Hei,
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tästä tekstistä, mutta pakko jostain kysyä kun olen jo niin epätoivoinen etten tiedä enää mitä tehdä. Olen siis yhdessä kaalomiehen kanssa. Pitkään ollaan oltu yhdessä, mutta tuntuu etten vain ymmärrä mitä hänen päänsä sisällä liikkuu. Onko kyseessä vain persoonallisuushäiriö vai kuulostaako nämä piirteet jollekin tutusta:
- kaikki on aina muiden syytä tai hänen ansiota, ei ota vastuuta omista teoista. Minulla kuulema vastuu hänestä kun olen hänen vaimonsa.
- vanhempien tulee taloudellisesti tukea lastaan täysin rinnoin. Kuvittelee että minun vanhempien rahat kuuluu hänelle ja kun ei niitä saa, niin ovat sitten meidän vihollisia, joiden kanssa ei voida olla tekemisissä
- minulla ei ole yhtään ystävää, harrastusta tms. Kontrolloi ja kuvittelee omistavansa minut.
Olen jo pitkään halunnut eroa, mutten tiedä miten pääsen pois. Jos yritän ottaa asian puheeksi niin muuttaa todella uhkaavaksi ja mer jutuilla rupeaa uhkailemaan. Lapsista sanoo että pojat jäävät hälle ja en tule ikinä näkemään lapsia. Tämä suurin syy miksi en uskalla lähteä. Sanonut että on valmis tekemään ihan mitä vaan jotta saa tahtonsa läpi. Pelkään että häviää lasten kanssa jonnekin tai jopa pahempaa.
Auttakaa ymmärtämään kaalomiestäni
Anonyymi-ap
0
342
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882