Onko kennelläkään moista vaivaa. Virtsarakkoa lievästi pakottaa kun se alkaa täyttyä virtsalla. Hieman virtsatietulehduksen oireita, ei kuitenkaan ole pakko mennä koko ajan pissalle. Luin ettei kannata käydä liian usein pissalla, ettei virtsarakko kutistu.
Tulehdusta ei ole. On käyty kokeet ja ultraääni, mitään ei löydy. Vaiva vaan tuli muutaman kuukausi sitten ja jatkuu. Aikaisemmin ei ole ollut mitään, eikä ole karkailua eli jumppaan kuuluvat hyppyliikkeet. Rauhoittuu hetkeksi kun juon kuumaa juomaa runsaasti. Yleensäkin juon riittävästi.
Olen aivan ymmällä, mitä tämä on?
Rakkokokemuksia haen
6
132
Vastaukset
- Anonyymi
Mulla on ajoittain samanlaista, lisänä kuitenkin myös etova olo rakon täyttyessä.
Syystä ei ole mitään tietoa.
Joskus yritin lääkärille asiasta puhua, mutta eipä siellä välitetty. - Anonyymi
Alan seuraavaksi miettiä mitä syön ennen oireita. Vaikuttaisiko jos juon vähänkään enemmän kahvia, tai suklaa jota syön aika vähän tms.
Vähän vaikuttaa että liikuntasuorituksen jälkeen olisi pahempi ja löhöilypäivän jälkeen parempi.
Mitään muutosta en kuitenkaan ole tehnyt elämääni nyt verrattuna n. 4-6 kk aikaisemmin jolloin oireet alkoivat.
Toinen mitä epäilen, että olisin allergisoitunut, herkistynyt Vagifemille, kun sen tabletin jälkeen oireet ovat pahemmat pari-kolme päivää.
Oletko sinä tehnyt itsestäsi mitään havaintoja?- Anonyymi
En ole oikeastaan kiinnittänyt kummemmin huomiota.
En yleensäkään paljoa mietiskele, miltä kehossa milloinkin tuntuu.
Liikaa jos tutkailee itseään, niin saattaahan sitä alkaa tuntemaan vaikka mitä tuntemuksia.
Itse vasta äskettäin aloitin myös Vagifemin, ehkä se pientä tunnetta tekee tuonne alavatsaan.
Ajan myötä ehkä huomaa, jos siitä jotain voimakkaita oireita tulisi.
- Anonyymi
Oletko mies vai nainen?
Miehellä tuo voisi olla eturauhasen tulehdus.
Eihän ole mahdollisuutta virtsarakon tulehdukselle tai limakalvojen ärtymiselle? Myös interstitielli kyatiitti (krooninen rakkotulehdus) tulisi mieleen, mutta oireet ovat siihen ehkä liian lievät.- Anonyymi
Ihan tässä naisia ollaan, mainittiinhan tuo Vagifem näissä kommenteissa, se on estrogeenivalmiste. Estrogeeni on naishormoni.
Itsellä ainakin on tulehdukset tutkittu, eikä sellaista ole, ei mitään kroonista. Joskus on ohimeneviä virtsatietulehduksia ollut.
Aikoinaan minulla oli myös virtsaumpi tilanne, viikon verran oli kestokatetrikin käytössä. Alkoi sitten onneksi toimia itsestään.
Syytä virtsaumpeen ei selvitetty lainkaan, vaikka ensin oli tarkoitus. Lähetekin meni, ja oli otettu vastaan urologian poliklinikalla, mutta kun rakko alkoi toimia, minut otettiin pois jonosta, eli urologin käynti ei toteutunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan tässä naisia ollaan, mainittiinhan tuo Vagifem näissä kommenteissa, se on estrogeenivalmiste. Estrogeeni on naishormoni.
Itsellä ainakin on tulehdukset tutkittu, eikä sellaista ole, ei mitään kroonista. Joskus on ohimeneviä virtsatietulehduksia ollut.
Aikoinaan minulla oli myös virtsaumpi tilanne, viikon verran oli kestokatetrikin käytössä. Alkoi sitten onneksi toimia itsestään.
Syytä virtsaumpeen ei selvitetty lainkaan, vaikka ensin oli tarkoitus. Lähetekin meni, ja oli otettu vastaan urologian poliklinikalla, mutta kun rakko alkoi toimia, minut otettiin pois jonosta, eli urologin käynti ei toteutunut.Miten tuo krooninen tulehdus tutkitaan. Itse katselin Virtsarakon kipuoireyhtymän oireita. Siinä on krooninen rakon tulehdus yksi oire. Itselläni vähän epäilen tätä, on kulemma harvinainen eikä hoitoa oiken ole.
Minulta otettiin tavanomaiset virtsakokeet, niissä ei löytynyt mitään. Pitäisiköhän samalla testillä löytyä myön tuo krooninen rakkotulehdus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 921703
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1751340Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161128En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1051128- 87956
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?47916- 69897
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K65860Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289773Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107758