erään tunnetun hotellin lähellä asuu liitis, hotellilla laajennushanke vireillä, voiko hanke kaatua noiden liitiksien takia ?
Liito-orava Tapiolassa
orkkujen ystävä
3402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näiden liitävien rottien takia on muitakin hankkeita kaadettu. Viimeksi nurmijärvellä.
Näiden kahdella raajalla kävelevien rottien takia on monelta muulta lajilta mennyt henki, asunto ja kaikki omaisuus, monet ovat kuolleet sukupuuttoon, kun kävelevä rotta on vain lisääntynyt ja pas*nnut kaikki alueet idäatä länteen ja aiheuttanut ahneudellaan koko maapallon olemassaolon ja tulevaisuuden kyseenalaiseksi.
Liikkuessaan tämä rotta käyttää teknisiä apuvälineitä, joita kehitellessään se ei ole ajatellut kuin mootorin tehoja ja nopeutta, ilmakehän saastuessa koko ajan hengityskelvottomaksi.
Tämä kävelevä rotta ei ajattele muuta kuin itseään ja omaa lajiaan, se on kuin kaikkea muuta elollista riivaava tautinen syöpä, jonka ainoa tehtävä on vain levitä ja lisääntyä.
Kuka keksisi miten tämän itsekkään ja loputtoman ahneen rotan saisi aisoihin ja järkiinsä? Koko elämä maapallolla on uhattuna tämän pa*sen rotan takia!
se periaatteessa voi kaatua ja näin täytyykun olla.Liitiksen olemassa olo on huomattavasti uhatumpi kuin näitten kaljanlitkijöitten.