Sananen

Pakko kommentoida tupakoinnista vl-piireissä. Siinä on tiettyjä aspekteja, joita olen ihmetellyt.

Ensinnäkin olen tullut siihen johtopäätökseen, että vl:t eivät tee tiettyjä asioita, koska ne yhdistetään voimakkaasti maailmaan, eivätkä siten ole uskovaiselle hyväksi. Esim. meikkauksen taustalla vaikuttaa vanhoja käsityksiä "syntisestä naisesta". Ennen vain prostituoidut meikkasivat. Tanssi, viinan juonti, musiikki, yhdistetään maailmalliseen menoo, esim. kapakkaelämään jne. Monia "kieltoja" perustellaan sillä, että ne eivät ole uskovaiselle hyväksi tai sillä, että ne liitetään maailmaan.

Tupakan hyväksyminen muodostaa tässä poikkeuksen, ja haluaisin ymmärtää miksi? En usko, että vl-piireissä monikaan pitää tupakkaa hyvänä asiana, mutta kuitenkin se sallitaan. Tupakassa yhdistyvät kaikki ne seikat, joilla perustellaan muita kieltoja, mutta tupakkaan ne eivät päde. Sanotaan vain, ettei se vie sydäntä luopumaan Jumalasta. Joskus olen myös kuullut, ettei se ole syntiä, koska sitä ei kielletä Raamatussa, mutta sanoma kuulostaa hieman kornilta vl:n sanomana, koska monet muutkaan "kiellot" eivät sinällään perustu Raamattuun, vaan esim. niihin mielikuviin, joihin ne yhdistetään.

Tässä syitä, miksi en ymmärrä tupakan hyväksymistä vl-piireissä: 1. Tupakointi on kautta aikojen yhdistetty maailmaan, kapakkaelämään ja muuhun moraalittomuuteen, esim. naisista vain prostituoidut polttivat 1800-l. lopulla ja 1900-l. alussa., eikä sen todellakaan katsottu sopivan uskovaisen suuhun 2. Tupakointi on äärimmäisen vaarallista, ja olen aina ymmärtänyt uskovaisen haluavan suojella Pyhän hengen temppeliä parhaansa mukaan 3. Tupakointi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja orjuuntumista, ja olen aina kuvitellut, että uskovainen ei halua tietoisesti orjuuttaa itseään turhilla "huumeilla". 4. Miksi tässä ei alaikäisten kohdalla vedota lakien kunniottamiseen, sillä tupakan ostaminen ei ole sallittua alle 18-vuotiaana. 5. Eikö käsky kunnioita isääsi ja äitiäsi hillitse nuorten tupakan polttamisintoa?

Eli tupakan poltossa on monia aspekteja, joilla voisi perustella kiellon tupakan poltolle, mutta sitä ei tapahdu. Erityisesti ihmetyttää mainitsemani kaksi ensimmäsitä seikkaa, eli vl:t ovat perinteisesti olleet hyvn kielteisiä kaikelle, joka yhdistetään maailmaan (kapakkaelämä jne.), mutta tässä se ei päde. Lisäksi tietoinen terveyden vaarantaminen voisi olla hyvä peruste kiellolle, samoin riippuvuuden kehittyminen. Perinteisesti vl:t ovat suhtautuneet myös kaikkeen pelkkään nautinnonhakuisuuteen kielteisesti, mutta ei tässä.

Osaako joku kertoa miksi tupakka on "hyväksyttävää" vl:lien keskuudessa? Toivoisin selityksiä mainitsemilleni asioille.
14838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja mikä räikeintä: Tupakanmyyntikoju pystytetään "talon puolesta" myös Suviseura-alueelle??? Se on yhtä hyvä yhdistelmä kuin hajuvesi lihapullassa. Miten sopii yhteen Kristus ja Beliar (2.Kor. 6: 15)?

Uskon, että ne vanhat ukot, jotka näitä pykäliä nikkaroivat, ovat itse niin kiinni tässä paheessa, että eivät yritäkään siitä parannusta tehdä. Joten eihän sitä voi siten synniksi saarnata.

Annetaan olla malka omassa silmässä ja takerrutaan muihin lillukan varsiin...

Äänestä
  • ihanko tosi? en ole nähnyt vaikka olen 35 kertaa käynyt suviseuroissa..viime vuonna kylläkään en ollut

    Äänestä

Todellinen syy tähän on se, että koko vl yhteisön "seurakunnan rakkaat neuvot" ovat pahasti jämähtäneet sille aikakaudelle ja sille tolalle kuin ne 70 luvulla ottivat ja jäivät. Sen jälkeen yhtään uutta sääntöä ei ole kyetty tekemään eikä valitettavasti yhtään vanhaa sääntöä ole lievennetty saati poistettu.

Sääntöjen päivittämiselle ei kerta kaikkiaan ole mekanismeja eikä vastuuhenkilöitä. Omaperäiset epäloogiset säännöt vain olla möllöttävät eikä niille kukaan mitään tosiaankaan voi tehdä.

Niinpä kun yhteiskunta ja tietoisuus kehittyy, pitäisi tietysti sääntöjäkin pystyä päivittämään. Nehän jäävät ajastaan jälkeen ja tulee ihan hulluja tilanteita kun lapsille pitäisi pystyä perustelemaan miksi meillä ei ole televisiota, mutta kuitenkin on internet (jossa siis mm. televisio-ohjelmiakin).

Olen aidosti omista lapsistani huolissani, miten he pystyvät välttämään tupakoinnin aloittamisen vaaraa kun joka ikinen kerta joudumme menemään seuroihin sankan tupakkaringin ohitse missä tutut (jopa LAPSETKIN!!) polttavat isineen ja äiteineen marlboroa letkeässä ringissä.

Miksi voitaisi lanseerata uutta seurakunnan rakasta neuvoa tyyliin tupakka ei sovi uskovaisen suuhun? Parempi ja hyödyllisempi neuvo se olisi kuin esim televsio ei sovi uskovaiseen kotiin (kun kerta internet sopii?!?!?)

Myös voitaisi turhina poistaa väkinäiset rajoitukset hiusten ehostamiseen liittyen.

Saisi näissä jotain ajanmukaisuutta ja logiikkaa olla...

Semminkin kun ne on aikoinaan muodostuneet suojaamaan eri synneiltä. Synnin muodothan ja vaikutuskanavat ovat muuttuneet, niin olisi kaikille parasta että myös vastaavasti seurakunnan rakkaat neuvotkin muuttuisivat. Silloin ne toimisivatkin paremmin omassa tarkoituksessaan.

Niin - ja olisi mielekkäämpää niitä noudattaa.

Äänestä

Kyselet selityksiä tupakan "hyväksyttävyydelle" vl:n keskuudessa.

Muistan 70- luvulla kun tupakanpoltto oikein mainittiin hyväksyttyjen asioiden listalle.

Tupakointi on tuon jälkeen huomattavasti lisääntynyt levinnyt yhä nuorempien ja tyttöjenkin keskuuteen.

Vaikka oma seuroissakäyntini erottamisen jälkeen päättyikin en ole voinut välttyä näkemästä sitä erityisen silmiinpistävää tupakoivien nuorten määrää esimerkiksi suvun yhteisissä juhlissa.

Äänestä
  • Ketään ei ole Jumalan valtakunnasta erotettu tähän päivään mennessä.
    synti se on joka Jumalasta erottaa -ja sinä olit kovakorvainen neuvoille,joten sinut "sidottiin" ja nähtävästi olet katkeroitunut siitä. Mutta omilla jaloilla olet ulos Jumalan valtakunnasta kävellyt.
    Sen tähdenhän meillä uskovaisilla on sisaret ja veljet matkaoppaana,neuvojana,jos usko käy heikoksi. Ja kun he sitten rakkaasti neuvovat,Jumalan voiman avulla saa asian/asiat laittaa evankeliumin alle. Minä ainakin toivon,etten jäisi yksin,eikä perheeni vaan jos lankean enkä tahdo jaksaa nousta,minua autetaan...

    Äänestä

  • nasaretti kirjoitti:

    Ketään ei ole Jumalan valtakunnasta erotettu tähän päivään mennessä.
    synti se on joka Jumalasta erottaa -ja sinä olit kovakorvainen neuvoille,joten sinut "sidottiin" ja nähtävästi olet katkeroitunut siitä. Mutta omilla jaloilla olet ulos Jumalan valtakunnasta kävellyt.
    Sen tähdenhän meillä uskovaisilla on sisaret ja veljet matkaoppaana,neuvojana,jos usko käy heikoksi. Ja kun he sitten rakkaasti neuvovat,Jumalan voiman avulla saa asian/asiat laittaa evankeliumin alle. Minä ainakin toivon,etten jäisi yksin,eikä perheeni vaan jos lankean enkä tahdo jaksaa nousta,minua autetaan...

    Totta onkin, että Jumalan valtakunnasta ei ole erotettu vaan Rauhanyhdistyksen jäsenyydestä.

    "Jumalan valtakunta on siellä, missä Jumalansanaa OIKEIN saarnataan."

    Siinäkin olet oikeassa, että melkeinpä itse kävelin "talosta" ulos. En mennyt kokouksiin jne. Olen niistä jo kirjoittanutkin.

    Siis Raamatun parannuksenteko-opetukseen lisättiin yksi ehto: väärät henget aiheuttavat syntiä ja erinimisistä hengistä oli tehtävä parannus. (Niinhän se kuullostaa olevan vieläkin!)

    En myöskään voinut hyväksyä niitä toimenpiteitä, joita kokouksissa käytettiin.

    Olen kuitenkin matkalla taivaaseen ja väärään oppiin perustuvalla uskomisella sinne ei päästä.

    Tupakasta vielä: Tuntuu tosi kummalliselta kun tupakointia suositaan tänä valistuksen ja tiedon aikana. Ei kai vaan rahavirtoja tule siltäkin suunnalta...

    Äänestä

  • En ole ennen kuullut että ketään olisi ry:stä erotettu, enkä ole tiennyt että niin voi tapahtua. Jotenkin rupesi kiinnostamaan, miten se tapahtui.

    Äänestä

  • Hmps kirjoitti:

    En ole ennen kuullut että ketään olisi ry:stä erotettu, enkä ole tiennyt että niin voi tapahtua. Jotenkin rupesi kiinnostamaan, miten se tapahtui.

    Vuodesta 1978 olen ollut pois Ry:stä. Se oli ja on ollut todella kova paikka niin itselleni kuin perheellenikin. Tai oikeastaan suurin osa lapsistamme eivät olleet vielä tuohon aikaan syntyneetkään.

    1970- luvulla Ry:llä alettiin puhua vääristä hengistä. Uskovaisia syytettiin erinimisistä vääristä hengistä. Niistä tehtiin parannuksia kuka vapaaehtoisesti, kuka ihmetellen ja peläten erottamista, kuka mitenkin. Me jotka emme suostuneet tällaiseen opetukseen, emmekä voineet hyväksyä noihin kokouksiin liittyviä toimenpiteitä, "sidottiin", tai erotettiin Ry:stä.

    Niinpä olemme olleet "paikallamme" siitä lähtien.

    Tässä lyhykäisyydessään. Lisää löytyy näiltä palstoilta vaikka kuinka paljon, niin omia kuin toistenkin kertomina.

    Kysyisin sinulta, kuulutko Rauhanyhdistykseen ja oletko nuori henkilö?

    Äänestä

  • Ry:stä erotettu kirjoitti:

    Kuulun rauhanyhdistykseen ja olen 18vuotias.
    Oon ihan ihmeissäni tosta. En oo koskaan kuullu että ton laista on ollu.

    Mitä tarkoitat tuolla että "sidottiin"

    Äänestä

  • hmps kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi! Oma toiseksi nuorimmaisemme on juuri sinun ikäisesi ja vietimmekin juuri hänen lakkiaisiaan.

    Kysele tosiaan SRK:n henkilöiltä näistä asioista, jotta saat tietoa myös "toiselta puolelta".

    Varsin suuri joukko saarnamiehiä tuntee erityisen hyvin tuon ajan, ota selvää!

    Hyvää kesää ja iloista ja reipasta mieltä!
    Uskovaisena on hyvä ja turvallista olla.

    Kysyn vielä että eikö teiltä kukaan ole enään uskomassa?
    Kiitoksia sulle ja hyviä kesiä myös!

    Äänestä

  • hmps kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tuolla että "sidottiin"

    "Sitomisella" tarkoitettiin sitomista synteihin. Kun ei omantuntonsa vuoksi voinut hyväksyä jotain mitä olisi "pitänyt".

    Äänestä

  • Hmps kirjoitti:

    Kysyn vielä että eikö teiltä kukaan ole enään uskomassa?
    Kiitoksia sulle ja hyviä kesiä myös!

    Me vanhemmat olemme juuri siinä samassa uskossa kuin mikä Ry:ssä oli ennen noita kokouksia. Meitä on muutamia(perheestämmekin), joiden kanssa olemme viime vuosina kokoontuneet seurojen merkeissä siioninlauluja laulaen.

    Useimmat lapsistamme ovat asuneet jo vuosia muualla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tupakasta kirjoitti:

Pakko kommentoida tupakoinnista vl-piireissä. Siinä on tiettyjä aspekteja, joita olen ihmetellyt.

Ensinnäkin olen tullut siihen johtopäätökseen, että vl:t eivät tee tiettyjä asioita, koska ne yhdistetään voimakkaasti maailmaan, eivätkä siten ole uskovaiselle hyväksi. Esim. meikkauksen taustalla vaikuttaa vanhoja käsityksiä "syntisestä naisesta". Ennen vain prostituoidut meikkasivat. Tanssi, viinan juonti, musiikki, yhdistetään maailmalliseen menoo, esim. kapakkaelämään jne. Monia "kieltoja" perustellaan sillä, että ne eivät ole uskovaiselle hyväksi tai sillä, että ne liitetään maailmaan.

Tupakan hyväksyminen muodostaa tässä poikkeuksen, ja haluaisin ymmärtää miksi? En usko, että vl-piireissä monikaan pitää tupakkaa hyvänä asiana, mutta kuitenkin se sallitaan. Tupakassa yhdistyvät kaikki ne seikat, joilla perustellaan muita kieltoja, mutta tupakkaan ne eivät päde. Sanotaan vain, ettei se vie sydäntä luopumaan Jumalasta. Joskus olen myös kuullut, ettei se ole syntiä, koska sitä ei kielletä Raamatussa, mutta sanoma kuulostaa hieman kornilta vl:n sanomana, koska monet muutkaan "kiellot" eivät sinällään perustu Raamattuun, vaan esim. niihin mielikuviin, joihin ne yhdistetään.

Tässä syitä, miksi en ymmärrä tupakan hyväksymistä vl-piireissä: 1. Tupakointi on kautta aikojen yhdistetty maailmaan, kapakkaelämään ja muuhun moraalittomuuteen, esim. naisista vain prostituoidut polttivat 1800-l. lopulla ja 1900-l. alussa., eikä sen todellakaan katsottu sopivan uskovaisen suuhun 2. Tupakointi on äärimmäisen vaarallista, ja olen aina ymmärtänyt uskovaisen haluavan suojella Pyhän hengen temppeliä parhaansa mukaan 3. Tupakointi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja orjuuntumista, ja olen aina kuvitellut, että uskovainen ei halua tietoisesti orjuuttaa itseään turhilla "huumeilla". 4. Miksi tässä ei alaikäisten kohdalla vedota lakien kunniottamiseen, sillä tupakan ostaminen ei ole sallittua alle 18-vuotiaana. 5. Eikö käsky kunnioita isääsi ja äitiäsi hillitse nuorten tupakan polttamisintoa?

Eli tupakan poltossa on monia aspekteja, joilla voisi perustella kiellon tupakan poltolle, mutta sitä ei tapahdu. Erityisesti ihmetyttää mainitsemani kaksi ensimmäsitä seikkaa, eli vl:t ovat perinteisesti olleet hyvn kielteisiä kaikelle, joka yhdistetään maailmaan (kapakkaelämä jne.), mutta tässä se ei päde. Lisäksi tietoinen terveyden vaarantaminen voisi olla hyvä peruste kiellolle, samoin riippuvuuden kehittyminen. Perinteisesti vl:t ovat suhtautuneet myös kaikkeen pelkkään nautinnonhakuisuuteen kielteisesti, mutta ei tässä.

Osaako joku kertoa miksi tupakka on "hyväksyttävää" vl:lien keskuudessa? Toivoisin selityksiä mainitsemilleni asioille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu