Mikä seura puheissa ärsyttää ?

Aina samat jorinat. Miksi pitää alussa raamatun kohdan lukemisen jälkeen sanoa; Jeesuksen nimeen, Aamen! Minusta on turhaa näin tehdä, vaan luetun tekstin jälkeen voi sanan selittämisen aloittaa ilman tätä toivotusta Jeesuksen nimeen. Me olemme täällä Jumalan valtakunnassa hyvässä turvassa ja ei siksi tarvitse pelätä mitään, mitä kauheuksia maailmassa tapahtuu. Vieläkö Israelia pidetään Jumalan valittuna kansana? Israel tekee kansanmurhaa ja on sortanut ja alistanut Palestiinan kansaa vuosikymmenet, ja pyrkimyksenä on ajaa heidät kaikki maanpakoon niin Gazasta kuin länsirannaltakin. Herää kysymys, mitä Jeesus oikein tekisi, jos tulisi nyt ? Ottaisko hän mukaansa nämä sionisti terroristit , mutta palestiinalaiset heittäisi sinne helvettiin. Enää ei seurapuheissa jakseta maailman lopusta niin innokkaasti saarnata, kuin ennen ja ei helvetilläkään enää pelotella. Olisko usko helvettiin sitten mennyt, kun sitä ei pidetä niin sanottuna keinona saada seurakansa uskomaan ja pelkäämään oman sielunsa autuuden puolesta.
Niin, ja se sielu. Mikä se on ? Ei varmasti ole mikään erillinen pelkkä haamu, kuten ei muutkaan kummitukset eivätkä aaveet, joihin on myös ennen uskottu. Kas kun uskovaiset eivät usko kummituksiin, eikä aaveisiin, mutta uskovat enkeleiden olevan näkymättöminä keskuudessamme, siis aaveina, joita joku kuolinvuoteella kertoo näkevänsä. Uskovaisten kuolinilmoituksissa lukeekin usein, että enkelit noutivat taivaan kotiin, vaikka kuollut jääkin niille sijoilleen. Tietysti tarkoittavat sitä sielu aavetta, jonka enkelit noutaa. Kas kun se sielu ei osaa itse mennä sinne taivaaseen, vaan pitää enkelien tulla noutamaan. Toisekseen sanotaan sielun itse irtoavan ruumiista ja lähtevän vaeltamaan joko hyvään tai pahaan paikkaan. Tosin koskaan ei kuolinilmoituksessa lue, että sielunvihollinen tuli noutamaan, vaikka seurapuheissa sielunvihollista mainitaan monet kerrat. Kas kun puhujat eivät selitä tarkemmin, että asuuko sielunvihollinen kaikissa ihmisissä ? Silloinhan sielunvihollisia pitäisi olla yhtä monta kuin on ihmistäkin. Sielunvihollinen on kumma otus, kun se asuu jossakin ruumiimme osassa yhdessä sielumme kanssa. Kuka määrää ihmistä eniten, omat aivot, sielu vai sielunvihollinen.? Yhä edelleen vainajan siunauspuheessa sanotaan lopussa, että Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista ! Olettekos koskaan jääneet pohtimaan moista toivotusta ? Mistään herättämisestä ei ole kysymys, koska vainaja ei ole enää arkussa haudan povessa valmiina herätettäväksi, vaan ties missä kaukana luonnon kiertokulussa. Pitäisi paremminkin puhua, että Jeesus taika voimallaan muovaa maan tomusta sinut samanlaiseksi, kuin sinne kerran kokonaisena peitettiin. Mutta nythän krematoriossa poltetaan, niin yritäpä Jeesus taikoa siitä sama ihminen uudestaan. Höpö, höpö. Kuka vielä kehtaa uskoa tällaisiin hölyn pölyihin.? Mutta seurapuheet nivoutuu aina näihin samoihin teemoihin, eli Jeesus tulee takaisin ja herättää kaikki kuolleet yhtä aikaa ja samalla kellon lyömällä. Eikö ole melkoista taikuutta, että pystyy taikomaan kautta aikain kuolleet ja olemattomiin hävinneet ihmiset takaisin. Haudasta nousee kirkastettu ruumis, sanoo puhujasetä ja ne saa siivet selkään ja nousevat ylös taivaaseen asiaa sen kummemmin pohtimatta. Ihan näillä sanoilla puhuja ei asiaa valaise, mutta puheen ja uskon ydin on vain siinä, että taivaaseen meidän pitää pyrkiä ja päästä. Mihin taivaaseen ? Kukaan ei ole koskaan yrittänytkään pohtia taivaan olinpaikkaa. Seurat alkaa ensin yhteislaululla ja vähän ennen laulun loppumista puhuja kävelee korkealle puhujan paikalle ja panee kädet ristiin, pää painuu alas. Alkulaulun loputtua puhuja pitää rukouksen ja kiittelee Jumalaa sekä pyytää itselleen sanoja. Monesti rukouksen jälkeen hän lukee vielä Isä meidän lorun ja muistaa epähienosti sanoa: ÄLÄKÄ saata meitä kiusaukseen. Puhuja ei hoksaa, miten epäkohtelias tuollainen ÄLÄKÄ sana on, kun voisi hienommin sanoa: ÄLÄ saata... Vieläkin hienommin voisi sanoa tuon loru virkkeen, eli Varjele meidät kiusauksiin joutumiselta! Luettuaan alkutekstin puhuja sanoo, Jeesuksen nimeen Aamen. Sitten tulee niitä samoja toisto sanoja: jumalan valtakunta, jumalan lapset, evanKELJUMI, kun voisi hienommin sanoa; evanKELIUMI. Tätä ei ole kukaan pappi eikä pujuja huomannut, että voisihan sen lausua samalla tapaa kuin kirjoitetaankin, eli evankeliumi, mutta jokaisen suussa se vääntyy evanKELJUMIKSI. Eihän se kelju ole, niin miksi ei voi sanoa oikealla tavalla keliumi. Tärkeintä on pysyä uskomassa ja saada parannuksen armo. Nämä ovat niitä keskeisiä saarnassa käytettyjä sanoja. Puhujan pitää tuntea itsensä aina kelvottomaksi, niin siksi hän joko puheensa alussa tai lopussa anoo: Saanko minäkin uskoa vielä kaikki epäilykseni ja kiusaukseni anteeksi? Seurasalista nousee käsiä ylös ja puolella suulla vastataan...jeesuksen nimessä ja veressä... Puhujan tärkein tehtävä on saarnan loppu vaiheessa julistaa: uskokaa tekin rakkaat matkaystävät kaikki