Onko enää järkeä kouluttaa itseään?

Anonyymi-ap

Kun koulutuksesta leikataan ja esimerkiksi lainaa tulee samaan entistä enemmän jopa 850e kuukaudessa. Sen jos ottaa, se tekee 5 vuoden yliopisto opiskelun aikana yli 50 000 euroa. Ja siihen vielä korot päälle. Sehän on jo melkein puolikkaan omakotitalon hinnan suuruinen. Opiskeluissa menee muutenkin se noin 5 vuotta yliopistossa ja sen jälkeen pääsee vasta kunnolla töihin niin siinä voi hetki mennä ennen kuin saa lainan maksettua pois. Sitten, jos haluaa vielä joskus omistusasunnon. No ikä alkaa varmaan jo vitosella silloin, kun sitä voi alkaa miettiä. Ja mitä nämä opiskelijoilta leikkaukset edes auttavat? Opiskelujen jälkeen ei varmaankaan paljoa ostella mitään, joka myös auttaisi suomen taloutta. Tämä oli tällainen kärjistys. Toki lainaa ei varmasti niin paljoa tarvitse ja töissä voi käydä, mutta kyllä se alkaa mietityttämään, että onko siinä mitään järkeä. Paras vaihtoehto olisi varmaan elää toimeentulotuella ja tehdä asioita joista pitää. Onneksi meillä Suomessa tarjotaan kuitenkin hyvä ja ilmainen/edullinen koulutus.

5

262

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      takaisinmaksuaika on pitkä jos niin haluaa. Ei se vuotta kohden montaa tuhatta tee.
      Yliopistotutkinto (poislukien muutamat hömppätutkinnot) mahdollistaa hyväpalkkaisiin töihin pääsemisen. Suomessa opiskelu on edullista. Vertaapa ameriikan yhdysvaltoihin. Opintolaina ( ja opintolainan valtiontakaus on voimassa 30 vuotta) mahdollistaa sen että voi paremmin keskittyä tehokkaaseen opiskelemiseen ja valmistua tavoiteajassa. Vaikkapa siinä 5 vuoden tahdissa joka ei mikään hirveä tahti ja vääntö ole. Opintolaina (ja lainan korot myöskin) on myös verovähennyskelpoinen . Kyllä opintolainassa on paljon järkeä. Itsensä kehittäminen ja kouluttautuminen on järkevän ihmisen valinta.

    • Kaikki eivät tarvitse maisterin papereita työpaikan saamiseen. Itse asiassa työpaikan saanee nykyisin jopa helpommin ilman niitä.

      Kouluttautuminen on sijoitus. Jos et koskaan saa sijoituksestasi taloudellista hyötyä, kannattaa se sijoitus jättää tekemättä.

    • Anonyymi

      Haluaa ja haluaa . Eikö tuottava ammatti /osaaminen korvaa pienen sijoituksen ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Se on vaan niin, että toimeentulotuella ei tehdä asioita, joista pitää!

      50000 lainaa asiaan, josta on hyötyä koko elämän ajaksi, on mielestäni vähän, todella vähän. Elät tutkinnon jälkeen todennäisesti yli 50 vuotta. Lainaa tulee siis alle 1000 euroa vuotta kohti. Paljonko se on kuukaudessa? Autolainaa otat helposti paljon enemmän elämäsi aikana.

      Sitä paitsi valmistumalla suositusajassa, iso osa lainasta ei edes lankea maksettavaksesi. Silkkaa lahjarahaa siis sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe