Ollessani käymässä Forssan Prismassa oli siellä kassalla kassaneiti. Niin kuin pitääkin, sanoisi Mertaranta. Vaan minkä takkii hänen piti ottaa ostoksistani kaksikymmentä senttiä ylimääräistä? Onko Prismassa käytössä valuutanlaskemuksesta tuleva käsittelymaksu? Kokemuksesta tiedän että Forssa ei ole ainoa joka toimii näin. Joskus muualla olen joutunut maksamaan ylimääräistä jopa euro kaksikymmentä senttiä. Miten sitten tämänkaltainen tilanne kassalla saadaan synnytettyä? No siten, että otetaan lompsasta epämääräinen kasa kolikoita. Tässä kohtaa kassaneiti kysyy; onko eskorttia? Siihen kuuluu vastata mahdollisimman yksinkertaisen oloisesti; mulla mitään korttia ole. Tämä laukaisee kassahenkilössä niin sanotun huijausmoodin jonka joku Seppo on kenties opettanut, tai sitten influenssari. Tämä johtuu siitä, että hän luulee että epämääräinen kasa kolikoita on laskematta eteensä laskettu. Siinä on tietysti tarkoituksella ylimääräisiä kolikoita loppusummaan nähten. Niinpä helppo on yksinkertaisen oloista huiputtaa, ajattelee hän, mutta erehtyy pahoin.
Arvoisa hallitus, milloin Suomessa lopetetaan bonuskorttien jakaminen lammaskansalaisille? Vaadimme tasa-arvoa tässäkin asiassa.
Forssan Prismassa
4
524
Vastaukset 4
- Anonyymi
Itse sinä lammas olet. Et uskalla siellä kaupassa sanoa mitään jos kassatyttö (varmasti vahingossa) on hilukasastasi hukannut 20 centtiä. Sen sijaan täällä moisesta jaksat määkiä.
Laita kuule ne hilusi ens kerralla Cittarin panokoneella omalle tilillesi ensin ja maksa sen jälkeen kortilla kaupassa ostoksesi niin ei tartte syytellä työntekijöitä tyhjästä.- Anonyymi
Ennen kuin huokaisen pi.…sen; voi hyvä tavaton! Eläkeläismies oli sittenkin oikeassa, mutta vain rahojen suhteen, ja vain tällä kertaa. Tietenkin. Nimittäin löysin housun taskuista sen puuttuvan kaksikymmentäsenttisen. Olen kovasti pahoillani myyjättärelle aiheutetusta mielipahasta. Varmaan hän on joutunut irtisanotuksi huolimattomuuteni, ja väärän ilmiannon, tähden. Olkoonkin että kukaan ei oikeasti tiedä kenestä on kysymys koska lammasmaisen onnekkaasti en suutani avannut enkä solvauksia latonut. Vain täällä avauduin eläkeläiselle. Kyllä hän sen kestää.
- Anonyymi
Tyypillinen suomalaisen vellihousueläkeläisen vastaus arvokkaaseen avaukseen. Nythän on niin että kaupppaliikket ovat asiakkaita varten, eikä asiakas kauppaliikkeitä varten. Suomalaiset ottavat orjan roolin kuin luonnostaa. Toisin sanoen eivät lainkaan ymmärrä mihin heidän korttitietojaan käytetään, ja kuka järjestelmän ylläpidon viimekädessä maksaa. Suomessa on kolmekymmentä prosenttia korkeampi ruuan hintataso muihin läntisiin eurooppalaisiin valtioihin nähden. Tämä ei selity mitenkään korkeammilla kuljetuskustannuksilla vaan suomalaisten oppimilla tavoilla. Ossuuskaupasta lähtenyt boonussyöpä on levinnyt nykyään lähes kaikkiin kaupparyhmittymiin. Suomalainen on tyytyväinen kun saa maksaa boonuslisättyä hintaa josta saa pienen ostoshyvityksen mitättömälle tililleen. Hän jolla on liitua saa tietysti suurista ostoskuormistaan suuremman hyvityksen. Tämmöinen eriarvoistava ja kilpailua vääristävä korttirumba on hetimiten saatava päättymään. Kaikkinaisten boonusjärjestelmien ylläpitäminen on loputtava kertakaikkiaan!
Käteinen raha kunniaan. Tämä laillinen, ja viimekädessä ainoa oikea maksumuoto, suorastaan huutaa kunnianpalautusta! Pois korttiorjuus ja pikakassat, nuo kassat, joista edes saa itsepalvelualennusta. Citymarketin boonusalennukset julistettava laittomiksi. Lopetettava on myös osakekauppa ruokakaupan osakkeilla jonka seurauksena parempiosaiset riistävät huono-osaisia. Ossuuskauppa lopetettava kilpailua vääristävänä toimintamuotona. Ainoastaan Lidlin kaltaiset reilun kapitalistiset, ja reiluun killpailuun, perustuvat kauppakeskittymät jatkakoon halvoin hinnoin kaupankäyntiään. Tietysti puhdistettuna suomalaiskansallisesta pakkoboonusjärjestelmästä. On totisesti korkea aika päästä korporaatioista ja korruptiosta tässäkin maassa. - Anonyymi
Kummia tyttöjä prismasta
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52925
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍104891Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15806Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3750- 68638
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2616Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185579- 56561
- 70543
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24516