Terrorismin torjunta Pv:ssa

Meillähän on puolueeton valtio ja tämähän on pitänyt meidät poissa terroristien maaleista. Puolustusvoimilla on Pääesikunnan tiedustelu-osasto, mutta miten tiedustelumiehet estävät terroristien tai heidän auttajiensa toiminnan? Jos maamme liittyy Läntiseen sotilas-liittoon, niin onko sillä merkitystä?

En kuitenkaan usko suomen maaperällä tapahtuvaan poliittiseen terrorismiin tänään, mutta rikollisjengejä meillä on enemmän, kuin koskaan. Olen miettinyt myös miten Suomalaiset, lähinnä sotilaskoulutusta saaneet voisivat auttaa, vaikka hankkimalla sotilasräjähteitä ja niitä myymällä tarvitseville. Mitä ajattelette, olisikkohan kenelläkään tarvetta semmoiselle?

Mitä mieltä olette, voiko suomen Puolustusvoimilta varastaa räjähteitä tarpeeksi, terroristien käyttöön? Vaikka 100kg tai 300kg sotilasräjähdettä.

Miten se käytännössä tapahtuisi, vai vetääkö yrittäjä vesiperän?

Voiko Puolustusvoimat välinpitämättömyydellään tukea terrorismia, vai onko kaikki lujien lukkojen takana?
418250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

ei kuule todellakaan onnistu, että joku vaan nyysii tosta noin joku 100-300kg tnt:a

Äänestä
  • Sinä sanot, ettei voi nyysiä. Miten sitten tuommoinen voi olla mahdollista, että siviileiltä on löytynyt useitakymmeniä Puolustusvoimien sotilaspistooleja rauhan aikana? Ne on varastettu myös rauhan aikana, eli eivät ole sotien aikana vietyjä. Miten olisi se juttu siitä kahdesta 200 litran tynnyrillisestä maamiinoja? Kesäisessä saaristossa kalavajassa...

    Tutkijan elämä on ihmellistä.

    Äänestä

  • Rita-Rauta kirjoitti:

    Sinä sanot, ettei voi nyysiä. Miten sitten tuommoinen voi olla mahdollista, että siviileiltä on löytynyt useitakymmeniä Puolustusvoimien sotilaspistooleja rauhan aikana? Ne on varastettu myös rauhan aikana, eli eivät ole sotien aikana vietyjä. Miten olisi se juttu siitä kahdesta 200 litran tynnyrillisestä maamiinoja? Kesäisessä saaristossa kalavajassa...

    Tutkijan elämä on ihmellistä.

    "kahdesta 200 litran tynnyrillisestä maamiinoja"

    Miinojen laatu ei ole tynnyri vaan kappale. Varmistin asian entiseltä inttikaveriltani joka työskentelee eräässä varikossa.

    Taidat sotkea sillitynnyreihin. Löytöpaikkakin siellä saarisatossa tukee tätä olettamusta....

    Äänestä

  • Standardi kirjoitti:

    Tuossa tapauksessahan oli ko. henkiö varastanut maamiinoja ja kätkenyt ne kesämökkinsä venevajaan. Niitä tuli täyteen kaksi 200 litran tynnyriä. Ukon kuoltuaan Pv:lle tuli ilmoitus näistä ja hakivat pois.

    Minua kiinnostaa vaan se miten noin täydelliseksi mainostetusta organisaatiosta mitään voisi viedä. Armeija peittelee ja valehtelee.

    Oletkos muuten kuullut siitä, varusmies kersantista joka varasti laatikollisen tulenavauspanoksia ja putkimiinan sytyttimiäkin oli satoja. Hänen tyttöystävänsä 18-vuotias nainen kuljetteli viinapullon kera noita kaupungilla paukutellen.

    Mennäänkö siihen eläkeläis kapteeniin, joka piti hallussaan 300kg trotylia... laittomasti...

    Jatkuu...jatkuu... pistoolien varastelija, miten hän teki sen....

    Äänestä

  • Rita-Rauta kirjoitti:

    Sinä sanot, ettei voi nyysiä. Miten sitten tuommoinen voi olla mahdollista, että siviileiltä on löytynyt useitakymmeniä Puolustusvoimien sotilaspistooleja rauhan aikana? Ne on varastettu myös rauhan aikana, eli eivät ole sotien aikana vietyjä. Miten olisi se juttu siitä kahdesta 200 litran tynnyrillisestä maamiinoja? Kesäisessä saaristossa kalavajassa...

    Tutkijan elämä on ihmellistä.

    Naisnäkökulmaa puhtaimmillaan edustaa huolestuminen (todentamaton väite) paristakymmenestä varastetusta pistoolista. Googlaapa huviksesi suomen tämän hetken laittomien aseiden määrä poliisin arvion mukaan.... ja sen jälkeen voit mennä takaisin hellan ääreen puuroa keittelemään.

    Pv Komentajalle pitäisi myöntää kunniakirja jos asehävikki on saatu noin pieneksi terrorisminäkökulman merkityksettömien pienaseiden osalta..

    Sitten kun olet toipunut leirin valvomisista niin kerrot varmaan sen miinajutunkin perin juurin?

    Äänestä

  • "Suomalainen tiimi ?... kirjoitti:

    Mennään asiaan. Noista mainitsemistani pistooleista sen verran, että on eräs henkilö nimikirjaimilla O.K. Hänen veljenpoikansa oli Puolustusvoimissa aseseppänä. Puolustusvoimathan käyttää vanhoista kuluneista aseista kuntoluokituksen täyttäviä osia varaosina muihin vanhoihin aseisiin, sehän on säästöä. Tämä kyseinen veljenpoika varasti näitä osia ja kokosi ne kotonaan aseiksi. Hän möi ne sedälleen ja setä pisti voitonkera eteenpäin. Mihin tuon tekemisen voisi Suomessa paikallistaa, niin tuonne pohjoiseen.

    Aikaisempienkin poliisin tietojen mukaan laittomia aseita on arvioitu olevan n.100000 kappaletta. Viimmevuonna kuitenkin löytyi 18986 kiloa varallisiksi luokiteltuja räjähteitä ja niistä siviiliräjähteiden osuus oli 4880 kiloa. Lisäksi kranaatteja, tykinammuksiaja trotyylia löytyi 477 kappaletta.

    Poliisi kertoo "emme olisi osanneet odottaa että räjähteitä löytyisi noin paljon", on arvioitu että nämä ovat n.2-3 prosenttia todellisesta määrästä.

    Noihin lukuihin ei kuulu tuommoiset tapaukset joissa esim. Eläkkeellä ollut kapteeni varasti Pv:lta tykin ammuksia joiden sisällä olleen räjähteen paino oli n. 300 kg.

    Sotilas-aseita luovutettiin viime vuonna 815 ja niistä sarjatuliaseita oli 46.

    On totta, että siviilien metsästysaseita luovutetaan eniten, mutta Pv:n toiminta terrorismin vastaisessa toiminnassa herättää epäilyjä.

    Minä väitän, että saan hankittua Pv:n räjähteitä satoja kiloja, jos niitä nyt johonkin tarvitsisin. Mitä olet mieltä?

    Äänestä

  • alikessujen hupia on ottaa lomille paveja, topppeja, savukranaatteja jamuuta pientä taskuun mahtuvaa. yksi ihminen salakuljettaa helposti 10-20 kg tavaraa kerralla.

    Äänestä

  • Rita-Rauta kirjoitti:

    Mennään asiaan. Noista mainitsemistani pistooleista sen verran, että on eräs henkilö nimikirjaimilla O.K. Hänen veljenpoikansa oli Puolustusvoimissa aseseppänä. Puolustusvoimathan käyttää vanhoista kuluneista aseista kuntoluokituksen täyttäviä osia varaosina muihin vanhoihin aseisiin, sehän on säästöä. Tämä kyseinen veljenpoika varasti näitä osia ja kokosi ne kotonaan aseiksi. Hän möi ne sedälleen ja setä pisti voitonkera eteenpäin. Mihin tuon tekemisen voisi Suomessa paikallistaa, niin tuonne pohjoiseen.

    Aikaisempienkin poliisin tietojen mukaan laittomia aseita on arvioitu olevan n.100000 kappaletta. Viimmevuonna kuitenkin löytyi 18986 kiloa varallisiksi luokiteltuja räjähteitä ja niistä siviiliräjähteiden osuus oli 4880 kiloa. Lisäksi kranaatteja, tykinammuksiaja trotyylia löytyi 477 kappaletta.

    Poliisi kertoo "emme olisi osanneet odottaa että räjähteitä löytyisi noin paljon", on arvioitu että nämä ovat n.2-3 prosenttia todellisesta määrästä.

    Noihin lukuihin ei kuulu tuommoiset tapaukset joissa esim. Eläkkeellä ollut kapteeni varasti Pv:lta tykin ammuksia joiden sisällä olleen räjähteen paino oli n. 300 kg.

    Sotilas-aseita luovutettiin viime vuonna 815 ja niistä sarjatuliaseita oli 46.

    On totta, että siviilien metsästysaseita luovutetaan eniten, mutta Pv:n toiminta terrorismin vastaisessa toiminnassa herättää epäilyjä.

    Minä väitän, että saan hankittua Pv:n räjähteitä satoja kiloja, jos niitä nyt johonkin tarvitsisin. Mitä olet mieltä?

    Vanhaan stalinilaiseen tiedonvääristelyyn kuuluu kertoa asioista omaan tarkoitusperään sopiva osatotuus. Pistäpä jatkossa vastaavien listauksien jatkoksi tapahtuman vuosiluku perään... tai edes se onko asia tapahtunut kun vielä käytit vielä vaippoja vai paljon ennen sitä....

    "Minä väitän, että saan hankittua Pv:n räjähteitä satoja kiloja, jos niitä nyt johonkin tarvitsisin"

    Höpönhöpön. Hellan ja puurokattilan ääreltä on helppo heitellä kaikenlaisia väitteitä ilman kytkentää reaalielämään. Yksinkertaisesti ei onnistu ja olisikin varsin tyhmää edes yrittää kun siviiliräjähteitä on sata kertaa helpommin ja halvemmalla saatavilla jokaiselle joka tarvitsee. Tai jopa itse valmistaen kuten Myyrmannin tapaus osoitti.

    Väite olikin varsinainen naisnäkökulma taas tähänkin asiaan...

    Äänestä

  • mitä vaan kirjoitti:

    Kerro minulle ne kohdat joissa olen vääristellyt salinistilaiseen tyyliin?

    Tuo pistoolien varastaminen tapahtui 1985- vuoden molemminpuolin ja Kainuun prikaatissa.

    Tuo juopotteleva upseeri oli huhtikuussa 1999 Rovajärvellä, pioneerikomppanian pääkouluttajana ja edelleen Kainuun prikaatista.

    Ohjusaluksella juopottelivat Konepäällikkö ja konemestari Puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa kesällä 2002. Heidän verensä alkoholipitoisuus oli satamaan tullessa vielä 1,1 promillea. He saivat 60 päivää ehdollista vankeutta ja pätevyyskirja meni neljäksi kuukaudeksi pannaan.

    Kerro mikä näissä on stalinistisia puolitotuuksia?

    "Mennään asiaan. Noista mainitsemistani pistooleista sen verran, että on eräs henkilö nimikirjaimilla O.K. Hänen veljenpoikansa oli Puolustusvoimissa aseseppänä. Puolustusvoimathan käyttää vanhoista kuluneista aseista kuntoluokituksen täyttäviä osia varaosina muihin vanhoihin aseisiin, sehän on säästöä. Tämä kyseinen veljenpoika varasti näitä osia ja kokosi ne kotonaan aseiksi. Hän möi ne sedälleen ja setä pisti voitonkera eteenpäin. Mihin tuon tekemisen voisi Suomessa paikallistaa, niin tuonne pohjoiseen."

    Puhut kuin tuoreena asiana 20-vuotta vanhasta asiasta ja samalla ajasta kun käytit vielä vaippoja.
    1. Stalinilainen osatotuus.
    --------------------------------------------

    ""Aikaisempienkin poliisin tietojen mukaan laittomia aseita on arvioitu olevan n.100000 kappaletta. Viimmevuonna kuitenkin löytyi 18986 kiloa varallisiksi luokiteltuja räjähteitä ja niistä siviiliräjähteiden osuus oli 4880 kiloa. Lisäksi kranaatteja, tykinammuksiaja trotyylia löytyi 477 kappaletta.

    ""Poliisi kertoo "emme olisi osanneet odottaa että räjähteitä löytyisi noin paljon", on arvioitu että nämä ovat n.2-3 prosenttia todellisesta määrästä""

    Kun et vaivaudu pistämään linkkiä lähdeaineistoon, tämä ympäripyöreä lausunto voi olla peräisin miltä vuodelta tahansa. Ja poliisin lausunnossaan mainitsemat räjähteet ovat todellakin sotilasräjähteitä, ovathan?
    Eivät taida olla.
    2. Stalinilainen osatotuus.

    ""Noihin lukuihin ei kuulu tuommoiset tapaukset joissa esim. Eläkkeellä ollut kapteeni varasti Pv:lta tykin ammuksia joiden sisällä olleen räjähteen paino oli n. 300 kg""
    Eläkkeellä olevat eivät kuulu pv:n henkilöstöön jonka varmasti tiedät varsin hyvin. Ja mainitut varastetut tykinammukset oli tarkoitettu nnnn ? Jäikö tahallaan kertomatta?
    3. Stalinilainen osatotuus

    --------------------------------------------
    Sotilas-aseita luovutettiin viime vuonna 815 ja niistä sarjatuliaseita oli 46.

    Ja aseiden alkuperä valtaosin oli vuodelta...? Taisi olla sodan aikuisia aseita, olivatko?
    Taas annat asiayhteydestä ymmärtää että kyse olisi tuoreestakin tapauksesta.
    4. Stalinilainen osatotuus

    jnejne!

    "Miten sitten tuommoinen voi olla mahdollista, että siviileiltä on löytynyt useitakymmeniä Puolustusvoimien sotilaspistooleja rauhan aikana""
    Rauhan aikaa on kestänyt kuutisenkymmentä vuotta joten, edelleen, parin kymmen pistoolin löytymistä satojentuhansien muiden laittomien aseiden joukosta tuskin kukaan suhteellisuuden tajun omaava pitää hämmästelyn aiheena.

    Lupasit kirjoittaa trilogian asiasta? Tietysti myynti silmälläpitäen ei kannata parhaita paloja paljastaa ennalta netissä mutta hiukan tukevampaa tietoa pitää löytyä ennen kuin yksikään kustantaja kiinnostuu. Pelkkä yksipuolinen ja yksisilmäinen naisnäkökulma ei riitä...

    Kerrohan sen miinajutunkin vuosiluku….

    Tarkoitushakuisuutesi ja osatotuutesi uppoavat toivottavasti vain ala-asteikäisiin.

    Äänestä

  • osatotuus kirjoitti:

    Koko tuo sinun viestisihän on vain vanhojen varkauksien pimittämistä ja haluat edelleen kätkeä tehdyt vääryydet. Miksi haluat puolustaa rikollisuutta?

    1.Sinun Stalinisi: Sinun tekee mieli peitellä menneisyyden virheet, kuten kissa paskansa. Tuon asian tietää suojelupoliisi. Ei ole puolitotuuksia.

    2. Nuo mainitsemani luvut ovat viime vuodelta elikkäs 2004. Poliisilla ja Puolustusvoimilla on tieto niistä. Mene kyselemään :)

    3. Tuo sinun väitteesi puolitotuus on kuin bumerangi, olisit sitten itse sanonut minne ne ammukset olivat matkalla. Kerro itte! Tuohan olikin juuri sinun Stalinismiasi.

    4. Ei ole merkitystä miltä vuosilta ne aseet ovat, koska kaikki on palautettu toimivina. Samahan tuo aiheutatko vaaran siviileille vanhalla vai uudemman mallisella konetuliaseella.

    Yleisesti ottaen sinä itse harrastat ja Puolustusvoimat harrastaa myös stalinistilaista piilottelua. Oletko kuullut sellaisesta kuin vapaa tiedonvälitys ja tietoyhteiskunta.

    Mitä kirjaani tulee niin näillä jutuilla ei ole väliä. Yksi Venäläinen kustantamo on luvannut sen julkaista, mikäli Fi ei käy, mutta muista se että se menee silloin kansainväliseen jakeluun.

    Kerroppas vielä minulle miksi http://www.mil.fi sivuilla ei näy jälkeäkään armeijan tiedustelusta?

    Se on sitä sinun piilotettua puolitotuuttasi, elikkäs Stalinismia.

    Minun mielestäni avoin informaatio on hyve :)

    Mielenkiintosi aiheet ovat perin ihmeellisiä. Miksi sinua kiinnostaa miten varastaa aseita tai a-tarvikkeita Puolustusvoimilta. Pääesikunnnan tutkintaosastoa kiinnostanee tällainen epäterve käytös. Erityisesti, jos jostain syystä olet PV:n henkilökuntaa... :-D

    Naisnäkökulmalle ja sensaatiogeneraattorille pari faktaa:

    1. Menneisyyden virheet? Kaikki asiat on aikanaan käsitelty asianomaisissa asteissa ja syyllisiä on rankaistu voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
    Taisit unohtaa mainita? Ja miksiköhän?

    2. Et edelleenkään mainitse po. räjähteiden alkuperästä. Montako prosenttia oli siviiliräjähteitä. Taisit unohtaa mainita? Ja miksiköhän?

    3. Ei Stalinismi vaan testi jo kerran täällä todetun seikan verestämiseksi. Olet syyllistynyt luulojen levittelyyn ja jäit siitä kiinni housut kintussa. Haluatko että kaivan linkit?
    Taas tarkoitus- ja lööppitasoinen heitto sensaatiogeneraattorilta.

    4. Sensaatiogeneraattorimme on sitä mieltä ettei ole väliä ovatko palautetut aseet peräisin sotavuosilta vai viime viikolta. Kouluesimerkki lööppitason harhautuksesta a' la Iltalehti: Karpela Tapasi Vanhasen yöllä hotellihuoneessa! Asia joka tapahtuikin vuosia sitten. Ei lööppikään kerro menneen talven lumista muuten kuin todellisten uutisien puuttuessa.

    5. Mitä kirjaasi tulee niin painata se tosiaan venäjällä; painokulut ovat oleellisesti edullisemmat. Äläkä pistä nimeäsi mihinkään paperiin jossa joutuisit taloudelliseen vastuuseen mikäli myynti ei olisikaan menestys. Nääs meillä on jo iltapäivälehdet ja niiden lööppien koottuja vuosikertakoonnoksia kukaan tuskin viitsii ostaa.

    6. "Kerropas vielä minulle miksi http://www.mil.fi sivuilla ei näy jälkeäkään armeijan tiedustelusta". Edustaa taas naisnäkökulmaa hellan ja puurokattilan edestä:
    Voinet mainita esimerkin idästä tai lännestä, pohjoisesta tai etelästä tai mistä hyvänsä missä tiedusteluorganisaation vastaava osa olisi julkisuudessa? "Avoimen informaation" esille ottaminen tässä yhteydessä on hurskastelua ja kouluesimerkki lööppitason sensaatiohakuisuudesta.

    Voitko osoittaa lauseen tai asiayhteyden jossa olen puolustanut varastamista? Itse en toisellakaan lukemisella sitä löydä. Kouluesimerkki lööppitason sensaatiohakuisuudesta jonka olit pistänyt jopa oman viestisi otsikkoon. Sinänsä loogista....

    "ja haluat edelleen kätkeä tehdyt vääryydet" Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti tietystä rikoksesta tuomittu ja tuomionsa kärsinyt on tekonsa hyvittänyt. Pitäisikö Ritan sensaatiohakuisuuden ja huomionkipeyden takia lainsäädäntömme keskeinen kulmakivi kaataa ja ottaa uudelleen esille ja vaikka kaikki itsenäisyyden ajan rikokset pv:ssä?

    Äänestä

  • kiinnostua kirjoitti:

    Minusta nyt on kiinnostuneet monet. Samoin jos olisit Saksalainen sotarikollinen, niin me olemme S.W toimisto. Uskotko, että olen sotilaskoulutettu henkilö? Mikä on erikoisosaamiseni ja kuka sen opetti? Annan vinkin. Hänellä on kaksi poikaa, toinen on upseeri ja toinen on ollut aikaisemmin poliisina. Hänen etunimensä alkaa Y kirjaimella ja hän asuu Espoossa.

    Tuo Helsingissä toteutettu pommin etsintä oli hauskaa luettavaa. Miksi nyt sitten kerrottiin medioissa siitä moneen kertaan ja työn tehtyään vielä kertoivat miten paljon se maksoi. Vastaa miksi? Minä sen tiedän.

    Pelataan vaan shakkia.

    'Uskotko, että olen sotilaskoulutettu henkilö? '

    Enpä usko. "Terrorismin torjunta Pv:ssa" avauksesi ainakin osoittaa että jos mil-koulutettu niin se liittyy ruokalapalveluun ja keittämiseen. Muistaakseni olet jossain viestissäsi kuvannut kuinka toimit pohjoisen leirillä keittäjänä?

    Varsinaisesta toiminnasta ja yleensäkään pv:n toimintaperiaateista omaat varsin hatarat pohjatiedot joten on kaikkiaan vaikeaa uskoa että olisit ollenkaan intinkäynyt, muusta koulutuksesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • vain ja ainoastaan kirjoitti:

    Ei jäädä tuleen makaamaan, vaan eteenpäin!

    Muistatko varuskunnan kymijoen varresta, mikä on sittemmin lakkautettu. Sotilaat lähti ja jättivät sen siviileille, ikään kuin sanoen "siinä teille". Onneksi rita-rauta ehti edelle ja paikallisen alueen poliisipäällikö päätti poliisimiehillään eristää alueen. Alueen eristämiselle oli perusteet, koska alueelta löytyi n. 50 erilaista maanpäällistä räjähdettä. Kumijoki varuskunnan kohdalta on vaarallinen. 700 metrin matkalla kymijoessa oli armeijan historian aikana upottamia räjähteitä hirveä määrä.

    Viime sotien loputtua tuli Liittoutuneiden valvontakomissio Suomeen ja meillä oli sellaisia a-tarvikkeita jotka näyttävät pahalta jos vieraat herrat tulisivat katsomaan mitä meillä on varastoissa. Saksalaista laatua.

    Suomen Puolustusvoimat upotti syntiset ammuksensa kymijokeen ja viime helmikuussa niitä nyt sitten viimein aloitetaan ylösnostamaan ja hyvä niin.

    Vesihauta sisälsi sellaista, mitä ei saa ääneen sanoa. Tiedätkö mitä on pikriinihappo ja miten sitä voi käyttää?

    Tuo menee raskaaksi luettavaksi... mennään iloisempiin...

    Rovajärven leirialueellahan pidetään paljon Pv:n harjoituksia. Kerran oli kaksi upseeria toinen majuri ja toinen everstiluutnantti arvoltaan. He työskentelivät samassa esikunnassa, mutta leirillä ottivat viinaa rajusti ja alkoi ystävien välien selvittely :)

    Humalaisen iltansa päätteeksi oli everstiluutnantin silmä kärsinyt majuri ystävänsä nyrkistä ja hänellä oli mukavan musta silmä. Miten sitten kävi majurille? Hänen huulensa oli kuin ampiais parven hyökkäyksen jäljiltä.

    Mitä saivat rangaistukseksi? Asennossa seisoivat kuin veljekset golkatalla lipputankojen alla, kaikkien nähtävänä. Moni varusmies hymyili...

    Upseerit...niin...

    "Vesihauta sisälsi sellaista, mitä ei saa ääneen sanoa. Tiedätkö mitä on pikriinihappo ja miten sitä voi käyttää?"

    Googletuksen etusivin tulos:
    http://harrinsysteemit.com/pikriinihappo.html

    Yleistä pikriinihaposta

    Pikriinihappo on vanha sotilasräjähde. Sitä käytetään alkuräjähteenä ja nalleissa, ja on jo itsessään voimakas räjähde. Pikriinihappo on toisaalta lyijypikraatin lähtöaine. Pikriinihappo on myrkyllistä. Voi imeytyä ihon läpi. Voi hajota räjähdyksenomaisesti iskun, hankauksen tai tärähdyksen vaikutuksesta. Voi räjähtää kuumentuessaan. Muodostaa iskusta räjähtäviä yhdisteitä metallien, varsinkin kuparin, lyijyn, elohopean ja sinkin kanssa. Palaessa muodostuu myrkyllisiä hiilen ja typen oksideja. Reagoi kiivaasti hapettimien ja pelkistävien aineiden kanssa. Aine on siis erittäin helposti räjähtävää. Siksi sitä käytetäänkin alkuräjähteenä. Pikriinihapon valmistus on joka lailla äärimmäisen vaarallista. Huolimaton käsittely voi aiheuttaa vakavia omaisuusvahinkoja, tai jopa kuoleman. Teksti on kirjoitettu puhtaan informatiivisessa tarkoituksessa. Alkuperäistekstin kirjoittaja ja suomentaja eivät vastaa ohjeen perusteella syntetisoidun aineen aiheuttamista vahingoista.
    --------------------------------------------------

    Jälleen kerran kouluesimerkki lööppitason sensaatiohakuisuudestasi: Sait kuulostamaan kuin vähintään Ebolaviljelmä olisi löydetty Kymijoen rantapenkalta. Ikävä kyllä vanhassa pikriinihapossa ei ole mitään aineksia mualle kuin iltapäivälehden lööppiin hiljaisena talvipäivänä.

    Mitä tulee räjähdeupotuksiin ja maahan hautaamiseen, ne on tehty oman aikansa normien mukaisesti. Se mikä oli 40-60 -luvulla hyväksyttyä ei luonnollisestikaan tämän päivän normien valossa enää ole direktiivien mukaista. Länsimaisessa oikeuskäytännössä, mikäli olet sattunut kuulemaan, takautuvasti ei voida asioita kriminalisoida. 50-luvun räjähdeupottajia et saa rosikseen vaikka kuinka mielesi tekisi, sorry vaan. Iltapäivälehdet toki voit saada kiinnostumaan asiasta hiljaisena uutisköyhänä talvipäivänä.
    Ps. Oletko unohtanut Kokkolan edustan raivaukset?

    Pv:llä ei ole tietääkseni ollut syntisiä ammuksia jollet lue em. pikriiniasiaa niihin. Ja mitä tulee kännin ottaneisiin upseereihin niin... et sattumalta kuulu mihinkään vanhoillislestadiolaiseen ompeluseuraan? Vaikea uskoa että missään muussa yhteydessä kukaan asialle korvaansa heilauttaa pl. edellisten fiktiivisten kaverusten mahdolliset esimiehet jotka kertomasi mukaan ovat tarttuneetkin asiaan.
    Mistä alkaen muuten esiupseereita on ojennettu leirijoukon ja varusmiesten edessä?? Kuulostaapa keksitylle stoorille?

    Sorry, täytyy antaa taktinen aikalisävaroitus. Jos vastaat niin teepä se äkkiä kun pitää valmistautua kaviaaria-leivänpäälle-matkalle ja saattaapi tulla hiukan pidempi pakollinen tauko tähän.

    Ja edelleen: Et vaivautuisi pistämään lähdelinkkejä väittämiesi tueksi. On tietysti kannaltasi kätevää heitellä vasemmalta ja oikealta kaikenlaisia vihjauksia, puolitotuuksia ja omia luulojasi siinä seassa. Tämä kun ei oikein vastaa sitä peräänkuuluttamaasi avointa informaatiota...

    Äänestä

  • Tuskinpa_vaan kirjoitti:

    'Uskotko, että olen sotilaskoulutettu henkilö? '

    Enpä usko. "Terrorismin torjunta Pv:ssa" avauksesi ainakin osoittaa että jos mil-koulutettu niin se liittyy ruokalapalveluun ja keittämiseen. Muistaakseni olet jossain viestissäsi kuvannut kuinka toimit pohjoisen leirillä keittäjänä?

    Varsinaisesta toiminnasta ja yleensäkään pv:n toimintaperiaateista omaat varsin hatarat pohjatiedot joten on kaikkiaan vaikeaa uskoa että olisit ollenkaan intinkäynyt, muusta koulutuksesta puhumattakaan.

    Jos olet tutkinnassa, niin tiedät. Minun aikaisemman esimiehen löydät Lohjalta ja hän on armeijan henkilökuntaa.

    Äänestä

  • Pikriinihappo kirjoitti:

    "Vesihauta sisälsi sellaista, mitä ei saa ääneen sanoa. Tiedätkö mitä on pikriinihappo ja miten sitä voi käyttää?"

    Googletuksen etusivin tulos:
    http://harrinsysteemit.com/pikriinihappo.html

    Yleistä pikriinihaposta

    Pikriinihappo on vanha sotilasräjähde. Sitä käytetään alkuräjähteenä ja nalleissa, ja on jo itsessään voimakas räjähde. Pikriinihappo on toisaalta lyijypikraatin lähtöaine. Pikriinihappo on myrkyllistä. Voi imeytyä ihon läpi. Voi hajota räjähdyksenomaisesti iskun, hankauksen tai tärähdyksen vaikutuksesta. Voi räjähtää kuumentuessaan. Muodostaa iskusta räjähtäviä yhdisteitä metallien, varsinkin kuparin, lyijyn, elohopean ja sinkin kanssa. Palaessa muodostuu myrkyllisiä hiilen ja typen oksideja. Reagoi kiivaasti hapettimien ja pelkistävien aineiden kanssa. Aine on siis erittäin helposti räjähtävää. Siksi sitä käytetäänkin alkuräjähteenä. Pikriinihapon valmistus on joka lailla äärimmäisen vaarallista. Huolimaton käsittely voi aiheuttaa vakavia omaisuusvahinkoja, tai jopa kuoleman. Teksti on kirjoitettu puhtaan informatiivisessa tarkoituksessa. Alkuperäistekstin kirjoittaja ja suomentaja eivät vastaa ohjeen perusteella syntetisoidun aineen aiheuttamista vahingoista.
    --------------------------------------------------

    Jälleen kerran kouluesimerkki lööppitason sensaatiohakuisuudestasi: Sait kuulostamaan kuin vähintään Ebolaviljelmä olisi löydetty Kymijoen rantapenkalta. Ikävä kyllä vanhassa pikriinihapossa ei ole mitään aineksia mualle kuin iltapäivälehden lööppiin hiljaisena talvipäivänä.

    Mitä tulee räjähdeupotuksiin ja maahan hautaamiseen, ne on tehty oman aikansa normien mukaisesti. Se mikä oli 40-60 -luvulla hyväksyttyä ei luonnollisestikaan tämän päivän normien valossa enää ole direktiivien mukaista. Länsimaisessa oikeuskäytännössä, mikäli olet sattunut kuulemaan, takautuvasti ei voida asioita kriminalisoida. 50-luvun räjähdeupottajia et saa rosikseen vaikka kuinka mielesi tekisi, sorry vaan. Iltapäivälehdet toki voit saada kiinnostumaan asiasta hiljaisena uutisköyhänä talvipäivänä.
    Ps. Oletko unohtanut Kokkolan edustan raivaukset?

    Pv:llä ei ole tietääkseni ollut syntisiä ammuksia jollet lue em. pikriiniasiaa niihin. Ja mitä tulee kännin ottaneisiin upseereihin niin... et sattumalta kuulu mihinkään vanhoillislestadiolaiseen ompeluseuraan? Vaikea uskoa että missään muussa yhteydessä kukaan asialle korvaansa heilauttaa pl. edellisten fiktiivisten kaverusten mahdolliset esimiehet jotka kertomasi mukaan ovat tarttuneetkin asiaan.
    Mistä alkaen muuten esiupseereita on ojennettu leirijoukon ja varusmiesten edessä?? Kuulostaapa keksitylle stoorille?

    Sorry, täytyy antaa taktinen aikalisävaroitus. Jos vastaat niin teepä se äkkiä kun pitää valmistautua kaviaaria-leivänpäälle-matkalle ja saattaapi tulla hiukan pidempi pakollinen tauko tähän.

    Ja edelleen: Et vaivautuisi pistämään lähdelinkkejä väittämiesi tueksi. On tietysti kannaltasi kätevää heitellä vasemmalta ja oikealta kaikenlaisia vihjauksia, puolitotuuksia ja omia luulojasi siinä seassa. Tämä kun ei oikein vastaa sitä peräänkuuluttamaasi avointa informaatiota...

    Minä en harrasta mitään lööppijuttujen keräilyä.

    Tottakai kaikki tuon ajan asiat on tehty sen ajan menetelmillä ja politiikalla, enkä ole niitä räjähdeupottajia ollutkaan hakemassa käräjille.

    Noita on kuitenkin tehty ja ne olivat siellä joenpohjassa vaikka Pv luovutti alueensa siviileille. Onhan noista vaaraa, koska siviilitkin osaa sukellella, puhumattakaan niistä maapäällisistä n.50 räjähteestä.

    Minun mielestäni tuommoisissa tapauksissa pitäisi vastuulliset upseerit viedä syyteharkintaan yleisen vaaran aiheuttamisesta.

    Se on aivan totta, että tänään asiat ovat toisin Pv:ssa. Ei suomenlaki anna edes rautateilläkään kuljetella tuommoisia ammuksia millä voidaan levittää taistelukentälle synteettisiä/kemiallisia aineita.

    Enpä viitsi noista päissään tappelevista upseereista muuta. Kyllähän nyt jokainen asiaa tunteva tietää miten upseerit juovat harjoitusten aikana. Siellä ei ole vaimo paimentamassa. Semmoinen vaan hymyilyttää, kun upseerien remujuhlien jälkeen on naamat ruvella.

    Olen kuullut niistä Kokkolankin edustalla meressä suoritetuista vesihautojen raivauksesta. Onhan niitä muuallakin, sisämaavesistöissä myös.

    Helsingissä etsitty pommin mediajulkisuus oli tarkoin suunniteltua.

    "Kyllähän nyt jokainen asiaa tunteva tietää miten upseerit juovat harjoitusten aikana."

    Samoihin kiistattomiin faktoihin kuuluu myös seuraavat: Kaikki poliisit ovat tyhmiä, joista aina yksi autossa osaa lukea. Terveyskeskuslääkärit kirjoittavat itselleen pirtureseptejä. Kaikilla lestadiolaisilla on umpinainen pesukone. Mitähän faktoja vielä? Kaikki ulkomaalaiset ovat rikollisia.

    Tutkimusten mukaan sotilaiden ammattikunta nauttii alkoholia selvästi suomalaista keskiarvoa vähemmän. Mutta kai se on uskottava koko ammattikunnan rankka työmaajuopottelu todeksi vastoin omia kokemuksia sekä tilastotietoja, koska sinä mainitsit neljä tapausta, joissa Pv:n henkilökuntaan kuuluva on ollut humalassa. No, olen minäkin nähnyt eräällä lestadiolaisella umpinaisen pesukoneen.

    Päivittelysi tiedustelutietojen salaamisesta on kuitenkin todellinen helmi. Mikä siinäkin lienee perusteena? Tämän pulmallisen pähkinän ratkaisemiseen odotamme saavamme sinun ammattitaitosi kautta valaisun.

    Äänestä

  • Rita-Rauta kirjoitti:

    Minusta nyt on kiinnostuneet monet. Samoin jos olisit Saksalainen sotarikollinen, niin me olemme S.W toimisto. Uskotko, että olen sotilaskoulutettu henkilö? Mikä on erikoisosaamiseni ja kuka sen opetti? Annan vinkin. Hänellä on kaksi poikaa, toinen on upseeri ja toinen on ollut aikaisemmin poliisina. Hänen etunimensä alkaa Y kirjaimella ja hän asuu Espoossa.

    Tuo Helsingissä toteutettu pommin etsintä oli hauskaa luettavaa. Miksi nyt sitten kerrottiin medioissa siitä moneen kertaan ja työn tehtyään vielä kertoivat miten paljon se maksoi. Vastaa miksi? Minä sen tiedän.

    Pelataan vaan shakkia.

    Niiden perusteella joku voi vaikka saada sinut kiinni. Tosin siitä seuraisi ainoastaan sinun nolaaminen, pikku rassukka

    Äänestä

Oletkos taas ollut kuukauden menossa ja nukkunut vain 8 tuntia?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000008180448

"Kerron sinulle esimerkin omasta kokemuksestani PV:ssa.

Meillä oli neljän viikon harjoitus pohjoisessa talvella. Minä toimin silloin huollon esimiehenä. Tehtävä kun alkoi, niin ensimmäisellä viikolla sain nukkua 2 tuntia, toisella en yhtään, kolmannella 3 ja neljännellä 3 tuntii. Vaikka monille esimiehille ei tule paljoa fyysistä kuntoliikuntaa, niin psyykkistä sitkeyttä vaaditaan paljon.Pakkasta oli 20-40 astetta"

Äänestä
  • Olenhan minä tuon kuullut. Ninahan joutui sotilas-sairaan tuon harjoituksen jälkeen. Sehän oli nukkunu sen leirin lopussa viimeisenä päivänä yhteensoittoon 26 tuntii. Ninahan oli Kainuun Prikaatista. Minä olen sieltä missä on jvo.

    Äänestä

...tuollaista sontaa kirjoittelee vain henkisesti hengästynyt provoilija.

Äänestä
  • Minä olen Peter Lindholm
    Tytöillekkö olet hankala,hyi sinua.

    Samanlaisia asoitahan meillä on satamäärin.

    7.11.2003 Helsingin Sanomat kirjoittaa mm:
    Juopotteluretkelle häipyneelle upseerille tuomio palvelurikoksesta.

    9.1.2004 HelsinginSanomat
    Ohjusaluksella juopotelleiden tuomio pysyi Hovioikeudessa

    Kaikki nämä tyttöjen kirjoittamat jutut ovat tosia. Sinä tai kuka tahansa ne voi tarkistaa Hesarin uutis arkistosta. Uutis-arkisto on maksullinen, mutta se on hesarn toimialaa eikä minun.

    Äänestä

  • Rita-Rauta kirjoitti:

    Minä olen Peter Lindholm

    Mitenhän edellinen kirjoitus liittyy terrorismiin ja yleensäkään avausviestiin, tai mihinkään muuhunkaan käsiteltyyn asiaan?

    Äänestä

  • terrorismiin? kirjoitti:

    Mitenhän edellinen kirjoitus liittyy terrorismiin ja yleensäkään avausviestiin, tai mihinkään muuhunkaan käsiteltyyn asiaan?

    Tuonhan kirjoitti minun pomo. Onhan näistä juteltu, mutta välinpitämättömyyttä Puolustusvoimissa on liian paljon.

    Tämäkin juopotellut yliluutnantti oli estynyt suorittamasta tehtäviään, koska oli humalassa. Hänen esimiehensä oli antanut kirjoittaa kuulustelupöytäkirjan syytetyn itse. Hovioikeudessahan olivat "veljekset" sitten selittelemässä tekojaan. Everstiluutnantti, kapteeni ja yliluutnantti.

    Toisessa tapauksessa Merivoimilla oli sotaharjoitus merellä ja siellä ohjusveneen konepäällikkö ja konemestari vetivät viinaa harjoituksen aikana ja harjoituksen päätyttyä, molemmat olivat satamaan tullessaan selvästi humalassa. Poliisi kutsuttiin ja alkometri heilahti pahemman kerran.

    Nämä kuvastaa puolustusvoimien uskottavuutta, suorittaessaan harjoituksia. Töpätty on paljon, ja edelleen sama meno jatkuu.

    Miten liittyy kysymiisi asioihin?

    Monia asioita Pv:lla pielessä, enkä usko siihen etteikö sieltä varastettaisi, tai pystyttäisi varastamaan materiaalia terroristien käyttöön. Nuo mainitsemani tapaukset kuvastaa uskottavuutta puolustusvoimia kohtaan.

    Voinet antaa lyhyen listauksen, vaikka kolmekohtaisen, yhden lauseen perustelulla varustettuna mitä pv:ssä mielestäsi on pielessä. Mielellään jotain yksityiskohtaisempaa kuin saapas-Infi tuossa naapurifoorumilla.

    Äänestä

  • Monia asioita? kirjoitti:

    Voinet antaa lyhyen listauksen, vaikka kolmekohtaisen, yhden lauseen perustelulla varustettuna mitä pv:ssä mielestäsi on pielessä. Mielellään jotain yksityiskohtaisempaa kuin saapas-Infi tuossa naapurifoorumilla.

    sinunko mielestä kaikki on kunnossa pv:ssä?

    Äänestä

  • Infi kirjoitti:

    sinunko mielestä kaikki on kunnossa pv:ssä?

    Kuka sanoi että kaikki on kunnossa?

    Puhut kuin leivästä; yksilöimättä ja yleisenä totuutenä; kuin saapas-Infi konsanaan jostain "samasta menosta" ja "välinpitämättömyydestä" ja saman jatkoksi kuin tietona näkkileivän kovuudesta tai meriveden suolaisuudesta "Monia asioita Pv:lla pielessä".

    Yksittäisen ihmisen tekemisissä on aina parantamisen varaa, Einsteinin suhteellisuusteoriaakin on tarkasteltu kriittisesti. Pienenkin organisaation tehokkuutta ja toimintoja voidaan parantaa; suuren organisaation kehittäminen ei ole milloinkaan valmis. Muutoksessa on AINA jokin asia epäkunnossa.
    Edellämainitut asiat tuntevat yläasteikäisetkin...

    Siispä toista kysymyksen: Voinet antaa lyhyen listauksen, vaikka kolmekohtaisen, vaikka vain yhden lauseen perustelulla varustettuna mitä on pv:ssä mielestäsi pielessä eniten.

    Tähänastiset esilleottosi, sorry vaan, ovat varsin tekemällä tehtyjä ja varsin lapsellisia. Voinet vaikka selvyyden vuoksi ("sama meno jatkuu...") mainita kuka mahtoi kutsua poliisit paikalle konemestarin juopumustapauksessa?

    Äänestä

...kaikki vaan lopettas vastailun noihin Rita-Nina-diibadaaba juttuihin? Boikottiin tollaset jurpot. Poistuvat sitten vähin äänin palstoilta, kun kukaan ei viitti kommentoida tollasta soopaa.

Äänestä
  • siksikö haluaisit ritan poistaa, kun et ole samaa mieltä asioista tai se kun hän on nuorinainen ja aktiivinen. ole itse yhtä aktiivinen tai taitaa sittenkin sinulla miehinen ylpeys kärsiä ja et voi sietää sitä miten naisetkin osaavat antaa kyytii... hahahhaaa.

    Äänestä

Suomessa vastaa poliisi sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta kuten terrorismin torjunta. Tuskimpa pääesikunnan tiedusteluosastolla on mitään tekemistä terrorismin torjunnassa. Terrorismin torjuntaa hoitaa poliisi.

Äänestä
  • Ainakin Helsingin sanomissa 22.3.2004 kirjoittaa Suojelupoliisin terrorismiyksikön päälliikkö Paavo Selin, että terrorismin torjuntaa Suomessa hoitavat Suojelupoliisi, Pääesikunnan tiedustelumiehet, Keskusrikospoliisi, Poliisin erikoisyksikkö karhu ja Helsingin poliisin terrorismiyksikkö Tepo.

    Äänestä

  • Poliisi saa puolustusvoimilta koko asearsenaalin käyttöönsä sukellusveneitä myöten. Hornetilla putkaan ole ennen vietykään.

    Äänestä

  • Puolustusvoimien alueella tapahtuvaa terrorismin torjuntaa hoitaa pääesikunta, ei poliisi. Jos vaikka armeijan henkilökuntaan kuuluva, harrastaa terrorismia jossakin muodossa, vaikka varastamalla räjähteitä, niin Pv hoitaa. Poliisi ei suorita mitään tehtäviä pv:n alueilla yleesäkkään.

    Äänestä

  • aluella... kirjoitti:

    Puolustusvoimien alueella tapahtuvaa terrorismin torjuntaa hoitaa pääesikunta, ei poliisi. Jos vaikka armeijan henkilökuntaan kuuluva, harrastaa terrorismia jossakin muodossa, vaikka varastamalla räjähteitä, niin Pv hoitaa. Poliisi ei suorita mitään tehtäviä pv:n alueilla yleesäkkään.

    Poliisi ja PV antavat toisillensa tarvittaessa virka-apua erilaisten asioiden hoitamisessa. Poliisi ei hoida pv:n alueilla mitaan ( pv: asioihin liittyvaa ) ellei sita erikseen pyydeta.

    Kotipihallansa ase kourassa kannispaissaan heiluvia varten poliisi saa PV:lta paseja kayttoon ja jos jotkut rikokset PV:n sisalla ovat mittavia tai vakavia, hoitaa poliisi tutkinnan virka-apuna ( eli tutkinta kaytannossa siirtyy poliisille ).

    Juuri tuollainen mainitsemasi henkilokuntaan kuuluvan rajahteiden varastelu terrorismin mittakaavassa siirtyy poliisin hoidettavaksi alta aikayksikon.

    Äänestä

  • FlorianGeyer kirjoitti:

    Kyllähän Pv suorittaa ennalta ehkäisevää terrorismin torjuntaa huolehtimalla siitä, ettei pv:n omaisuutta siirry mitenkään ulkopuolisille, kuten tavallisille rikollisille tai terroristeille kenenkään toimesta.

    Tietenkin sitten tuon henkilökuntaan kuuluvan tai vaikka evp. miesten kärähdettyä, asiaan tulee poliisi, mutta vasta siinä vaiheessa. Pv:lla on merkittävä tehtävä terrorismin torjunnassakin, koska siellä on sitä "järeämpää" kättä.

    Äänestä

  • FlorianGeyer kirjoitti:

    Poliisi ja PV antavat toisillensa tarvittaessa virka-apua erilaisten asioiden hoitamisessa. Poliisi ei hoida pv:n alueilla mitaan ( pv: asioihin liittyvaa ) ellei sita erikseen pyydeta.

    Kotipihallansa ase kourassa kannispaissaan heiluvia varten poliisi saa PV:lta paseja kayttoon ja jos jotkut rikokset PV:n sisalla ovat mittavia tai vakavia, hoitaa poliisi tutkinnan virka-apuna ( eli tutkinta kaytannossa siirtyy poliisille ).

    Juuri tuollainen mainitsemasi henkilokuntaan kuuluvan rajahteiden varastelu terrorismin mittakaavassa siirtyy poliisin hoidettavaksi alta aikayksikon.

    Jos PV:stä katoaa aseita, esim vaikka pari pistoolia tai rynnäkkökivääriä, poliisi tutkii asiaa ja hoitaa kuulustelut. Kapiaisia ei ole koulutettu rikopstutkintaan, ja luultavasti aseet ovatkin jo matkalla poliisin vanhoille tutuille, joiden tutkimiseen PV;llä ei ole valtuuksia. PV ei ole valtio valtion sisällä.

    Äänestä

  • vaikuta kirjoitti:

    Mainittakoon tassa yhteydessa viela PE:n tutkintaosasto etsivat jne, joka paremmin lerppahattuina tunnetaan. Kun jotain hamaraa tapahtuu, kaartavat lerppahatut pihaan mustalla saabilla tutkintaa aloittamaan.

    Riippuen asian vakavuudesta asia joko tutkitaan sisaisesti tai siirretaan poliisille. Sisaisen tutkinnankin jalkeen asia voidaan tietenkin lahettaa joko poliisille jatkotutkimuksia varten tai sitten syyttajalle vaikkapa syyteharkintaan.

    Lerpat ovat melko usein poliisikoulutuksen saaneita tai sitten opisto-/toimiupseereita, joita on kurssitettu tutkinnassa, joten asiantuntemusta loytyy tuolta porukalta. Toki kokemus rikostutkinnassa olla heikompi kuin pitkan paivatyon tehneella rikosetsivalla, mutta ammattitaito on varmasti kuitenkin riittava.

    Perusteet (vai pitaisko sanoa alkeet ) esitutkintojen suorittamisesta kuuluu kaikkien peruskoulutettujen kapiaisten koulutusohjelmaan.

    Normaalisti varusmiehen lahimmat kurinpidolliset esimiehet perusyksikossa ovat komppanian paallikko, hanen sijaisenansa varapaallikko seka yksikkoupseeri, entiselta nimikkeeltaan yksikon vaapeli. Ko. henkiloilla on oikeus kaskea esitutkinta suoritettavaksi ja tutkinnan jalkeen myos mahdollisesti maarata todetusta rikoksesta jonkin asteinen seuraamus.

    Mikali tutkinnan aikana todetaan, etta kyseessa on riittavan vakava asia, tutkinta voidaan siirtaa joko lerppahatuille tai poliisille.

    Mainittakoon esimerkkina tapaus muutaman vuoden takaa eraasta joukko-osastosta, jossa varusmies soitti ( kannykalla ) pommiuhkauksen omaan yksikkoonsa... Varsin nerokasta sinansa. Aluksi tutkintaa hoitivat lerpat, myohemmin asia siirtyi poliisille ja syyttajalle syyteharkintaan. Sakkoja taisi kaveri saada.

    Rikoslain 45 luku kasittelee sotilasrikoksia.

    Äänestä

4RAFG T5DFG HG6OL FDI7S

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rita-Rauta kirjoitti:

Meillähän on puolueeton valtio ja tämähän on pitänyt meidät poissa terroristien maaleista. Puolustusvoimilla on Pääesikunnan tiedustelu-osasto, mutta miten tiedustelumiehet estävät terroristien tai heidän auttajiensa toiminnan? Jos maamme liittyy Läntiseen sotilas-liittoon, niin onko sillä merkitystä?

En kuitenkaan usko suomen maaperällä tapahtuvaan poliittiseen terrorismiin tänään, mutta rikollisjengejä meillä on enemmän, kuin koskaan. Olen miettinyt myös miten Suomalaiset, lähinnä sotilaskoulutusta saaneet voisivat auttaa, vaikka hankkimalla sotilasräjähteitä ja niitä myymällä tarvitseville. Mitä ajattelette, olisikkohan kenelläkään tarvetta semmoiselle?

Mitä mieltä olette, voiko suomen Puolustusvoimilta varastaa räjähteitä tarpeeksi, terroristien käyttöön? Vaikka 100kg tai 300kg sotilasräjähdettä.

Miten se käytännössä tapahtuisi, vai vetääkö yrittäjä vesiperän?

Voiko Puolustusvoimat välinpitämättömyydellään tukea terrorismia, vai onko kaikki lujien lukkojen takana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu