Lomalla se alkoi

Lomahotellin höyrysaunassa oli niin ahdasta, että kaikki paikat oli varattu. Ovelle ilmestyi tuntematon tyttö, joka oli jo riisunut uikkarinsa. Kun katsahdin häntä, kerkesin huomaamaan, että oli aivan posliini, mutta ehkä jo hiukan liian vanha luonnonposliiniksi, joten minulle syntyi vaikutelma, että oli jo kaunistautunut sheivaamalla.

Arvelin tytön olevan samoissa i'issä kuin itsekin. Tyttö katsahti tilannetta, ja näki kaikki paikat varatuiksi. Oli pettyneen näköinen. Mutta katseemme kohtasivat ja nyökäytin hänelle päätäni. Hän ymmärsi aivan oikein, että se oli kutsu tulla syliini.

Kun istui, huomasi, että minulla otti eteen. Sen huomatessaan liikutteli istumapuoltaan niin, että kyrpäni upposi syvälle hänen vittuunsa. Vielä hiukan ja hän sai sen aivan pohjaan asti. Kuiskasi minulle hiljaa: "Tuntuu ihanalta, eihän meillä ole kiire?"

Vastasin hänelle yhtä hiljaa: "Ei todellakaan kiire. Sinun vittusi on kerrassaan ihana." Yritimme pitkittää nautintoa ja pidättää laukeamista, mutta se vain tuli tukahtuneena molemmille. Yritimme näyttäytyä viilipyttyinä, vaikka sisällä purkautui tulivuori. En edes pysty sanomaan, menikö feikki kehenkään täydestä, mutta kukaan ei sanonut mitään.

Puolet höyryilijöistä valui pois ja tyttö antoi minulle märän pusun suoraan suulle. Loput ihmiset varmaan luulivat, että olimme vanhoja tuttuja, vaikka olimme vasta tavanneet.

Istuimme vielä jonkun aikaa kyrpä hänen vitussaan, kävimme sitten suihkussa ja puimme uima-asun. Jatkoimme kylpylässä uimista, nyt toistemme seurassa. Molempien vanhemmat olivat menneet ulkoilemaan, mutta me molemmat olimme mielellämme jääneet kylpylään, missä tutustuimme toisiimme.

Olimme kotoisin hyvinkin läheltä toisiamme, joten meillä oli myös samanaikainen loma. Huomasimme, että voimme helposti tavata myös loman jälkeen. Jo samana päivänä Roosa tutustutti minut vanhempiinsa ja minä Leo heidät omiini. Juttelimme kuppilassa, ja päätimme tilata saunavuoron.

Olimme jo sen verran hyviä tuttuja, ettei syntynyt edes keskustelua, voiko ennen saunaa vanhempamme olla yhdynnässä myös toisen parin puolison kanssa. Roosalle ja minulle oli myös tietysti selvää herttainen olo keskenämme. Vanhemmat vain kysyivät, että haluaisimmeko olla eri kämpässä kuin he, johon tietysti vastasimme, että yhdessä on kotoisempaa.

Kun vanhemmat olivat herttailleet keskenään ja Roosa minun kanssani, menimme sitten saunaan. Kaikki kolme naista asettuivat ylimmälle lauteelle ja levittivät käsillään häpyhuulensa ja ryhtyivät masturboimaan. Me miehet katsoimme ihanaa näytelmää ja runkkasimme kyrpää. Kun kaikki olivat saaneet ihanoittavan orgasmin, kiitimme vielä naisia. Olipa kaunista, kauneinta, mitä olemme koskaan nähneet. 🌹👀

16

5590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lollossa on tulikuuman kiukaan päällä istumisen SM- kisat.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä on herttailu.

    • Lomalla se alkoi 2

      Roosan ja minun vanhemmista tuli todella hyvät ystävät. Vierailimme usein toistemme luona, siis mukana myös Roosa ja minä, sen lisäksi että tapasimme Roosan kanssa vielä useammin.

      Koska vanhemmat eivät olleet ollenkaan kiinnostuneet toisen miehen spermasta, oli selvä, että että herttailtaessa ennen toisen puolison kanssa yhdyntää pidettiin vähintään vuorokauden tauko, jotta rouvien emätin olisi jo puhdistunut oman miehen spermasta.

      Vaikka oltiin vierailulla pitempäänkin, vaikkapa kuukauden yhteisellä lomalla, yhdyttiin ja herttailtiin vain lainapuolison kanssa, kotioloissa sitten oman kanssa. Meillähän ei Roosan kanssa tällaista rajoitetta ollut. Yhdyimme ja ja ihanehdimme aluksi jopa useammasti päivässä, vielä myöhemminkin jokseenkin kerran päivässä.

      Roosa on aivan ihana, mutta hyvin tyytyväisiä ovat olleet myös vanhemmat, loputtoman ihanoituneita. Halusimme olla Roosan kanssa niin kiinteästi yhdessä, että kehitimme vuorojärjestelmän, olimme parisen viikkoa toistemme perheessä.

      Kun Roosan vanhemmat tulivat meidän mökillemme kuukaudeksi, oli jo Roosa valmiiksi meillä ja tietysti alasti, niin kuin minä ja vanhempanikin. Niin pian kuin kerkesivät heittivät hekin alasti, ja sitten toista tuntia järvessä pulikoimassa.

      Jo heti miehet hyväilivät hellästi lainarouvan vitun, niin että molemman laukesivat. Rouvat runkkasivat lainamiehen kyrpää, niin että sperma lensi valtavalla paineella rouvien päälle. Mutta eipä hätää, oltiinhan järvessä, vaikka rantavesissä. Mekin innostuimme Roosan kanssa uudestaan herttailemaan, vaikka edellisestä kerrasta oli vain kaksi tuntia.

      Ihanuuden määrää ei pysty sanoin kuvaamaan. Kerrassaan suloista!

      Roosa kertoi jo seuraavan päivän ohjelman. Tehdään hyvät eväät ja otetaan paljon limua ja tehdään pitkä soutulenkki. Naiset voivat pukea bikinin yläosan, mutta veneen laidat piilottavat alaosan. Miehet eivät tarvitse vaatetta ollenkaan. Roosa itse asettuu airoihin, koska on tutustunut jo järveen hyvin.

      Mutta tämä siis huomenna. Nyt sitten seuraavaksi herkkusapuska ja herkkujätski, ja sen jälkeen vastoin vanhankansan oppeja suoraan saunaan. Se on jo lämpiämässä.

      Herkkusapuskan jälkeen sanoin, että tekisi mieli yhtyä ensin vielä uudestaan Roosan kanssa, kun saunassa ei ole niin kätevää. Vanhemmat huusivat: "Tahtoo oikeata yhdyntää lainapuolison kanssa. Edellisestä kerrasta on jo aivan liian kauan, yli viikon. On kuin olisi kiviautiomaassa rämpinyt. Nyt on pakko!

      Ei siinä edes tarvinnut riisua, kun ennestään jo oltiin luonnonasussa. Suloisehdittiin ja herttailtiin. Ette varmaan usko, miten aikuiset nauttivat, kun rouvat saivat runsaan viikon päästä uudestaan tuntea, kun ystävämiehen aivan paljas kyrpä tuntui aivan paljasta emättimen sisäpintaa vasten. Rouvat olivat pyörtyä ihanoituksesta, niin miehetkin.

      Me Roosan kanssa nautimme toisistamme kuin sekopäiset. 🌹👀

    • Lomalla se alkoi 3

      Koska olimme juuri ihanasti lauenneet, saunominen sujui rennosti. Otimme löylyjä, vilvoittelimme ja pulikoimme järvessä. Roosan äiti asettui iltateen jälkeen isäni kanssa samaan sänkyyn ihanehtimaan, samoin minun äitini Roosan isän kanssa, ja Roosa ja minä tietysti yhteen. Vähitellen kaikki nukahtivat suloiseen uneen.

      Kun olimme aamulla nauttineet herkkukahvit, herkkukäntyt ja herkkuleivokset, lähdimme souturetkelle, mutta vanhempani eivät tohtineet asettaa pientä soutuvenettämme kantokyvyn rajoille, joten lähti vain Roosan perhe ja minä.

      Roosan äiti asettui peräteljolle, minä ja Roosan isä keskiteljolle menosuuntaan ja Roosa itse kokkateljolle airoihin. Kun Roosa soutaessaan tuki jalkansa laajalle veneen kaariin vittu aukesi niin sievästi, ettei vertaa. Sain koko soutelun ajan katsella ihanaakin ihanampaa sheivattua vittua avoimena.

      Tietysti minullakin oli kestoseisokki, mistä saattoi päätellä, että herttailu oli taatusti mennyt perille. Meni niin tarkoin perille, että minun täytyi pyytää välillä rantaan, jossa sain työntää kyrpäni Roosan sulovittuun ja laueta sinne. Olipa ihana retki.

      Mitään kummallisempaa emme sitten koko kuukautena tehneetkään. Paljon saunottiin, paljon pulikoitiin ja paljon otettiin aurinkoa. Välillä puettiin päällekin, kun täytyi käydä kaupassa täydentämässä herkkumuonavarastoja.

      Kun vanhemmat lähtivät, oli vielä kesän kuumin aika, ns. mätäkuu, joka kestää elokuun puoliväliin asti. Naapurin mökiltä huomasivat, että meillä oli vielä valoa, joten noin 13-vuotias pari, siis meidän ikäisemme, joka myös oli jättäytynyt viettämään elokuun alkua, tulivat aivan alasti meitä moikkaamaan. Mutta alastihan mekin olimme.

      Hyvin pian huomasimme, että olivat samanlaisin aattein varustautuneet kuin mekin. Jos oli muusta kuin lämpösyistä tarpeellisena pitää vaateita, eivät missään tapauksessa pitäneet. Innalla oli vielä vittukin sheivattuna kuin Roosalla. Ei tullut edes mieleen, että olisivat ujostelleet, ei Samikaan.

      Joimme teetä, ja kutsuivat meidät tulemaan heti. Ymmärsimme ilman pitempiä puheita, että pitivät luonnollisena, että olisimme yhdynnässä ja herttailussa toistemme seurustelukumppanin kanssa, eikä meillä tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Tietysti, koska ei ole syytä olla toisin.

      Kun jouduimme naapuriin, Inna kysyi minulta, haluanko että antaa heti vittua. Tietysti halusin. Samoin Roosa kysyi Samilta, ja tietysti Sami halusi. Siitä sukeutuikin ihana hetki, melkein yhtä ihana kuin Roosan istuessa syliini höyrysaunassa ja ottaessaan kyrpäni suloiseen vittuunsa. Kyllä elämä voi parhaimmillaan olla ihana.

      Juuri tätä olimme kuvitelleet täydellisyydeksi. Ei turhia jaarituksia, maanitteluja ja varovaisia etenemisiä, vaan kaikki niin selvää, että jos on toisin, siihen täytyy olla ERITYINEN SYY. 🌹👀

      • Taustoja

        Olen kuljettanut kertomuksen juonta, kuin suoloisen vaimoni kanssa luonnollisina pitämänämme asiat olisivat realisoituneet. Ajattelimme, että jos on tutustunut pariin seurakunnan nuorten opintopiirissä, kuten me olimme, on vieraillessa parin luona enemmän kuin luonnollista, että naiset ovat vittu paljaana ja sheivattuna, ja miehetkin kyrpä paljaana, jos tytöt toivovat.

        Ajatuksemme kuitenkin eroaa jyrkästi nudismista, jossa esitetään tekosyitä alastomuudelle, ts. valehdellaan, ettei alastomuus millään muotoa olisi seksuaalista, vaan 'luonnonmukaisuutta'. Me taas ajattelemme, että sen kuuluu saada olla kiertelemättä seksuaalista.

        LUONNOLLISEEN ohjelmaan kuuluu vähintäänkin tyttöjen vitun teeskentelemätön käsin avaaminen katsottaviksi, herttailu liikuttelemalla emätintä ja näkyvä masturboiminen toisen ilostuttamiseksi.

        Kun ystäväparin rouva aina saunassa pesemisen varjolla tyydytti sievän vittunsa, emme kumpikaan ajatelleet, että siinä olisi jotakin ylimääräistä tai sopimatonta. Kaunista se oli, ja samalla tyttö sai tuntea olevansa suuresti IHAILTU. Sen sijaan vaimoni ei tuntenut halua tyydyttää ystäväparin impulsiiviselle miehelle, kun selvisi jo etukäteen, ettei herttailu mene perille.

        Jos ystävyyspari muodostuu erittäin hyväksi ja pysyväksi, on itsestään selvä, että ollaan myös toisen puolison kanssa herttailevassa yhdynnässä. Ajatus pysyvästä ystäväparista, jonka puolison kanssa on myös suloista seksiä, tuntuu enemmän kuin ihanalta.

        Kaiken selitys on vain YSTÄVÄLLISYYS. Muut seikat on syytä heittää romukoppaan. 🌹👀


    • Lomalla se alkoi 4

      Inna ja Sami olivat täysin samoin ajattelevia kanssamme. Oli kuin olisimme vanhoja tuttuja, vaikka olimme tavanneet vasta äsken. Oli Roosalle aivan selvä, että halusi yhtyä Samin kanssa, ja minulle että halusin yhtyä Innan kanssa. Kävimme ensin huolellisella pesulla saunassa.

      Hyväilin Innan sievää nöpönenää, kutreja, koko tyttöä, rutistin ja suutelin, ja hän minua. Asettelin hänet selälleen, tyynyn pään alle, ja toisen takapuolen alle siten, että sekä ihanoittava vittu että herttaisoittava peräaukko olivat yht´aikaa esillä, kun katsoin niitä jalkojen välistä.

      Kosketin kielelläni peräaukkoon ja annoin sille niin herttaisen suukon, kuin suinkin osasin. Oli kuin Inna olisi saanut sähköiskun ja ihanoitunut täydellisesti. Siirryin sitten hiukan ylemmäksi suutelemaan hänen suloista vittuaan. Pyörittelin kielelläni hänen klitoristaan ja taas peräaukkoaan.

      Eikä vain Inna ollut sekaisin ihanasta tuntemuksesta, vaan myös minä, sillä tunnen vain yhden hänen vertaisensa, oman suloisen Roosani. Suutelin hellästi ja päättäväisesti Innan vittua, välillä laajalti, välillä suppealti, välillä painoin kieleni hänen häpyhuultensa väliin ja syvälle emättimeenkin.

      Ja taas ihanan ihanaa peräaukkoa. Suutelin ja imin sitä kuin mieletön ja työnsin sinne kielenkärjen aivan sisälle. Lopulta Inna ei enää kestänyt, vaan vaati, että työnnän kyrpäni hänen ahnaaseen vittuunsa. Työnsin, ja hän riuhtoi holtittomasti orgasmin kourissa, ja silloin minäkin laukesin häneen sisälle.

      Spermaa ryöppysi niin valtavasti, että osa tuli jo ylikin. Kun varttitunti oli kulunut, hän sai juuri ja juuri sanotuksi: "Olet ihana!" - Vastasin: "Sinähän se olet, maailman toiseksi ihanempi tyttö. En ikinä luovu teistä. En kummastakaan."

      Itse yhdyntä oli jäänyt niin lyhyeksi, että kohta aloimme uudestaan, mutta nyt levollisemmin, jotta pääsimme täysin tuntemaan uuden yhteyden ja toisiimme sulautumisen.

      En kerennyt seuraamaan riittävän tarkasti Roosaa ja Samia, mutta sen ehdin huomata, että hekin olivat ihanoituksen huipulla. Myöhemmin sitten Roosa kertoi, kuinka he olivat nauttineet toisistaan.

      Ei ollut enää pienintäkään epäselvyyttä. Me kaksi paria kuuluimme erottamattomasti yhteen. Pikaisesti hotkaisimme jotakin syötävää. Palasimme sänkyyn ihanehtimaan, herttailemaan ja yhtymään uuden ystävän kera.

      Tuli aivan uskonnolliset ajatukset mieleen. Kuinka Jumala voi sallia jotakin näin ihanaa. Eikö hän pelkää, että se on enemmän, kuin ihminen kestää? Mutta hän on sen mitoittanut viisaudessaan niin, että ihminen pystyy sen ottamaan vastaan. Ei ollut kumma, että melkein koko yö jatkui samalla tavoin, kunnes vähitellen uni voitti meidät.

      Emme pystyneet heräämään kovin aikaisin, mutta kun heräsimme, ensimmäisenä aamutoimien jälkeen oli pikayhdyntä ja herkkukahvi. Menimme sitten meidän puolellemme, polskuttelimme järvessä, otimme aurinkoa ja lämmitimme saunan. Meillä nääs on savusauna. 🌹👀

    • Lomalla se alkoi 5

      Ennen tutustumistamme toiseen pariin olimme nauttineen ihanehtimisesta omamme kanssa, joten tuntui hyvinkin luonnolliselta, että lopun pari viikkoa nautimme vain toisen omasta, mutta aina niin, että myös oma oli läsnä.

      Kummallakaan puolella ei ollut kuitenkaan pienintäkään epäselvää, kuka on oma, mutta oli ihanaa huomata, kuinka valtava ilo ja nautinto syntyi herttailusta ja yhdynnästä myös toisen kanssa. Kului tunteja, kun pojat suutelivat ja nuolivat tyttöjen ihanaa vittua ja herkkää peräaukkoa.

      Pojan kieli peräaukolla tuotti yhä uudestaan sähköiskun kaltaisia tuntemuksia, jolloin tyttö tunsi, kuinka ihanasti peräaukko tahattomasti supistui aiheuttaen mielettömän tuntemuksen. Välillä pojat taas avasivat häpyhuulet pingotukseen asti auki, käyttivät siihen pulloa suu edeltä, työnsivät sisemmäksi, kunnes tytöstä tuntui kaikkein ihanimmalta, ja samalla kielellä hyväilivät aivan auki pingottunutta klitorista.

      Suutelivat, sivelivät ystäväparin tytön kutreja ja herkistynyttä ihoa. Eivätkä tytötkään jättäneen pitkittämättä poikien nautintoa. Pitivät huolen siitä, että pojan kyrpä sai koko ajan riittävää hyväilyä pysyäkseen aivan siinä rajalla, ettei suorastaan lauennut.

      Tietysti oli välillä lauettavakin. Silloin pojat työnsivät suloisoitteellisesti kyrpänsä tytön vittuun ja ruiskuttivat sinne valtavaan määrän spermaa. Samalla tytöt jännittyivät kaarelle ja lysähtivät voimattomina maahan.

      Saunassa tuli keskustelua, mutta se oli itse asiassa tarpeetonta, koska kaikki olivat jo valmiiksi samaa mieltä. Loppuloma varataan kokonaan herttailuun vasta tavatun ystävän kanssa. Oman aika on sitten kotona, mutta aivan selvä on, kumpi on oma. Se ei kuitenkaan estä suurihanoitteellista suloisehtimista toisen kanssa. Me kumpikin pari kuulumme yhteen, emme vain nyt, vaan pysyvästi.

      Mutta yhtä selvä oli myös kaikille, että herttailu toisen kanssa tapahtuu oman läsnäollessa. Kun oma rakas näkee, miten kumppani nauttii, hän itsekin nauttii, kun näkee toisen ilon.

      Oli suunniteltu, että tavattaisiin vajaan viikon päästä mökkeilyn lopusta, mutta eihän se niin voinut käydä. Piti vielä aikaistaa tapaamista. Tavattiin jo kahden päivän päästä innoilla, kun Innan vanhemmat piipahtivat vuorokauden ostoksilla Tallinnassa. Tokihan Samikin oli innoilla kuin kotonansa, saunoivatkin yhdessä, eikä kukaan pitänyt kesällä syytä pukeutuakaan, mutta oli nyt näin.

      Kun tulimme suloisen Roosani kanssa innoille, ennen kuin soitimme ovikelloa, Roosa poisti kietaisuhameen. Pöksyjä hänellä ei tietenkään vielä tarvinnutkaan, olihan elokuu. Sami tervehti Roosaa antamalla pitkän hellän suudelman suloiselle vitulle. Ei malttanut olla työntämättä kieltänsä vitun rakoon ja hyväilemättä sillä klitoristakin.

      Ihan samoin tervehdin Innaa, kuin emme aikoihin olisi nähneet. Ojensimme punaisen ruusun muistuttamaan, kuinka ihanat tyttöjen sukupuolielimet ovat, suloiset ja kauniit. Emme malttaneet kahvitellakaan, ennen kuin vajosimme herttailuun ja yhdyntään toisen tytön kanssa.

      Laskeskelimme, että ensimmäisen vuoden aikana olimme ihanehtineet ystävän kanssa jopa hiukan useammin kuin oman. Sitten se vakiintui sunnilleen samaksi, mutta runsaaksi ja edelleen ihanoitteelliseksi. Oli asettunut suloisille uomilleen. Uutta ei enää tullut, eikä kaivattu.

      Molemmat tytöt rakastavat meitä molempia poikia, ja me molemmat pojat molempia tyttöjä sydämellisesti. ❤️🌹👀

      • Taustoja 2

        Sekä minä, että vaimoni olemme syntyneet 40-luvulla, joten etsimme vapaita ajatuksia vielä 60-luvulla nuoruudessamme. Mutta vähitellen jouduimme hylkäämään järjettömyytenä kaiken, mitä tosin ei ollut opetettu, mutta tabuilla ja vihjaisemalla rakennettu raskaiksi längiksi.

        Kun luovuimme entisestä, se ei suinkaan tarkoittanut, että olisimme joutuneet levottomuuteen, vaan päinvastoin, olemme edelleen torjuneet kaiken koheltamisen, mutta tunnemme pitkän vapautumisen kautta tulleemme todella vapaiksi.

        Meille on selvää, että mitään seksuaalista ei pidä rakentaa vihjeelle ja valeelle. MITÄÄN ei tarvitse tehdä jonkin varjolla, vaan ihmisen perusominaisuuteen kuuluu seksihalu, mikä tulee saada ilmaista aivan suoraan, mutta mitään ei saa tehdä vastoin toisen tahtoa.

        Ihmisen omantunnon tulle sallia täydellinen vapaus syytöksistä, joita mielikuvituksessa kehittynyt ja savijaloilla seisova moraali syytää vakiintumattomien kiusaksi. 🌹👀


      • Kynis.mi kirjoitti:

        Taustoja 2

        Sekä minä, että vaimoni olemme syntyneet 40-luvulla, joten etsimme vapaita ajatuksia vielä 60-luvulla nuoruudessamme. Mutta vähitellen jouduimme hylkäämään järjettömyytenä kaiken, mitä tosin ei ollut opetettu, mutta tabuilla ja vihjaisemalla rakennettu raskaiksi längiksi.

        Kun luovuimme entisestä, se ei suinkaan tarkoittanut, että olisimme joutuneet levottomuuteen, vaan päinvastoin, olemme edelleen torjuneet kaiken koheltamisen, mutta tunnemme pitkän vapautumisen kautta tulleemme todella vapaiksi.

        Meille on selvää, että mitään seksuaalista ei pidä rakentaa vihjeelle ja valeelle. MITÄÄN ei tarvitse tehdä jonkin varjolla, vaan ihmisen perusominaisuuteen kuuluu seksihalu, mikä tulee saada ilmaista aivan suoraan, mutta mitään ei saa tehdä vastoin toisen tahtoa.

        Ihmisen omantunnon tulle sallia täydellinen vapaus syytöksistä, joita mielikuvituksessa kehittynyt ja savijaloilla seisova moraali syytää vakiintumattomien kiusaksi. 🌹👀

        Taustoja 3

        Aivan erityisesti rakkauttamme on terästänyt, kun olen saanut huomata, miten YSTÄVÄLLINEN suloinen vaimoni on.

        1) Hänen varaukseton halunsa tuottamaan iloa, jonka vastavuoroinen täysin vapaa keskustelu ja kiihottaminen on meille sallinut. Nimitämme sitä 'HAAVEILUTTAMISEKSI'. En pysty kuvaamaan, kuinka ihanaa on haaveilla TOISISTA TYTÖISTÄ, kun OMA RAKAS runkkaa suloisesti kyrpää ja puhutaan kiihottavia.

        2) Vitun avaaminen ilostuttamistarkoituksessa itse valitsemalleen miellyttävälle miehelle, ja ystävällinen herttailu emätintä supistamalla ja vapauttamalla. Se on herttaisuutta, joka hylkää tyystin seksin muodollisen moraalin, ja asettaa paljon korkeammaksi arvoksi ystävällisyyden.

        Rakastan ihanaa vaimoani vielä vuosikymmeniä myöhemmin kuin nuorena. Ja hän minua. ❤️🌹👀


    • Lomalla se alkoi 6

      Aloimme tulla parin vuoden päästä biletysikään. Kaiken perustana pysyi Roosan ja minun sekä Innan ja Samin läheinen ystävyys, mutta tietysti tuli iänmukaisia mausteita sosiaaliseen kanssakäymiseen.

      Kun tulimme ripari-ikään, bileet alkoivat houkutella. Me kaikki neljä järjestelimme kotihippoja, ja joku muukin. Pidimme luonnollisena, että kaikki olivat jo heti alkujaan sukupuolielimet paljaina, myös muut osanottajat, koska bileitten tarkoitus voi olla vain alentaa kynnystä ja vähentää turhaa ujostelua.

      Meillä neljällä ei tietenkään ollut tätä syytä bileisiin, sillä olimme taatusti jo löytäneet omamme, mutta tietysti olimme mukana kaikessa, missä muutkin. Bileitten tarkoitushan oli tietysti, että kaikki tytöt voivat vuorollaan olla yhdyntäherttailussa kaikkien poikien kanssa.

      Arvelimme, että sopiva määrä olisi enintään kymmenen. Jos joku ei jaksaisi yhtyä kaikkien kanssa, niin seuraavalla kerralla sitten jatkettaisiin. Jos sukupuolet eivät menisi aivan tasan, varmaan joku sitten ihanehtisi useammankin kanssa.

      Toimi paremmin kuin odotimmekaan. Kaiken perustana oli, ettei ketään syrjäytettäisi. Bileistä jäi erityisesti mieleen herttainen tyttö, jonka kanssa oli enemmän kuin suloista yhtyä ja herttailla.

      Me neljä haimme tietysti samalle riparille, ja pastori sijoitti meidät tietysti samaan neljän hengen huoneeseen, mutta leirille pyrki myös moni niistä, jotka olivat olleet mukana bileissä, myös tuo mainittu herttainen tyttö, joten tuttuja oli paljon. Hekin ilmoittivat jo hakemuksessa haluavansa samoihin huoneisiin.

      Roosa oli taas tutustunut bileissä erääseen hyvin miellyttävään poikaan, joka myös tuli riparille, joten meille kummallekin tarjoutui ylimääräinen tilaisuus ihanehtia toisen kanssa.

      Hakemukset oli niin tarkoin suunniteltu, että ne täyttivät tasan neljän hengen huoneet. Pastorin tarvitsi vain noudattaa toivomuksia.

      Yksi miettimisen hetki kuitenkin tuli, kun sukupuolirajan yli sijoitetut halusivat myös saunaan yhdessä. Aluksi yritettiin erillisiä tyttöjen ja poikien vuoroja, mutta kun järjestely romahti, perustettiin halukkaille yhteisvuoro. Tämä taas imi tyttöjen ja poikien jo ennestäänkin minivuorot tyhjiksi, joten jäljelle jäi vain yhteisvuoro. Eihän kukaan halunnut saunoa melkein yksin.

      Tästä oli taas seurauksena , että kaikki käsittivät nähneensä ja tulleensa nähdyksi alasti, joten ruvettiin uimaan alasti, eikä kenenkään tarvinnut kiusautua märästä uimapuvusta. Oli kovin luonnollista ja rentoa. Kuivateltiin ja otettiin aurinkoa aivan ilman vaatteita.

      Yhteinen alastomuus sai ujommatkin, niin tytöt kuin pojat, ylittämään vaikeimman vaiheen, seurustelun aloittamisen, joten riparilla syntyi useita romansseja. Eikä pelkästään näin, vaan syntyi myös parien välisiä helliä suhteita. Iloisesta oppituntiohjelmasta ei tarvinnut hiukkaakaan tinkiä.

      Jumala näytti ystävälliset kasvonsa. 🌹👀

      • Anonyymi

        Mee hevon vittuun idiootti pedari


    • Toi Kynis.mi on niiku mun hyvää ystävää, mut ei se enää kirjota sil nimmarilla, ku tuli niin ylettömästi roskapostii, vaan se kirjottaa taas uuvvella ja salasella nimmarilla ja anomuuminaki. Niiku sillei.

      • Anonyymi

        Näin sanoo itse Heinolan sedän iskä ihquu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin sanoo itse Heinolan sedän iskä ihquu.

        Samanpaskansuoltajaincel


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanpaskansuoltajaincel

        Mitäs suollat paskaa hähähää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs suollat paskaa hähähää

        Samanpaskansuoltajaincel


    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2799
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1339
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      979
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe