ja vien mukanani Amerikkaan. Mites sä ajattelet sen onnistuvan?
Voi hyvän tähden sitä naista kuinka naiivi voikaan olka ja elää pilvilinnoissa.
Taistelen että saan lapset takaisin
147
790
Vastaukset
- Anonyymi
Katsoin Helena stoorit ja oli laittanut pienimmän lapsen esittämään että Amerikka on hyvä. Piti näyttää lippiksen kuvaa ja nostaa peukut ylös ja vielä sanoa että amerikka. Lapsi on vielä alle kouluikäinen.
- Anonyymi
Samaa teki siellä amerikoissa isänpäivänä yhtenä vuotena. Siellä oli isänpäivä kesällä. Oli laittanut silloin aika pienen lapse istumaan silloisen nuoren jääkiekkoilijapoikaystävänsä syliin ja tämä mies pussasi lasta poskelle ja Helena laittanut tekstin että lapsi tykkää isistään. Seiskassa oli juttua että ei sanaakaan lasten oikeasta isästä. Kun lapset kasvaa niin ei saa heitä enää manipuloitua samalla tavalla kuin pienintä.
- Anonyymi
Helena ajattelee lastensa parasta. 💖
- Anonyymi
Jotenkin outoa koska olivat siellä vain sen takia että miehensä pelasi jääkiekkoa ja sitten aina kun oli tauko jääkiekossa olivat Turussa. Eli ison osan ajasta lapsetkin ovat viettäneet Turussa. Mutta tällä Helenalla on ilmeisesti siellä poikaystävä ja siksi kaikki nämä jutut.
- Anonyymi
Ajattelee rahaa, miten saisi ex miehen maksamaan luksus elämän , monta palvelijaa ja ison kartanon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin outoa koska olivat siellä vain sen takia että miehensä pelasi jääkiekkoa ja sitten aina kun oli tauko jääkiekossa olivat Turussa. Eli ison osan ajasta lapsetkin ovat viettäneet Turussa. Mutta tällä Helenalla on ilmeisesti siellä poikaystävä ja siksi kaikki nämä jutut.
Niin niin kaikki huijaa kaikkia kaikki pettää.
- Anonyymi
Oma lapseni vietiin lomalle ulkomaille enkä saanut takaisin ennen kuin itse tuli 18 v täytettyään. En tosin ollut riippuvainen avioliitonaikaisesta omaisuudesta mutta samaa vieraannuttamistaktiikkaa käytti ex mies. Lopulta to no avail, turhaa hössötystä, ja lapsi valitsi kuitenkin aikuistuttuaan molemmat vanhemmat tasapuolisesti. Nyt järki käteen siellä Koivut.
- Anonyymi
Oikeus on määrännyt lapset asumaan Turkuun ja päätöksessä muistaakseni median mukaan mainittiin jotain tämän Helenan somekäyttäytymisestäkin. Tämä Helena haluaa asua amerikassa mutta ei pysty asumaan siellä ellei saa lapsia ja sen takia myös Mikon elatusta sinne. Jos todella haluaisi olla lastensa kanssa niin muuttaisi Suomeen.

Kyseessä ei siis ole lasten etu vaan Helenan etu, joka haluaa asua amerikoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ei siis ole lasten etu vaan Helenan etu, joka haluaa asua amerikoissa.
Juuri niin ja Helena haluaa lapset ainoastaan Amerikkaan, että voi rahastaa lasten kautta Mikkoa ja elättää siinä samalla itsensä. ja poikaystävänsä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ei siis ole lasten etu vaan Helenan etu, joka haluaa asua amerikoissa.
Saako oleskelu luvan onko työpaikka jolla elää ja kasvattaa lapset. Lopettaisi jo vinkumisen. Aikooko vinkua lopun ikää. Miltä lapsista tuntuu, kun äiti levittelee perheasioita koko maailmalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin ja Helena haluaa lapset ainoastaan Amerikkaan, että voi rahastaa lasten kautta Mikkoa ja elättää siinä samalla itsensä. ja poikaystävänsä !
Mitä enempi rahaa sen kahjompia.
- Anonyymi
Lapset kuuluu äidille ja lasten isä ei ole ollut heidän kanssa muutenkaan, silloin kun oli kokoajan pelimatkoillaan ja juoksi vieraissa naisissa .
- Anonyymi
Höpö höpö.
Lasten parasta ajatellen on heille paras paikka asua siellä, missä heillä on vakaa, turvallinen ja taloudellisesti turvattu kasvuympäristö. - Anonyymi
Helena ei olisi edes mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia Mikon kanssa, ellei olisi ollut juuri tuollainen ammatti josta tuli rahaa eli oli rikas mies. Siihen ammattiin kuuluu nuo pelireissut. Pettihän Mikko Helenaa jo ennenkuin olivat naimisissa ja oli yhtäkään lasta. Ei siis estänyt menemästä naimisiin pettäjän kanssa ja ei estänyt että teki pettäjän kanssa kolme lasta. Kostoksi tuosta pettämisestä Helena tätä showta pitää.
Mutta joo, Mikko on laittanut tosi paljon rahaa siihen että Helena on vuosikausia viivyttänyt avioeroa, koska Mikko on maksanut avioehdossa sovitun miljoonan ja lisäksi maksanut kaikki Helenan oikeudenkäyntikulutkin. Lisäksi heillä on edelleen yhteishuoltajuus ja Mikko maksaa sen lisäksi vielä Helenalle elatusmaksua, mikä ei olisi yhteishuoltajuudessa pakollista. Helenan ei tarvitse muuta kuin muuttaa lastensa lähelle mutta sitä ei ole halunnut tehdä. Mitä instaansa katsoo että tämän Helena toimintaa lasten kanssa pitäisi vahtia. Käyttää lapsiaan välikappaleena julkisessa taistelussa. - Anonyymi
Lasten isä pelasi rahaa miljoonia että voi elättää perheen. Rouva istui kauneushoitoissa ja shoppaili. Isä maksoi kaiken, lastenhoitajia kolme, ruuanlaittajat, siivoojat, ulkotöiden tekijät ym.
- Anonyymi
Lasten isä tienasi miljoonia, miljoonilla taattiin luksus elintaso, joka kelpasi ex muijalle. Palveluskunta hoiti lapset, teki ruuat, vei lapset kouluun. Rouva sai shoppailla ja loikoa kauneus hoidoissa.

Kumpi niistä on venäläinen siis tää nainen on niinkö? Onko tämä Mikko juorulehdistä Suomen suomalaisia vai joku ulkomaa haara vai Venäjältä. Oliko tämä nainen Viron venäläisiä no voi voi sukupolvelta toiselle syntivelkaa isien pahat teot pojille ja muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten isä tienasi miljoonia, miljoonilla taattiin luksus elintaso, joka kelpasi ex muijalle. Palveluskunta hoiti lapset, teki ruuat, vei lapset kouluun. Rouva sai shoppailla ja loikoa kauneus hoidoissa.
Jaa jääkiekko on kuin musiikkibiskes että pääsylippujen myynnillä tienataan.Pitää saada yleisöä paikalle maksamaan lippujen hinnat.
- Anonyymi
Ei lapset ole omaisuutta, mutta tällä menolla tuskin haluavat kohta olla äitinsä kanssa enää missään tekemisissä. Olisi tosiaan ollut oikein että viruhorokin olisi käynyt töissä eikä vaan tuhlannut Mikon rahoja, ehtikö lapset paljon näkemäänkään, muut joutui huolehtimaan. Nyt saavat viettää laatuaikaa isän kanssa ja viruhorolla aikaa käydä töissä, ei tarvitse valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten isä tienasi miljoonia, miljoonilla taattiin luksus elintaso, joka kelpasi ex muijalle. Palveluskunta hoiti lapset, teki ruuat, vei lapset kouluun. Rouva sai shoppailla ja loikoa kauneus hoidoissa.
Rahalla ei saa kauneutta :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten isä pelasi rahaa miljoonia että voi elättää perheen. Rouva istui kauneushoitoissa ja shoppaili. Isä maksoi kaiken, lastenhoitajia kolme, ruuanlaittajat, siivoojat, ulkotöiden tekijät ym.
Onhan vuokra taloissakin puutarhahoitajat siivoojat mitä valittaa turhista.
- Anonyymi
Lapset ovat onnellisia, kun äiti on palannut 👍
- Anonyymi
Oli jo aikakin äidin palata. Miksi viivytti asiaa noinkin kauan? Oikeus oli määännyt lasten asuinpaikaksi Turun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli jo aikakin äidin palata. Miksi viivytti asiaa noinkin kauan? Oikeus oli määännyt lasten asuinpaikaksi Turun.
Älkää nyt viitsikö EI MIKÄÄN AMERIKKA VOI KENENKÄÄN KAUPUNKIA MÄÄRÄTÄ TÄÄLLÄ EUROOPASSA MISSÄ JOKU SAA ASUA.
- Anonyymi
Onneksi isä ei laitattanut äitiä vankilaan
- Anonyymi
Äidin toiminta on siis ollut sellaista että tällainenkin mahdollisuus oli olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äidin toiminta on siis ollut sellaista että tällainenkin mahdollisuus oli olemassa.
Siksikö että piti kiinni omaisuudestaan
- Anonyymi
Yksityis ihminen ei voi laittaa ketään vankilaan. Viranomaiset laittaa rikolliset vankilaan.
Anonyymi kirjoitti:
Siksikö että piti kiinni omaisuudestaan
Mistä ihmeen omaisuudesta?, vanhan kansan mukaisesti tullessaan oli vaan vihtu ja virsikirja, ei niissä paljo kerrottavaa ole omaisuudeksi.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Mistä ihmeen omaisuudesta?, vanhan kansan mukaisesti tullessaan oli vaan vihtu ja virsikirja, ei niissä paljo kerrottavaa ole omaisuudeksi.
Puolet talosta Suomessa
Anonyymi kirjoitti:
Puolet talosta Suomessa
Taitaa oikeuslaitoksella täällä ja tuolla olla eriävä näkemys talon omistussuhteista jos oikeuden vaade on ollut allekirjoittaa asiasta papereita. Mitähän mikolla on saatavaa helenan tekemien töiden osuuksista?, onhan se kykenevä nainen ja menetyvä ura päällänsä, oikea viron kardashienan?
- Anonyymi
Viranomaiset laittaa vankilaan. Yksityishenkilö ei voi laittaa ketään vankilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksikö että piti kiinni omaisuudestaan
Mistä omaisuudesta. Mitään ei ollut hankkinut omilla rahoillaan. Kaikki oli maksettu ex miehen tuloilla. Hellu ei ollut missään työssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolet talosta Suomessa
Oliko maksanut talosta yhtään senttiä. Voiko todistaa omistiko mitään.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Taitaa oikeuslaitoksella täällä ja tuolla olla eriävä näkemys talon omistussuhteista jos oikeuden vaade on ollut allekirjoittaa asiasta papereita. Mitähän mikolla on saatavaa helenan tekemien töiden osuuksista?, onhan se kykenevä nainen ja menetyvä ura päällänsä, oikea viron kardashienan?
Minkä töiden. Ei ollut missään töissä. Kotityöt teki palkatut työntekijät.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Mistä ihmeen omaisuudesta?, vanhan kansan mukaisesti tullessaan oli vaan vihtu ja virsikirja, ei niissä paljo kerrottavaa ole omaisuudeksi.
Kun syntyy ei tuomi mitään kun kuolee ei saa mukaan mitään.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Taitaa oikeuslaitoksella täällä ja tuolla olla eriävä näkemys talon omistussuhteista jos oikeuden vaade on ollut allekirjoittaa asiasta papereita. Mitähän mikolla on saatavaa helenan tekemien töiden osuuksista?, onhan se kykenevä nainen ja menetyvä ura päällänsä, oikea viron kardashienan?
Onko Virossa oikein KOPLISSA osake tulikin kaikki eri paria ja väriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Virossa oikein KOPLISSA osake tulikin kaikki eri paria ja väriä.
Tuolit
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Mistä ihmeen omaisuudesta?, vanhan kansan mukaisesti tullessaan oli vaan vihtu ja virsikirja, ei niissä paljo kerrottavaa ole omaisuudeksi.
Eikö täällä kaikki ole tuolta Egyptistä lähtenyt aikojen alusta sulttaanin siitoksia faaraoiden.
- Anonyymi
Oikeus voittaa, Helena voittaa.
Voihan olla niinkin, että kun lapset aikuistuvat, niin he haluavat palata synnyinmaahansa. Sitä ei sitten estä mikään.- Anonyymi
Epävakaa aikuinen ajattelee lasten huoltajuusasioissa voittaja/häviäjä-asetelmasta käsin. Kyse pitää olla vain ja ainoastaan lasten edusta. Siitä, että lapset saavat mahdollisimman turvatun ja vakaan kasvuympäristön.
Ei siis siitä, että toinen vanhempi saisi itselleen elatuksen lasten siivellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epävakaa aikuinen ajattelee lasten huoltajuusasioissa voittaja/häviäjä-asetelmasta käsin. Kyse pitää olla vain ja ainoastaan lasten edusta. Siitä, että lapset saavat mahdollisimman turvatun ja vakaan kasvuympäristön.
Ei siis siitä, että toinen vanhempi saisi itselleen elatuksen lasten siivellä.Tähän Jelenalla on päämääränä, saada itselleen palvelijat ja täys ylöspito luxuspuitteissa, Mikon rahoilla tietenkin. Itseään kiinnodtas cain laiskottelu ja valitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän Jelenalla on päämääränä, saada itselleen palvelijat ja täys ylöspito luxuspuitteissa, Mikon rahoilla tietenkin. Itseään kiinnodtas cain laiskottelu ja valitus.
Siksi aikanaan pitkitti avioeroa koska halusi että se tuomitaan amerikan mallin mukaan jossa miehen pitää turvata naiselle samanlainen elintaso, mikä oli ennen eroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epävakaa aikuinen ajattelee lasten huoltajuusasioissa voittaja/häviäjä-asetelmasta käsin. Kyse pitää olla vain ja ainoastaan lasten edusta. Siitä, että lapset saavat mahdollisimman turvatun ja vakaan kasvuympäristön.
Ei siis siitä, että toinen vanhempi saisi itselleen elatuksen lasten siivellä.Oma äiti on aina paras äiti, ainakin tässä tapauksessa.
Toivon Helenalle kaikkea hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma äiti on aina paras äiti, ainakin tässä tapauksessa.
Toivon Helenalle kaikkea hyvää.Kukaan ei ole estänyt Helenaa olemasta äiti lapsilleen, muuta kuin hän itse. No nyt on juttua että olisi tehnyt niin kuin pitikin tehdä, koska oikeus oli tuominnut lapset asumaan Turkuun. Muutti Turkuun niin saa olla lastensa kanssa. Mutta kyllä näkee että käärme kainalossa edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole estänyt Helenaa olemasta äiti lapsilleen, muuta kuin hän itse. No nyt on juttua että olisi tehnyt niin kuin pitikin tehdä, koska oikeus oli tuominnut lapset asumaan Turkuun. Muutti Turkuun niin saa olla lastensa kanssa. Mutta kyllä näkee että käärme kainalossa edelleen.
Tuolla Helenalla ei ole siellä amerikoissa mitään. Tai no joku uskonyhteisö ja ehkä joku nuori poikaystävä ja siksi taistelee. Turussa lapsilla on kaikki tukiverkostot.
- Anonyymi
Mikä synnyinmaa? Isä suomalainen, äiti virolainen, lapset synnytettiin Amerikassa, ovat kaksoiskansalaisia.
Mitä siellä Amerikassa on? Ei ainakaan kotia.Ei Helena ole esitellyt vakinaista kotia. Ja millä rouva elättää itsensä, ei ole enää Mikon asia elättää.
Suomessa koti, suku, kesäpaikka. Ja miten paljon lapset muistaa Amerikan vuosista ja elämäntavasta?
Virolaiset sukulaiset lähellä.
Aikuisena toki lspset saa muuttaa ihan mihin maailmsn kolkkaan tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän Jelenalla on päämääränä, saada itselleen palvelijat ja täys ylöspito luxuspuitteissa, Mikon rahoilla tietenkin. Itseään kiinnodtas cain laiskottelu ja valitus.
Ex miehen pitäisi vielä elättää, exän uusi viihdyttäjä. Maksaa rouvan luksus elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla Helenalla ei ole siellä amerikoissa mitään. Tai no joku uskonyhteisö ja ehkä joku nuori poikaystävä ja siksi taistelee. Turussa lapsilla on kaikki tukiverkostot.
Poika ystävä häipyi, ei ole enää luksus kartanoa, eikä ex mies maksa luksus elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma äiti on aina paras äiti, ainakin tässä tapauksessa.
Toivon Helenalle kaikkea hyvää.Oma äiti ei käytä lapsiaan hyväksi julkisuudessa, eikä yritä hyötyä lasten avulla rahaa itselleen. Miljoonalla ja vähemmällä olisi hankkinut asunnon.
Amerikan rajaviranomaiset estää kyllä jos pelkästään halusta on kiinni. Mitä ne lapset siellä tekisivät kun se persaukinen kurtisaanikin on maasta jo potkittu veks?
- Anonyymi
Oikeus voitti jo, heluna ei pääse rahastamaan yhtään enempää kuin oli sovittu :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma äiti on aina paras äiti, ainakin tässä tapauksessa.
Toivon Helenalle kaikkea hyvää.Isä on aina paras kasvattaja pojille, ainakin tässä tapauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epävakaa aikuinen ajattelee lasten huoltajuusasioissa voittaja/häviäjä-asetelmasta käsin. Kyse pitää olla vain ja ainoastaan lasten edusta. Siitä, että lapset saavat mahdollisimman turvatun ja vakaan kasvuympäristön.
Ei siis siitä, että toinen vanhempi saisi itselleen elatuksen lasten siivellä.Epävakaa. Voi Jeesus Kristus sentään. Kaikki on niin epävakaita paitsi narsissi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän Jelenalla on päämääränä, saada itselleen palvelijat ja täys ylöspito luxuspuitteissa, Mikon rahoilla tietenkin. Itseään kiinnodtas cain laiskottelu ja valitus.
Mitä helvetin palvelijoita joku lasten hoitaja tai ikkunan pesijä on.Eihän ne nyt joka päivä edes kenenkään kodissa ole.Onhan meillä lähiöissäkin taloyhtiöillä huolto ja auraus ikkunan pesijää voi tilata ja kaikki käy parturissa ihan outoa. Palvelija no jo on.Tilatkaa nyt joku kotisiivooja pesemään lattiat niin helpottaa oloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi aikanaan pitkitti avioeroa koska halusi että se tuomitaan amerikan mallin mukaan jossa miehen pitää turvata naiselle samanlainen elintaso, mikä oli ennen eroa.
Amerikas ei juuri ole lämmityskuluja taloissa et edullista on kanadassa on kylmää. Amerikassa ei muutenkaan ole kovin kallista perusruokaa ja vettä seinät on pahvia ja lämpöpuhallin. Lattiat puuta.Ei siellä muuta kuin huijataan.Toisaalta köyhäkin voi ostaa kunnon auton tai pienen talon.Kaksion.Krokotiilien kanssa eläminen ei ole yhtään mukavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla Helenalla ei ole siellä amerikoissa mitään. Tai no joku uskonyhteisö ja ehkä joku nuori poikaystävä ja siksi taistelee. Turussa lapsilla on kaikki tukiverkostot.
Mikä uskonto joku vapaakirkko vai
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ex miehen pitäisi vielä elättää, exän uusi viihdyttäjä. Maksaa rouvan luksus elämä.
Seuraavat erot nähdään vaihdevuodet iskee Iltalehden seiskat myy juttuja ukot vaihtaa nuorempaan.
- Anonyymi
"olka"🙄🙄? Olkapääkö?
- Anonyymi
Ajatelkaa juorulehdet kirjoittaa näitä juttuja niin puoli miljoonaa lukee näitä
- Anonyymi
Hyvä Helena, taistele vain lastesi puolesta❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Taistelee itsensä pois lasten elämästä :)
- Anonyymi
Kaxkerta on romanien luvattua maata
- Anonyymi
Aikooko taistella, itsensä puolesta lopun ikää. Lapsilla hyvät olot isän luona. Epävakaa äiti haluaa itselleen helpon elämän, jonka lasten isä maksaa.
- Anonyymi
LOPETTAKAA NOI EPÄVAKAA JUTUT JO !
- Anonyymi
Mikäs tuo otsikko on että "Taistelen että saan lapset takaisin" - koska eihän tuolta Helenalta ole koskaan lapsia vietykään vaan heillä on edelleen yhteishuoltajuus ja Koivu maksaa jopa Helenalle elatusmaksua lapsista, vaikka on yhteishuoltajuus.
- Anonyymi
Tämän Helenan käytös on täysin läpinäkyvää ja röyhkeää, lapset ovat olleet somepörinässä mukana vain ja ainoastaan julkisuuden takia. Epävakaa persoonallisuus koko nainen, haluaa kaiken hyödyn rahallisesti Koivun Mikosta,ei muuta. Täysin pyrkyri.

Totta. Varmaan yrittää sotkea Mikon uuden suhteenkin. Ei kukaan jaksa tuollaista kiusantekoa vuosia seurata. Karmea ihminen, joka ei lapsia ajattele tippaakaan, omaetu edellä menee.

Tuon epävakauden tai jonkun diagnoosin vuoksihan ne lapset alunperinkin tuomittiin Mikon mukaan ja Suomeen asumaan.
- Anonyymi
Juorulehdissä on ollut että Elena on tuhlannut tyhjään monta sataa tuhatta ilmeisesti kuitenkin Viron pankissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Varmaan yrittää sotkea Mikon uuden suhteenkin. Ei kukaan jaksa tuollaista kiusantekoa vuosia seurata. Karmea ihminen, joka ei lapsia ajattele tippaakaan, omaetu edellä menee.
Onko tämän jääkiekko pelaajan uusi nainen myös venäläinen ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon epävakauden tai jonkun diagnoosin vuoksihan ne lapset alunperinkin tuomittiin Mikon mukaan ja Suomeen asumaan.
DIAGNOOSI kerro meille heti.
- Anonyymi
Ei tuo onnea raha, eikä kiusattu ex-vaimo
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmaiset-yhteiskuvat-mikko-koivu-ja-salattu-jenkkirakas-turussa/1348146- Anonyymi
Tälleen Sewen kostaa kun ei saa haastatteluja, kumpikaan ei kommentoi yhtikäs mitään.
- Anonyymi
Mitä tuosta, ei kaikki tekohymyjä jaa jatkuvasti. Eikä varmasti ole mukavaa, että joku kuvaa koko ajan, sekin veetuttaa. Kyllä he ovat kuvaajan huomanneet.
Eikä tuo pari toitota onnellisuuttaan joka puolella, onhan se nähty miten usealle on käynyt, kun kulissit romahtaa. Kell onni on se onnen kätkeköön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuosta, ei kaikki tekohymyjä jaa jatkuvasti. Eikä varmasti ole mukavaa, että joku kuvaa koko ajan, sekin veetuttaa. Kyllä he ovat kuvaajan huomanneet.
Eikä tuo pari toitota onnellisuuttaan joka puolella, onhan se nähty miten usealle on käynyt, kun kulissit romahtaa. Kell onni on se onnen kätkeköön.Vakava perheen rikkoja. Omatunto soimaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuosta, ei kaikki tekohymyjä jaa jatkuvasti. Eikä varmasti ole mukavaa, että joku kuvaa koko ajan, sekin veetuttaa. Kyllä he ovat kuvaajan huomanneet.
Eikä tuo pari toitota onnellisuuttaan joka puolella, onhan se nähty miten usealle on käynyt, kun kulissit romahtaa. Kell onni on se onnen kätkeköön.Ex mies ei ole kommentoinut julkisuudessa ex muijaa mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ex mies ei ole kommentoinut julkisuudessa ex muijaa mitenkään.
No Helenahan kommentoi miehensä edestäkin. Vähän väliä on jotakin uikutusta ja oman surkeuden vuodatusta Seiskassakin. Naurettavaksihan tuo lähinnä itsensä on noilla lausumillaan saattanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vakava perheen rikkoja. Omatunto soimaa
Sietää soimatakin viruhorolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sietää soimatakin viruhorolla.
Onko nykyinen nainen Venäjältä ?
- Anonyymi
Aivan järkyttävää, että Seiskan toimittaja matkustaa Turkuun, kyttää Koivujen talon edustalla, että lähtevät autolla liikkeelle, seuraa heitä keskustaan, ottaa tämän jälkeen kuvia ja tekaisee jutun aivan olemattomasta oman päänsä mukaan. Kuka nyt hymyilisi, jos Seiskan toimittaja tulee aivan nenän eteen ja ottaa kuvia. Myös kotitalon kuvaaminen ja kuvien laittaminen lehteen on arveluttavaa, varsinkin jos entinen kiekkotähti haluaa pitää matalaa profiilia, suojella läheisiään eikä pällistellä julkisuudessa.
- Anonyymi
Lapsia ei saa ainakaan kuvata ja asunnon piha kuuluu kotirauhan piiriin.
- Anonyymi
Seiskan otsikko, ”Koivun salattu jenkkirakas”, millä lailla salattu?
- Anonyymi
Kaikkihan on seiskan mielestä salattuja suhteita ja mysteerimiehiä vaikka olisivat yhdessä asuneet kymmeniä vuosia ja senkin ajan naimisissa.
- Anonyymi
Miksi tätä emäntää haastatellaan lehtiin. Viisi vuotta valittanut, helppo valittaa ex miehen rahoilla. Pitäisi suunsa kiinni ja menisi töihin.
- Anonyymi
Ei hän taida tietää, mitä työ on tai lastenhoito yms. Julkisuudenkipeä muija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän taida tietää, mitä työ on tai lastenhoito yms. Julkisuudenkipeä muija.
Pitää kiinni kynsi hampain ex-siippansa lompakosta.
Ei halua itse mennä töihin, eikä ottaa vastuuta omasta elämästään ja toimeentulostaan.
- Anonyymi
TAISTELE VAAN LAPSIESI PUOLESTA👍
https://www.is.fi/viihde/art-2000010431774.html
"Tässä on tapahtunut niin paljon vääryyttä ja on ollut hankalaa olla siellä puolustautumassa ihmistä vastaan, jolla on julkisuus ja on paljon rahaa.
Ja sen jälkeen viety multa kaikki talot, autot ja muut pois. Oletetaan nyt sitten, että mun pitäisi olla täällä ja tarjota lapsille samat oltavat, se on ollut se haaste.
Hän kertoo toivovansa samankaltaista asuintilannetta kuin ex-parilla oli Yhdysvalloissa.
– Se on se talo, ne oltavat, mitkä oli myös Amerikassa"- Anonyymi
Hyllu ämmä, ei siltä ole mitään viety kun ei ole mistään mitään maksanutkaan.
- Anonyymi
Häneltä on viety, talot ja autot sekä lapset. Mitä onko hän hankkinut mitään omilla rahoillaan. Kaikki oli hankittu miehen rahoilla. Hän sai jo miljoonan, sekä ex maksaa asianajo kulut ja maksaa elatusrahaa.
- Anonyymi
Harmittaahan se, kun häneltä on viety ilmainen "asumisoikeus" toisen ihmisen ostamaan, maksamaan ja ylläpitämään taloon. Lisäksi häneltä on viety mahdollisuus elää taloudellisesti yltäkylläistä elämää toisen ihmisen rahoilla.
Nyt sen pitäis lopettaa vinkuminen ja uhriutuminen, mennä töihin ja kasvaa aikuiseksi. - Anonyymi
Mikko vaatii lapsilleen luksusolosuhteet ennenkuin antaa äidin tavata lapsiaan. Kyllä on miljoonaäärillä kohtuuttomat vaatimukset Helenan köyhemmälle suvulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko vaatii lapsilleen luksusolosuhteet ennenkuin antaa äidin tavata lapsiaan. Kyllä on miljoonaäärillä kohtuuttomat vaatimukset Helenan köyhemmälle suvulle.
Höpö höpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko vaatii lapsilleen luksusolosuhteet ennenkuin antaa äidin tavata lapsiaan. Kyllä on miljoonaäärillä kohtuuttomat vaatimukset Helenan köyhemmälle suvulle.
Onko Mikko itse sanonut noin? Vai onko tarkoituksellisesti keksitty tai vääristelty Mikon sanoja.
- Anonyymi
Mies tiesi kun avioituivat että vaimo on kotona lasten kanssa ja hoiti lapsia koko yhdessä olon ajan. Jos mies on asiallinen ja fiksu, olisi ostanut Suomesta asunnon ex- vaimolle ja lapsilleen 💚.Vaimo menetti paljon vuosia koska hoiti lapsia kotona ja ei kertynyt eläke rahoja niistä koko aikana.

Mehän emme tiedä, onko hänellä vapaaehtoinen eläkevakuutus, koska kotona lasten kanssa. Onhan Suomessakin äidit kotona tai opistelee jolloin TEL ei kerry. Toisekseen yrittäjän pitää maksaa itse eläkkeensä, Suomessa se olisi YEL. Amerikan mallia en tiedä.
Mikko antoi miljoonan. Sillä saa asunnon tai jopa kaksi ja autonkin vielä. Laskeskelin, että 42 vuoden työrupeamani oli nettona noin miljoona. Sain ostettua asunnon ja kesämökin. Ja elätin itseni. Jäin leskeksi 34-vuotiaana, ei eläkettä, koska nuori eikä lapsia saatu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies tiesi kun avioituivat että vaimo on kotona lasten kanssa ja hoiti lapsia koko yhdessä olon ajan. Jos mies on asiallinen ja fiksu, olisi ostanut Suomesta asunnon ex- vaimolle ja lapsilleen 💚.Vaimo menetti paljon vuosia koska hoiti lapsia kotona ja ei kertynyt eläke rahoja niistä koko aikana.
Mikko antoi erorahaa sopimuksen mukaisesti miljoonaa euroa.
Helena olisi saanut sillä kohtuullisen hulppean asunnon Suomesta tai kotimaastaan Virosta ja vielä olisi jäänyt rahaa opiskeluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies tiesi kun avioituivat että vaimo on kotona lasten kanssa ja hoiti lapsia koko yhdessä olon ajan. Jos mies on asiallinen ja fiksu, olisi ostanut Suomesta asunnon ex- vaimolle ja lapsilleen 💚.Vaimo menetti paljon vuosia koska hoiti lapsia kotona ja ei kertynyt eläke rahoja niistä koko aikana.
Yritä nyt jo uskoa, että Helena ei hoitanut lapsia. Ei hoitanut kotia. Ei hoitanut keittiöhommia. Ei hoitanut puutarhaa. Ihan joka asiaan oli palkatut työntekijät. Ja Mikko antoi erossa ex-rouvalle mijoonan, olisi sillä ostanut sen asunnon. Vaan ei, hassasi sen ties minne ja nyt pitäisi saada paaaaljon lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko antoi erorahaa sopimuksen mukaisesti miljoonaa euroa.
Helena olisi saanut sillä kohtuullisen hulppean asunnon Suomesta tai kotimaastaan Virosta ja vielä olisi jäänyt rahaa opiskeluun.Se raha meni lasten elättämiseen ja yritystoimintaan, kun monimiljooääri Mikko jätti Helenan lapsineen tyhjän päälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se raha meni lasten elättämiseen ja yritystoimintaan, kun monimiljooääri Mikko jätti Helenan lapsineen tyhjän päälle
Mikko elätti lapset. Eroraha meni ihan johonkin muuhun kuin lasten elatukseen.
Vai oliko muka se Helenan kanssa seurustellut nuori lätkäjunnu Mikon lapsi? Vieläkö lie kuvioissa elatusta vaatimassa sekin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko elätti lapset. Eroraha meni ihan johonkin muuhun kuin lasten elatukseen.
Vai oliko muka se Helenan kanssa seurustellut nuori lätkäjunnu Mikon lapsi? Vieläkö lie kuvioissa elatusta vaatimassa sekin?Lätkänpelaajat elättävät itse itsensä. On se niim hyväpalkkaista hommaa
- Anonyymi
Ei kai Mikko ämmän asianajokuluja erikseen tarvitse maksaa, miutta miljoonan hölmö ämmä tuhlasi asianajajiin. Itse muissakin eroissa joutuneet maksamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko vaatii lapsilleen luksusolosuhteet ennenkuin antaa äidin tavata lapsiaan. Kyllä on miljoonaäärillä kohtuuttomat vaatimukset Helenan köyhemmälle suvulle.
Ämmä valehtelee kun tietää ettei Mikko lähde mukaan loanheittoon. Tuskin voi kuitenkaan pakottaa lapsia käymään luonaan, jos eivät halua sinne asti matkustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies tiesi kun avioituivat että vaimo on kotona lasten kanssa ja hoiti lapsia koko yhdessä olon ajan. Jos mies on asiallinen ja fiksu, olisi ostanut Suomesta asunnon ex- vaimolle ja lapsilleen 💚.Vaimo menetti paljon vuosia koska hoiti lapsia kotona ja ei kertynyt eläke rahoja niistä koko aikana.
Vuokra-asuntoja on saatavilla ja miljoonalla olisi saanut ostettuakin hyvän asunnon, menköön vaan töihin hankkimaan omat rahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se raha meni lasten elättämiseen ja yritystoimintaan, kun monimiljooääri Mikko jätti Helenan lapsineen tyhjän päälle
Lapset ei ole tyhjän päällä ja oma vikansa jos ei osaa elättää itseään yrittäjänä eikä töissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies tiesi kun avioituivat että vaimo on kotona lasten kanssa ja hoiti lapsia koko yhdessä olon ajan. Jos mies on asiallinen ja fiksu, olisi ostanut Suomesta asunnon ex- vaimolle ja lapsilleen 💚.Vaimo menetti paljon vuosia koska hoiti lapsia kotona ja ei kertynyt eläke rahoja niistä koko aikana.
Elena jos on saanut miljoonan kyllä sillä talon ostaa mistä tahansa montakin ja mitä on tehnyt tilisiirtoja hävinnyt jonnekin paljon ostanut ehkä osakkeita.
- Anonyymi
MIKKO PÄÄSTÄÄ HELENA VAPAAKSI🖕
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/824f8b6c-a1fd-4397-b115-b87ac28447f7
" ettei minun tarvitse olla niin sanotusti hänen köysissään kiinni. En pystyisi sopimaan sellaista sopimusta, jossa olisin hänen säännöillään. Eli siten, että hänen omistuksessaan olisi kaikki ja hän päättäisi, missä ja miten olen. En pysty elämään niin.
Helena ei halua kommentoida sitä, millaisesta summasta hän suostuisi sopuun.
– Se ei välttämättä ole edes summasta kiinni, vaan siitä, millaiset ehdot sopimuksessa on"- Anonyymi
Menis töihin ja tienais itse haluamansa elintason ja elatuksen itselleen, niin ei tarvitseis julkisesti kerjätä.
- Anonyymi
Miten se kuvittelee voivansa sanella mitään ehtoja mistään kun ei ole saamassa enää yhtään mitään.
- Anonyymi
Onko hänellä koti Amerikassa. Onko mitään, autoa tai kykeneekö elättämään lapset ja itsensä.
- Anonyymi
Lapset asuvat Suomessa, mitä hän Amerikassa tekee?
Kyllä nuori, 37 vuotias kouluttautunut nainen pystyy elättämään itsensä.
Lapset elättää ex-mies, joka myös maksaa elatusapua ex-rouvalle.
Ero laitettu vireille vuoden 2020 alussa, avioehdon mukaan toimittu, miksi hänen pitää enää mitään sopia ja olla missään köysissä kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapset asuvat Suomessa, mitä hän Amerikassa tekee?
Kyllä nuori, 37 vuotias kouluttautunut nainen pystyy elättämään itsensä.
Lapset elättää ex-mies, joka myös maksaa elatusapua ex-rouvalle.
Ero laitettu vireille vuoden 2020 alussa, avioehdon mukaan toimittu, miksi hänen pitää enää mitään sopia ja olla missään köysissä kiinni." miksi hänen pitää enää mitään sopia ja olla missään köysissä kiinni"
Yhteishuoltajuus velvoittaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapset asuvat Suomessa, mitä hän Amerikassa tekee?
Kyllä nuori, 37 vuotias kouluttautunut nainen pystyy elättämään itsensä.
Lapset elättää ex-mies, joka myös maksaa elatusapua ex-rouvalle.
Ero laitettu vireille vuoden 2020 alussa, avioehdon mukaan toimittu, miksi hänen pitää enää mitään sopia ja olla missään köysissä kiinni.Tuolla naamalla ja menneisyydellä hankalaa, mutta jos opiskelee vaikka siivoojaksi niin voi päästä oikeisiin töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapset asuvat Suomessa, mitä hän Amerikassa tekee?
Kyllä nuori, 37 vuotias kouluttautunut nainen pystyy elättämään itsensä.
Lapset elättää ex-mies, joka myös maksaa elatusapua ex-rouvalle.
Ero laitettu vireille vuoden 2020 alussa, avioehdon mukaan toimittu, miksi hänen pitää enää mitään sopia ja olla missään köysissä kiinni.Virossa on varmaan kovat lapsilisät vai mitä. Siksi ne tänne tulee varkaisiin.
- Anonyymi
Mitä naiselta voi odottaa kun ei ole mitään järjellistä elämäntaustaa .
- Anonyymi
Liekkö edes halua kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästään. Julkisesti kerjää exänsä rahoja ja omaisuutta itselleen.
Helena vaatii sitä ja Helena vaatii tätä, ja kun ei saa vaatimaan asioita alkaa julkinen loanheitto ja uhriutuminen.
Mitähän mieltä lapset ovat äidistään, kun lukevat äitinsä antamia haastatteluja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liekkö edes halua kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästään. Julkisesti kerjää exänsä rahoja ja omaisuutta itselleen.
Helena vaatii sitä ja Helena vaatii tätä, ja kun ei saa vaatimaan asioita alkaa julkinen loanheitto ja uhriutuminen.
Mitähän mieltä lapset ovat äidistään, kun lukevat äitinsä antamia haastatteluja?Tuskin haluavat aikuisena tavata enää ollenkaan, nytkin vain koska laki vaatii.
- Anonyymi
Älkää nyt joku Häkkisen Marketta strippari oli ja silleen.
- Anonyymi
MIKSEI NAISET PUOLUSTA TOISIAAN ?
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/e0327c2e-c951-4894-b4ce-25450290a9a4
"Helena korosti omaa säästeliäisyyttään. Hän kertoi esimerkkinä, ettei hän koskaan ostanut itselleen timantteja, vaikka muut jääkiekkoilijoiden puolisot niin tekivätkin"- Anonyymi
Joo, tosi säästeliäs onkin ollut, kun v. 2019 oli hänen pelkät luottokorttilaskunsa olleet yli 320 000€. Ja tuo summa ei sisältänyt edes asumiskuluja.
Siis jos rouva ei olisi ollut "säästeliäs" olisiko luottokorttilaskut olleet 500 000€ tai enemmän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tosi säästeliäs onkin ollut, kun v. 2019 oli hänen pelkät luottokorttilaskunsa olleet yli 320 000€. Ja tuo summa ei sisältänyt edes asumiskuluja.
Siis jos rouva ei olisi ollut "säästeliäs" olisiko luottokorttilaskut olleet 500 000€ tai enemmän?Lapsille piti saada parasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsille piti saada parasta
Keiden lapsille, onko se pedoämmä?
- Anonyymi
Mut meiltä varasti joku virolainen nainen vapaakirkosta ilmeisesti vihreän smaragdi sormuksen ihan lennosta ohimennen ehkä helluntailainen mutta koru oli synttärilahja kai saatu. Silmä silmästä hammas hampaasta koru korusta. Mooses.
- Anonyymi
Aika moni mies menisi "vieraisiin", jos emäntä vinguttaisi luottokorttia satojen tuhansien edestä.
- Anonyymi
Jos olisin petyätäjän emäntä vinguttaisin yhä vaan enemmän. Ostaisin timantteja 💎💎 ja piilottaisin ne petturilta 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisin petyätäjän emäntä vinguttaisin yhä vaan enemmän. Ostaisin timantteja 💎💎 ja piilottaisin ne petturilta 😁
Joudut vinguttamaan pikavippejä kun et kelpaa kenellekään 😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joudut vinguttamaan pikavippejä kun et kelpaa kenellekään 😁😁
Rahalla saa myös nuorempaa 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisin petyätäjän emäntä vinguttaisin yhä vaan enemmän. Ostaisin timantteja 💎💎 ja piilottaisin ne petturilta 😁
Saattaa olla että Elena on myös PIILOTTANUT TIMANTIT
- Anonyymi
Rikkaat miljoonaäärit luulevat omistavansa ihmisen
- Anonyymi
Ja persaukiset naiset luulevat omistavansa miljonäärien rahat.
- Anonyymi
Jotkut exät luulevat omistavansa rikkaiden exiensä omaisuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut exät luulevat omistavansa rikkaiden exiensä omaisuuden.
Avioparin yhteisesti hankittu kesäpaikka 🏠 ei kuulu miljoonaärille eron jälkeen kokonaan, vaikka rikkaampi olisi kuinka maksanut ylläpitokustannuksia siitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioparin yhteisesti hankittu kesäpaikka 🏠 ei kuulu miljoonaärille eron jälkeen kokonaan, vaikka rikkaampi olisi kuinka maksanut ylläpitokustannuksia siitä
Kuuluu kokonaan koska horo ei ole maksanut siitä yhtään ja avioehto sanelee omistajuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuluu kokonaan koska horo ei ole maksanut siitä yhtään ja avioehto sanelee omistajuuden.
Onko avioehdossa sanottu, että Helenan oma omaisuus kuuluu Mikolle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioparin yhteisesti hankittu kesäpaikka 🏠 ei kuulu miljoonaärille eron jälkeen kokonaan, vaikka rikkaampi olisi kuinka maksanut ylläpitokustannuksia siitä
Onko tuo Helena maksanut puolet tontista ja puolet talon rakentamisesta myös? Millä rahoilla? Maisa Torppa oli maksanut 10 tuhatta tontista johon Latvala rakensi luksusmökin. Torppa katsoí että hänellä oli sen takia käyttöoikeus mökkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo Helena maksanut puolet tontista ja puolet talon rakentamisesta myös? Millä rahoilla? Maisa Torppa oli maksanut 10 tuhatta tontista johon Latvala rakensi luksusmökin. Torppa katsoí että hänellä oli sen takia käyttöoikeus mökkiin.
Niin siis tuo Latvalan mökin tontin hinta taisi olla lähemmäs 100 tuhatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo Helena maksanut puolet tontista ja puolet talon rakentamisesta myös? Millä rahoilla? Maisa Torppa oli maksanut 10 tuhatta tontista johon Latvala rakensi luksusmökin. Torppa katsoí että hänellä oli sen takia käyttöoikeus mökkiin.
Ainakin oli oikeus saada rahansa takaisin korkoineen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo Helena maksanut puolet tontista ja puolet talon rakentamisesta myös? Millä rahoilla? Maisa Torppa oli maksanut 10 tuhatta tontista johon Latvala rakensi luksusmökin. Torppa katsoí että hänellä oli sen takia käyttöoikeus mökkiin.
Tärkeintä on, että omistuspapereissa omistaa puolet. Onko Mikko tarjonnut kohtuullista hintaa Helenalle puolikkaasta, jolloin saisi omistusoikeuden kokonaan itselleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persaukiset naiset luulevat omistavansa miljonäärien rahat.
Yx rikas ukko joskus oli niin ällöttävä mutta silti hauska varmaan hauskin Benny Hill tyyppi mut ne irstausjutut öööh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo Helena maksanut puolet tontista ja puolet talon rakentamisesta myös? Millä rahoilla? Maisa Torppa oli maksanut 10 tuhatta tontista johon Latvala rakensi luksusmökin. Torppa katsoí että hänellä oli sen takia käyttöoikeus mökkiin.
Tosi ei järkeä yhtään rakentaa talonsa jonkun toisen tontille ihan kuin vähä älyinen.
- Anonyymi
Helena olisi valmis muuttamaan Helsinkiin/Espooseen, muttei Turkuun 👌
https://www.supla.fi/episode/f58f5976-f889-4262-befe-58d5f1ee9580
YMMÄRRÄN ERITTÄIN HYVIN - Anonyymi
Aivan höperö ämmä, kohtahan ne häätää sen itsensäkin pois USA:sta, eikä lapset edes halua muuttaa sinne. Kohta ovat aikuisiakin, kannattaisi yrittää elää sovussa muiden kanssa jos haluaa tavata myöähemminkin ja elättää itsensä eikä yrittää turhaan viedä toisen rahoja ja omaisuutta.
- Anonyymi
Täysikäiset lapset eivät suostu elämään isän peukalon alla
- Anonyymi
Olisihan se outoa, jos äiti ei taistelisi lastensa puolesta.
Taitaa kyllä lapset olla tässä toisarvoinen taistelun aihe, lasten etu edllä tää naikkonen ei kyllä ole mennyt viime vuosina.
- Anonyymi
Täysi-ikäisinä lapset voivat itse päättää missä maassa haluavat asua. Onneksi näin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911395
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1521111En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse84947Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15837- 76793
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli291730- 62723
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40723Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107718En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44682