Saksalainen päivittäistavaraketju Lidl antoi vajaa vuosi sitten potkut kymmenelle työntekijälleen, jotka myönsivät syöneensä paistopisteestä yli jääneitä tuotteita. Myyjät valmistivat Lidlin paistopisteessä muun muassa leipää ja pullia.
Suurin osa myyjistä työskenteli Lidlin Raision-myymälässä. He ovat kaikki naisia, jotka nyt vaativat Helsingin käräjäoikeudessa 189 000 euron korvauksia laittomista työsuhteiden purkamisista ja maksamattomista irtisanomisajan palkoista.
Kanteet käsittelee Helsingin käräjäoikeus, sillä se on Lidlin Suomen-yhtiön kotipaikka.
Lidl päätti myyjien työsuhteen ilman irtisanomisaikaa sillä perusteella, että he olivat "anastaneet" Lidlin omaisuutta.
Työntekijöiden mukaan myymättä jääneet paistopisteen poistotuotteet olisivat muutoin menneet jätteeksi tai eläinten rehuksi. Kanteiden mukaan heille ei annettu varoitusta, vaan Lidl purki työsuhteen saman tien.
Naiset kertovat kanteissaan, että heidät kutsuttiin ensin "keskustelemaan" esimiehen toimistoon. Esimies oli kysynyt heiltä, tiesivätkö he paistopisteen tuotteiden syömisestä tai kotiin viemisestä.
Jos Lidlin palkkalainen myönsi tämän, hän sai potkut, pääosin 20-30 -vuotiaat työntekijät kertovat kanteissa.
Työntekijöiden mukaan Lidlissä ei ollut mitään suullista tai kirjallista kieltoa poistotuotteiden syömiseen. Lidl taas on vedonnut potkujen jälkeen käydyissä neuvotteluissa siihen, että uusille työntekijöille korostetaan heti ensimmäisen työpäivän aikana sitä, että poistotuotteita ei saa ottaa omaan käyttöön.
Kantajien mukaan he eivät ole saaneet tällaista koulutusta tai perehdytystä, vaan kokeneemmat työntekijät ovat perehdyttäneet heidän uunien käyttöön.
Perehdytystä antaneet ja jopa omat esimiehet ovat syöneet ylijäämätuotteita, joten työntekijät ovat luulleet sen olevan sallittua, kanteissa perusteellaan.
Potkut saaneet myyjät vetoavat siihenkin, että työntekijät ovat saaneet viedä kotiin myymättä jääneitä kukkia sekä lastauslaiturille jäänyttä kohmettunutta leipää. Kantajien mukaan yli jääneiden poistotuotteiden syöminen Lidlin myymälöissä on vuosia pitkä perinne.
Lidlin on määrä vastata entisten työntekijöidensä kanteisiin syyskuun loppuun mennessä, joten yhtiö kommentoi kanteita Helsingin Sanomille lyhyesti.
Lidlin hallintojohtajan Sami Pyykösen mukaan kanteessa on kyse tapauksesta, jossa työntekijät olivat ”ikävä kyllä ottaneet tuotteita omaan käyttöönsä toistuvasti ja joiltakin osin jopa järjestelmällisesti” syksyllä 2013.
Pyykösen mukaan sen 4 200 työntekijälle on selvää, että myynnistä poistettuja tuotteita ei voi ottaa omaan käyttöön.
Hänen mukaansa osa myynnistä poistetuista tuotteista lahjoitetaan ruoka-apua jakaville järjestöille, osa toimitetaan kierrätysraaka-aineeksi tai rehuksi, osa johonkin muuhun jatkokäsittelyyn.
Tytti vs. Lidlin sämpylät
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop801605- 701288
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1061218Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma1781018huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55994Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?148988Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32872Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59834- 61816
- 94774