Mikä ero on kristillisdemokraateilla ja sosialistidemokraateilla?

Anonyymi-ap

KD: Arkierealismi ja vähäosaisista oikeasti välittäminen / SDP: sosialistinen ideologia ja suuret puheet.

Marinin hallituskaudella tuloerot kasvoivat. Orpon kaudella todennäköisesti tuloerot tulevat pienenemään. Sen näkee sitten tilastoista, mitä oikeasti on tapahtunut. Siinä ei Lindtmanin ja Malmin puheet auta. Vappusatanenkin oli kupla.

Oppositio ja sen kanssa naimisissa oleva SAK nostattavat kauhukuvia, puhuvat päivästä toiseen uhista, mutta eivät halaistua sanaa mahdollisuuksista. Pahanilman lintuja. Ilmankos syntyvyys laskee ja jonot mielenterveyspalveluihin ovat mittavat.

SAK:n liittojen uskottavuus sopijaosapuolena on romahtanut. Lakkoilut työrauhavelvollisuuden aikana ja hallituksen kiristäminen vahingoittamalla yrityksiä on ala-arvoinen suoritus. Kiristäminen ja uhkailu ei ole neuvottelua.

SAK käveli ulos kolmikannasta ja yritti kiristää hallitusta perumaan ohjelmansa. Ei onnistunut. Lakoista ei ollut mitään hyötyä. Vain haittaa. Esim. VR kärsi lakoista yli 10 miljoonan euron tappion. Se tulee vaikuttamaan työntekijöihin. Lomautuksista ja irtisanomisista saa kiittää lakkojen järjestäjiä.

En äänestä sosialisteja. Kristillisiä voisin äänestää. Kaksi kolmesta suomalaisista kuuluu vielä kirkkoon.

Koti, uskonto, isänmaa.

6

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      KD on ok!
      Urpilainen sai 4% ääniä. Se olisi oikea vastaus myös seuraavissa eduskuntavaaleissa sdp:n tulokseksi. Lakkoliike ei enempää tarvitse.

      • Anonyymi

        Jumalakin sanoi , et köyhät kyykkyyn ja rikkaille kaikkee hyvää .!


    • Anonyymi

      KD natsirealismia !!

      • Anonyymi

        Hyvin leikkaa köyhiltä . Eliitti on turvassa .


    • Anonyymi

      Essayhin helluntailaisuus ei ole muualla suosittua kuin Afrikassa .

    • Anonyymi

      Vr on muutenkin aivan paska!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      76
      10267
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7036
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7003
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6255
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      101
      6102
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      86
      5774
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5364
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5198
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      58
      5139
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5068
    Aihe