Timo, oletko sinä tyhmä?

Nuorena miehenä pääsit Rautaruukille töihin. Et siksi että olisit ollut tehtaalle tärkeä ja korvaamaton, vaan koska tehtaalla oli kova tarve työntekijöistä ja satuit olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tehdas ei antanut sinulle kenkää, koska oli luvannut vakituisen työpaikan.
Tapasit samoihin aikaan, kauniin ja ihanan vaimosi.
Vaimosi valitsi sinut, koska oli miehelle tarvetta, ja satuit olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Suhteenne jatkui koska vaimo lupas, myötä ja vastamäessä.. niitä vastamäkiähän sinä osaat järjestää..
Tehtaalla otit oppia Asserista, kun hän lakkoili Rautaruukin konkurssin partaalle ja koko laitos jouduttiin myymään pilkkahinnalla ruotsalaiselle SSAB:lle.
Myös kotona osasit taistella miehen oikeuksien puolesta, nyt vaimolle kuuluu kaikki muu, kuin päivittäinen roskapussin vienti ulos. Periaatteenmiehenä sinä et sitte saavutetuista eduista tingi.
Kun tehtaalla taas valittiin, isoäänisin minä/haluan/kaikki/heti/nyt- tyyppi niin sinä täytin kaikki kriteerit.
Tänä vuonna olet lakkoillut tehtaalle jo yli 30 000 000 miljoonan menetykset ja miljardien investoinnit meneekin Raahen siasta Luulajaan.
tehtaan johto tietää että sinun kanssa on turha kinastalla, et myönnä virheitäs kumminkaan. Johto sanoo sinun mieliksi, ettei typerä lakkoilua otettu huomioon paikkakuntaa valittaessa. Ja sinä uskot.
Myös kotona osoitit mieltäsi hallituksen politiikkaa vastaan, etkä vienyt roskapussia ulos kuukauteen. Ihana vaimosi on tottunut oikutteluusi ja vie roskat . Pesee myös pukusi oksennuksesta ja silittää paitasi jotta voit taas lähtä, kavereinesi, illalla neuvottelemaan työmiesten oikeuksien puolesta. Vaimo on kuullut että Luulajassa olis miehiä jotka hoitavat velvollisuutensa, olipa hallituksessa mitkä puolueet hyvänsä. En tiedä pitääkö paikkasa, mutta vaimosta saattaa alkaa tuntumaan että olette alkaneet kasvamaan hieman erilleen..

Timo, oletko sinä tyhmä?

41

1206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on just näin! Timo oletko ÄÄLIÖ? Ei tarvitse vastata, kun kaikki tietää vastauksen.

      • Anonyymi

        Vittu.tajuatteko taulat että ei lakkoilu vaikuta paskaakaan tähän.vaan että rautaruukki myytiin ruotsalaisille.onpa tämä teille vaikeaa tajuta.ei ruotsalaiset sentään tyhmiä ole.onhan vastaavaa nähty muissakin laitoksissa täällä jotka valtio myynyt.kaikesta huoliimatta hyvää lopunalkua.

      • Anonyymi

        Heti vastas kummiski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos 30 miljuunaa eurua häviää kuin tuhka tuuleen, niin luuletko, että omistajat ottaa riskin, että taas joku päivä palaa saman verran poliittisen lakkoilun takia. Ei ota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos 30 miljuunaa eurua häviää kuin tuhka tuuleen, niin luuletko, että omistajat ottaa riskin, että taas joku päivä palaa saman verran poliittisen lakkoilun takia. Ei ota.

        Poljetaan sinutkin suohon, anna Orpolle kaikkesi lammas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poljetaan sinutkin suohon, anna Orpolle kaikkesi lammas.

        kenet muut olet suohon polkenut

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😋 ­­­N­­­y­­m­­f­o­­­m­a­­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu.tajuatteko taulat että ei lakkoilu vaikuta paskaakaan tähän.vaan että rautaruukki myytiin ruotsalaisille.onpa tämä teille vaikeaa tajuta.ei ruotsalaiset sentään tyhmiä ole.onhan vastaavaa nähty muissakin laitoksissa täällä jotka valtio myynyt.kaikesta huoliimatta hyvää lopunalkua.

        Rautaruukki jouduttiin myymään ruotsalaisille, Asserin lakkoilun vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😋 ­­­N­­­y­­m­­f­o­­­m­a­­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

        Olisikohan joku mällinen, se joka postaa tänne noita viruslinkkejä vapun kunniaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu.tajuatteko taulat että ei lakkoilu vaikuta paskaakaan tähän.vaan että rautaruukki myytiin ruotsalaisille.onpa tämä teille vaikeaa tajuta.ei ruotsalaiset sentään tyhmiä ole.onhan vastaavaa nähty muissakin laitoksissa täällä jotka valtio myynyt.kaikesta huoliimatta hyvää lopunalkua.

        Hallituksen vika. Jos hallitus olis aiemmin kieltänyt, typerän poliittisen lakkoilin, olis jätti-investoinnit tehty Raaheen, Luulajan siasta.
        Kiitos Timo.

    • Anonyymi

      Loistavasti kirjoitettu.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen kannattajalta pitkä aivopieru näin sunnuntain kunniaksi. Menethän matkustamaan Orpon kanssa samalla junalla Turusta Helsinkiin, vain kermaperse ymmärtää toista..

      • Anonyymi

        Mieluummin Orpon kanssa junalla Helsingistä Turkuun, kuin Timon kanssa Raahesta Tuomiojalle.

      • Anonyymi

        Kyllä te kommunistin pökäleet olette tyhmiä lakoilemalla oman työpaikansa kiinni. Todellista järjen köyhyyttä.

    • Anonyymi

      Tehtaan kannattaa ottaa oppia, työntekijöitä valitessaan. Vasemmistolaiset on laiskoja ja tyhmiä, ei niitä kannata palkata.
      Hieman kannattaa tutkia taustoja, ennen kuin palkkaa uusia työntekijöitä.
      Listat on oppineet pienestä pitäen työntekoon, eikä ne turhista valita, eikä lakkoile saadakseen pitemmän viikonloppuvapaan. Ne on mieluummin töissä, kuin kotona 15 tenavan kanssa.

      • Anonyymi

        Paskavaippa vs. Mökötys Ssab:ela, siinäpä lestaIsän vaihtoehdot..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskavaippa vs. Mökötys Ssab:ela, siinäpä lestaIsän vaihtoehdot..

        Oliko tuo jotain punikkislangia, kun en ymmärrä sanaakaan?

      • Anonyymi

        Kyräilevät ja miettivät keinoja välttyä itse työn suorittamisesta.

      • Anonyymi

        Ahaa, tuo selittää hieman punikkien ajatusmaailmaa. Eihän sitä tarvi ymmärtää muitten kuin punikin itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, tuo selittää hieman punikkien ajatusmaailmaa. Eihän sitä tarvi ymmärtää muitten kuin punikin itse.

        Kiimafestarit jo lähestynee...missä pellolla saarna miehet ens kesänä käypi tyttöjä opettamassa?

    • Anonyymi

      Onneksi tämä kommari & ao200 paska loppu, kun tehdas suljetaan pikapuolin.

      • Anonyymi

        Miten käy rauhanyhtistyksille? Mistä tekarihampaat saa nisupullaa ja laulun aihetta ilman tehtasta?

    • Anonyymi

      Vappuna otetaan konjakit Timolle ja AO200sataselle, aate ei kuole, se vain vahvistuu, kun kateelliset liittoutumattomat nilviäiset, ahdistuksen ikeessä unettomana yönsä pyörivät!!! Yksi kaikkien tai kaikki yhden puolesta!!

      • Anonyymi

        Kaikkien on pakko kuulua liittoon ja lakkoilla kun Timo niin päättää.
        Mistä ihmeen liittoonkuulumattomista puhut?

        Kieltämättä minuakin ahdistaa, kun toverit pakottavat lakkoileen tehtaan ruotsiin.

        Timo lähtee viimesenä tehtaalta!!!

        Tv. Anttila AO500:selta

    • Anonyymi

      Joko Timo on selvinnyt vapusta ja oksennukset rapsuteltu pois rinnuksilla?

      • Anonyymi

        On siirtynyt ja krapulan puolelle, muuta huomenna on Perjantai, että voi vetää uudet kännit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siirtynyt ja krapulan puolelle, muuta huomenna on Perjantai, että voi vetää uudet kännit.

        Kylä näi o, ne piirtää kellä on liitua, eli ostaa namia. Mutta tiedote: Raahenlesta paskat asioi samassa alkossa Limingassa..ettei kukaa näe herran uskottomuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylä näi o, ne piirtää kellä on liitua, eli ostaa namia. Mutta tiedote: Raahenlesta paskat asioi samassa alkossa Limingassa..ettei kukaa näe herran uskottomuutta

        Kyllä Timo tietää. Liminkalaisena hän asioi todella usein liminganportissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Timo tietää. Liminkalaisena hän asioi todella usein liminganportissa.

        Totta.
        Aina kun olen ajanut limiñgänpoŕtin oli, on Timon Lada ollut siinä invaparkissa. Invaparkissa on niin näppärä lastata painavat ostokset kyytiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Timo tietää. Liminkalaisena hän asioi todella usein liminganportissa.

        Hörnä, minä uskovana luulin että siellä ei Nasserinmiehet käy. Pesenpä huomenna käteni ja sovitan tekoni..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hörnä, minä uskovana luulin että siellä ei Nasserinmiehet käy. Pesenpä huomenna käteni ja sovitan tekoni..

        Missä viinakaupassa toverit ei käy

    • Anonyymi

      Viddu k6n olisikin päässyt kunnon työhön...

    • Anonyymi

      Vaihtoehtoja ei ollut paikkakunnalla

    • Anonyymi

      Kun olisi tajunnut mennä Ruotsiin...

    • Anonyymi

      Legitiimisyys Suomea kohtaan pilasi maineen. Vei tulevaisuuden

      • Anonyymi

        Putasjärvellä orgiat kohta!!

        Tv. Kiwa LestaSetä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putasjärvellä orgiat kohta!!

        Tv. Kiwa LestaSetä

        Saavutetuista eduista ei tingitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saavutetuista eduista ei tingitä.

        Juhannus kommari voi vetää perseolalle lärvät, hakata kavereita ja lähimmäisiä, jos niitä nyt yleensäkään on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhannus kommari voi vetää perseolalle lärvät, hakata kavereita ja lähimmäisiä, jos niitä nyt yleensäkään on.

        Sillä välin lestasetä nai lapsiaan!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä välin lestasetä nai lapsiaan!!!!

        Hyvä kommari pystyy kirjoittamaan ja putkastakin ole päässyt?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4721
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2486
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      144
      2055
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1999
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1606
    6. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      18
      1536
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      108
      1057
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      125
      863
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe