Ammuskelija Vornanen onkin poliisi

Olisiko syytä alkaa tutkimaan poliisien psyykkistä kelpoisuutta alalle.
Meillä on tapahtunut viime vuosina paljon ikäviä epäkohtia poliisin toiminnassa, jopa poliisihallituksen johtajan osalta, joka uhkaili rikostoimittajaa.
Kuinkahan moni käyttää säännöllisesti anabolisia steroideja ja missä määrin, ja mitä muita lääkeaineita niiden yhteydessä.
Uhka on todellinen, nämä ovat ainoita jotka saavat luvallisesti kantaa asetta yleisillä paikoilla Suomessa.
Vornanen on uutisten mukaan kantanut asetta myös työpaikallaan eduskunnassa.
Kansalaisten jokaista askelta vahditaan, mutta samaan aikaan asemies kävelee eduskunnan käytävillä kenenkään tietämättä. Onko jotain pielessä?
7282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkäpä poliisiksi hakeutuu väkivaltaisialuonteenpiirteitä omaavat henkilöt

Äänestä
  • Niin, ei tuo ole kaukaa haettua tuokaan. Se on valtaa havittelevan ihanne päästä poliisiksi. Onko psyko arviot pettäneet?
    On poliisissa kunnollisiakin ihmisiä. Olen tavannut heitä.

    Äänestä

Vasemmisto voke ararkistit tehneet hyökkäyksen ja uhanneet ps edustajia tapp...
Se onko ase ollut turvana vaiko esim hyökkääjien tuomana tilanteeseen. Varmaan selviää. Muutenki ps ihmisten ei ole turvallista liikkua julkisilla paikoilla missä mm jengit ja vas anarkistit operoivat.

Äänestä
  • Totta nuo ovat terroristeja ja Supo vaan supottelee. Anarkistit Palestiinaa huutavat ja heihin verrattavat rikollisia asioita kannattavat ovat terroristeja.

    Äänestä

  • Ase turvana on väärin. Ase ei pidä olla turvana ja jos on uhkaavia paikkoja niin mitä niihin tunkee itsensä. Fiksun pitäisi mennä pois ja soittaa poliisit. Asetta ei tule kantaa mukana. Se on vaan niin yksinkertaista. Se kun on ampumista varten. Voi hankkia kaasun tms jos pelottaa. Toisaalta juuri niin kuin sanoin, niin miksi täytyy mennä paikkoihin jotka pelottaa? Pysyisi kotonaan.
    Ehkä se on nähnyt huumemyyntiä siellä mutta poliisilla tulisi olla joku nopeantoiminnan yksikkö joka toimii heti. Tai sitten meillä kaikilla tulee olla aseet mukana. Suomalaiset on kuitenkin rehellistä ja rehtiä kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Totta nuo ovat terroristeja ja Supo vaan supottelee. Anarkistit Palestiinaa huutavat ja heihin verrattavat rikollisia asioita kannattavat ovat terroristeja.

    Sattui yöllä. Oliko Vornanen jossain kapakassa, kännissä, ja ase mukana?
    Vähintään 5 vuotta vankeutta olisi kohtuus. Vaarallinen idiootti.

    Äänestä

Riippuu tilanteesta. Usassa aseita on kaikilla joissain paikoissa. Eikä se ole ollut ongelma. Ongelma on se että yhteiskunta ei tunnista tai haluaisi välittää ongelma ihmisistä. Se kun on niin hankalaa ja ikävää. Varmasti työkaverit näki Jari aarniossa asioita joihin olisi pitänyt puuttua mutta kukaan ei puuttunut ajoissa?
Näitä kummallisia ihmisiä on ja niiden toimia tulisi valvoa. Onko nykyjärjestelmä hyvä? Ainakin rikollisia se hyysää ja suojelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisiko syytä alkaa tutkimaan poliisien psyykkistä kelpoisuutta alalle.
Meillä on tapahtunut viime vuosina paljon ikäviä epäkohtia poliisin toiminnassa, jopa poliisihallituksen johtajan osalta, joka uhkaili rikostoimittajaa.
Kuinkahan moni käyttää säännöllisesti anabolisia steroideja ja missä määrin, ja mitä muita lääkeaineita niiden yhteydessä.
Uhka on todellinen, nämä ovat ainoita jotka saavat luvallisesti kantaa asetta yleisillä paikoilla Suomessa.
Vornanen on uutisten mukaan kantanut asetta myös työpaikallaan eduskunnassa.
Kansalaisten jokaista askelta vahditaan, mutta samaan aikaan asemies kävelee eduskunnan käytävillä kenenkään tietämättä. Onko jotain pielessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu