Lapinlahden väylistä

Ruuhveltintie ja Hosakuja aivan järkyttävässä kunnossa.
Ollut jo viikkoja.
Monttua montun vieressä.Ajoin kyseiset väylät 12.4. , 20.4.
ja taas eilen torstaina.Montut oli vaan suurentuneet.
Ettekö te alueen asukkaat osaa, uskalla, kehtaa vaatia
kunnalta väylien kunnossapitoa.Teillä olisi siihen täysi oikeus.
Tiedoksi alueen asukkaille
Maksatte kiinteistöveroa ja annatte kunnan kusta silmille.
Jos allekirjoittanut asuisi kyseisellä alueella kunta hoitaisi väyliä.

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta.

2 luku
Kunnossapito
3 § (15.7.2005/547)

Kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kadun kunnossapito käsittää kadun rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen, sorapäällysteisen kadun tasaisena pitämisen ja sorapäällysteisen kadun ajoradan pölyn sitomisen.

Kadun kunnossapitoon luetaan katualueella olevien istutusten, kadun kalusteiden, korokkeiden, suojakaiteiden, liikennemerkkien ja muiden vastaavien laitteiden kunnossapito.

Kadun kunnossapito käsittää myös ne toimenpiteet, jotka talvella ovat tarpeellisia kadun pysyttämiseksi 1 momentin mukaisessa kunnossa, kuten lumen ja jään poistamisen, kadun pinnan pitämisen tasaisena, liukkauden torjumisen, liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisen sekä katuojien, sadevesikourujen ja -kaivojen avoinna pitämisen.

Kunta voi päättää, jos liikenteelle ei aiheudu huomattavaa haittaa, että määrätty katu tai kadun osa pidetään talvella kunnossa vain osittain taikka että määrätyllä kadulla tai kadun osalla ei torjuta liukkautta, jotta sitä voidaan käyttää kelkalla kulkemiseen. Liukkauden torjumatta jättämisestä on ilmoitettava.

Tätä lain kohtaa Lapinlahden kunta rikkoo toistuvasti: Kadun kunnossapito käsittää kadun rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen, sorapäällysteisen kadun tasaisena pitämisen ja sorapäällysteisen kadun ajoradan pölyn sitomisen.

Tämä se on: sorapäällysteisen kadun tasaisena pitämisen

Kunnan omana työnä tehdyt väylien lanaukset on ihan yhtä tyhjän kanssa.Lanauksen jälkeen jo samana päivänä alkaa muodostua kuoppaa samoihin kohtiin.
Lanauksen tarkoitus on että leikataan niin syvältä väylää että kuoppa todella häviää.Ei ainoastaan täytetä sitä kuoppaa - niin kuin kunnan lanaus- vaan poistetaan kuoppa leikkaamalla se pois.

Sitten ensilumen kunta.
Näillä toistuvilla järkyttävillä ensilumen vaativilla toimilla olisi päällystetty kaikki keskustan alueen väylät.Kiitos perussuomalaisille että tämä hulluus vihdoin loppui.
Pelkät lumikasan peittävät purut kustansi useita tuhansia euroja vuosittain.
01096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu