Niinkauan kuin me tämänikäiset olemme vielä niin hyväkuntoisia, että elelemme tässä ihan kuin ennenkin, hoidamme asiamme, ajamme autoa, käymme näyttelyissä ja konserteissa, ei ole ongelmia ajankäytössä.
Entä mitähän ohjelmaa kaipaamme sitten, kun tarvitsemme hoivaa ja olemme melkein yksinomaan neljän seinän sisällä.
Televisio ja radio ovat tietenkin ensi sijaisia viihdyttäjiä, mutta mitä muuta? Millaista ohjelmapalvelua nykyisissä vanhainkodeissa on uskonnollisten tilaisuuksien lisäksi? Entä millaista me haluaisimme aikanaan?
Entä mitähän ohjelmaa kaipaamme sitten, kun tarvitsemme hoivaa ja olemme melkein yksinomaan neljän seinän sisällä.
Televisio ja radio ovat tietenkin ensi sijaisia viihdyttäjiä, mutta mitä muuta? Millaista ohjelmapalvelua nykyisissä vanhainkodeissa on uskonnollisten tilaisuuksien lisäksi? Entä millaista me haluaisimme aikanaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nuorena (kuten sinä ja minä) ei voi tietää, mitä sisältöä elämäänsä vanhana kaipaa. Siksihän vanhuus on niin ylivoimaista.
Riippuu vähän siitä, millaisessa kunnossa laitokseen joutuisin. Toivoisin, että minun eteeni tehtäisi kaikki, etten joutuisi vuoteen omaksi. Ettei minulle ilman muuta laitettaisi vaippaa, jos minä vielä kontrolloin itseäni. Siitäkin huolimatta, että minut pitäisi WC:hen taluttaa tai "pytylle" auttaa. Jos minut sijoitettaisi yhden hengen huoneeseen, haluaisin päästä silti toisten seuraan päivittäin. Myös tietokoneen käyttömahdollisuus pitäisi olla siihen kykeneville. En kovin mielelläni suostuisi kameravalvontaan, mutta turvaranneke voisi olla hyvä jossakin tapauksessa. Sitten vielä haluaisin ulkoilla säännöllisesti ja päästä autoajelulle paikkoja tsekkaamaan. Haluaisin itse syödä, vaikka se kestäisi pitäänkin ja jos minut syötetään syöttäjä antaisi minun jonkin aikaa jauhaa ruokaa suussani, ettei tarvitsisi purematta niellä hädissään. Minulla menee helposti väärään kurkkuun. Nyt on parasta lopettaa tällä kertaa näiden toivomusten esittäminen.
pää pelaa löytyy kyllä viihdykettä, mutta jos siinä tapahtuu repsahdus niin silloin hymy hyytyy.
Toisaalta jos ei mitään ymmärrä ei osaa mitään vaatiakaan.
Ja toivonkin että minua muistettaisiin lämpimillä peitoilla ja sukillla, muuten ei nukkumisesta ainakaan tule mitään.
Seurakin olisi mainiota , mutta yksin haluaisin huoneessani yöt viettää.
Ja vielä sitten kiusaa suonenveto jaloissa, siihen toivoisin apua jonkun sängystä seisomaan nostamaan, sillä muuten en saa sitä lakkaamaan.
Muistan , kun menin toista lastani synnyttämään ja siellä odotellessani alkoi tuo suonenveto kohtaus ja niinpä nousin ylös seisomaan petistä. Se oli jo hiljalleen tyyntymässä, kun kätilö ilmestyi huoneeseen ja kiukkuisena komensi minut takaisin petiin.
Niinpä tuo veto alkoi uudelleen, mutta onneksi kätilö poistui, ja minä nousten seisomaan sain ajan kanssa taas jalkoihin rauhan.
Minulle olisi kauhistus, jos pitäisi mennä yöpuulle jo klo18.00. Se olisi kauheaa, koska aina olen ollut illan virkku ja nukkumaan mennyt aikaisintaan klo 23.00. Ja unen alun saan vain oikealla kyljellä. Varmaan pitäisi ajoissa laittaa kaikki toiveensa paperille ja toivoa, että ne edes osin toteutuisivat. Yksilöllisyys pitäisi huomioida vanhusten hoidossa. Kyllä kai tätä tapahtuukin.
Samoja toiveita.
Lämpöä jaloille olla pittää.
Seisomaan on päästävä, kun jalkoja kramppaa.
beataB (lieneekö ketään avittamassa?..)
Eräässä hoitopaikassa, jossa potilaat olivat aika dementoituneita, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, nauhoitimme vanhoja Pekka Puupää elokuvia vanhusten katsottaviksi. Niitä he jaksoivat katsella aina uudelleen ja uudelleen. Kerran taas, kun oli papin päivä ja pappi kierteli huoneissa, hän tuli Saiman luo. Saima yllättyi iloisesti ja hihkaisi:"Pekka Puupää!" Papilla oli hauskaa. Hän oli nimeltään Pekka, Saima vaan erehtyi sukunimessä sillä kertaa.