Esim ST1 liikennevaloissa suurin osa käyttää vilkkuja kuten pitää eli hyvissä ajoin vilkut päälle jos olet esim tulossa Lidlin suunnasta ja käännyt Hirvikosken suuntaan.
Myrskylinnankadulta tulevana ja keskustan suuntaan kääntyvällä on vajaat viisi sekuntia aikaa tehdä päätös lähdöstä.
Jos Hirvikosken suuntaan laitetaan vilkku hyvissä ajoin päälle, liikenne sujuu. Mutta jos laitat vilkun päälle keskellä risteystä Myrskylinnankadulta keskustaan menevä saa jäädä odottamaan seuraavaa "kattausta", koska punaiset jo palavat!

Vastaukset 2
Vanhimmat
26 01. 2022 Loimaan Lehti uutisoi että Loimaalle asennetaan ns. älykkäät liikennevalot. Älykkyyttä voi toki olla monenlaista, mutta jos vihreät palavat 3-5 sekuntia jostain suunnasta ja 2-3 minuuttia toisesta suunnasta liikenteen olessa yhtä suurta molemmissa, on älykkyys kaukana todellisuudesta. Kiertoliittymä olisi tähänkin paikkaan paras vaihtoehto ja liikenne sujuisi ongelmitta!
Ei luulis olevan kauheen vaikee laittaa kunnolla toimivat älyvalot!
Jotain pari viikkoo sitten Myrkynlinnankadulta tullessa "paloi" punanen kiinni. 2 tai 3 kierrosta vaihtui muut valot, mut sitten ajoin päin punasta sopivassa välissä. Ikinä missäm käynyt näin, mutta noita hemmetin muutaman sekunnin juttuja kyllä ollut useesti
lajijasuris