rintaranka jumissa?

Hei,

Minulla onnyt pidemmän aikaa jo vaivannut ajoittainen rinnan alaosassa tuntuva puristava tunne, alkaa useimmiten sen jälkeen kun on pitkään vaikka istunut/makoillut ja lähtee tekemään jotain. Ei tunnu pahenevan rasituksessa, mutta häiritsee kyllä mitä vaan liikunnallista suoritetta, ja muutakin elämää kun ei voi liian varma olla onko sydänperäistä vai ei. EKG, Sydämenultraäänitutkimus, proBNP, tropiini, CRP katsottu eikä mistään löydetty poikkeuksia. Aijemmin hakeuduin hoitoon kyseisesten oireiden takia, sydämen vajaatoimintaa lähettiin tutkimaan. Vasta 20-Vuotias mies olen, perusterve, ei suvussa sairauksia, muuten hyvät elämän tavat paitsi nuuskaa käyttänyt useamman vuoden, niin melko hankala epäillä mitään sepelvaltimotautia esim, vaikka oireet kuvaavat tavallaan sitäkin. Mutta niin, varsinaista kipua harvemmin on, enenmän vain sellasta puristusta heti rintakehän alapuolella, välillä sen jälkeen rinta tuntuu raskaalta, vähän kuin sillä olisi tehty joku lihastreeni(?). Yläselkä myös jumittaa aika paljon, sekään harvemmin kovin kipeä. Päätä särkee usein ja niskat jumissa myös. Asennon vaihtelu helpottaa aina jonkun verran, mutta seisominen/kävely jne tälläisen puristuksen aikana on todella epämiellyttävää. Tuntuu että pitäisi kulkea jotenkin hirveän etukumarassa, että puristus helpottaa. En tiedä voiko rintakehän rakenteeni vaikuttaa tähän, se on sellainen vähän sisäänpäin kasvanut, tai jotain voin koittaa etsiä jonkun hienon selityksen tuolta interwebsistä niin saavat kaikki idean.


Onko muilla ollut samanlaista oirehdintaa jäykän rintarangan kanssa? Mikä siihen auttaa? vai onko joku sitä mieltä että olisi sydänperäistä? Kiitos kaikille lukeneille ja vastanneille
51643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varmasti nykyaikana yhdellä jos toisella on noita lihasvaivoja, on niskat, hartiat, rintaranka, selkä, jumissa.
Mistäköhän se johtuu ? Arvattavasti siitä, kun jatkuvasti tuijotetaan laitteita, puhelinta, tietokonetta huonossa etukumarassa asennossa, vähemmästäkin saa paikat jumiin.
Lihaksille liike on lääke, jumppaa, venyttelyä, ajan myötä huomaa, että auttaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    olen yrittänyt nyt muutamana iltana venytellä ja nimenomaan rintarankaa aukaisevia liikkeitä, ei ole tuntunut ainakaan vielä auttavan, mutta jatkan venyttelyä niin katsoo jos paikat aukeavat.

    Armeijassa tällä hetkellä olen, niin olen miettinyt että onko se voinut kovettaa selän niin pahasti että rintarankakin olisi mennyt jumiin? siellä aina reput selässä taisteluliivit päällä, ja punkalla patja on olematon ja metässä nukutaan lautojen päällä. Lomilla kyllä myös menee aikansa juuri siinä etukumarassa asenossa tietokoneen ääressä.

    Äänestä

Kun minä olin 21 vuotias niin yhtä äkkiä alkoi puristamaan ihan kun olis joku rengas vatsan alaosassa , monet tutkimukset tehtiin ja viimein löytyi sappikivet .
No ne poistettiin sairaalassa ja sen jälkeen ei ole ollut .
Sanoivat ettei niin nuorilla ole useinkaan sappikiviä, mutta minulla oli, sain kivet mukaani lastiikka pussissa kotiin , muistoksi kivusta

Äänestä
  • Aloittaja

    meinaatko tällä että kannattaisi käydä sepelvaltimo tutkituttamassa?

    Äänestä

Aloittaja

Kuopparinta on se sana mitä hain, ei pitäisi olla vaikutusta nopean googlailun mukaan, mutta eikai sitä ikinä tiedä. Minun kuoppani ei ole ehkä aivan pahimmasta päästä, mutta reiluhko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


markus.tiensuu kirjoitti:

Hei,

Minulla onnyt pidemmän aikaa jo vaivannut ajoittainen rinnan alaosassa tuntuva puristava tunne, alkaa useimmiten sen jälkeen kun on pitkään vaikka istunut/makoillut ja lähtee tekemään jotain. Ei tunnu pahenevan rasituksessa, mutta häiritsee kyllä mitä vaan liikunnallista suoritetta, ja muutakin elämää kun ei voi liian varma olla onko sydänperäistä vai ei. EKG, Sydämenultraäänitutkimus, proBNP, tropiini, CRP katsottu eikä mistään löydetty poikkeuksia. Aijemmin hakeuduin hoitoon kyseisesten oireiden takia, sydämen vajaatoimintaa lähettiin tutkimaan. Vasta 20-Vuotias mies olen, perusterve, ei suvussa sairauksia, muuten hyvät elämän tavat paitsi nuuskaa käyttänyt useamman vuoden, niin melko hankala epäillä mitään sepelvaltimotautia esim, vaikka oireet kuvaavat tavallaan sitäkin. Mutta niin, varsinaista kipua harvemmin on, enenmän vain sellasta puristusta heti rintakehän alapuolella, välillä sen jälkeen rinta tuntuu raskaalta, vähän kuin sillä olisi tehty joku lihastreeni(?). Yläselkä myös jumittaa aika paljon, sekään harvemmin kovin kipeä. Päätä särkee usein ja niskat jumissa myös. Asennon vaihtelu helpottaa aina jonkun verran, mutta seisominen/kävely jne tälläisen puristuksen aikana on todella epämiellyttävää. Tuntuu että pitäisi kulkea jotenkin hirveän etukumarassa, että puristus helpottaa. En tiedä voiko rintakehän rakenteeni vaikuttaa tähän, se on sellainen vähän sisäänpäin kasvanut, tai jotain voin koittaa etsiä jonkun hienon selityksen tuolta interwebsistä niin saavat kaikki idean.


Onko muilla ollut samanlaista oirehdintaa jäykän rintarangan kanssa? Mikä siihen auttaa? vai onko joku sitä mieltä että olisi sydänperäistä? Kiitos kaikille lukeneille ja vastanneille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu