huhtikuun alussa sain luopua siitä. Ja nyt kävelen sisällä jo ilman kipsiä sekä ilman kyynärsuvoja. Ilman sauvoja voi alkaa ulkona kävelemään pikkuhiljaa kivun sallimissa rajoissa.
Nilkka on vielä turvonnut ja kirurgi suositteli hankkimaan tukisukat joka vähentää turvotusta. Suosittelenkin hankkimaan kyseiset tukisukat jo hetimiten, koska nilkka voi muutoin jäädä pysyvästi turvoksiin.
Lepokipua ei ole ollut oikeastaan leikkauksen jälkeen. Vielä on pidemmällä kävelyllä kipua , mutta vähenee koko ajan.
Jännä nähdä miten paljon jäykistys tulee vaikuttamaan normaaliin kävelyyn. Hankin MBT-lenkkarit eli ns.”keinukengät”.
Tsemppiä kaikille joilla on edessä vastaava leikkaus. Itse olen hyvin tyytyväinen operaatioon.
Nilkan luudutusleikkaus
0
463
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1032400- 2251996
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761782- 411365
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031349- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo277862Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli5173790kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181713Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51710