Minulle ilmestyi muutama kuukausi sitten kumman näköiset patit jalkaan polven viereen. Rinnakkain kaksi pientä rakon näköistä näppylää. Ei finnejä. Kovia. Nyt nousi uusi kaveri viiden sentin päähän. Tällä mietin, ovatko syyliä vai jotain pahempaa. Eli minkännäköisiä ihosyövän oireita teillä on ollut? Lääkäriin on nin vaikea lähteä näin pienen, mutta pikkuhiljaa aina vain suuremmna (mielessä) asian kanssa...
Ihosyöpä
Tietoa kaipaava
41287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei tuo ole pikkuasia. Joten kyllä voit hyvin käydä lääkärissä, niin saat varmuuden tilanteeseen.
Tyvisolusyöpä eli basaliooma ilmestyi naamaani. Se oli aluksi sellainen hyttysenpureman näköinen punainen laikku, mutta muuttui myöhemmin punaiseksi rakkulaksi, jota peitti ohut ihokerros.
Tyypillistä oli vuoto. Rakkulasta alkoi tihkua verta, jos sitä vähänkään rujommin kosketti. Esimerkiksi kasvojenpesun seurauksena rakkula alkoi helposti tihkua verta. Lisäksi se välillä lähestulkoon häipyi, mutta palasi aina entistä ehompana.
Rakkulan poisti plastiikkakirurgi kolmella eri leikkauksella. Sen verran kudosta jouduttiin rääpimään, että nykyään esimerkiksi omenan haukkaaminen saattaa olla hieman ongelmallista.
Ne taisi olla sitten ontelosyyliä. Omilla lapsilla ei ole ollut enkä tiennyt millaisia ne ovat... Th meinasi, että varmaan niitä. No onneksi. Mutta mistä tämän hysterian saa, että kaikki on aina ensin syöpää?! Pahoittelen niiden puolesta, joilla se oikeasti on iskenyt.
Turhaan häpeilet. Tuli asia tarkistettua, ja nyt voit olla huoleti.