Tube eukko

Mikä kumman hösöttäjä on heidimarih tubettaja.
Leuhkii vanhalla loppuun ajetulla Mersulla ja aina vain auton ratissa.
Pelkää muka ihmisiä iholla, mutta kumminkin on lapsia hankkinut enemmänkin.
Kehuu, miten on kerennyt elämässään tehdä kaikenmoista...no niinhän moni muukin, eikä julkisesti huutele.
58616566
51Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 586

Vanhimmat

Ainakin lapsia tehnyt monelle ukolle.
Mikä lie tuulella käyvä onnen onkija.

31Äänestä
  • No mutta, lapset antoi lahjoja isille.

    Äänestä

  • Hyvin on persettä jakanut, monikohan taudin ottanut.

    2Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Hyvin on persettä jakanut, monikohan taudin ottanut.

    nong kovia panee .

    Äänestä

Videot aina saman kaavan mukaan. Ei sitten mitään uutta katsottavaa.

53Äänestä

Ja monelle ukolle lapsia ja ihan on tehty ihokontaktissa.
Aina puhuu päälliköstä...siis timpurista vaan.
Ja vanha volvo on muka ruotsin laiva.
Onko vähän suuruudenhullu tai yrittää esittää parempaa mitä onkaan.

56Äänestä
  • Miksiköhän nuo autonromut pitää olla noin loppuunajettuja.
    Hankkisi vähän pienemmän ja uudemman.
    Kyllä siihenkin mahtuisi pienet kuskattavat.

    1Äänestä

  • Kuusi lasta ympäri maata ja montako eri isää lapsilla onkaan 🫢

    51Äänestä

Mahtaa siivouspaikkoja riittää, kun on vuokrannut oikein toimistotilat keskustasta.

44Äänestä
  • Kyllä,kyllä. Parin tunnin keikkoja.
    Luulee itsestään VÄHÄN liikoja 🤣👎

    52Äänestä

Ei kovin fiksua, kun kirjoittelee julkisesti kaikki asiat...Kai tuota jutun juurta olisi vaikka mistä muualta.

52Äänestä

Kun lusikalla on annettu, niin eihän sitä voi kauhalla antaa...

52Äänestä
  • ...kauhalla vaatia.

    11Äänestä

  • Tuon voi huomata lähes jokaisesta tämän ketjun kommentistakin.

    2Äänestä

Mun mielestä on hienoa, että henkilö tekee youtubeen vidoita ja koittaa tätä kautta nostattaa yritystoimintansa kannattavuutta. Mahtavaa markkinointia!
Tilaan varmasti häneltä siivouksen, jos joskus sellaisen tarvetta itsellä on.
T: keski-ikäistyvä perheenisä

1Äänestä
  • On huonoja kokemuksia, ei jatkoon.

    57Äänestä

Puhuu videoilla asikastapaamisista, kun menee siivoamaan.
Onko niin, että yrittäjänä tekee asiakastapaamisia, mutta jos on työntekijänä yrityksessä on työ siivoamista.

49Äänestä

Miettiny kans, että kun sanoo syntyneensä ja kasvaneensa etelä suomessa lähellä Helsinkiä, murre on kuitenki levveetä.

2Äänestä

Ihme kun Poliisi ei ole pysyttänyt puhumisesta puhelimeen ajon aikana tubettaessaan.

48Äänestä

Juurikin näin ei ainakaan kauppojen tuotteita mainosta kun hyllyjen vierellä kulkee ja haukkuu tuotteet tunkiolta haetuiksi.

48Äänestä

Kova nainen ajamaan autolla. Edestakaisin samana päevänä viitasaari- Haaparanta- Viitasaari .

1Äänestä

En ymmärrä yrittäjien ( hänenkään) valitusta yrittäjyyestään. Voi kuitenkin aika hyvin itse päättää miten siivoustyönsä hoitaa. Onko sitten kannattavaa ajella kymmeniä kilometrejä 3 tunnin työn takia.

48Äänestä
  • Turhaa tärkeilyä ja aina vaan eväänä samaa moskaa kaupasta.
    Eikö kotiruoka olisi järkevämpää ja edullisempaakin.
    Talo on ulkopuolelta aika räjähtänyt. Eikö timpuri osaisi vähän fiksailla ....

    49Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Turhaa tärkeilyä ja aina vaan eväänä samaa moskaa kaupasta.
    Eikö kotiruoka olisi järkevämpää ja edullisempaakin.
    Talo on ulkopuolelta aika räjähtänyt. Eikö timpuri osaisi vähän fiksailla ....

    Onpas sinulla kysymyksiä

    Äänestä

Videolla puhuu julkisuudesta, kuinka hänkin kokee olevansa julkis, kun joku muija sanoo " no hei, oletko sinä se heidi".

36Äänestä

Televisio oikein. Ei telvisio.

Äänestä

Erikoista, ettei tilaa talolle kuntotutkimusta? Selvittäisi hajuhaitat.

47Äänestä
  • Selviäisi, miten laho mökki on.
    Miksi haukkui uutta kotia. Olisi sitten muuttanut hienompaan ja isompaan kotiin.
    Mutta ei taida timpurin rahat riittää.
    Ja vielä, miksi heidim harot koko ajan hiuksiasi? Ei kovin hygieenistä...

    56Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Selviäisi, miten laho mökki on.
    Miksi haukkui uutta kotia. Olisi sitten muuttanut hienompaan ja isompaan kotiin.
    Mutta ei taida timpurin rahat riittää.
    Ja vielä, miksi heidim harot koko ajan hiuksiasi? Ei kovin hygieenistä...

    Pienet vanhat ja huonot tilat entisessä.
    Ja kolme koiraa vielä haisemassa sisätiloissa 💩💩
    Miksi koiria ei lenkitetä?
    Ja heidim, jos on NIIN rankkaa ja kiirettä, niin hävitä koirat ja lopeta tubetus...keskity olennaiseen.

    54Äänestä

Kertoi että vihaa kaikkia juhlapyhiä joulua myöten. Kukapa niistä niin tykkäisikään paitsi lasten takia.

2Äänestä

Kun muuttivat tuohon uuteen paikkaan kaikki sujui kuin rasvattu. Nyt on sitten tullut väsymys.
Patjat sohvan taakse. Mitä sisustamista tuo on. Onneksi mies jaksaa tehdä jouluruuat ja paistaa kinkun ym.

48Äänestä

Nyt valittaa, kun ei ole fyrkkaa ostaa taloa.
Silloin täytyy tyytyä vähempään.
Tietysti voi säästää. Vaatteiden osto, kynsilakat, einekset, koirat ja auto...ym
Kaikki turhia rahanmenoja.

52Äänestä
  • Onko siitä edellisestä talosta tullut mitään selvitystä, vai onko rahat menneet menojaan.
    Tuo talo, missä nyt asuvat on myynnissä. Entäpä jos joku sen ostaa, niin edessä taas ankara muuttorumpa.

    1Äänestä

Ihmettelen, kun hän puhuu mikrofoniin lasten ollessa kuulolla.

2Äänestä
  • Miksi lapsia ei viedä ulos hiihtämään, luistelemaan, mäen laskuun ym missä tuonikäiset normaalisti ovat.
    Sisällä vain nyhjätään ja ruutuaikaa kulutetaan.

    51Äänestä

  • Lopettaisi koko tubettamisen, jos ei muuta asiaa, kuin että mikä päivä, kellonaika, lämpötila, itsensä kuvaaminen ja sitten autonrattiin kuvamaan samat maisemat.
    EI JATKOON!

    58Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Miksi lapsia ei viedä ulos hiihtämään, luistelemaan, mäen laskuun ym missä tuonikäiset normaalisti ovat.
    Sisällä vain nyhjätään ja ruutuaikaa kulutetaan.

    Normaalisti? Vuonna 2026?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Miksi lapsia ei viedä ulos hiihtämään, luistelemaan, mäen laskuun ym missä tuonikäiset normaalisti ovat.
    Sisällä vain nyhjätään ja ruutuaikaa kulutetaan.

    Olen aivan samaa mieltä.
    Heidi valittaa, kun on niin kiire eikä jää omaa aikaa. Mutta mitäs muuta se on kuin omaa aikaa, kun aamulla lapset kouluun ja hoitoon.
    Itse vasta illasta parin tunnin työkeikka.
    Miten viettää monta tuntia yksin?
    Mitä harrastaa, käykö lenkillä ym.
    niinkuin muut normi-ihmiset.

    57Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Lopettaisi koko tubettamisen, jos ei muuta asiaa, kuin että mikä päivä, kellonaika, lämpötila, itsensä kuvaaminen ja sitten autonrattiin kuvamaan samat maisemat.
    EI JATKOON!

    Niinpä. Ja aina pipo päässä tai joku panta sisälläkin.
    Ja se hiusten harominen jatkuvasti 🤮🤮

    55Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä.
    Heidi valittaa, kun on niin kiire eikä jää omaa aikaa. Mutta mitäs muuta se on kuin omaa aikaa, kun aamulla lapset kouluun ja hoitoon.
    Itse vasta illasta parin tunnin työkeikka.
    Miten viettää monta tuntia yksin?
    Mitä harrastaa, käykö lenkillä ym.
    niinkuin muut normi-ihmiset.

    Miksi muuten on hommannut lapsia, jos ei kiinnosta edes ulkoilla niiden kanssa.
    Luistelemassa 15 min muodon vuoksi ja sitten kiireesti kauppaan👎👎👎

    57Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä.
    Heidi valittaa, kun on niin kiire eikä jää omaa aikaa. Mutta mitäs muuta se on kuin omaa aikaa, kun aamulla lapset kouluun ja hoitoon.
    Itse vasta illasta parin tunnin työkeikka.
    Miten viettää monta tuntia yksin?
    Mitä harrastaa, käykö lenkillä ym.
    niinkuin muut normi-ihmiset.

    Ei se ms sairaus voi ykskaks olla kaiken este. Hyvä tekosyy vain.
    Itsellä ollut sama sairaus kohta 20 vuotta ja hyvin menee. Kun on lääkitys kohdallaan. Jaksan oikein hyvin pyörittää suurperheen arkea työssäkäynnin lisäksi.
    Kyllä nyt Heidillä on aivan jotain muuta...

    51Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Vaihdevuodet Heidillä on!

    48Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Vaihdevuodet Heidillä on!

    Vaihdevuodet on kyllä, vaikka yrittää kieltää.

    29Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Vaihdevuodet on kyllä, vaikka yrittää kieltää.

    Niin on.
    Näkeehän tuon jo erkkikin!

    6Äänestä

Voiko täällä haukkua näin julkisesti ihmisiä?

4Äänestä
  • Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
    Kyllä pitää kestää ihmisten mielipiteitä, jos on asettanut itsensä julkisuutteen.

    67Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
    Kyllä pitää kestää ihmisten mielipiteitä, jos on asettanut itsensä julkisuutteen.

    Onkohan tuossa perheessä kaikki ihan hyvin, kysyn vaan?
    Ei voi raivota tuolla tavalla katsojille ja vielä pieni lapsi kuulolla.
    Kannattais mennä kiireesti hakemaan apua!

    65Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Onkohan tuossa perheessä kaikki ihan hyvin, kysyn vaan?
    Ei voi raivota tuolla tavalla katsojille ja vielä pieni lapsi kuulolla.
    Kannattais mennä kiireesti hakemaan apua!

    Mieshän tuossa perheessä tekee kaiken ja elättää perheensä.
    Muija kuvaa vain itseään auton ratissa.
    Ja AINA samat kuviot...ei kiinnosta👎

    64Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Onkohan tuossa perheessä kaikki ihan hyvin, kysyn vaan?
    Ei voi raivota tuolla tavalla katsojille ja vielä pieni lapsi kuulolla.
    Kannattais mennä kiireesti hakemaan apua!

    No, ei todellakaan ole kaikki hyvin !!!

    63Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mieshän tuossa perheessä tekee kaiken ja elättää perheensä.
    Muija kuvaa vain itseään auton ratissa.
    Ja AINA samat kuviot...ei kiinnosta👎

    Samaa mieltä!
    Mikä ihmeen pakkomielle on AINA kuvata autoa sisältä ja ulkoa.
    On jo nähty NIIN monta kertaa!!!
    Kuvaisi vaikka lasten ja koirien ulkoilusta.

    62Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Samaa mieltä!
    Mikä ihmeen pakkomielle on AINA kuvata autoa sisältä ja ulkoa.
    On jo nähty NIIN monta kertaa!!!
    Kuvaisi vaikka lasten ja koirien ulkoilusta.

    Tai lopettaisi koko tubetuksen, jos on NIIN kiire ja eikä jaksa edes perhettään.
    Lapset kyllä vaistoaa ja ovat vain hetken pieniä.

    62Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mieshän tuossa perheessä tekee kaiken ja elättää perheensä.
    Muija kuvaa vain itseään auton ratissa.
    Ja AINA samat kuviot...ei kiinnosta👎

    Jos tiedät olevan aina samat kuviot niin kyllä sitä on saanut sitten katsoakkin. Hohhoijjaa.

    1Äänestä

Jopas duunari "eukko " närästää , joku luuseri valittaa omista valinnoistaan mitä katselee . Ettäs kehtaa

Äänestä

Hyvä tubettaja. Mukavaa videoo tekee omasta arjestaan.

1Äänestä

Ei ole köyhällä varaa pitää 3 koiraa. Ymmärsinkö väärin, mutta kertoi tienanneensa yhdestä helmikuun päivästä yli 50 euroa( - verot ja muut maksut?).

44Äänestä

Kannattais olla autossa lumilapio, niin voisi vähän käydä lapioimassa lunta auton tieltä. Eikä kiroilla lapsen kuullen, kun on jumissa lumessa.
Ovatko nyt käyneet luistelemassa, kun on luiatelutukikin hommattu pienemmälle.
Entä hiihto, jokos lapaet ovat hiihtäneet tai lasketelleet ?
Kiireesti nyt lapset ulkoilemaan, eikä AINA vaan sisällä nyhjäystä.

59Äänestä
  • Nyt onkin ollu hyvät kelit tehdä vaikka lumiukkoja ja ulkoilla kunnolla.
    Normi lapset on ulkona tuntikaupalla.
    Heidille...onko tuo auto sulle joku pyhälehmä, kun kuvaat sitä joka videolla?
    Ja, mikä on pilannut sun hampaat, olethan vasta alle 50 v. Kenties tupakka, nuuska...

    54Äänestä

  • Käykös sillä Lauralla koulukavereita kylässä ja päinvastoin, niinkuin tuon ikäisillä.
    Kyllä tuonikäisellä pitää jo olla muutakin, kuin kotona sisällä nyhjäämistä.
    Mitä ne neuvolassakin sanovat?

    60Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Nyt onkin ollu hyvät kelit tehdä vaikka lumiukkoja ja ulkoilla kunnolla.
    Normi lapset on ulkona tuntikaupalla.
    Heidille...onko tuo auto sulle joku pyhälehmä, kun kuvaat sitä joka videolla?
    Ja, mikä on pilannut sun hampaat, olethan vasta alle 50 v. Kenties tupakka, nuuska...

    Samaa mieltä, että lapset ulos leikkimään...
    Keittiöstäkin pitää kuvata autoa 😅🤣😂
    Nooo...hupinsa kullakin!
    Huomannut samaa, että hampaat on menny ja eihän tuosta tukastakaan ole paljoa enää jäljellä, vaikka vasta vaihdevuodet tulossa.

    60Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Samaa mieltä, että lapset ulos leikkimään...
    Keittiöstäkin pitää kuvata autoa 😅🤣😂
    Nooo...hupinsa kullakin!
    Huomannut samaa, että hampaat on menny ja eihän tuosta tukastakaan ole paljoa enää jäljellä, vaikka vasta vaihdevuodet tulossa.

    Miksi koirat on kuin nälkää nähneet?
    Kylkiluut paistaa ja selkärangat köyristyneet...ei se oman paskan syönti ja hiiret paljoa ravitse.
    Valvontaeläinlääkärin asia!

    55Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Nyt onkin ollu hyvät kelit tehdä vaikka lumiukkoja ja ulkoilla kunnolla.
    Normi lapset on ulkona tuntikaupalla.
    Heidille...onko tuo auto sulle joku pyhälehmä, kun kuvaat sitä joka videolla?
    Ja, mikä on pilannut sun hampaat, olethan vasta alle 50 v. Kenties tupakka, nuuska...

    Joopa joo. Ei sitten yhtään videota, ettei auto kuvassa.
    Mitenkäs ajopäiväkirja verottajalle?
    Onko KAIKKI ajot ilmoitettu...epäilen

    34Äänestä

Huhuh kuinkahan kauan uskaltaa ajaa jäätietä pitkin...ovat sen verran ilmat lämmenneet ja haurastuttavat jäät.

1Äänestä

Miksi Heidi yrität vääntää pakolla videoita, joissa ei ole päätä eikä häntää.
Aloitat haukottelemalla, mikä päivä ja paljonko kello 🫩 ketä kiinnostaa!!!!
Kerro vaikka, joko sossut on käyneet.
Ja lopeta, tai vähennä tuota kuvaamista, niin jää muuhunkin aikaa.

62Äänestä
  • Niinpä niin!!!
    Ei ole oikein taitoa tehdä kuvauksia.

    48Äänestä

Tää rieskavideo...tuntui että tahallaan teki. Iski kätensä taikinaan ja taikinaisella kädellä yritti räpeltää rieskoja... ehkä tympääntyi, kun mies ei alkanut suunnitella keittiöremonttivaihtoehtoja taloon.

58Äänestä

Olen myös katsellut tämän perheen touhuja,todella outoa toimintaa.Rouva on kovin itseriittoinen ja kaiken osaava ja saa myös sen käsityksen että myös kaiken maksavan.Lapset ulkoilee todella vähän ja koirat kiertää huushollia masentuneena ja nälkäisenä raukat, eläinsuojeluun ilmoitusta sekä lapsista lasua,heidän ruokavalio on makaronia ja nakkeja harvase päivä,poika täyttää kohta kolme ja kulkee edelleen vaipoissa,ilmeisesti vanhemmilla on muka niin kiire ettei keritä panostaan siihen kuivaksi opetteluun.Autojutut vähemmälle niin kerkiäisi tekemään jotain hyödyllistä vaikka katsoa saisiko vanhasta talosta remppaamalla vielä jotain onhan siellä asuva mies kuulemma niin kovin taitava puutöissä vaikka eipä sitä illasta kovin paljon aikaa jää tehdä kun menevät nukkumaan seitsemältä

58Äänestä

Iso poika ja vaipat käytössä...ihmettelen 🙄
Miksi Heidi poistat kaikki negatiiviset viestit kommenteista.
Esim. se raivokohtaus jossa lapsi kuulolla.
Menehän nyt hoitoon, jos et vielä ole käynyt...sulla ei TODELLAKAAN ole kaikki ns. kotona.

60Äänestä

Eiköhän tuossa tapauksessa ole lapset ykkösasia. Miksi niitä on ollenkaan hankittu, jos kaikki muu menee edelle.
Jatkuva blokin tekeminen, puhelimen räpläys, autolla ajo omien syömisten kuvaus ym, ym...

54Äänestä
  • Näin on!
    Tekemällä tehtyä kiirettä.
    Entäpä, jos tekisi normi työpäivän 8h ?

    51Äänestä

Taisi ostaa tuon 3,5 ha maatilan kuin sian säkissä.

16Äänestä

Kyllä, kyllä. Ja nyt naukuu talkoolaisia ilmaiseksi tekemään hommia.
Auttaisi itse rempassa ja heittäisi sen kännykän selaamisen nurkkaan. Ja videon teon myös tauolle.
Eikös niitä aikuisia lapsiakin voisi pyytää auttamaan?
Botoksiin kyllä löytyisi rahaa ym. turhuuksiin, mutta remppa pitäisi saada ilmaiseksi. EN YMMÄRRÄ!!!

53Äänestä
  • Täytyy kyllä sanoo että törkeetä anoo rahaa ja talkoolaisia, nytkin ois ollut aikaa mennä tekemään remppaa viikonloppuna mutta eikös tämä vaan pelaillu ja valittaa aina sitä kiirettään.....se on hauskaa kun joka toinen päivä on niin Toimitusjohtajaa ja silloin ostellaan jos jotain ja sitten seuraavana päivänä valitetaan rahapulaa ja anotaan katsojilta almuja,luulis nyt Toimitusjohtajalla olevan sen verran rahaa että sais remontin tehtyä,ainakin silloin kun aloitti tekemään siivoushommia niin kyllä oli leveet puheet kuinka koko talo tullaan remppaamaan ja tubevideot oli vaan ajankulua eikä tienaamistapa mutta nyt on pakko saada joka päivä video ulos että saa rahaa....

    54Äänestä

Samaa mietin, ilmeisesti videoista on tullut ansaintakeino eikä pelkästään huvitus.
Aluksi oli oma toimisto keskustassa, joka tuntuikin liian ylelliseltä ottaen huomioon, että tekee työtä yksin. Siivoustyötkin olivat toimeksiantoja tms. Toivottavasti ymmärtää veloittaa tarpeeksi tekemästään työstä matkat yms.

Äänestä

Jos on niin kova rahapula, niin miksi ajelee kalliilla autolla.
Myisi sen ja vaihtaisi halvempaan, kun vielä saisi siitä vähän vaihdossa.
Nuo kauppareissut ja vähäiset työkeikat hoituisi vallan hyvin halvemmallakin menopelillä.
Turha valittaa...täytyy osata briorisoida.

51Äänestä
  • Miehellekin kelpaa autoksi vanha halpa auto.
    Vaikka on vaki työssä ja kustantaa kaiken.
    Ja Heidi pistää menemään sitä mukaan...
    Täydellinen moukka koko ämmä.
    Miten tommosta voi sietää...

    52Äänestä

Tuleeko tuon vanhan talon rempasta yhtään mitään, kun on noin paljon epäkohtia. Pakettiautokin tuli remppahuumassa ostettua ...

Kun tuon talo hankkivat, tehtiin siihen silloinkin remppaa. Keittiö, lattiat ...kaikkiko turhaan.

21Äänestä

Päiväkausia ilman verhoja, kun omistaja halusi omansa.Ei millään pahalla, mutta kirpputorilta löytää halpoja verhoja. Luulisi, että olisi alunperinkin ripustellut heti omat verhot ikkunaan.
Kaipa ne oli jätetty ikkunaan vain siksi, että talo näyttäisi asutulla.

49Äänestä
  • Kovasti nyt on ollut rahaa kaikenmoiseen ja silti tubessa ihmiset lahjoittaa rahaa edelleen kun alkujaan piti lahjoitusten mennä hänen remppakassaan ja nyt sitten taloa ei kuulemma laitetakkaan mutta on se kiva ostella uusia autoja ja muuta tavaraa ja tehdä Ikean reissuja ja luulis että heillä olis rahaa ilman almuja kun molemmat on kuitenkin töissä, outoa......ei saisi valittaa rahapulaa kun koko ajan on ostamassa jotain, aika ristiriitaista toimintaa.

    44Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kovasti nyt on ollut rahaa kaikenmoiseen ja silti tubessa ihmiset lahjoittaa rahaa edelleen kun alkujaan piti lahjoitusten mennä hänen remppakassaan ja nyt sitten taloa ei kuulemma laitetakkaan mutta on se kiva ostella uusia autoja ja muuta tavaraa ja tehdä Ikean reissuja ja luulis että heillä olis rahaa ilman almuja kun molemmat on kuitenkin töissä, outoa......ei saisi valittaa rahapulaa kun koko ajan on ostamassa jotain, aika ristiriitaista toimintaa.

    Joo samaa tekee janita k. Rahaa ja tukea eri projekteihin mut ostaa kalliita housuja takkeja kaksinkappalein. Ja ym muuta. En ymmärrä yhtään miten on edes pokkaa .

    37Äänestä

Yleensä rahankeruulupa tarvitaan poliisilaitokselta.
Onko sitten eriasia nämä lahjoitukset youtuben kautta?

5Äänestä
  • En tiedä mikä systeemi tuolla youtubessa on mutta joku siellä tekee hänelle lahjoituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    En tiedä mikä systeemi tuolla youtubessa on mutta joku siellä tekee hänelle lahjoituksia.

    Rautakauppiashan se on.
    Kovasti Heidi asioi siellä ja kehui myyjää.
    Liekkö jo orastava suhde 🫣

    9Äänestä

  • Nyt taas kiitteli lahjoituksista niin pääsee lapset ratsadtamaan joten kyllä siellä edelleen lahjoitetaan rahaa ja eikös hän aikaisemmilla videoilla sanonut jollekkin joka kysyi paljonko saavat tukea kelalta etteivät tarvitse mitään tukia mutta ilmeisesti nämä lahjoitukset on sitten eri asia, luulis nyt kahden ihmisen palkalla voivan kustantaa itse ratsastukset kun ei sitä remppaakaan kuulemma tehdä mihin hän aikaisemmin almuja pyyteli...

    44Äänestä

Pitkästi kuvasi tyttären onnettomutta...
Huonot tuollaiset portaat. Pitäisi olla kunnolliset askelmat. Tai sitten lattiasängyt lapsille.

44Äänestä
  • Pääasia oli vain kuvata loukkaantunutta lasta.
    Ja sitten kehui, miten hän hoiti homman ammattimaisesti. Ja mollasi miestään, ettei olisi pärjännyt vastaavasti.
    Varmasti mieskin olisi osannut homman hoitaa ja vielä paremmin. Ilman videointia ja kuvien levittämisiä kaikille. Onhan Laura iskän tyttö ja olisi varmaan saanut isältä lohdutusta.

    52Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Pääasia oli vain kuvata loukkaantunutta lasta.
    Ja sitten kehui, miten hän hoiti homman ammattimaisesti. Ja mollasi miestään, ettei olisi pärjännyt vastaavasti.
    Varmasti mieskin olisi osannut homman hoitaa ja vielä paremmin. Ilman videointia ja kuvien levittämisiä kaikille. Onhan Laura iskän tyttö ja olisi varmaan saanut isältä lohdutusta.

    Ja vielä Heidin vahtivuorolla 🫢

    53Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ja vielä Heidin vahtivuorolla 🫢

    Oliko totta että, tytöllä oli ollut toisessa kädessä kännykkä ja toisessa isin ostama kaasuilmapallo, kun putosi kerrossängyn tikkailta. Kuten HMH kertoi!

    1Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Oliko totta että, tytöllä oli ollut toisessa kädessä kännykkä ja toisessa isin ostama kaasuilmapallo, kun putosi kerrossängyn tikkailta. Kuten HMH kertoi!

    Niin sanoi

    Äänestä

...ja parisuhdeasioita avoimesti tytön kuullen

54Äänestä
  • Eihän tuollaisia asioita levitellä kaikelle kansalle, ettei ole aikaa läheisyydelle...
    Mitä sitten teette, kun lapset menee jo klo, 18.00 yöunille ja itse kehuit meneväsi klo 22.00. Onhan tuossa jo omaa aikaa parisuhteelle.

    58Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Eihän tuollaisia asioita levitellä kaikelle kansalle, ettei ole aikaa läheisyydelle...
    Mitä sitten teette, kun lapset menee jo klo, 18.00 yöunille ja itse kehuit meneväsi klo 22.00. Onhan tuossa jo omaa aikaa parisuhteelle.

    Oletko kysynyt mieheltä lupaa kertoa julki hänen mollaamista!!!

    58Äänestä

Hei Heidi!
Miksi valitat hometalon siivoamisesta kaikille.
Todella sivistymätöntä moittia julkisesti. Ja vielä kuvasit niin, että kaikki paikkakuntalaiset nyt tietää missä olit.
Ei ole pakko ottaa vastaan hommia jos ei kiinnosta.

62Äänestä
  • Samaa mietin,todella noloa puhua asiakkaan talosta kaikelle kansalle. En teettäisi yhtäkään siivousta tuollaisella siivoojalla joka puhuu tubessa tuollaisia asiakkaan omaisuudesta. Ehkäpä muutkin alkaa huomaamaan mitä tämä täti suustaan päästelee, alkaa pian työt vähenemään jos tolla tyylillä jatkaa.

    65Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Samaa mietin,todella noloa puhua asiakkaan talosta kaikelle kansalle. En teettäisi yhtäkään siivousta tuollaisella siivoojalla joka puhuu tubessa tuollaisia asiakkaan omaisuudesta. Ehkäpä muutkin alkaa huomaamaan mitä tämä täti suustaan päästelee, alkaa pian työt vähenemään jos tolla tyylillä jatkaa.

    Tarkoitushakuista moittimista miestään.

    63Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tarkoitushakuista moittimista miestään.

    Heidi hyvä!
    Tiedätkö, mitä tuollainen käytös miestäsi kohtaan aiheuttaa?
    Meneppä peilin eteen ja mieti pari kertaa mitä olet kaikille seuraajille julkaissut!!!

    61Äänestä

  • Mikä Katja hut.... Siellä asuu ja huorittelee tiktokissa koko nimellään ja naamallaan nuorempia.

    Äänestä

Äijä on ihan housu, muija vaan nalkuttaa😡

4Äänestä
  • Niinpä, niin.
    Aina vain sitä samaa vali, vali...

    55Äänestä

Ukko siivoaa huonosti...olis onnellinen, kun ukko tekee lapsille ruuat ja siivoaa lauantaisin.

53Äänestä

Hupaisa tuo vanhanaikainen sana, jota hmh käyttää lähes joka päivä.
" teen nyt tietsikkahommia" : D

40Äänestä
  • Koko muija on vanhanaikainen!

    24Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Koko muija on vanhanaikainen!

    Tennarit kuin teinillä.

    5Äänestä

Täytyy kyllä sanoa että ei minkäänlaista suunnitelmallisuutta ole tuossa touhussa. Ajellaan eestaas, jätetään kohteet kesken liian monesti, ei ehi syömään mut ehtii käydä kaupoilla ym.
En valitettavasti palkkaisi häntä kun ei ne työt tule tehtyä kerralla. Ei mikään ihme ettei ole aikaa mihinkään kun tuollaista sekavaa on koko ajan.

Ja kuvata kun lapsi on satuttanu itseään on kyllä ala-arvoista.

63Äänestä

Vinkvink! Toivottavasti joku käsikirjoitustiimi huomaa kirjoittajalahjakkuuden, kun joka videolla on esillä vihkot joihin kirjoittelee ajatuksiaan. Kuuntelee lisäksi sivistäviä äänikirjoja.

1Äänestä

Seurasin jossain vaiheessa tiiviistikin tätä tubettajaa. Ikävää että MS- tauti dg. tuli irtisanoutumisen jälkeen ensihoitajan hommista. Olisi päässyt silloin parempien tukiverkostojen piiriin työterveyden kautta ym ym.

39Äänestä

Ei ole kyllä ikinä Ruotsissa passia tarvinnut. Kruunu on toki valuuttana.

3Äänestä
  • Onko se tosiaan NIIN tyhmä...🤮🫣😝🫢🤣🤣

    24Äänestä

  • Samoin.
    Koko perhe, lapset myös olemme monesti käyneet laivalla ja Tukholmassa.
    Kenelläkään ei passia.

    10Äänestä

Heidi.
Onko sinulla hilsettä päässä, kun KOKO AJAN raavit päätäsi.
Senkin voi hoitaa...ei mielekästä katsottavaa pään raapiminen jatkuvasti.

Ja mitä töihisi tulee, niin aina kerrot negatiiviseen sävyyn, että pitää/ joutuu lähteä töihi. Onko sekin noin "pakkopullaa"

54Äänestä
  • ...ja haukottelee....Eikö niitä haukotuksia voi leikata pois, kun editoi videoaan kuitenkin parikin tuntia.

    54Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    ...ja haukottelee....Eikö niitä haukotuksia voi leikata pois, kun editoi videoaan kuitenkin parikin tuntia.

    Samoin voisi poistaa jokakertaiset luettelot, mikä päivä ja paljonko kello ym
    Ketä nuo tiedot kiinnostaa 🤮🤮🤮

    53Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    ...ja haukottelee....Eikö niitä haukotuksia voi leikata pois, kun editoi videoaan kuitenkin parikin tuntia.

    Ei varmaankaan osaa...🤣🤣🤣

    3Äänestä

Vaikeeta tuntuu olevan hänen elämänsä kaikinpuolin,😳

54Äänestä
  • Esitteli "uutta ihanaa mekkoa" 🫣
    Minä oleen ostanut alesta saman "mekon"
    kympillä yöpaidaksi 🤣🤣🤣

    53Äänestä

Hyvä idea👍
Ei tuolla "mekolla"kyllä kehtaa ihmisten ilmoille mennä 🤣

26Äänestä

Asuinkunnastaan puhuu useilla videoilla periferiana, pilkkaa "muutamia" liikennevaloja, joita kunnassa on.
Maalla on hyvä asua, ei siellä asuvat mitään cityelämää kaipaakaan. Palvelut vain hupenee ja niiden äärelle on matkaa.

49Äänestä
  • Ei VTS ole liikennevaloja

    3Äänestä

Nyt haikailee, että joskus voisi mennä Ruotsiin yrittäjäksi, vaikka ei osaa edes kieltä : O.
Ja taas shoppailureissulle?

32Äänestä
  • En kyllä ymmärrä tuota ostovillytystä. Tää on Janita k kanssa samanlaisia. Mikään ei tunnu riittävän.

    41Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä tuota ostovillytystä. Tää on Janita k kanssa samanlaisia. Mikään ei tunnu riittävän.

    Hyvä syy olla erossa perheestä.
    Ja mitä tulee shoppailuun, se täyttää tässä tapauksessa jonkun tyydytyksen.
    Ja eihän ne ostokset kummoisia ole olleet...jotain halppiskrääsää vain.

    50Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Hyvä syy olla erossa perheestä.
    Ja mitä tulee shoppailuun, se täyttää tässä tapauksessa jonkun tyydytyksen.
    Ja eihän ne ostokset kummoisia ole olleet...jotain halppiskrääsää vain.

    Addiktio se on.
    Tokmannin ale laareista poistotuotteita.

    50Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Addiktio se on.
    Tokmannin ale laareista poistotuotteita.

    Ja joka päivä kauppareissu, kun jääkaappi tyhjä 🤣
    Opetit lapsellesi anteeksipyyntöä.
    Opeta myös, ettei lippahattu päässä olla ruokailemassa.
    Ps. Heidi, oletkos osannut pyytää anteeksi mieheltäsi, kun mollasit häntä tosi loukkaavasti videollasi.

    52Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Ja joka päivä kauppareissu, kun jääkaappi tyhjä 🤣
    Opetit lapsellesi anteeksipyyntöä.
    Opeta myös, ettei lippahattu päässä olla ruokailemassa.
    Ps. Heidi, oletkos osannut pyytää anteeksi mieheltäsi, kun mollasit häntä tosi loukkaavasti videollasi.

    Huom!
    Hänellä on nykyään risti näkyvästi kaulalla, joten kaipa se on hyvän ihmisen merkki, joka ei lausu ikäviä sanoja puolisostaan tai ärhentele lapsilleen. Vai miksi tuota ristiä pitää näyttää kaikissa videoissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Huom!
    Hänellä on nykyään risti näkyvästi kaulalla, joten kaipa se on hyvän ihmisen merkki, joka ei lausu ikäviä sanoja puolisostaan tai ärhentele lapsilleen. Vai miksi tuota ristiä pitää näyttää kaikissa videoissa?

    Risti....Ovat alkoholiton perhe siksi kait se on näkyvissä..tai muutos parempaan on tapahtunut tai tapahtumassa.
    Lisäyksenä ei ärhäntele kanavan katsojille jos sattuvat kirjoittamaan jonkun tosi ikävän huomautuksen tai neuvon.

    1Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Risti....Ovat alkoholiton perhe siksi kait se on näkyvissä..tai muutos parempaan on tapahtunut tai tapahtumassa.
    Lisäyksenä ei ärhäntele kanavan katsojille jos sattuvat kirjoittamaan jonkun tosi ikävän huomautuksen tai neuvon.

    Itkee huonoja kommentteja.
    Osti talon, jossa on maata ja hevosrakennus sekä vanhoja ulkorakennuksia.
    Ilmeisesti taloon ei oltu tehty kunnollista kuntotarkastusta. Emäntä ajatteli että kyllä puuseppä korjaa, hänkään ei ole kuitenkaan ihmeidentekijä.

    43Äänestä

Tää on tosi mahtava ketju..ja ihan oikeassa paikassa.
Loistavaa..Osaako joku kertoa siis joku kun tuntee tämän toimitusjohtajan että kuka tota perhettä oikeasti elättää??? Rouva toimitusjohtaja tekee max 18 h vko tota hemmetin tärkeetä työtä mitä jankuttaa videosta toiseen...jaksaa peräti 3 -4 h pvä ja kova on omasta mielestään tekemään töitä ja jatkuvasti kehuu kuinka minä toimitusjohtaja työllistän jopa mieheni. Rouva kuluttaa viikossa oman sekä miehesä palkan.. Onko kukaan tilannut tätä extra hyvää johtajaa kotiinsa siivoomaan?? Saa kuulemma vain sähköpostilla kiinni.

42Äänestä

Kannattaa käydä myös ylilaudalla " pia karkkienkeli"
ketjua lukemassa..siellä puhutaan karkkienkelistä ja heidimariah ..molemmat tubettajat samassa ketjussa kun ovat ns: tubesiskoja..joista ei saa mitään negatiivista kommentoida ..
Karkkienkeli kaipailee miestä ja HM on jossain tosi oudossa parisuhteessa jossa saa miestä mollata joka videolla ja HM kertoilee että seksiä ei oo ,läheisyyttä ei oo ,mitään ei jutella ...mies hoitaa kodin ja lapset että rouva pääsee 2h töihin siitä huolimatta HM on omasta mielestään se tärkein ihminen kyseisessä perheessä.

52Äänestä

Onko kukaan mahdollisesti tehnyt kyseisen tubettajan eläimistä elsua?? 2 koiraa lähes kokonaan sisällä ,pienin saa varmaan 2 min ulkoilla vapaana pihassa.. syövät toistensa pask..hiiliä uunista ,talvella kengistä lunta...

49Äänestä

Hän on ihan hyvännäköinen ja kuitenkin moittii itseään, kun pyöriskelee peilin ääressä, jotta saisi kehuja " sä oot niin kaunis ja hoikka, että...

Tanssimekon tilannut, mutta vihaa tanssimista..hmm

2Äänestä
  • Hyvännäköinen????? No ehkä Esko ,kalaton, volvoman tykkää.. on tanssihame ostettu kun lähtee päiväkahville pohjoiseen ..Ouluun esimerkiksi kalaton fanin luokse luontoa kuvaamaan.

    1Äänestä

Surullisen olen katsonut viimeaikaisia vlogeja. Olen siis ikäihminen ja minulla pitäisi olla elämänkokemusta ja ymmärrystä. Näköjään tämä äiti tekee parhaansa äitinä ja vaimona, mutta on paljon asioita joita en vaan ymmärrä. Parisuhde on aina kaiken perusta ja sen toimivuuteen pitäisi pyrkiä, vaikka tupa olisi täynnä lapsia. Ruuhkavuodet käydään läpi mutta toinen toistaan tukien ja kannustaen, puolisoa ei saa mollata julkisesti. Tässä näyttäsi olevan todella hyvä ja kiltti mies, ilmeisesti ei esim. juo eikä ole väkivaltainen onko sitten liian kiltti? Lapset ei perheessä määrää mitä syödään ja koska, ruoka-ajat pitäisi olla. Jos jostain kielletään niin se kielto pitää toteuttaa loppuun asti. Kolmevuotias ei ole talon pomo (vaikka siltä usein näyttää) pettymyksiä pitää sallia, ne jos mitkä kasvattaa. Jokaiseen renkutukseen ja vikinään ei pidä reagoida vaan jämäkkyyttä näkyy puuttuvan. Ymmärrän, että siitä on helppo mennä mistä aita on matalin, mutta se voi kurjalla tavalla kostautua sitten joskus myöhemmin. Toivon todella että tämä pari järjestäisi yhteistä aikaa ja vaikka lyhyen lomasen kahdestaan se voisi virkistää molempia. Aina pitää muistaa, että rahalla saa lapsenhoitajia ja onhan myös isompia lapsia joilta ehkä voi pyytää apua. Äiti näyttää olevan todella stressaantunut ja väsynyt johtuuko sairaudesta vai mistä. Ymmärrän, että vlogeista tulevat rahat taitaa olla tarpeen, mutta maksaako vaivaa jos elämä menee niiden takia retuperälle. Rukoilen tälle pariskunnalle ja lapsille kaikkea hyvää ja jaksamista.

49Äänestä
  • Se on just näin..lisäksi perheessä on 3 koiraa joiden hoito on aivan retuperällä.

    49Äänestä

Heidimarian perheessä 3 v syö 10 aamupalaa ja sen perään lounaan kun 10 aamupalaa ei ole maistunut vaikka äiti on antanut kaikkia mitä poika haluaa ...tyttö syö makupalaa ja makaronia muut ei maistu..
Äiti syö makkaraa ,kananmunaa ja sipulia.. mies ?? No ei se varmaan ehdi syömään ollenkaan 😂😂😂😂😂

49Äänestä

Jos joku Viitasaarella asuva nyt menisi katsomaan onko Heidin koirilla tosiaan vihreässä mökissä hihnat pihassa missä saa juosta ...rouva kun videon katsojalle vastaa että kyllä on ..kumma kun ei ole videoilla näkynyt että koirat olisi ulkona juoksemassa.

16Äänestä
  • Kyllä on karmeata aivan sivullisesta miten toiset kyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Kyllä on karmeata aivan sivullisesta miten toiset kyttää.

    Tä..rouva näyttää itse kaikki asiansa videoilla ja kertoo loput.
    Joten eikö sitten voisi näyttää missä ne koiran juoksu vaijerit on...

    50Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Tä..rouva näyttää itse kaikki asiansa videoilla ja kertoo loput.
    Joten eikö sitten voisi näyttää missä ne koiran juoksu vaijerit on...

    Niin ja siitä omasta kodista mitä aikovat tehdä kun on huonokuntoinen.varmaan moni haluaisi vähän tietoa talon kohtalosta . Jotain ainakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Niin ja siitä omasta kodista mitä aikovat tehdä kun on huonokuntoinen.varmaan moni haluaisi vähän tietoa talon kohtalosta . Jotain ainakin.

    Siellä vanhassa talossa ei juuri käydä koska pihassa kasvaa heinää polviin asti..eli se annetaan lahota sinne paikalleen.
    Ostettiin kuitenkin sinne "remppamiehille" mikro ,kahvinkeitin,levyt ym että remppamiehet ei nälkää näe ..lahjoituksia otettiin iloisesti vastaan mutta niidenkään kohtalosta ei pahemmin oo enää kerrottu.

    45Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Niin ja siitä omasta kodista mitä aikovat tehdä kun on huonokuntoinen.varmaan moni haluaisi vähän tietoa talon kohtalosta . Jotain ainakin.

    Eikö siinä asiassa nostettu kädet pystyyn.

    1Äänestä

Tämä täällä jumalan selän takana onkin vialla, ei kenelläkään yhden ainutta positiivista sanottavaa muista. Sitä vain kadehditaan mitä ei itsellä ole.
Luulisi nyt kyläläisten jo tietävän etteivät itse ole mihinkään päässeet.
Annetaan toisten pyörittää yrityksiään ja mennä etiäpäin. Ei ne teidänkään asiat tällä kadehtien ainakaan minnekään vie.

2Äänestä

Ihmettelen sitä tulevaa Viitasaaren lehtijuttua nyt tässä vaiheessa. Taitaa olla vain oman imagon korotukseksi, ei töiden lisäämiseksi koska niitä HM ei selvästikään enää kykene lisäämään, mies on täystyöllistetty eikä varaa palkata työntekijöitä. Yleensähän tarkoitus on lisätä töitä näkyvyydellä, tässä tapauksessa niin ei ole. Kyllä se näkyy jos ihminen haluaa vain tuoda itseään esille, eikä se ole hyvä mainos lainkaan...
Enkä ymmärrä miksi kukaan olisi heille kade? Ei heillä ole mitään sellaista kadehdittavaa.

39Äänestä
  • Kyl mä olen ainakin niin kade että jummi jammi kun en pääse asumaan tonne Jumalan selän taakse noin hienoon taloon missä heidiM perheineen asuu.
    Myös siitä että rouva johtaja ei lähihoitaja taustastaan huolimatta ymmärrä että MS tauti vie todella paljon voimia ja silti vaan väkisin yrittää tehdä paljon töitä joita ei sitten kuitenkaan jaksa loppuun asti ..myös koirista oo tosi kade ja lapsista jotka ei juurikaan ulos pääse eikä oo kauheasti mitään aktiviteetteja.

    49Äänestä

  • Käännetään sitten asia suoraksi.
    Miksi vihata, panetella, ilkeillä mikäli mitään aihetta Ei ole kuin leipäläpensä aukominen?
    Ei sitä tarvitse kun syödessään.
    Ilkeys ja pahansuopuus se tällä kylällä risoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00576 kirjoitti:

    Käännetään sitten asia suoraksi.
    Miksi vihata, panetella, ilkeillä mikäli mitään aihetta Ei ole kuin leipäläpensä aukominen?
    Ei sitä tarvitse kun syödessään.
    Ilkeys ja pahansuopuus se tällä kylällä risoo.

    Kuvatkaa ihmeessä kukin omaa arkeanne ja katsotaan epäkohtia teidän täydellisten täydellisestä ja pyhästä.. 😂

    Äänestä

Moni miettii mitä kuuluu heidiMarian vanhalle talolle mutta kiinnostaisi myös tietää mitä kuuluu niille kaikille vanhoille autoille joista koko aika hajosi joku ja laskut oli tonnia paria kun niitä korjattiin jatkuvasti..jätettiinkö ne myös sinne vanhan talon pihapiiriin lojumaan ja odottamaan maahan uppoamista ..taisi myös kaikista romuista jäädä velkaa ...

15Äänestä
  • Eikös hän kerran sanonut, että remontointi on jäissä ja siirtyy...kertoisi videolla siitä, kun on muutenkin tuonut sitä esille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Eikös hän kerran sanonut, että remontointi on jäissä ja siirtyy...kertoisi videolla siitä, kun on muutenkin tuonut sitä esille.

    Tuskin niillä on rahaa sitä korjata kun pankki ei antanut lainaa..

    32Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Tuskin niillä on rahaa sitä korjata kun pankki ei antanut lainaa..

    Okei, mennyt jotenkin ohi. Yrittäjän yritys pitää olla tuottoisa, muuten ei rahahanat aukea. Ei siihen pelkkä yrittäjänä oleminen riitä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Okei, mennyt jotenkin ohi. Yrittäjän yritys pitää olla tuottoisa, muuten ei rahahanat aukea. Ei siihen pelkkä yrittäjänä oleminen riitä.

    Taitaa olla myös yrityksen kortit joita rouva johtaja hankki heti Oy muutoksen jälkeen joka paikasta mistä sai niin vedetty tappiiin asti.
    Tonni tai 2 meni viikossa yhdessä vaiheessa.

    34Äänestä

Jokainen tekee kykyjen / voinnin mukaan . Antakaa ihmisten elää laillaan tekemättä siitä omaa numeroa sillä hänkään ei arvioi miten kehnoissa vällyssä teillä luteet joutuvat sikiämään ,

Äänestä
  • Suurin osa ei tee niistä luteista eikä elämästään julkista joten jos haluaa esitellä elämänsä julkisesti sitten se on vali vali valitettavasti ja pakko kestää myös negatiivinen keskustelu.

    47Äänestä

En halunnut katsoa, kun hän pisti lääkettä itseensä. Miksi tämä tapahtuma piti videoida.

2Äänestä
  • Samaa mieltä. Varmaan olis mielenkiintoisempia kuvauksia kuin omaa pistämistä.

    3Äänestä

Olivat eilen huvipuistossa koko perheenä..rouva johtaja ehti töiltään matkustamaan taas autossa 4 h.
Huvipuisto päivän jälkeen oli sitten aikaa istua keittiön pöydän äärellä ja rapsutella päätään ja kasvoja..
Todella mielenkiintoista "kontsaa" jatkuuko tänään veneen patjojen pesu ...??!!

48Äänestä
  • Kannattiko noita pestä, kuivuvatko edes. Ei ole edes kunnolista pesupaikkaa.

    3Äänestä

  • Ja selvittää mitä ovat syöneet...kuvaus ruuasta puuttuu.

    3Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Kannattiko noita pestä, kuivuvatko edes. Ei ole edes kunnolista pesupaikkaa.

    En tiennyt että heillä on vene.

    1Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    En tiennyt että heillä on vene.

    Ei niillä mitään venettä ole..ne on toimitusjohtajan asiakkaan pehmusteita joita johtaja pesee kun jaksaa /ehtii.

    2Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Kannattiko noita pestä, kuivuvatko edes. Ei ole edes kunnolista pesupaikkaa.

    En ymmärtänyt oikein tota pesu systeemiä.patja pestiin vain toiselta puolelta mut ns takapuoli jätettiin pesemättä...onko kyseisessä firmassa liian kalliit hinnat ettei kenelläkään oo varaa maksaa koko patjan pesusta..??!!

    29Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    En ymmärtänyt oikein tota pesu systeemiä.patja pestiin vain toiselta puolelta mut ns takapuoli jätettiin pesemättä...onko kyseisessä firmassa liian kalliit hinnat ettei kenelläkään oo varaa maksaa koko patjan pesusta..??!!

    Itse kun pesen veneen päälliset, irrotan ne ja psen koneessa. Superllonpatjojen pesu on tuskaa ja työläs vaihe. Eivät puhdistu noin, vaan pesulassa.

    25Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Itse kun pesen veneen päälliset, irrotan ne ja psen koneessa. Superllonpatjojen pesu on tuskaa ja työläs vaihe. Eivät puhdistu noin, vaan pesulassa.

    Sama juttu...eli pestään ne päälliset eikä koko patjaa ..

    23Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Sama juttu...eli pestään ne päälliset eikä koko patjaa ..

    Patja homehtuu noin, ei pääse kuivahtamaan.

    24Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Patja homehtuu noin, ei pääse kuivahtamaan.

    Heidimarian pesussa patja todellakin jää no ...mutta jos ottaa päälliset pois eikä kastele koko patjaa koska koko patjan peseminen on todella vaativa homma ja kuivuminen hankalaa.
    Onneksi Heidi on siivousalan ammattilainen eikös vaan...koulutusta, kursseja on varmaan käynyt useita siivousalalla vai onko peräti ihan itse oppinut ...??!!

    24Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Itse kun pesen veneen päälliset, irrotan ne ja psen koneessa. Superllonpatjojen pesu on tuskaa ja työläs vaihe. Eivät puhdistu noin, vaan pesulassa.

    Epäilemättä työtehtävä ei ollut hänelle tuttua.

    47Äänestä

Hämmästyttävää. Lykkäsi patjan äkkiä pakettiautoon, kun alkoi satamaan.
On siis täysin auringon ja vuokraisännän vanhan puupöydän varassa koko pesu/ kuivaustoiminta :O

7Äänestä
  • Pätevä ja kätevä emäntä...ei kun siivousfirman toimitusjohtaja 😂😂😂😂😂😂😂😂

    6Äänestä

  • Niinpä, kosteaan kuumaan autoon. Eteiseen olisi mahtunut ja ikkuna auki.

    3Äänestä

Voi se olla että ne patjat on hankittu jostain kaatopaikalta vähän kuin tubevideoiden reksiviitaksi..eihän kukaan veneen omistaja keskellä kesää anna patjoja pestäväksi jollekin siivousfirmalle jossa pesu kestää koko kesän...ja varsinkaan jos on katsonut niiden pesua ..homettuu patjat tolla siivous systeemillä viikossa. Märät patjat autoon ja otetaan esille joskus kun ehtii ....likaisella ikivanhalla pöydällä yritetään niitä sitten käännellä ja väännellä ..

17Äänestä

Ettei vaan menisi rouvan otsa kohta puhki kun sitä joka videolla pitää hinkata..kauhea stressi on vaikka yrittää esittää reipasta .
Kotona kaaos ja odotellaan miestä kotiin täyden työvuoron jälkeen odottaa kotihommat.

47Äänestä

Ai että ihan lehteen tehdä juttu paikallisesta siivoojasta..ja hänen ihanista faneistaan jotka tuovat keksejä metsämökille !! Onko johtajalla nousut "vesi " päähän pahasti. ??? Ruttasi taas miehensä : Työntekijällä ei ole mitään velvoitteita yrityksen suhteen ,käy vaan töissä ja tulee kotiin ..toista se on johtajalla ... Heidin aviomies tekee kaikki kotityöt sekä lastenhoidon ja silti saa paskaa päälle jatkuvasti.

40Äänestä
  • Monesti yrittäjät valittaa, että työntekijän pitäminen tulee kalliiksi. On lomarahat, - lomapaluurahat, työeläkemaksut jne

    Äänestä

Mihin tää tube eukko nyt on taas muuttamassa..onko mahdollisesti löytynyt uusi ihana kartano ??!!

23Äänestä
  • Hänen ehdot olivat kovat vuokranantajalle: uudet keittiökalusteet ja uudet wc kalusteet.
    Ei ole sitten puhua pukahtanut asiasta mitään.

    Nyt haluaakin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa yliopistoon.

    9Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Hänen ehdot olivat kovat vuokranantajalle: uudet keittiökalusteet ja uudet wc kalusteet.
    Ei ole sitten puhua pukahtanut asiasta mitään.

    Nyt haluaakin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa yliopistoon.

    Tosiaan...vuokralaisen kannattaa ensin lyödä pöytään kunnon ehdot jotta ei varmasti saa asuntoa..saavat noilla ehdoilla asustella tuolla ikivanhassa vihreässä talossa seuraavat 20 v...jos toimari ei nyt laita toimeksi ja rupea tekemään kunnolla töitä.

    17Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Hänen ehdot olivat kovat vuokranantajalle: uudet keittiökalusteet ja uudet wc kalusteet.
    Ei ole sitten puhua pukahtanut asiasta mitään.

    Nyt haluaakin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa yliopistoon.

    Aina voi haaveilla..tällä johtajalla on SH opinnot kesken ,siivousalan opinnot jäi kesken ja mitä muuta on aloittanut?? Aloittaa paljon kaikenlaista mutta mikään ei mene loppuun asti. Välillä haluaa kirjailijaksi ym ym ..sitten on jo aika miettiä muuttoa eikun ostella jotain ihanan kallista jos saa osamaksulla.
    Hyvin on ollut vaisu viimeisillä videoilla ..onkohan mies sanonut taas että rauhoitu mitä tapahtunut.

    46Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Hänen ehdot olivat kovat vuokranantajalle: uudet keittiökalusteet ja uudet wc kalusteet.
    Ei ole sitten puhua pukahtanut asiasta mitään.

    Nyt haluaakin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa yliopistoon.

    Viitasaarella 2 omakotitaloa vuokrattavana..Toinen 500 e ja toinen 800 e kumpaan mahdollisesti haluaisivat muuttaa..molemmissa on joka tapauksessa paremmat keittiöt kuin nykyisessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Hänen ehdot olivat kovat vuokranantajalle: uudet keittiökalusteet ja uudet wc kalusteet.
    Ei ole sitten puhua pukahtanut asiasta mitään.

    Nyt haluaakin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa yliopistoon.

    Saahan sitä unelmoida vaikka mitä. Se ei maksa mitään 🤣
    Minäkin unelmoin maailmanympärys matkalle !

    16Äänestä

Luulisi toimarilla olevan kunnon asunto, kun tienaa niin paljon eikä tommonen vanha ränsistynyt puutalo,jossa tiskikaapin ritilätkin on puuta, lauantain ensimmäisessä videossa taisi olla pienessä pierussa kun silmät seiso kuin olisi ottanut jotain miestä väkevämpää 😂😂

3Äänestä
  • Tuo kyllä aiheuttaa ihmetystä että miksi lapsiperhe asuu noin huonossa talossa missä kaikki on vähän sinne päin..piha on aivan kamala ei koira eikä lapsiperheille sopiva missään tapauksessa. Ostetaan jatkuvasti jotain uutta ja kuitenkaan ei ole rahaa muuttaa jonnekin kunnon asuntoon. Muuttaisi vaikka kunnan vuokra-asuntoon jos muuhun ei ole rahaa.

    42Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Tuo kyllä aiheuttaa ihmetystä että miksi lapsiperhe asuu noin huonossa talossa missä kaikki on vähän sinne päin..piha on aivan kamala ei koira eikä lapsiperheille sopiva missään tapauksessa. Ostetaan jatkuvasti jotain uutta ja kuitenkaan ei ole rahaa muuttaa jonnekin kunnon asuntoon. Muuttaisi vaikka kunnan vuokra-asuntoon jos muuhun ei ole rahaa.

    Ensin asuntojutut kuntoon kokonaisuudessaan ja sit ostetaan sitä rompetta. Nyt vanhan asukkaan tavaroiden seassa asutaan.

    47Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Ensin asuntojutut kuntoon kokonaisuudessaan ja sit ostetaan sitä rompetta. Nyt vanhan asukkaan tavaroiden seassa asutaan.

    Todellakin....toimitusjohtaja itse nukkuu mummun vanhassa parisängyssä ja taitaa olla mummun siis entisen asukkaat vanhat verhotkin joka huoneessa.

    48Äänestä

Omaisuutta on jo niin paljon ettei kannata enää hankkia lisää..on jopa vanhuuden varalle asunto.
Asustaan vaan vuokralla koska ei sitä omaisuutta kannata turhaan enää hankkia...mitä tuo puhuu????
Oisko kuitenkin niin ettei pankki anna lainaa että saisi talon ostettua ...??!!

43Äänestä

Onhan noita lapsia perimässä, eikös niitä aina ajatella. " lapset saa sitten mitä jää jäljelle"

1Äänestä

Miten kyseisellä siivousfirmalla mahtaa sillai taloudellisesti mennä?? Eilen puhui videolla että minä toimitusjohtaja joudun maksamaan omasta palkasta miehen lomalta paluu ym rahat...Paljonko siellä Viitasaarella siivooja saa palkkaa kun tämä rouva tekee max 18 h vko töitä eihän tolla palkalla elä edes rouva itse kuukautta.

46Äänestä

No toki, kun firmalla ei ole rahaa, miehellä liian hyvä palkka. Sanoi että firman autoon meni monta tuhatta käsirahaa...paljonko auto siis kokonaisuudessaan maksoi. Onko firmalla siis kaksi autoa, vai onko toinen työsuhdeauto.

6Äänestä

Onhan tuo HM firma ollut pystyssä monta vuotta mutta vaihtoi sen Joulukuussa oy : ksi..
Minne "entisen " firman rahat ovat menneet kun oy ei ole pääomaa..?!! Siis HM aloitti OY nollasta..luottokorteilla /luotoilla.?? Autoista en tiedä toinen on ainakin firman auto siis tää pakettiauto kun firmasta lähti käteistä monta tonnia käsirahaan..

1Äänestä

Mikähän yrityksen liketoimintasuunnitelma on, saati budjetti? Niitähän kuuluisi seurata.

Kuka myy ja markkinoi, jos toimarin puhelin on äänetönnä?

Kyllä aina pitäisi olla myyntiä ainakin puoli vuotta eteenpäin, koko perheen elanto tästä kiinni, puskuria.

Entä, jos jompi kumpi joutuu pitkälle saikulle - sijaisjärjestelyt? Vai konkka?
Viime vuosi taisi mennä starttirahan voimalla.
Noloa on valitella ääneen, osaamattomuuttaan.

46Äänestä
  • Niinpä, lomakorvaukset, lomarahat varaus sairaspäiväkuluihintäytyy laskea tarjousvaiheessa laskutettavan työn hintaan.
    Omaa tyhmyyttä, ellei ole rahaa omaan vuosilomaan.
    Se on matematiikkaa ja kustannuslaskentaa.

    43Äänestä

  • On niin kummallinen yrittäjä ..puhelimeen ei vastaa koska se häiritsee perheen kanssa olemista ,lapset ja koirat stressaa jos vastaa..
    Työkalenteri on kuulemma täynnä vaikka käy töissä vaan 3 h max päivä joka päivä ei sitäkään.
    Firman tili on nyt käytetty ja luottokortit /luotot jotka haki heti kun firma muuttui Oy niin onko vedetty tappiin.?!!
    Ensi kesänä aikoo pitää kunnon loman koska silloin menee paremmin ..kuitenkin mainitsi että aikoo myös vuoden aikana pitää lyhyitä lomia ..?!! Jos on seurannut rouvan ostobuumia niin en ihmettele vaikka tilit ois miinuksella .

    51Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    On niin kummallinen yrittäjä ..puhelimeen ei vastaa koska se häiritsee perheen kanssa olemista ,lapset ja koirat stressaa jos vastaa..

    Veikkaan, että saa isot veromätkyt. Verottaja ei varmasti hyväksy kaikkia km-korvauksia yrityksen verotukseen. Sen verran sahaa eestaas pitkää matkaa että pitäisi eritellä todella tarkkaan, tätä en ainakaan koskaan ole kuullut, että pitäisi ajopäiväkirjaa...

    17Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Ennen piti mutta nyt kun vaihtoi OY niin ei oo enää asiasta maininnut.
    Mitä sellaista ...rahaa palamaan vaan.
    Ruotsin matkastakin varmaan hakee KM korvauksia kun ostettiin sieltä firmalle jotain 😂😂😂😂 Työmatka on 2 km ja jatkuvasti ajaa keskustaan kaupoille ..ois mennä vaikka polkupyörällä töihin kuten mies teki talvella.

    46Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Veikkaan, että saa isot veromätkyt. Verottaja ei varmasti hyväksy kaikkia km-korvauksia yrityksen verotukseen. Sen verran sahaa eestaas pitkää matkaa että pitäisi eritellä todella tarkkaan, tätä en ainakaan koskaan ole kuullut, että pitäisi ajopäiväkirjaa...

    Käyvät monta kertaa päivässä kaupassa..ja taas kauppaan, vaikka iso jääkaappi ja pakastinkin on. Miksi lapset pitää viedä kauppaan rääkymään, eiks toinen vois jäädä kotiin.

    49Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    On niin kummallinen yrittäjä ..puhelimeen ei vastaa koska se häiritsee perheen kanssa olemista ,lapset ja koirat stressaa jos vastaa..
    Työkalenteri on kuulemma täynnä vaikka käy töissä vaan 3 h max päivä joka päivä ei sitäkään.
    Firman tili on nyt käytetty ja luottokortit /luotot jotka haki heti kun firma muuttui Oy niin onko vedetty tappiin.?!!
    Ensi kesänä aikoo pitää kunnon loman koska silloin menee paremmin ..kuitenkin mainitsi että aikoo myös vuoden aikana pitää lyhyitä lomia ..?!! Jos on seurannut rouvan ostobuumia niin en ihmettele vaikka tilit ois miinuksella .

    Haluaa mennä yksin keskisuomalaisiin hotelleihin ja nimenomaan erikoisiin sellaisiin. Kyllä tuppasin ääneen nauraa.
    Tarviiko kaikkea kertoa videolla! Vai oliko vink, vink..

    Kylä puheesta kuulee, että tj on. Puhuu optioista;)

    46Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Käyvät monta kertaa päivässä kaupassa..ja taas kauppaan, vaikka iso jääkaappi ja pakastinkin on. Miksi lapset pitää viedä kauppaan rääkymään, eiks toinen vois jäädä kotiin.

    Hm ei osaa ostaa kaupasta mitään järkevää jos joutuu yksin menemään. Onhan nuo nähty: lihapiiraakkaa,jogurttia,vanukkaita,grillimakkaraa ja jauhelihaa. Puoliso kun lähtee mukaan niin sitten tulee muutakin ruokavärkkiä. Puolisoa Hm mollaa ikävän paljon. Kuitenkin puoliso on se joka pitää ohjakset käsissä kun Hm lentelee pilvissä suunnitellen kaikenlaista ja elää omaa unelmaansa..tällä hetkellä ilmeisesti rahatonta sellaista.

    50Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Ilmeisesti maksavat vuorotellen ostoksia. H valitti, että miksi auton tankki on aina lähes tyhjä, kun hän lähtee autolla.
    Miksi valittaa sitä videolla, syyllistää. Eihän katselijat voi määritellä heidän rahojaan ja mihin käyttävät niitä.

    Miehestään kertoo, että hän on vuokraukko, jota hän vuokraa yritykselle. No, miksei yritys palkkaa ukkoa suoraan työhön, siksi että säästää työnantajakuluissa, jotka H joutuu maksamaan.

    Aikaisempi yritys oli kai Tmi. Monilla tubettajilla on yritystoiminnan nimenä toiminimi.

    41Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Käyvät monta kertaa päivässä kaupassa..ja taas kauppaan, vaikka iso jääkaappi ja pakastinkin on. Miksi lapset pitää viedä kauppaan rääkymään, eiks toinen vois jäädä kotiin.

    Miksi Viljami kulkee vielä vaipoissa?
    On jo iso poika ja vaippa näkyy selkeästi housuista.
    Näin tämän perheen kaupassa, niin mies kulki lasten kanssa edellä ja Heidi monta metriä perässä puhelimeen tuiottaen...

    48Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Miksi Viljami kulkee vielä vaipoissa?
    On jo iso poika ja vaippa näkyy selkeästi housuista.
    Näin tämän perheen kaupassa, niin mies kulki lasten kanssa edellä ja Heidi monta metriä perässä puhelimeen tuiottaen...

    Kyllä videoilla sanotaan myös että poika käyttää vaippoja edelleen vaikka 3 v.
    Ei ole aikaa opettaa potalla käymistä koska kiire kiire kiire.
    Heidi on koko viikon videoilla saarnannut että somessa ei saa viettää aikaa miten ihmeessä se kaupassa käveli nenä kiinni puhelimessa??

    49Äänestä

Kävin pirruuttani etsimässä kotisivuja, ei toimi.
Mikä sellainen yritys on 2026?
Pitäisi nyt olla tarjouspyyntölomakkeet ja hinnasto avoimesti esillä.

Hämärää on.

51Äänestä
  • Ei siellä mitään oo ja puhelin on äänettömällä 😂😂😂😂😂😂😂Kovin leikkii toimitusjohtajaa vaikka firman pääoma käytetty.

    46Äänestä

" nyt mennään kohti unelmia", oi hänen lauseensa ennen joka videolla.

Toivottavasti kupla ei puhkea ja arkinen totuus paljastu.♧

44Äänestä
  • Niin sitä ei sitten varmasti näytetä videoilla kun arkinen totuus paljastuu..mielestäni tuo heidän asumismuoto paljastaa sen ettei rahaa juurikaan ole ..jos sitä olisi niin kuka asuisi tollasessa ikivanhassa talossa jossa kaikki on retron retroa.
    Turha Heidin on muuta väittää !!!!

    48Äänestä

  • Pää pilvissä onko jalatkin? Mennä kohti unelmia..kivikkoiselta vaikuttaa tuo tie suuriin unelmiin. No money no fanny.

    41Äänestä

Mikä kiire oli vaihtaa pieni siivousfirma KY OY ksi??
Kyllä pienelle yritykselle suositellaan KY : tä .
Miksi firman Toimitusjohtaja ei ollut tietoinen että työntekijä firmassa maksaa?? Tuliko yllätyksenä kaikki kulut jota ei oltu ennakoitu menoissa. Tuhlattiin pääomat huonekaluihin ,matkusteluun ym.
Kehuttiin usealla videolla kuinka rahaa on ,ostettiin autoa ym ..ja nyt useamman videon tuuttaus että tajuatteko te seuraajat kuinka paljon työntekijä maksaa ..minä firman Toimitusjohtaja joudun maksamaan omasta palkasta..18 h viikkotyöaika ei taida riittä nyt maksuihin kun kuitenkin osamaksulla ja velat joutuu myös maksamaan.

52Äänestä

Työnantajan maksettava tyelli eli työeläkevakuutusmaksu on yli 20% työntekijän bruttopalkasta. Nimensä mukaisesti liittyy työntekijän työeläkkeeseen.

1Äänestä

Eipä ole paljoa tainnu keretä kun siitä netissä pitää huudella

1Äänestä

Mitä tää rouva toimitusjohtaja haluaa..??? Se ei videoilta selviä.
Haluaako olla vapaa, puuhastella jotain pientä päivät pitkät...
Käydä ostoksilla ja ostaa niin hemmetisti joka päivä että hymy palaa kasvoille??

52Äänestä

Nyt riitti minulle tämän vlogin katsominen. Sekavia puheita, yhtenä päivänä sanoo yhtä ja seuraavana sanoo toista. Ennen tykkäsin, oli tasapainoisempaa arkea nyt yhtä valitusta ja voihketta. Totta kai äitiys on rankkaa mutta onko tarpeen sitä joka videossa toitottaa. Jokainen tietysti elää elämäänsä kuten tahtoo, mutta nyt näyttää siltä että LANKA on kadoksissa.

52Äänestä
  • Lanka on kadonnut juu..ei ole mitään muuta videoilla kuin sekavaa settiä.
    Haukutaan katsojat ja mies joka ikisellä videolla..eivät ymmärrä rouvaa vaikka rouva on niin pätevä/ahkera.
    Nyt jauhaa somesta ja läsnäolosta lasten kanssa.
    Olivat koulun pihalla ...muija istuu autossa ja kutoo sukkaa ..puhuu videolle että lapset vaatii läsnäoloa ...omat lapset leikki jossain kilometrin päässä ja äiti istuu autossa!?

    53Äänestä

Rouva johtajan puheista saa sellaisen käsityksen että nuo lapsetkin hänelle väkisin työnnetty..koska haluaisi vaan kutoa sukkaa,kirjoitella päiväkirjaa olla rauhassa..lapset tuntuu olevan välttämätön pahe joita on vaan pakko jaksaa vaikka ei jaksaisi.
Onneksi mies joka on rouvan mielestä niin tyhmä ettei ymmärrä juuri mitään paitsi no puusepäntyöt onnistuu koska niistä voisi saada rouva shoppailu rahaa.. .niin että onneksi mies yrittää hoitaa lapset ja kodin vaikka vaimo ei anna sille juurikaan mitään arvoa.

52Äänestä
  • Pelkkä SOSIAALITAPAUS koko muija.

    Huokailee vain, että tulisi elokuu ja lapset hoitoon/kouluun, niin helpottaisi.

    Miksi IHMEESSÄ on hankittu lapsia, kun on noin haastavaa huolehtia niistä!!!?

    Sääliksi käy noita lapsia 😥

    49Äänestä

Mihin lehteen niitä mielipiteitään kirjoittaa. Mistä aiheesta. Onko kopsannut tekstejä ja liittää siihen oman persoonansa?

Äänestä
  • Viitasaaren paikallislehteen..ei kait siellä oo kuin yksi lehti ??! Jos joku Viitasaarella asuva voi vastata ja kertoa mitä haastattelussa kerrotaan kun se ilmestyy..muija luultavasti kehuu itseään kuinka on paras joka asiassa.

    32Äänestä

Keväällä kun lapset oli päivän poissa..johtaja ei siltikään tehnyt täyttä työpäivää vaan istukeli kotona ja kävi kaupoilla.
Nyt sanoo että ei ole kivaa kun ei saa töitä tehdä päivällä ...vaan joutuu yöllä lähtemään töihin.
Aina on kaikki huonosti mikään ei oo hyvä.
Mies oli taas tehnyt kaikki kotihommat aamulla ja rouva sai herätä kuin prinsessa uuteen päivään ja siltikin oli raskasta.

49Äänestä

Olen vähentänyt seuraamista, koska tuollainen arki ja sen jakaminen meille seuraajille ahdistaa. Toivon että tuo äiti löytäisi tasapainon elämäänsä ja parisuhde toimisi. Poukkoilu ja se että kärsii arjessaan kertoo siitä, että tasapainoa ei ole. Väsymys ja muut oireet voi johtua niin monesta syystä. Kun kuormaa kasaantuu liikaa niin loppuun palaminen voi olla edessä. Minusta vlogien tekemisen lopettaminen olisi parasta, ja kannattaa yrittää keskittyä perheeseen ja työhön. Auttaako häntä ahdistuksen ja perhe-elämään väsymisen jakaminen vlogeille? Puhuminen ja tuntojen jakaminen puolisolle voisi myös helpottaa huomattavasti.

50Äänestä
  • Perhe H ei keskustele mitään..laittavat toisilleen viestiä että mitä kaupasta tuodaan ja milloin mies tulee kotiin että rouva saa omaa aikaa.
    Nyt on kauhea ongelma jonkun kaapim sijainti kun mies ei oo sitä heti siirtämässä ja rouva ei jostain syystä voi itse sitä siirtää.
    Nuo lapset kärsii tuosta tilanteesta tosi paljon ,jatkuvasti perheessä olla kuin "kuumilla hiilillä"

    45Äänestä

Elämänhallinta on täysin hukassa, kaikessa.

Ensiksi laittaisin kuntoon ruokahuollon, ihmettelen - miten heillä - 4-henkisellä perheellä on lähes tyhjä jääkaappi. Aina.

Tekisivät tilauksen suunnitellusti netin kautta ja hakevat tai tuova jopa kotiin. Esimerkiksi kerran kahteen viikkoon. Kyllä esim. nykyiset maidotkin säilyy.
Kotiinkuljetuskin tulee halvemmaksi kuin edestakaisin sahaaminen, eikä tule heräteostoja.
Suunnitelmallisuus ruoan laittoon ja valmisruoat kokonaan veks.
Viikonloppuna (nytkin) olisi aikaa tehdä ruokia valmiiksi seuraavalle viikolle.
Siinä on peiliin katsominen, miksi rahat ei riitä.

Tätä ihmettelen, miten on kuitenkin kuusi lasta halunnut...

50Äänestä
  • 2 nuorinta lasta on luultavasti tehty miehen toiveesta...koska äiti on aivan sekaisin heidän kanssa- jos mies ei hoida sitä ja tätä asiaa ja anna rouvalle omaa aikaa. Mies joka tekee 12 h töitä sahalla.

    48Äänestä

Rouva taitaa olla kikulia vailla, kun on niin pahalla päällä 😂

2Äänestä
  • Eikös se hieman sitä uutta rautakauppiasta yrittänyt "jututtaa " keväällä..niin kehui että on mukava kauppias ..
    Aviomiehen kanssa ei kuulemma ole seksiä ...se kuului sinne seurustelun alkuun sanoi joskus videolla.

    30Äänestä

Kohta lapset pääsevät kouluun ja päiväkotiin. Siellä on sitten muutakin lapsiseuraa kuin toisensa. Naapurissa ei taida lapsia olla.

1Äänestä
  • Ja äiti saa rauhassa kutoa sukkaa ja täytellä päiväkirjaa..ihan rauhassa kunnes kello on yhtäkkiä jo niin paljon että pitää lapset hakea..

    48Äänestä

Joku Viitasaarella asuva kyllä vois tehdä sossuun ilmoituksen tosta Hämäläisen perheestä..vai onko Viitasaarella sossuu enää??
Rouva on todella väsynyt jos vaikka katsoo tämän päivän videon. Eihän tuo pärjää edes 2 lapsen kanssa 2 päivää .
Käy ihan hermona koko aika videoilla ja kertoilee 7 vuotiaille metsässä kauhutarinoita kun äiti kohta ehkä joutui pyörätuoliin.

49Äänestä
  • Kuka tahansa sen voi tehdä ja nimettömänä. Kyllä tuosta touhusta huoli nousee..

    47Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Kuka tahansa sen voi tehdä ja nimettömänä. Kyllä tuosta touhusta huoli nousee..

    Kyllä kohta joku tekee ..myös eläinsuojeluun !!
    Tuo perhe on "pihalla "kuin lumiukko talvella.
    Kehtaa vielä kertoa kaikki asiansa someen josta kuka tahansa voi niitä käydä katsomassa.

    50Äänestä

  • Tätä itsekin kuuntelin, ei noin pienet lapset ymmärrä sairaudesta puhumista, lähinnä saavat traumoja.
    Ei noin, terveydenhuollon ammattilaisen pitäisi tämä tietää.
    Sairaudesta kerrotaan pieninä annoksina ja lapsen ikä huomioiden.
    Miksi mennä paikkoihin, mihin ei pysty?
    Oli myös jotenkin järkyttävä kohtaus se alussa ollut makaronilaatikon tarjoaminen lapsille, hyvä ettei heittänyt lautasta seinään. Ääni meni jo falsettiin.

    50Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Tätä itsekin kuuntelin, ei noin pienet lapset ymmärrä sairaudesta puhumista, lähinnä saavat traumoja.

    Niinpä ja kysellään jokainen suupala: Mitä haluat syödä, otatko sitä ja otatko tätä.
    Lapsella menee pää pyörälle tuollaisesta, pienellä.

    Kun ei edes paistanut voissa pannulla sitä makaronilaatikkoa. Mautonta!
    Itselle olisi varmasti paistanut.

    3Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Niinpä ja kysellään jokainen suupala: Mitä haluat syödä, otatko sitä ja otatko tätä.
    Lapsella menee pää pyörälle tuollaisesta, pienellä.

    Poika oli hellyyttävä, kun kysyin äidiltä: "etkö sinä äiti voi kävelläkään". Tyttö katsoi ja kuunteli kauhuissaan äidin puheita.

    Ikäänkuin olisi äkäpäissän lähtenyt sinne vuorelle, kun LAURA sinne oli mankunut 2 päivää.

    47Äänestä

Kyselee koko ajan syötkö tuota, syötkö meetvurstia.
Äiti: Sitten sitä pitää ostaa lisää kaupasta. Poika: Ei kauppaan.

50Äänestä
  • Todella ärsyttävää 3 v poika määrää kaikki mitä talossa tapahtuu ja mitä ei tapahdu.
    Poika syö 10 aamiaista ja sen perään lounas kun poika ei osaa päättää mitä syö ,haluaako juustoa ,makkaraa, leipää ,mehua jos jotain ei oo niin lähdetään hakemaan kaupasta ja poika siihen en halua kauppaan.
    Täysin lellitty poika ja täysin vietävissä oleva äiti.
    Ei mitään kuria ,ei mitään ennakkosuunnittelua..Helvet..vaikeeta elämää.

    50Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Todella ärsyttävää 3 v poika määrää kaikki mitä talossa tapahtuu ja mitä ei tapahdu.
    Poika syö 10 aamiaista ja sen perään lounas kun poika ei osaa päättää mitä syö ,haluaako juustoa ,makkaraa, leipää ,mehua jos jotain ei oo niin lähdetään hakemaan kaupasta ja poika siihen en halua kauppaan.
    Täysin lellitty poika ja täysin vietävissä oleva äiti.
    Ei mitään kuria ,ei mitään ennakkosuunnittelua..Helvet..vaikeeta elämää.

    Tuon ikäiselle laitetaan eteen ruoka, jota on tottunut syömään. Haluaa vain esittää videolla, että lapset saavat päättää mitä syövät, että hän kysyy ja ottaa huomioon toiveet.

    42Äänestä

7 v lapsi saa traumoja kun äiti kertoo ettei kohta pysty kävelemään ...

38Äänestä

Entäs se koirien kynsien leikkaaminen?
Miksi se tehdään olohuoneen matolla, hyi helvata.
Ulkona tai kylppärissä tuollaiset toimet.

4Äänestä
  • Ja sitten antoi koiran syödä nuo kynnen palat. Nälkäähän nuo isommatkin koirat kärsii..ruokaa kerran päivä..ei vesikuppeja tarjolla siis raikasta vettä kun toinen isoista koirista saa aggressio kohtauksen. Syövät toistensa ja omat paskat ja uuninluukusta kekäleitä siis kylmettyneitä,ei kuumia. Koko huusholli yhtä kaaosta jota äiti saa aikaiseksi käytöksellään joka on kuin tuulimylly. Joka asia on Ms sairauden syy..kyllä enempi vaikuttaa vaihdevuosi vaivoilta. Pillerit taas käyttöön niin vähän tasaa rouvan mieltä..kait..?

    50Äänestä

Perheessä ei ole edes astianpesukonetta ..jokaista lautasta tiskataan pienessä altaassa ..tilaa ei ole altaiden lähellä yhtään ..
Mut hei äiti tykkää asustella vanhoissa taloissa jossa kaikki tehdään 60 luvun tyyliin.

37Äänestä
  • Keittiöönhän tulee lämmin vesi vain jos lämmittää sitä uunia ja kesällähän siinä ei pidetä tulta.Näkyy tiskaavan siten että jokaiseen törppöön laittaa astianpesuainetta kuiviltaan ja luutulla hinkkaa,ilmeisesti sitten kylmällä vedellä vain ne huuhtasee siinä.Eikö rasvaisiin astioihin pitäis olla hyvinkin kuuma vesi käytössä.Siivousalan ammattilaisena voi vetää mutkat suoriksi muillekin esimerkkinä.

    42Äänestä

Mielestäni kaikki saa elää miten haluaa ,leikkaako kynnet vaikka sängyssä ,syökö aamupalaa koko päivän ,onko laiska ,kiire sitä tai tätä mutta jos siitä tehdään joka ikinen päivä video someen niin kannattaisi somettajan hiukan huolestua menosta sillä perheen kuulumiset on kaikkien katsottavissa ei vain fanien. Kaikki tietää tämän perheen osoitteet ,nimet ,kulkureitit ,työajat,ostokset,sairaudet,lasten koulut /hoitopaikat.... mies on tällä viikolla aamuvuorossa 6-14 ensi viikolla iltavuorossa..et silleen.

51Äänestä
  • Tiedetään jopa seksiasiat t.ettei seksielämää eikä parisuhdetta ole.Makuuhuone on vain nukkumista varten,mutta rouva on niin kiireinen ettei nukkuakaan ehdi.Nämä kaikki hänen itsensä kertomana tulee kaikkien tietoon.

    52Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Tiedetään jopa seksiasiat t.ettei seksielämää eikä parisuhdetta ole.Makuuhuone on vain nukkumista varten,mutta rouva on niin kiireinen ettei nukkuakaan ehdi.Nämä kaikki hänen itsensä kertomana tulee kaikkien tietoon.

    Ja perheen isä ...ei osaa mitään ,on pelkkä työntekijä joka maksaa aivan hirveästi...
    Rouvan mukaan sahallakin kaikki vain nauraa kun hän kertoo netissä liikkuvia juttuja heidän perheestä...Sahalla ei kukaan osaa käyttää nettiä,katsoa rouvan videoita ..eipä tietenkään.

    50Äänestä

Kun kertoo ja näyttää kaikki tunteensa videoilla, kuulostaa
ja näyttää siltä, että haluaa jakaa perhe- elämänsä kaikille, jotka hänen videoitaan katselee. Epäselväksi jää mitä hän haluaa katselijoilta.

Toki tympäisee kymppitonnien hutiosto, mutta siitä hän ei puhu!

40Äänestä
  • Autoa tarkoitat???

    2Äänestä

Aiemmin kommentoi paljon muiden tubettajien videoille ja suunnitteli tubettajien tapaamisia, nyt on hylännyt kaiken ulkoisen maailman. Kertoo paljon missä vaiheessa sairaus on, että ulkomaailma ei enää kiinnosta: pahassa vaiheessa. Sen huomaa esim. kun vie sairaalaan läheiselle lehden, se sanoo ettei enää kiinnosta ulkomaailman tapahtumat jos tilanne on vakava.

Jonkun tulisi ottaa nyt koppi edes näistä lapsista. Esteetön asunto kunnalta tulevaisuuden varalta ja henkilökohtainen avustaja... siihenhän tämä menee. Mutta onnea sillekin joka sen pestin ottaa, en usko että tälle työnantajalle käy mikään siivouksesi työnjälki tai väärin ripustamasi pyykki.

50Äänestä
  • Pyykinpesu HM itselläkin hakusessa,tummat,vaaleat,alus ja päällysvaatteet pesee sekaisin,survoo koneeseen niin paljon kuin mahtuu,ei minkäänlaista lajittelua pyykeille.Ja mikä pöly pyykeistä levisi kun viikkasi niitä ja ikkunasta aurinko paistoi niin näkyi selvästi,meinasi aivastus päästä täällä ruudun takana.Myös neuleet ja villasukat menee muun pyykin joukkoon,kaikki vaan samaan soppaan.

    49Äänestä

  • Loistava kirjoitus ...näin tää valitettavasti menee.!!
    Harvoin sairas itse ymmärtää että on sairas..ei ymmärrä HM.Leikkii ahkeraa tehokasta siivoojaa ja sitten kun lapset hoidossa niin sitten ,ensi kesänä sitten sitten sitten sitten. Läheinen on alkoholisti haluaa väkisin asua omakotitalossa ,talossa joka on kallellaan vähän joka suuntaan,home haisee kun avaa ulko-oven,ulkoilu ei kiinnosta ainoa mikä kiinnostaa on alkoholi piristää kehoa ja mieltä hetkeksi kunnes ...ei auta vaikka kuinka sanoisi että oisko parempi asua kerrostalossa ..ei todellakaan ei ei ei.!! Tällä ei onneksi ole lapsia ja varsinkaan alaikäisiä..HM on..ei mies voi kaikkea tuolla hoitaa kun pitäisi tienata myös rahaa.

    48Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Pyykinpesu HM itselläkin hakusessa,tummat,vaaleat,alus ja päällysvaatteet pesee sekaisin,survoo koneeseen niin paljon kuin mahtuu,ei minkäänlaista lajittelua pyykeille.Ja mikä pöly pyykeistä levisi kun viikkasi niitä ja ikkunasta aurinko paistoi niin näkyi selvästi,meinasi aivastus päästä täällä ruudun takana.Myös neuleet ja villasukat menee muun pyykin joukkoon,kaikki vaan samaan soppaan.

    Siivous rätit pestään perheen muun pyykin kanssa sekaisin. Ja kone aina ääriään myöten täynnä. Eipä tuossa paljon pyykit putsaannu..hieman huljuttelua vaan.

    47Äänestä

Ei taida myöskään jättää pesukoneen luukkua ja pesuainelokeroa auki, kun kone on tyhjänä. Kone ummehtuu.
Kertaakaan ei ole kai vienyt pyykkiä ulos, vaan kaikki paksut vaatteetkin kuivumassa kellarissa, vaikka voisi laittaa henkariin ja ulos jonkin koukkuun.

53Äänestä

Pyykinpesusta..Eiks tää johtaja pese myös mopit ym siellä kellarissa samalla pesukoneella millä vaatteet??
Yök yök....

50Äänestä

Joko tubeRouva on muuttanut uuteen kartanoon???

2Äänestä
  • Ei ole,eikä varmaan muutakaan kun ei saa uutta keittiötä . Kukapa vuokranantaja teettää vuokralaisen pyynnöstä keittiöremontin?

    1Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Ei ole,eikä varmaan muutakaan kun ei saa uutta keittiötä . Kukapa vuokranantaja teettää vuokralaisen pyynnöstä keittiöremontin?

    Keittiön /vessan uusiminen ei oo mitään halpaa hommaa joten mitähän siinä on sitten ajateltu kun edes ehdotettu tollasta diiliä?

    2Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Keittiön /vessan uusiminen ei oo mitään halpaa hommaa joten mitähän siinä on sitten ajateltu kun edes ehdotettu tollasta diiliä?

    Varmaan omaa viehätysvoimaa.

    1Äänestä

Ihmettelen, miksi haluaa joka videolla valittaa, kuinka paljon lapset vievät hänen aikaansa. ! Ei voi olla yllätys, kun ennestään on jo 4 lapsen vanhempi.

On tietoisesti hankkinut nämä lapset yli 40 vuotiaana. Eli voimavarat eivät tietenkään ole samat kuin 30 vuotiaalla.

51Äänestä

Milloin mahtaa se lehtijuttu ilmestyä...Joku paikallinen vois sitten kirjoitella mitä siinä lukee --kuinka kehutaan reipasta johtajaa..vuoden äitiä ja varakasta kartanon omistajaa..

2Äänestä
  • Tuleeko se lehtijuttu myös diginä?

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Tuleeko se lehtijuttu myös diginä?

    Myös ettei ole kesälomaa.Ainahan tuo on kotona.Ennen vanhemmat ei saanneet viedä lapsia päiväkotiin kun oli esim. vapaapäivä tai kesäloma.Nykymaalima on mennyt että vanhemmat makaa kotona ja lapset ovat päiväkodissa.Ei ole ihme että Suomen valtio köyhtyy.

    1Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    Muijan paras anti kesässä on kun saa viedä lapset takaisin hoitoon /kouluun ..
    Kertoo nyt että kaikki työasiat jäänyt kun lapset lapset lapset..raskas olo on kun ei kesälomaa.Kesälomaa pitäisi siis saada lapsista 4 viikkoa??? Rouva johtaja taitaa unohtaa että hänen videot on keväältä edelleen katsottavissa..ja niissä tää oli joka ikinen päivä lähes koko päivän kotona vaikka lapset poissa.. Sekava settiä.

    50Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    On kertonut vihaavansa jouluja ja ylipäänsä vapaa- aikaa. Kun ei pääse töihin.

    46Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    Myös ettei ole kesälomaa.Ainahan tuo on kotona.Ennen vanhemmat ei saanneet viedä lapsia päiväkotiin kun oli esim. vapaapäivä tai kesäloma.Nykymaalima on mennyt että vanhemmat makaa kotona ja lapset ovat päiväkodissa.Ei ole ihme että Suomen valtio köyhtyy.

    Toimitusjohtaja tarvitsee hotellilomia, koska hän on yrittäjänä omasta mielestään spessujoukkoa.

    Yrittäjällä on toki enemmän töitä, jollei ole varaa siihen, että esim kirjanpitäjä hoitaa kaiken: laskutukset ja muut velvoitteet.

    Työntekijälläkin on vastuu, että työ tulee tehtyä kunnolla.

    44Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    On kertonut vihaavansa jouluja ja ylipäänsä vapaa- aikaa. Kun ei pääse töihin.

    Hyvin se tuntuu viihtyvän jos saa yksin viettää päivänsä.

    50Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    On kertonut vihaavansa jouluja ja ylipäänsä vapaa- aikaa. Kun ei pääse töihin.

    Ja ei kuitenkaan niitä töitäkään jaksa tehdä? 2 tuntia kun tekee niin aivan loppu.Missään eikä mikään ole hyvä,ei kotona eikä töissä ollessa?

    46Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Toimitusjohtaja tarvitsee hotellilomia, koska hän on yrittäjänä omasta mielestään spessujoukkoa.

    Yrittäjällä on toki enemmän töitä, jollei ole varaa siihen, että esim kirjanpitäjä hoitaa kaiken: laskutukset ja muut velvoitteet.

    Työntekijälläkin on vastuu, että työ tulee tehtyä kunnolla.

    Nekin hotellireissut kiireessä mennään jonnekin satojen kilsojen päähän, ja muka nautitaan. Kuka muu lähtee Haaparantaan päivän reissulle, kun rakastaa autoaan vissiin on niin kiva ajaa.Kaikessa kuuluu kuinka minä minä olen suunnitellut ja maksanut.

    41Äänestä

Lähti suuresti liikkeelle yrittäjyydessään. Ekaksi piti hommata toimisto keskustasta...no ei lyönyt leiville, kun tavarat olivat milloin missäkin ja vuokra ei varmaan ollut ihan pikkuinen raha.

Se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa,

44Äänestä

Nyt on kuulemma juttu paikallislehdessä...Maksullinen..
??!!

1Äänestä
  • Ei päässyt lukemaan. Mutta tuskin mitään uutta verrattuna näihin videoihin. Autolla ajoa, kaupassakäyntiä, marmatusta yrittäjän kakisääteusustä velvotteista.

    Mainitsi kuitenkin tuosta talosta josta joutuivat muuttamaan, miksi otti ssian esille?

    Nykyaikaisen yrittäjän ja valveutuneen kansalaisen täytyy olla selvillä siitä, että kaikkiin myyntikohteisiin tehdään kuntotarkastus.

    3Äänestä

Heidi on positiivinen ihminen ei ole ongelmia..
Miksi videoista huokuu joka päivä negatiivinen olemus.

55Äänestä
  • Ainakin narsistinen luonne kääntää asiat pääalelleen ja valehtelee ummet ja lammet, tarina vaihtuu niin että kuulijalla menee pää pyörryksiin "eikö se just sanonut toisin". Diagnoosista en tiedä tässä H tapauksessa.

    38Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Ainakin narsistinen luonne kääntää asiat pääalelleen ja valehtelee ummet ja lammet, tarina vaihtuu niin että kuulijalla menee pää pyörryksiin "eikö se just sanonut toisin". Diagnoosista en tiedä tässä H tapauksessa.

    Tästä syystä:
    https://www.youtube.com/shorts/rDewFQF9rVs

    1Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Ainakin narsistinen luonne kääntää asiat pääalelleen ja valehtelee ummet ja lammet, tarina vaihtuu niin että kuulijalla menee pää pyörryksiin "eikö se just sanonut toisin". Diagnoosista en tiedä tässä H tapauksessa.

    H on ainakin joku itseään ylikorostava piirre..aina joku muu on huono tai ei osaa mitään,muut estää tekemästä töitä ilman lapsia hän tekisi 100 tuntia viikossa mut lapset,ukko ei osaa mitään maksaa vaan kun hänellä töissä.
    Minä itse hoidan kaikki ,videoilla mies tekee kaikki mut H ei huomaa sellaisia pikku juttuja..

    54Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Ainakin narsistinen luonne kääntää asiat pääalelleen ja valehtelee ummet ja lammet, tarina vaihtuu niin että kuulijalla menee pää pyörryksiin "eikö se just sanonut toisin". Diagnoosista en tiedä tässä H tapauksessa.

    Ihan kuin sen yhden mummin tarinat...

    9Äänestä

  • Anonyymi00293 kirjoitti:

    Ihan kuin sen yhden mummin tarinat...

    TM ??

    Äänestä

Nyt on tuberkuloosi saanut uuden talon vuokrattua..Teki ihan itse vuokrasopimuksen..minä minä minä. Uudessa talossa tilaa riittää kaikille yhdessä kerroksessa ja elämä hymyilee kun pääsee ostoksille.

5Äänestä
  • Piti kirjoittaa tuberouva...

    1Äänestä

Minä ymmärsin videosta, että ei ole tehnyt uuteen vuokrasopimusta eikä ole sanonut irti nykyistä vuokrasopimusta .

Erikoinen tapa julistaa asia ensin videolla!
Kyllä hymy karehti suupielissä eli kokee olevansa voittaja :)

41Äänestä
  • Suullinen sopimus tehty ,asian voi siis julkaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Suullinen sopimus tehty ,asian voi siis julkaista.

    Joo jonkun sopimuksen tehnyt, kun jo lapsillekin kertoi, kuinka saavat omat huoneet ja hän tietysti on huoneen yritystä varten.

    22Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Joo jonkun sopimuksen tehnyt, kun jo lapsillekin kertoi, kuinka saavat omat huoneet ja hän tietysti on huoneen yritystä varten.

    Tietsikka hommia niitä riittää..

    44Äänestä

Missä kaupungissa se uus talo on, vaihtuuko viitasaari, kertoiko

Äänestä
  • Ei kertonut mut sanoi että lähin kauppa on naapurikaupungin puolella..ja 4 tien varressa.
    Lapsilla ei HM mukaan vaihdu hoito/koulu.

    1Äänestä

Nyt kiinnostaa enää se, että saiko uudet keittiökalusteet ja wc kalusteet työtä vastaan.

Äänestä

Ihanan ahkera Nainen , hänenlaisille toimeliaille olisi Yhteiskunnassa oikeasti tarve .

1Äänestä
  • Vouhottava ja oma paremmuuttaan korostava tuulimylly. Joka jaksaa tehdä 3 tuntia duunia per päivä. Jos on 6 tuntia duunia niin sen tekee usempana päivänä ja on aivan loppu. Yleensä työpäivä on 8h..joskus jopa 24h..varsinkin jos tekee 3 vuoroa yhteen putkeen kuten itse olen muutaman kerran tehnyt..varsinkin flunssakautena eikä muita tekijöitä ole saatavilla. En ole enää nuorikaan.

    53Äänestä

Onneksi ei ole rahakysymys talon vaihtaminen. Tj ei edes halua kerryttää enää omaisuuttaan! Vaan asuu mieluummin vuokralla.
Lasten kannalta olisi pysyvä asunto parempi. Monessako talossa Laura on kerinnyt asua. Tuleva on ilmeisesti 4.
Joku vanha video oli jossa oli sievä ok talo, Laura oli n. pari vuotias. Mikäs vika siinä oli?

38Äänestä
  • Juu ...se talo missä asuivat ennen kuin muutti homeTaloon..miksi piti muuttaa hyvästä omakotitalosta jonnekin täysin landelle ja nyt taas halutaan hieman uudempaa taloa.

    32Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Juu ...se talo missä asuivat ennen kuin muutti homeTaloon..miksi piti muuttaa hyvästä omakotitalosta jonnekin täysin landelle ja nyt taas halutaan hieman uudempaa taloa.

    Oliko oma vai vuokratalo.

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Oliko oma vai vuokratalo.

    Miehen omistama talo Äänekoskella. Oli siisti sisältä ja ulkoa.

    32Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    Miehen omistama talo Äänekoskella. Oli siisti sisältä ja ulkoa.

    Piti saada suurempaa, suurempaa...heidille iki-ioma.
    kertoi jossain videolla miehellä olleen rintamamiestalo vähän samanlainen kuin tuo missä nyt asuvat .
    Kuvasta päätellen ei ollut rintamamiestalo vaan uudempi. Siisti talo ja siisti piha.j
    Hmm

    31Äänestä

Voi hyvää päivää tota onnelisuuden määrää..
Ettei vaan sekoisi koko muija pian kun niin onnellista on.

50Äänestä
  • Unelmat ovat vaihtuneet onnellisuudeksi.

    4Äänestä

Nuo tubettajat matkivat toisiaan. Janita k hehkutti oikein kunnolla , että on niin ihana a katsokaa katsokaa ja viittoili ulkotulta, uima allasta ja pihasaunan uunia. Oi oon niin onnellinen. Kun tavarat ym. Ei tuo onnea kuin tunniksi.

45Äänestä
  • Lisää työtähän tuosta ulkosaunasta ainakin on.
    Voi olla, että ensi kesänä on kiinnostus lopahtanut.
    No ensi kesänä pitää saada ainakin grillin alle sementtilaatat ja...

    1Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    Lisää työtähän tuosta ulkosaunasta ainakin on.
    Voi olla, että ensi kesänä on kiinnostus lopahtanut.
    No ensi kesänä pitää saada ainakin grillin alle sementtilaatat ja...

    Ulkosaunan ymmärtäisi, jos liki olisi järvi tai meri.
    Tuo pikku koppi, en näe, mitä lisäarvoa tuo.
    Uima-allaskin on floppi ja ruma kuin fan.

    Äänestä

Kun tubettajat kertovat tarkasti mitä mikäkin maksoi, kuten auton remontti, ruokakauppa, lasten vaatteet..onko siinä taustalla rahankeruu.. Vai mikä?

P.s minäkin olen tehnyt tänään vaikka mitä. Pesin pyykkiä ( kone pesi) , tein ruokaa, imurointia, pihan siistimistä 2 t. Ym.
Näistä ei oo videota, mutta uskokaa kuitenkin!

57Äänestä

Rouva johtaja kyllä on nyt totaalisessa rahapulassa..

45Äänestä

Toimarin täytyy ruveta myymään kuvia pimpulasta, kyllä niistä joku perä kammarin poika vois jotain maksaa 😂😂

4Äänestä

"En minä tiedä mikä kasvi tuo ja tämä on...enkä tiedä voiko koristeomenapuun omenia syödä.".tuumaa heidi. Maalla kasvaneena on kovin huono tietämys asioista...
Vai onko se sellaista ylemmyyttä!

53Äänestä
  • Sivistymätöntä tuo on!

    1Äänestä

No niin nyt on esitelty uusi kartano..joku ikivanha tiilitalo. Kuukausi maksut on taatusti tuplat nykyiseen.
ISO sänky laitetaan ruokailu huoneeseen kun rouva oli tulkinnut makuuhuoneet väärin..
Aivan järkyttävä navetta pihassa .

45Äänestä

Lapset päätti makuuhuoneiden paikat.

Onko talossa valesokkeli?

31Äänestä
  • Näyttää kyllä vähän huonolta koska matala talo ja rakennettu joskus 70 luvulla tai jopa jo aikaisemmin..onko kuntotarkastus tehty?? Vai peitetäänkö pikaisella remontilla jotain ...

    5Äänestä

Ruokailutila makuuhuoneeksi :) 3 ikkunalla.

Oli kyllä järkyttävän pas*kanen uuni...hellan levyt olivat siistit. Milloinkahan tuossa on viimeksi asuttu.

27Äänestä
  • Kumma remontti kun noissa kitsailtu. Sähköhella kuitenkin joka päivä käytössä.

    Äänestä

Tietääkö kukaan mikä on tuon talon tarina..miksi siellä on tollanen kamala iso navetta ,aitta 2kpl pihassa.. onko ollut joku maatila vai mikä..??!

1Äänestä

Loppuiko mieheltä lähityöt, kun piti lähteä noin kauaksi puusepän hommiin.

2Äänestä
  • Muija myi sen Lappiin😂😂😂😂😂

    22Äänestä

  • Itsekin lähtisin.

    46Äänestä

Ja rahaa irtoo vasta sitten kun hommat on tehty, mutta kuluja kertyy aikaisemmin.
Mistä hän tietää näistä töistä.??
Eikö Lapista paikallisia puuseppiä löytynyt.

21Äänestä
  • Ei sellasia puuseppiä jotka jaksaa tehdä 16 tuntista päivää. Näin om Hm junaillut toimarina puolisonsa työajat Lapin suunalla. Hm kertoi myös että puoliso saa tuntea huonia omaatuntoa kun tietää vaimon ollen 5 päivää yksin lasten kanssa. Mies kun kotiiutuu viikoksi nin saa Hm puolesta hoitaa lapset,tehdö ruuat,siivota jne. Ei siis suo lepohetkeä puolisolleen rankan työ viikon jälkeen. HM ei myöskään vuenyt yytörtä lääkäriin vaikka joku öttiäinen oli pitönyt silmäluomee niin että silmö turposi ja muurautui kokonaan umpeen. Hoitajan lapset kun ei tarvitse lääkäriä ja suutarin lapsetvei tarvitse kenkiä. Tämä oli Hm ajatus..mitäpä sitä lääkäriin menemään. Onko Hm myös apteekki kotona?onko hällä farmaseutin ammattitutkinto? Ei ole kumpaakaan joten lääkäriä tytär olisi tarvinnut.

    63Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Ei sellasia puuseppiä jotka jaksaa tehdä 16 tuntista päivää. Näin om Hm junaillut toimarina puolisonsa työajat Lapin suunalla. Hm kertoi myös että puoliso saa tuntea huonia omaatuntoa kun tietää vaimon ollen 5 päivää yksin lasten kanssa. Mies kun kotiiutuu viikoksi nin saa Hm puolesta hoitaa lapset,tehdö ruuat,siivota jne. Ei siis suo lepohetkeä puolisolleen rankan työ viikon jälkeen. HM ei myöskään vuenyt yytörtä lääkäriin vaikka joku öttiäinen oli pitönyt silmäluomee niin että silmö turposi ja muurautui kokonaan umpeen. Hoitajan lapset kun ei tarvitse lääkäriä ja suutarin lapsetvei tarvitse kenkiä. Tämä oli Hm ajatus..mitäpä sitä lääkäriin menemään. Onko Hm myös apteekki kotona?onko hällä farmaseutin ammattitutkinto? Ei ole kumpaakaan joten lääkäriä tytär olisi tarvinnut.

    Kylmä ,tunteeton vaimo vailla minkäänlaista empatiaa miestä kohtaan. Mies ei osaa edes saunoa koska saunoo liian kuumassa.
    Mies taitaa asua Lapissa autossa ettei mene majoitusMaksuja.??!!
    HM osaa laskuttaa..jotta saa ostella huonekaluja uuteen ihanaan taloon.

    61Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Kylmä ,tunteeton vaimo vailla minkäänlaista empatiaa miestä kohtaan. Mies ei osaa edes saunoa koska saunoo liian kuumassa.
    Mies taitaa asua Lapissa autossa ettei mene majoitusMaksuja.??!!
    HM osaa laskuttaa..jotta saa ostella huonekaluja uuteen ihanaan taloon.

    Hm tietätti puolisollaan kahden viikon työtunnit viikossa. Sama meno jatkuu.. viikko vaimon palvelijana ja taas uusi rankka työviikko Lapissa. Ei taida olla kovin pitkäikäinen tämä puoliso. Joutuu ennenaikaiseen hautaan liian kovalla työmäärällä. Ei edes ns.huili viikolla saa kerätä voimia vaan on oltava vaimon palvelija 24 /7 . Tuo että miehen on hyvä kantaakkin huonoa omaatuntoa kun jättää rouvan 5 päväksi yksin lasten kanssa oli todella kylmää kuultavaa. Kukahsn asiat järjesti niin että puoliso on tuhansien km päässä perheestään. Rouva toimitusjohtaja ihan itse. Siis katse peiliin tunnevammainen idiootti!!

    63Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Ei sellasia puuseppiä jotka jaksaa tehdä 16 tuntista päivää. Näin om Hm junaillut toimarina puolisonsa työajat Lapin suunalla. Hm kertoi myös että puoliso saa tuntea huonia omaatuntoa kun tietää vaimon ollen 5 päivää yksin lasten kanssa. Mies kun kotiiutuu viikoksi nin saa Hm puolesta hoitaa lapset,tehdö ruuat,siivota jne. Ei siis suo lepohetkeä puolisolleen rankan työ viikon jälkeen. HM ei myöskään vuenyt yytörtä lääkäriin vaikka joku öttiäinen oli pitönyt silmäluomee niin että silmö turposi ja muurautui kokonaan umpeen. Hoitajan lapset kun ei tarvitse lääkäriä ja suutarin lapsetvei tarvitse kenkiä. Tämä oli Hm ajatus..mitäpä sitä lääkäriin menemään. Onko Hm myös apteekki kotona?onko hällä farmaseutin ammattitutkinto? Ei ole kumpaakaan joten lääkäriä tytär olisi tarvinnut.

    Hän tietää kaikesta vähän. Luulee kuitenki tietävänsä kaikesta kaiken.

    61Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Hm tietätti puolisollaan kahden viikon työtunnit viikossa. Sama meno jatkuu.. viikko vaimon palvelijana ja taas uusi rankka työviikko Lapissa. Ei taida olla kovin pitkäikäinen tämä puoliso. Joutuu ennenaikaiseen hautaan liian kovalla työmäärällä. Ei edes ns.huili viikolla saa kerätä voimia vaan on oltava vaimon palvelija 24 /7 . Tuo että miehen on hyvä kantaakkin huonoa omaatuntoa kun jättää rouvan 5 päväksi yksin lasten kanssa oli todella kylmää kuultavaa. Kukahsn asiat järjesti niin että puoliso on tuhansien km päässä perheestään. Rouva toimitusjohtaja ihan itse. Siis katse peiliin tunnevammainen idiootti!!

    Ehkä mies on itse halunnut tehdä nuo työvuorot noin että näkee lapsia enemmän.
    Onko mieheltä loppunut se vakityö?, jossa oli vuokraukkona, kuten h asian ilmaisee.

    1Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Ehkä mies on itse halunnut tehdä nuo työvuorot noin että näkee lapsia enemmän.
    Onko mieheltä loppunut se vakityö?, jossa oli vuokraukkona, kuten h asian ilmaisee.

    Oudosti loppu yhtäkkiä työt sahalla.??!! Ja lähti Lappiin

    2Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Hm tietätti puolisollaan kahden viikon työtunnit viikossa. Sama meno jatkuu.. viikko vaimon palvelijana ja taas uusi rankka työviikko Lapissa. Ei taida olla kovin pitkäikäinen tämä puoliso. Joutuu ennenaikaiseen hautaan liian kovalla työmäärällä. Ei edes ns.huili viikolla saa kerätä voimia vaan on oltava vaimon palvelija 24 /7 . Tuo että miehen on hyvä kantaakkin huonoa omaatuntoa kun jättää rouvan 5 päväksi yksin lasten kanssa oli todella kylmää kuultavaa. Kukahsn asiat järjesti niin että puoliso on tuhansien km päässä perheestään. Rouva toimitusjohtaja ihan itse. Siis katse peiliin tunnevammainen idiootti!!

    Ihmeellinen käsitys lapsien hoidosta. " minun pitää palvella teitä, että en ehdi edes syömään". Lässytystä ja vihaa vuoron perään. Tyttö on jo kahdeksan v.

    Ei tarvitse lässyttää pehmeällä ällällä!

    66Äänestä

Mies voisi jäädä sinne Lappiin kuukaudeksi..antaa vaimon touhuta omiaan kun yksin haluaa olla..jospa sitten sossusta tulisi postia.

31Äänestä
  • Kunhan tuo rahat...

    56Äänestä

  • Lauantaita vasten yöllä tulossa kotiin niin HM oli jo työlistaa miehelle valmiina. Sanoi lapsille että isin kanssa pääsette heti lauantaina ruokakauppaan.Ehtiiköhän nukkuakaan reissun jälkeen ollenkaan kun kotityöt odottaa.HM lähtee varmaan heti lauantaina "töihin" kun mies kotiutuu.Nyt viikolla ei ole tainnut käydäkään töissä kun ei ole sanonut että töihin,töihin.Hengaillut kotosalla ja palvellut lapsiaan kuten asian ilmaisi.Aivan ihme muija,kylmä ,tunteeton kapakala.

    61Äänestä

Pikkasen huvitti, kun kertoi asioistaan istuen autossa viehkeästi kädet kiedottuna ylös niskatuen taakse...istui aika kauan tuossa asennossa tiukka huppari päällään :D

2Äänestä
  • Niimpä teki..kutsuvasti katseli kameraan..oliko poseersus jollekkin tietylle tyypille. Ei tietenkään puolisolle. Puoliso tuskin katselee emännän videoita. Muutenhan olisi järin 2 viikkoa yhteenputkeen Lapissa. Miestä kun ei kauheasti odoteta kotia..on ollut vaimolla niin kivaa ja rentoa olla kun mies ei ole ollut kotosalla.

    23Äänestä

  • Anonyymi00335 kirjoitti:

    Niimpä teki..kutsuvasti katseli kameraan..oliko poseersus jollekkin tietylle tyypille. Ei tietenkään puolisolle. Puoliso tuskin katselee emännän videoita. Muutenhan olisi järin 2 viikkoa yhteenputkeen Lapissa. Miestä kun ei kauheasti odoteta kotia..on ollut vaimolla niin kivaa ja rentoa olla kun mies ei ole ollut kotosalla.

    Kyllä oli piikikäällä päällä viime videossa .Ei ollut iloinen kun mies tuli kotiin .Ei ajattele yhtään mitä hänen asiakkaat ajattelee ,jos katsovat näitä videoita .Olisi mukava tietää jonkun Viitasaarelaisen kommentteja

    62Äänestä

  • Anonyymi00336 kirjoitti:

    Kyllä oli piikikäällä päällä viime videossa .Ei ollut iloinen kun mies tuli kotiin .Ei ajattele yhtään mitä hänen asiakkaat ajattelee ,jos katsovat näitä videoita .Olisi mukava tietää jonkun Viitasaarelaisen kommentteja

    Tosiaan ois kiva kuulla mitä mieltä Viitasaarella ollaan tästä rikkaasta toimarista..
    Mikä on maine ,työn laatu,onko oikeesti myös kameran ulkopuolella yhtä kylmä nainen ???

    49Äänestä

HEIDIN mielestä hänen mies ei mitään lepoa kaipaa..töihin vaan vaikka just ajanut lapista kotiin jossa tehnyt 16 h päiviä
.
Ei meillä semmosta..

56Äänestä

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... vanha sanonta... Semmoinen mekkala ja seuraajien mollaaminen alkoi että huh, huh. Nyt meni sarkasmi reilusti överiksi. Jokainen elää elämäänsä niin kun parhaaksi näkee. Kritiikkiä myös tulee ja siihen on syytä varautua jos jakaa arkeaan julkisesti ja kun vlogien taso on mitä se nykyään on. Pitää asettua kritiikin yläpuolelle jos se on aiheetonta jos aiheellista siitä voi ottaa oppia. Seuraajat odottaa hyväntuulisia arkivlogeja, jos kerran elämä on niin iloista ja hyvää!!! Kaikkea hyvää koko perheelle, paljon töitä ja mahdollisimman hyvää terveyttä HM sinulle.

53Äänestä

Pelkkä hyvä mielikuvitus ei riitä kirjojen kirjoittamiseen! Kuten H ajattelee!

Ei pelkkä sanojen peräkkäin laittaminen ole kertomakirjallusuutta. Pitää olla mielenkiintoinen juoni, tarinaa pitää kuljettaa loogisesti ja tietysti hyvä suomen kielen taito täytyy olla.

5Äänestä

Miksi miehen työt loppuivat Viitasaarella .

3Äänestä
  • Jaa-a hyvä kysymys..ei oo toimitusjohtaja asiaa kertonut. Siirto tuli yhtäkkiä Lappiin.

    6Äänestä

  • Anonyymi00342 kirjoitti:

    Jaa-a hyvä kysymys..ei oo toimitusjohtaja asiaa kertonut. Siirto tuli yhtäkkiä Lappiin.

    Ilmeisesti sai rouva toimitusjohtaja tehtyä miehelleen hyvin rahakkaan diilin että kannatti mies lähettää Lappiin, ja lopettaa työt sahalla.

    16Äänestä

H kuljeskeli uudella vuokratalolla/ ympäristössä kuin olisi ostanut sen.
Tuossa talossa missä nyt asuvat suunnitteli ja kenties ostikin tarvikkeita kh.n pesuun. Ei kuitenkaan näyttänyt sitä milloinkaan, pesikö edes?

Nyt suunnittelee uuden talon ikkunoiden laittoa...ha. ja sälekaihtimien poistoa...toteutuuko.

Eipä ole tässä talossa valmiina verhoja eikä sänkyä. Ei muutako ostoksille.

Miksi ei ottanut niitä Muumi ruokailuvälineitä mukaansa, kun mies niitä kysyi...ei tuota ymmärrä.
Vesi kytketään päälle vasta sinä päivänä kun vuokrasopimus alkaa..

44Äänestä
  • Tuli ihan sama mieleen videosta..muija käveli ja esitteli taloa kuin omaansa ja ihmetteli miksi vettä ei tule vieläkään.
    Rouvalla oli kuitenkin oma kallis vesipullo mukana voi voi mistä rouva nyt vettä sai kun töihin piti mennä. Vitut..ihan helve ihmiset jotka jatkuvasti jankuttaa tota töihin töihin töihin menoa ja sieltä tuloa. Ihan kuin tuo toimitusjohtaja ois max 20 h viikkotunneilla ainoa joka käy töissä.

    59Äänestä

Kertokaa nyt Vìitasaarelaiset mimmonen tämä täti tärkeä on siellä teidän kylillä kun pitää itseään niin kovana julkkiksena.,

43Äänestä
  • Ja rikas..rahasta ei oo pulaa.
    Haluan myös tietää mikä on johtajan maine omalla kylällä..onko kaikki muumit kotona???

    48Äänestä

  • Miestään kyllä kohtelee ihan miten huvittaa ja vaikuttaa että ei anna hänen hommilleen mitään arvoa..

    58Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Miestään kyllä kohtelee ihan miten huvittaa ja vaikuttaa että ei anna hänen hommilleen mitään arvoa..

    Se on kuulemma heidän huumoria. Miksi mies ei ole mukana juonessa sitten. Ne kaikki hotelliyöt ja muut reissut, minä, minä, minä tilasin ja maksoin...no,vaikka maksaa ja tilaa,niin yleensä perheessä puhutaan me.Tässä se ettei joku vaan luule ettei hän ole pomo.On tullut selväksi

    46Äänestä

  • Nimenomaan

    2Äänestä

Joo haluan kuulla lisää

3Äänestä

Kukaan Viitasaarella ei siis tunne tätä toimitusjohtajaa???

1Äänestä
  • Kyllä tunnetaan Viitasaarella ja on todella mukava ja ihana ihminen.

    1Äänestä

Ei oo tuttuja kylillä

Äänestä
  • Niin hänhän ei tarvitse ystäviä ,ei luultavammin sitten edes niitä hyvän päivän tuttuja. Enempi kulkee kylillä laput silmillä ettei tarvitse kenenkään edes kontaktia ottaakkaan.
    Videoilla on kertonut kuinka hänelle ei ole ystäviä eikä niitä kuulema halua edes.

    50Äänestä

No niin, H luulee, että häntä ei ymmärrä muuta kuin ne " kivojen kommenttien " lähettäjät".
Hänellähän on kirjoitettuna perustieto itsestään, HUOM, jota voi päivittää tilanteiden muuttuessa.
Ihminen , joka katsoo videoita ymmärtää ne oikein hyvin. Ei tarvitse olla Einstein.
Pieleen menneitä asioita, ne ei siitä muuksi muutu. Hm elämä on sellaista, valintoja täynnä!
Onnistunutta muuttoa ja onnellista elämää muuttoon ja muihinkin elämän tilanteisiin.

56Äänestä

Melkoista settiä rouva laittaa tällä hetkellä..en mä tiedä en mä tiedä..selittää kuinka on ankea lapsuus no niin tottakai heikolla hetkellä otetaan lapsuus esille...
Odotetaan innolla kauanko into uudessa kodissa jatkuu...ostetaan nyt ensiksi KAIKKI uudet tavarat niin tulee balanssi..

56Äänestä

Luulen, että on melko ovela johtamaan harhaan. En tiedä jne.
Puuskahti: minun on tehtävä videoita tai sitten alan kirjoittamaan kirjaa...vaikka jokaisella on paljon kaikenlaisia ajatuksia, eivät ne johda kirjan kirjoittamiseen, edes 10 sivuiseen.

Kehotan häntä kirjoittamaan päiväkirjaa päivittäin, mutta ei lukemaan niitä videoilla.
Tsemppiä!

36Äänestä

Mutta jos mies haluaa nukkuakin siellä ruokasalissa niin mikä ettei pojalle sitten se makuuhuone plus vaatehuone vaikka tuskin siellä nukkuu työhuonekin olisi tarpeen varmasti mutta taitaa olla liian vähän huoneita talossa onkohan kylmä talvella

42Äänestä
  • Kyllä normiperhe tarvii 8 huonetta, että voi olla onnellinen 😊

    40Äänestä

  • Anonyymi00359 kirjoitti:

    Kyllä normiperhe tarvii 8 huonetta, että voi olla onnellinen 😊

    Vähintään ..ja ruokasalin missä voidaan nukkua lähellä jääkaappia.

    55Äänestä

Onko perhe Hämäläinen voittanut lotossa vai millä rahalla ostellaan koko aika jotain..
3000 tonttua tais mennä jo pelkästään Maanantaina ostoksiin...

51Äänestä
  • Ei kannata kadehtia.Kauniin uuden kodin ovat saanneet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00357 kirjoitti:

    Ei kannata kadehtia.Kauniin uuden kodin ovat saanneet.

    Kuka täällä on kateellinen??En ikinä muuttaisi tollaseen vanhaan omakotitaloon jonnekin hevon kuuseen..jossa lattiat pullottaa.
    Ihmettelyä aiheuttaa ainoastaan se että toisena päivänä rouva kerjää rahaa videoilla ja toisena ostetaan pakettiauto täyteen ja osa tulee myöhemmin...

    65Äänestä

  • Pakkohan tyhjään asuntoon oli ostaa huonekaluja, ja verhoja. Ei ollut niin hyvin varustettu kuin edellinen.

    Onko tavallista, että vuokralainen hoitaa lämmitystarpeen kuten pelletit tai puut?
    Vuokra on sitten varmaan alhainen, kun sähkö, veden kulutus, lämmitys on omalla vastuulla.

    56Äänestä

  • Luottokortit varmasti rouvalla tapissa kun mitä välillä seuraillut tuon rouvan videoita niin en kyllä oikein ymmärrä tuon bisnestä että mistä se saa katteet tuohon revittyä jos esim 2 tuntia käy vaan tekemässä hommia..

    58Äänestä

  • Anonyymi00363 kirjoitti:

    Luottokortit varmasti rouvalla tapissa kun mitä välillä seuraillut tuon rouvan videoita niin en kyllä oikein ymmärrä tuon bisnestä että mistä se saa katteet tuohon revittyä jos esim 2 tuntia käy vaan tekemässä hommia..

    2000 e menee päivässä ...tekee tunnin töitä.

    53Äänestä

  • Anonyymi00368 kirjoitti:

    2000 e menee päivässä ...tekee tunnin töitä.

    Jossain vaiheessa se kostautuu kyllä kun ostellaan surutta, luulenpa että ei tuossa taloudessa tulot ole kuitenkaan niin järjettömän suuria että niillä 2 auton autolainat yms muut hoidellaan..

    48Äänestä

  • Anonyymi00378 kirjoitti:

    Jossain vaiheessa se kostautuu kyllä kun ostellaan surutta, luulenpa että ei tuossa taloudessa tulot ole kuitenkaan niin järjettömän suuria että niillä 2 auton autolainat yms muut hoidellaan..

    Home talostakin on lainaa, vanhoista autoista jotka majailee home talon navetassa...on sitä mikä mahtaa olla osamaksujen kk erät..??!! Wc pönttö uuteen vuokrataloon ja pelletit ..Ihanan kallista.

    46Äänestä

  • Anonyymi00358 kirjoitti:

    Kuka täällä on kateellinen??En ikinä muuttaisi tollaseen vanhaan omakotitaloon jonnekin hevon kuuseen..jossa lattiat pullottaa.
    Ihmettelyä aiheuttaa ainoastaan se että toisena päivänä rouva kerjää rahaa videoilla ja toisena ostetaan pakettiauto täyteen ja osa tulee myöhemmin...

    Remonttiin keräys ja nyt talo homehtuu aloilleen.

    46Äänestä

  • Niin ja töitä perutaan tuosta vaa

    43Äänestä

Viitasaarella taitaa asua hirveän paljon toisten ihmisten haukkujoita. Videot kestävät n.20 min. Ei todella näy koko elämä. Videoita ei ole pakko katsoa.

2Äänestä
  • Jos muija tuuttaa niitä joka päivä julkiseen jakeluun niin ...eihän toki niitä oo pakko katsoa mutta muijan viihde arvo on suurempi kuin monen muun koska on hiukan hukassa oleva rouva.

    57Äänestä

  • Uusimmalla videolla oli silleesti 70 % yöajelua liikennevaloissa, loput muistelemista autossa, milloin on työvuoro/ vapaata, silleen.

    3Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Uusimmalla videolla oli silleesti 70 % yöajelua liikennevaloissa, loput muistelemista autossa, milloin on työvuoro/ vapaata, silleen.

    Tänään videon teema oli syöminen...syödään syödään eikä haittaa vaikka vatsa turpoaa..en oo mitään syönyt paitsi aamulla sitä ja tätä ja taas pitää syödä..poika samanlainen.

    56Äänestä

HM kertoo missä ja mitä käynyt siivoamassa mm hotellissa.......seuraavassa lauseessa sanoo kuinka hän on salainen eikä kerro paikoista missä käy hommissa.Salassa pitohan tuon mukaan on vain voimassa silloin kun työn alla,myöhemmin voi sitten vapaasti läkrättää tiedot paikoista someen.Varokaahan vain mitä jäljestä päin kuuluu ketkä hänen palveluitaan käyttää.Todella salainen ja luotettava muija tämä siippari.

57Äänestä
  • Kaikki Viitasaarella tietää missä tää käy siivoomassa kun näyttää reitit videoilla.
    Mut tubettaja itse luulee ettei kukaan paikkakunnalla katso hänen videoita.

    58Äänestä

  • Anonyymi00367 kirjoitti:

    Kaikki Viitasaarella tietää missä tää käy siivoomassa kun näyttää reitit videoilla.
    Mut tubettaja itse luulee ettei kukaan paikkakunnalla katso hänen videoita.

    Asuntosiivouksista, joissa on paljon tavaraa hyllyissä ei digaa. Tyhjät asunnot ovat parhaita.

    5Äänestä

  • Anonyymi00370 kirjoitti:

    Asuntosiivouksista, joissa on paljon tavaraa hyllyissä ei digaa. Tyhjät asunnot ovat parhaita.

    Mitä..ai HM tykkää siivota vain tyhjiä asuntoja..jollain videolla sanoi että ei ota enää yksityisiä asiakkaita ollenkaan koska niitä ei saa siivota milloin itse halua.

    54Äänestä

  • Anonyymi00373 kirjoitti:

    Mitä..ai HM tykkää siivota vain tyhjiä asuntoja..jollain videolla sanoi että ei ota enää yksityisiä asiakkaita ollenkaan koska niitä ei saa siivota milloin itse halua.

    Tarkoittaa, että ei paljoa roinaa hyllyillä tms

    2Äänestä

Olipa karmea video Äänekosken Jyskistä.
Lapset juoksenteli ja lääppi kaikki mahdolliset tavarat. Könysivät kaikki tuolit, kaapit ym, ym...
Ei kaupat ole mitään lasten riehumispaikkoja.
Vanhemmilla peiliin katsomisen paikka !!!

66Äänestä
  • No nää johtajan lapset tekee tota jatkuvasti pelkästään paikallisessa S kaupassa.
    Varsinkin poika joka elää varsinaista " vapaan kasvatuksen elämää jo 3 vuotiaana.

    60Äänestä

  • Anonyymi00372 kirjoitti:

    No nää johtajan lapset tekee tota jatkuvasti pelkästään paikallisessa S kaupassa.
    Varsinkin poika joka elää varsinaista " vapaan kasvatuksen elämää jo 3 vuotiaana.

    ja jännä että sinne kauppaankin pitää tyyliin raahata koko perhe. Eikö tuo onnistuisi itse johtajalta tai mieheltä että jompikumpi käy vaan kaupassa ja toinen sillä välin lasten kanssa kotona. Valmiiden kauppakassien tuonti kaupasta palveluna ilmeisesti tuonne vihreälle talolle liian kallista

    58Äänestä

  • Anonyymi00374 kirjoitti:

    ja jännä että sinne kauppaankin pitää tyyliin raahata koko perhe. Eikö tuo onnistuisi itse johtajalta tai mieheltä että jompikumpi käy vaan kaupassa ja toinen sillä välin lasten kanssa kotona. Valmiiden kauppakassien tuonti kaupasta palveluna ilmeisesti tuonne vihreälle talolle liian kallista

    Mm. tämän päivän videolla lähti aamulla kauppaan Viljamin kanssa. Okei, no siitä jo ajelua 40 km. Iltapäivällä lähti kuitenkin vielä töihin, miksei käynyt samalla reissulla siellä kaupassa. Ihme rallia..

    50Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Mm. tämän päivän videolla lähti aamulla kauppaan Viljamin kanssa. Okei, no siitä jo ajelua 40 km. Iltapäivällä lähti kuitenkin vielä töihin, miksei käynyt samalla reissulla siellä kaupassa. Ihme rallia..

    Haettiin pojalle parsakaalia..koska poika halusi.
    Sitä sitten ostettiin mutta kukaan ei halunnut syödä.
    Poikakin sanoi että pahaa on ja tyttö et haisee paskal...koulussa parempaa.

    57Äänestä

Vanhempi videonsa tuli youtube katseluun. Siinä paljasti sen talon hinnan, jonka HÄN oli ostanut, se joka nyt on asuinkelvoton.
Haaveili, että alkaa pitää sitä vuokralla airbn tyyliin. No, haaveet kaatuu, jos on liian suuria.

28Äänestä
  • Mitä se maksoi??? En oo nähnyt videoo enkä jaksa kelata kaikkia läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00377 kirjoitti:

    Mitä se maksoi??? En oo nähnyt videoo enkä jaksa kelata kaikkia läpi.

    48 000 E, ja sanoi lyhentävänsä lainaa 270e/kk. Tuosta korot ja kulut pois, max 200e lyhennys. 4v asuivat. Varmaan siitäkin mörskästä vielä 30 tonnia velkaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00384 kirjoitti:

    48 000 E, ja sanoi lyhentävänsä lainaa 270e/kk. Tuosta korot ja kulut pois, max 200e lyhennys. 4v asuivat. Varmaan siitäkin mörskästä vielä 30 tonnia velkaa.

    Mitä helv..hometalosta 48 t..?!ei oo todellista.
    Nyt talo on aivan hajotettu ja jätetty.

    22Äänestä

  • Anonyymi00384 kirjoitti:

    48 000 E, ja sanoi lyhentävänsä lainaa 270e/kk. Tuosta korot ja kulut pois, max 200e lyhennys. 4v asuivat. Varmaan siitäkin mörskästä vielä 30 tonnia velkaa.

    12kk x200€ =2400 €x4v= 9600 €

    Äänestä

Ja mikä maksoi. Uudehko hevostalli ( johon myös haaveili ostamassa hevosia),
Asuinkelvoton talo ja hehtaarit ympärillä..

34Äänestä
  • Oli sillä kanoja ,pupuja ja kaikki on kadonnut jonnekin... muistan vielä sen videon missä muija tilaili tipuja sieltä täältä ja haaveili kaikenlaista mitä talliin tehdään..

    15Äänestä

  • Anonyymi00381 kirjoitti:

    Oli sillä kanoja ,pupuja ja kaikki on kadonnut jonnekin... muistan vielä sen videon missä muija tilaili tipuja sieltä täältä ja haaveili kaikenlaista mitä talliin tehdään..

    En kyllä ymmärrä minkätakia ihmiset yrittää mollata toisia jatkuvasti.Kaivelkaa omia luurankoja kaapeistanne.

    1Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä minkätakia ihmiset yrittää mollata toisia jatkuvasti.Kaivelkaa omia luurankoja kaapeistanne.

    Heippa Heidi..olet ehtinyt palstalle lukemaan kiireiden keskeltä.

    62Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä minkätakia ihmiset yrittää mollata toisia jatkuvasti.Kaivelkaa omia luurankoja kaapeistanne.

    Mitäs lällättää kaikki asiansa julkisuuteen.
    Kyllä saa ja pitääkin silloin arvostella ja sanoa mielipiteensä.

    60Äänestä

  • Anonyymi00390 kirjoitti:

    Mitäs lällättää kaikki asiansa julkisuuteen.
    Kyllä saa ja pitääkin silloin arvostella ja sanoa mielipiteensä.

    Menkää sanomaan suoraan Heidille, mitä mieltä olette hänestä. Helppoa täällä haukkua nimimerkin takana. Hävetkää aikuiset ihmiset.

    1Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Menkää sanomaan suoraan Heidille, mitä mieltä olette hänestä. Helppoa täällä haukkua nimimerkin takana. Hävetkää aikuiset ihmiset.

    Siis onko sulla huono päivä vai miksi täällä iniset..tämä on keskustelu palsta ja täällä tai vastaavilla palstoilla keskustellaan niistä asioista joita jotkut tubettajat rahan takia tuo julkisuuteen..kuten Heidi.
    On kertonut kaikki asiansa jo monta vuotta julkisuuteen.

    63Äänestä

  • Anonyymi00390 kirjoitti:

    Mitäs lällättää kaikki asiansa julkisuuteen.
    Kyllä saa ja pitääkin silloin arvostella ja sanoa mielipiteensä.

    Tosiaan jos menee ja kirjoittaa mielipiteensä HM videoille niin bännit tulee heti kun nämä ei kestä mitään negatiivista .

    59Äänestä

  • Anonyymi00393 kirjoitti:

    Tosiaan jos menee ja kirjoittaa mielipiteensä HM videoille niin bännit tulee heti kun nämä ei kestä mitään negatiivista .

    Nyt vain kanavan tilaajat voi kommentoida videoita koska tuli negaa niin ei halua sellaista vain pään silityksiä ja kieli ruskeana leipomista. Jos tubettaja ei muista kaikkea sanomaansa ja se sanoma muuttuu monta kertaa videoilla toiseksi niin kyllä sitä saa kysyä että mikä noista jutuista on se oikea versio.?Kun kuulostaa useinkin nyt jutut sillisalaattia ja oudoilta. Eikä oman puolison moittiminen julkisilla videoilla ole oikein..tuostakin on hyvä tätä rouvaa muistuttaa. Hän on vain niin Prinsessa luonne että hernekkin patjan alla hiertää ja kiertää..Samaa tekee myös rakentava kommentointi.

    59Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Hyvä kirjoitus 👍

    59Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    Siis onko sulla huono päivä vai miksi täällä iniset..tämä on keskustelu palsta ja täällä tai vastaavilla palstoilla keskustellaan niistä asioista joita jotkut tubettajat rahan takia tuo julkisuuteen..kuten Heidi.
    On kertonut kaikki asiansa jo monta vuotta julkisuuteen.

    Keskustelupalsta tuntuu olevan haukkumispalsta. Jos joku on eri mieltä, niin on inisijä. Outoa toimintaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    Nyt vain kanavan tilaajat voi kommentoida videoita koska tuli negaa niin ei halua sellaista vain pään silityksiä ja kieli ruskeana leipomista. Jos tubettaja ei muista kaikkea sanomaansa ja se sanoma muuttuu monta kertaa videoilla toiseksi niin kyllä sitä saa kysyä että mikä noista jutuista on se oikea versio.?Kun kuulostaa useinkin nyt jutut sillisalaattia ja oudoilta. Eikä oman puolison moittiminen julkisilla videoilla ole oikein..tuostakin on hyvä tätä rouvaa muistuttaa. Hän on vain niin Prinsessa luonne että hernekkin patjan alla hiertää ja kiertää..Samaa tekee myös rakentava kommentointi.

    Vain tilaajat voivat kommentoida youtube videoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Menkää sanomaan suoraan Heidille, mitä mieltä olette hänestä. Helppoa täällä haukkua nimimerkin takana. Hävetkää aikuiset ihmiset.

    Hän on kertonut tekevänsä videoita, että saa rahaa.

    Kuten muutkin tubettajat tekevät, jos mainokset sallitaan videolla.

    3Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Menkää sanomaan suoraan Heidille, mitä mieltä olette hänestä. Helppoa täällä haukkua nimimerkin takana. Hävetkää aikuiset ihmiset.

    Heidihän välttelee ihmisiä ja on yötöissä, niin eihän sitä näy kuin videolla.

    20Äänestä

Valitti videolla taas, että hänen videoitaan ei ymmärretä. Ehkä Heidi onkin niin, että ymmärretään liian hyvin ja nähdään hymyn takaa totuus.

Että poika sanoo aina, että on nälkä. Lapsille pitää ruokaa ja välipalaa olla useammin kuin aikuisille.

Jos lapsi on syönyt aamupalan klo 6 aamulla on yhdeksältä varmasti nälkä!

Kukaan ei valita niin paljo kuin H ettei kerkiä itse syömään, kun lapsia pitää palvella! (Paitsi turamummi : D)

60Äänestä
  • Turamummi vanhempi hahmo tästä Heidistä..niin täydellinen että mitään ei mokaa milloinkaan.
    Muut on vaan kateellisia.

    43Äänestä

Outo ihmisluonne. Pitäisi vaan kehua ja ylistää. Jos on jostakin asiasta erimieltä niin johan tulee kokonainen vittuilu video takaisin. Pilkallista naurua, ilmeilyä ja selityksiä sarkasmista ja että edelleen olen meneväni töihin, olen tekevinäni töitä. Tuo kävi niiin Hm itsetuntoon ettei pysty unohtamaan vaan vetää asian esiin kun haluaa vetää veemäisen kortin pöytään. On hää lapsellinen reppana.

56Äänestä
  • Jo ammoisina aikoina sanottiin, että sarkasmi on vaikea laji.
    Että ehkä ei kannattaisi sitä viljellä videoillaan.
    Ja miksi ihmeessä haluaa esittää asiat sarkasmisesti, älytöntä!

    59Äänestä

  • Kyllä on tosi reppana ja onneton!

    37Äänestä

Sitäkin olen ihmetellyt vuosia, että miksi ei vie poikaa päiväkotiin jo aamupalalle.
Silloinkin, kun tyttärellä oli kouluun kuljetus ja tuo autolla haku varmaan onnistuisi nytkin, jos vaatisi.

Siinäkin säästäisi pitkän pennin ja varmaan olisi mukavampaa pojallekin olla enemmän kavereiden kanssa, oppisi niitä ruokatapojakin ehkä hieman enemmän.

6Äänestä
  • Kyllä kait poika syö aamupalan päiväkodilla kun joskus HM sanonut että puurolle päiväkotiin.Mutta poikahan syö kolme aamupalaa jo ennenkuin menee päiväkotiin.Kuudelta illalla aloitetaan jo iltatoimet ja nukkumaan niin ovathan lapset jo viideltä hereillä.Jää siinä sitä "omaa aikaa" HM vaikka aina valittaakin ettei sitä ole.

    49Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Kyllä kait poika syö aamupalan päiväkodilla kun joskus HM sanonut että puurolle päiväkotiin.Mutta poikahan syö kolme aamupalaa jo ennenkuin menee päiväkotiin.Kuudelta illalla aloitetaan jo iltatoimet ja nukkumaan niin ovathan lapset jo viideltä hereillä.Jää siinä sitä "omaa aikaa" HM vaikka aina valittaakin ettei sitä ole.

    Eikös se vie pojan yhdeksäksi, kyllä päiväkodin aamupala on yleensä puoli kahdeksan/kahdekan aikaan.

    Äänestä

Hmh kulkee vuokratalonsa mailla kuin isäntä konsanaan. Näyttänyt monta kertaa ulkorakennuksenkin sisältä! Ei kiinnosta!
Heinäpeltoa luuli kesannoksi:) mutta nyt heinät on paalattu valkoisiin muovikääröihin. : D Itsetietoinen, ylpeäkin.

Kuljettelee lapsia pitkin peltoja " tämä on uusi koti", koska lapset eivät ymmärrä, että se ei ole oma vaan vuokrattu. Lapsia on helppoa huijata erilaisilla asioilla, jos siihen on halua. Rumaa sanoisin, mutta kukin tyylillään, kun ei vai itse paljastu toimistaan . Näitä riittää.

55Äänestä
  • Onko tuo HM oikeasti noin saatanan yksinkertainen ja tyhmä että vei noi lapset leikkimään tuonne kymmeniä vuosia autiona olleen navetan lantalaan hiekkaleikkejä leikkimään linnunpaskojen,jyrsijöiden ym jätöksiin??Myyräkuumeen ainekset nyt kasassa,äly hoi,älä jätä mutta HM ei ilmeisesti ole sitä alunperinkään ollut.

    60Äänestä

  • Anonyymi00406 kirjoitti:

    Onko tuo HM oikeasti noin saatanan yksinkertainen ja tyhmä että vei noi lapset leikkimään tuonne kymmeniä vuosia autiona olleen navetan lantalaan hiekkaleikkejä leikkimään linnunpaskojen,jyrsijöiden ym jätöksiin??Myyräkuumeen ainekset nyt kasassa,äly hoi,älä jätä mutta HM ei ilmeisesti ole sitä alunperinkään ollut.

    Noin se nyt vaan teki koska V PRINSSI HALUSI vanhassa lantalassa leikkiä paskan keskellä.
    Ja ihanat fanit kommenteissa kehuu kuinka ihanaa on ,mukavaa kun lapset pääsee leikkimään..
    Lantalasta mentiin sitten syömään marjoja..

    54Äänestä

  • Anonyymi00408 kirjoitti:

    Noin se nyt vaan teki koska V PRINSSI HALUSI vanhassa lantalassa leikkiä paskan keskellä.
    Ja ihanat fanit kommenteissa kehuu kuinka ihanaa on ,mukavaa kun lapset pääsee leikkimään..
    Lantalasta mentiin sitten syömään marjoja..

    Ei täällä lantalassa haise yhtään, totesi hän😆
    pitkään olivat, olisi riittänyt kurkistus ovesta.

    47Äänestä

  • Anonyymi00406 kirjoitti:

    Onko tuo HM oikeasti noin saatanan yksinkertainen ja tyhmä että vei noi lapset leikkimään tuonne kymmeniä vuosia autiona olleen navetan lantalaan hiekkaleikkejä leikkimään linnunpaskojen,jyrsijöiden ym jätöksiin??Myyräkuumeen ainekset nyt kasassa,äly hoi,älä jätä mutta HM ei ilmeisesti ole sitä alunperinkään ollut.

    Jos ei ole mukava pidettävä aikuisenkaan ,myyräkuume, niin saati lasten sitten. Ois ehkä pitänyt hetki miettiä ku lapset lasķĺ sinne keikkumaan...

    51Äänestä

Henkilökunta menee eri ovesta heidän luxus kartanoon kuin vieraat...
Kyl sä heidi oot pitkälle päässyt...ei kaikilla tavis duunailla oo omaa ovea vieraille ...navetassa voi sitten vaikka pitää lasten juhlat siellä " hiekkalaatikossa".

53Äänestä

Antaa koirille omenoita suoraan maasta ja ihmetellään jos koiralla alkaa kuola valumaan ja tulee huono olo. .
Laitetaan koira sitten jonnekin narun päähän että saa siellä yksin oksentaa ....
Kylmä nainen!!!

53Äänestä
  • Kyllä, oikein sisar hento valkoisen toimintaa.
    Samoin särähti korvaan, kun esitteli kirjaa, että ei tässä murhia ole.
    Ja 7- ja 4 -vuotiaat korvat kuuntelee, äiti lämpöinen.

    46Äänestä

Miksi tuota uutta sänkyä ei tilannut suoraan uuteen kotiin, olisivat kantaneet sisälle asti? Siitähän maksetaan.

35Äänestä

Tämän elämä on sellaista suhaamista ,ettei matkassa kestä mitenkään. Ja tuonhan pitäisi yrittää rauhoittaa menoa,koska MS taudille pahaksi stressi ja kokoajan touhotus.Kuinkahan kauan on tyytyväinen uuteen kotiin?? Autot isossa osassa jo kauan.Pari,kolme kk kun pitää taukoa,sit vilkaisee,sama touhotus jatkuu.
Kertokaapa miks näillä nuo koirat??
Tuo epäterverotuinen taitaa olla aika iäkäs jo.Säälittää tuollaiset,jalkoja ei ole oikein ollenkaan ja selkää useammallekin...Nuo isot koirat tarvii useamman lenkin ja paljon aktiviteetteja päivässä, pelaako heillä tuo,tuskin. Mutta jos joku vähänkään sanoo siihen suuntaan et koirat ovat vaan,ilman seuraa,leikkejä, lenkkejä, niin kyllä on asiantuntija Heidi karvat pystyssä.
Välillä yöllä töissä, ei siinä puolison kanssa paljon hengailla.
Kovasti paljon menee lisäaineita noissa sapuskoissa lapsiin,ja nehän aiheuttaa levottomuutta ,vauhtia...poika heräilee usein 4-6 aikoihin .Yli 3v ,onko koko ajan
vaippa??Mitään kivoja kehitysjuttuja ei kerro,pikkumiehen touhuista .Sairaana aika usein lapset.
No itsestään kertoo mielellään.

54Äänestä
  • Huom! Heräähän lapset aikaisin kun iltatoimiin aloitetaan illalla jo kuuden aikaan ja sen jälkeen nukkumaan...poika ehtii syödä ainakin kolme aamupalaa ennen hoitoon menoa ja toisinaan puoli kymmeneltä jo lounasta vailla...ei mitään ruoka-aikoja,koko ajan poika jotain vailla eikä kuitenkaan syö kunhan närppii.Myös tuo kun kysytään että mitä haluat syödä?oikea kotiruokaa pöytään,ei vaihtoehtoja syö tai sitten ei,seuraava kattaus tarjolla esim.päivällisaikaan.En kts loppuun avasiko ananaspurkin kun V halusi ananasrenkaan?ja loput sitten roskiin kun avattu purkkihan ei säily jos ei heti mene käyttöön.Uskomatonta säheltämistä tuo touhu kokonaisuudessaan.

    55Äänestä

Iltapalaksi lapsille ranuja ja nakkeja,välipala pullaa ja pillimehua.
Missä vitamiinit.?? Poika pian 2 viikkoa kipeenä.
Poika ei ilmeisesti halua mennä hoitoon koska kiva olla äitin kanssa kotona ja syödä mitä haluaa ja koko aika
.

53Äänestä

Kyllä täytyy todeta että on vieläkin paljon ihmisiä joille menee kaikki läpi..kuten tämän rouvan puuhat.
Videoilla vaan kehutaan lisääntyy kuinka on reipas ahkera äiti kun niin paljon jaksaa touhuta..eikö kukaan näe mikä tuo nainen on ..jäätävän kylmä ,laskelmoiva..minä minä minä ..V on minun vauva,L ei oo mitään.. Penni on koira muut saa syödä vaikka omenia.
Muija puhuu mitä mieleen pamahtaa ja eikun kehuja latelee.
Sähläystä sinne ja tonne päivästä toiseen jos ei muuta niin muutetaan ja ostellaan uudet huonekalut. Töitä ei juurikaan oo tälläkään viikolla tehnyt koska V tulee Räsänen nenästä niin ei voi viedä hoitoon.
Sillai sitä rahaa tehdään kun puhutaan videoilla hölynpölyä ja mummut ihanaaaaaaa.

55Äänestä
  • Kateellinen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    Kateellinen?

    Niin mille?

    49Äänestä

  • Anonyymi00445 kirjoitti:

    Niin mille?

    Kaikki ollaan kateellisia ison firman toimitusjohtajalle...!!!!

    48Äänestä

On sydäntä särkevää seurata talon emännän toimia! Nuori 3v lapsi määrää kaapin paikan ja vanhempi lapsi jää syrjään. Pojan olisi hyvä alkaa oppia kohtaamaan pettymyksiä, säännölliset ruoka-ajat päivärytmiin eikä kolmea aamupalaa ennen hoitoon menoa. Uudessa kodissa voisi opetella nukkumaan omassa sängyssä ja säännölliset nukkuma-ajat ohjelmaan. Luulen, että meitä monia vlogien seuraajaa ahdistaa niitä seurata. On sairaus ja väsymys, silti ei pitäisi löysätä lasten kohdalla päivärytmistä ja antaa mennä sieltä mistä aita on matalin . Kauhistuttaa miten tulevaisuudessa pärjäävät kun nyt 3v on talon isäntänä. En usko, että tämä palsta on oikea paikka näitä ajatuksia käsitellä, mutta muutakaan ei ole. Ehkä "tubemuija" käy täällä lukemassa ja ottaa opikseen, ehkä ei. Toivottavasti uuden kodin myötä asiat alkaa rullaamaan, mutta se jää nähtäväksi.

56Äänestä
  • Eihän tuo touhu mihinkään siitä muutu että kämppää vaihtaa.Tämän viikon työtunnit jättää tahallaan viikonlopuksi,hengaillut viikon kotona ja kylillä mutta kts lauantaiaamulta alkava video kun huutaa töihin,töihin.Mies yöllä tulee kotiin niin hällä alkaa muuttohommat,lapset ym,ym.HM esittää ja näyttää kiireistä kun pitää viikonloppuna tehdä töitä,nyt viikon hengaillut kotona odotellen miestä kuin kuuta nousevaa hoitamaan hommia.Ei muka ole ehtinyt edes pakkailla kotona mitään? Ehtiiköhän mies edes silmiä ummistaa kun pitää muuttoa ruveta tekemään työviikon jälkeen.Mummelit kyllä kehuu kommenteissa että on niin touhukas ja tomera emäntä kun hoitaa kaiken yksistään ja käy vielä töissäkin !!!

    54Äänestä

  • Anonyymi00430 kirjoitti:

    Eihän tuo touhu mihinkään siitä muutu että kämppää vaihtaa.Tämän viikon työtunnit jättää tahallaan viikonlopuksi,hengaillut viikon kotona ja kylillä mutta kts lauantaiaamulta alkava video kun huutaa töihin,töihin.Mies yöllä tulee kotiin niin hällä alkaa muuttohommat,lapset ym,ym.HM esittää ja näyttää kiireistä kun pitää viikonloppuna tehdä töitä,nyt viikon hengaillut kotona odotellen miestä kuin kuuta nousevaa hoitamaan hommia.Ei muka ole ehtinyt edes pakkailla kotona mitään? Ehtiiköhän mies edes silmiä ummistaa kun pitää muuttoa ruveta tekemään työviikon jälkeen.Mummelit kyllä kehuu kommenteissa että on niin touhukas ja tomera emäntä kun hoitaa kaiken yksistään ja käy vielä töissäkin !!!

    No just tää ...on sillä ainakin ihanat fanit..eivät näe " videoiden taakse " muija puhuu niin paljon hölynpölyä ja leikkii ahkeraa toimitusjohtajaa joka ei ehdi edes syömään paitsi Perjantai iltana keskustassa autossa.

    50Äänestä

Jos joku paikallinen tietää niin käykö rouva johtaja edelleen sahalla siivoomassa???
Miten sahalla onnistuu siivouksen siirtäminen esimerkiksi viikolla eteenpäin???

48Äänestä
  • On harvassa jos ollenkaan sellaiset siivouskohteet että sillä voi hoitaa hommat niin että okei,tulen viikon päästä siivoamaan vaikka sopimus onkin että esim. 2× viikossa..mutta haittaako ketään että teen milloin itse haluan koska olen kuitenkin tämän siivousfirman toimitusjohtaja. Ja manipuloidut mammat ja paappat kehuu että voi miten olet ahkera kun kaiken yksin teet ..ja höpsis löpsis! Ovatko nuo kiihko fanit sokeita ja kuuroja..ihmetellä pitää höynäytettyjä ilmeisesti aikuisia ihmisiä.

    44Äänestä

  • Anonyymi00433 kirjoitti:

    On harvassa jos ollenkaan sellaiset siivouskohteet että sillä voi hoitaa hommat niin että okei,tulen viikon päästä siivoamaan vaikka sopimus onkin että esim. 2× viikossa..mutta haittaako ketään että teen milloin itse haluan koska olen kuitenkin tämän siivousfirman toimitusjohtaja. Ja manipuloidut mammat ja paappat kehuu että voi miten olet ahkera kun kaiken yksin teet ..ja höpsis löpsis! Ovatko nuo kiihko fanit sokeita ja kuuroja..ihmetellä pitää höynäytettyjä ilmeisesti aikuisia ihmisiä.

    Jotkut ihmiset elää edelleen jossain 80 luvulla..kaikki on totta mitä puhutaan ja ketään ei huijata.
    Laitat vaan laudan oven taakse ja lähdet kauppaan niin kaikki tietää ettet ole kotona..

    1Äänestä

Onko H.lla jokin nielemisongelma...söi autossa jäätelöä ( lapsille ei ollut jäätelöä) ja tuntui kuin ei olisi saanut nieltyä jäätelöä alas....

Toinen juttu "se ei ole niin justiinsa", vaikka ei siivous onnistu juuri niin kuin on sovittu.
Jos tilaisin kotisiivouksen esim torstaiksi ja H haluaisi siirtää sen seuraavalle viikolle, ei kävisi päinsä...koska asiakas tilaa siivouksen haluamalleen päivälle eikä päinvastoin.

30Äänestä
  • Voi muuten olla joku ongelma koska tosi usein nielee ns tyhjää..vaikka ei olisi mitään suussa.

    5Äänestä

  • Anonyymi00436 kirjoitti:

    Voi muuten olla joku ongelma koska tosi usein nielee ns tyhjää..vaikka ei olisi mitään suussa.

    https://www.ms-asema.fi/ms-taudin-abc

    Tuolta kun lukee ms-taudin oireita, niin aika monta löytyy hm:ltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00440 kirjoitti:

    https://www.ms-asema.fi/ms-taudin-abc

    Tuolta kun lukee ms-taudin oireita, niin aika monta löytyy hm:ltä.

    Heidin kannattaisi kyllä mennä lääkäriin päivittämään oireitaan..eikä syödä vaan jauhelihaa /kaalia hoitaakseen ongelmaa.

    31Äänestä

HM taatusti lukee näitä palstoja päivittäin...
Jatkuvasti joku uhoomassa että HM ei saa mitään kirjoitella..miksi ei saisi ?? Onko HM kiireet niitä että lukee ja vastailee täällä??
Ollaanko kateellisia kun ei tykätä hänen elämäntyylistä....
Katkeria ollaan kun ei olla toimitusjohtajia..eikös juu.

53Äänestä
  • Tuolla ihmisellä ei todellakaan ole mitään, mistä kadehtisin.Ei mitään. Miksi nuo lapset marisee vähän joka asiasta?Ovatko äidin läsnäoloa vaille vai mitä??

    54Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Tuolla ihmisellä ei todellakaan ole mitään, mistä kadehtisin.Ei mitään. Miksi nuo lapset marisee vähän joka asiasta?Ovatko äidin läsnäoloa vaille vai mitä??

    Poika narisee koko aika

    ...3 v johtaja...ei sitten yhtään kasvatettu,annettu toimia kuten haluaa
    .Äiti tekee kaikki mitä johtaja haluaa.
    Entäs sitten kun V 13 v. Siinä sitä sitten on äidillä kestämistä.

    56Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Tuolla ihmisellä ei todellakaan ole mitään, mistä kadehtisin.Ei mitään. Miksi nuo lapset marisee vähän joka asiasta?Ovatko äidin läsnäoloa vaille vai mitä??

    Laittaisi kunnon ruokaa pojalle.
    Sanoi pojan tykkäävän perunasta. Laittaisi perunamuusia oikeista perunoista ja lihakastiketta. Niin pysyisi nälkä loitolla vähän aikaa.

    52Äänestä

  • Anonyymi00442 kirjoitti:

    Laittaisi kunnon ruokaa pojalle.
    Sanoi pojan tykkäävän perunasta. Laittaisi perunamuusia oikeista perunoista ja lihakastiketta. Niin pysyisi nälkä loitolla vähän aikaa.

    Ei Heidin lapset mitään syö ...Vähän jokaista maistaa ja sitten seuraava ruoka ..V tekee tätä jatkuvasti.

    56Äänestä

  • Anonyymi00439 kirjoitti:

    Poika narisee koko aika

    ...3 v johtaja...ei sitten yhtään kasvatettu,annettu toimia kuten haluaa
    .Äiti tekee kaikki mitä johtaja haluaa.
    Entäs sitten kun V 13 v. Siinä sitä sitten on äidillä kestämistä.

    Tyypillistä kun jo iäkkäämpänä iltatähti pyöräytetään.Ei sana unohtuu ķokonaan.Viisaat entisajan lastenlääkärit Arvo Ylppö,Kalle Österlund ja myös nykyäänkin esillä oleva Jari Sinkkonen, ovat tähdentäneet, kuinka vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on aiheuttaa lapselleen pettymyksiä.Ettei maailma pyörikään näiden pikku diktaattoreiden ympärillä.Muun muassa tuo on tärkeää

    35Äänestä

Anonyymi00405 2026-08-26 08:47:23
Hmh kulkee vuokratalonsa mailla kuin isäntä konsanaan.
Heinäpeltoa luuli kesannoksi:) mutta nyt heinät on paalattu valkoisiin muovikääröihin. : D Itsetietoinen, ylpeäkin.
Kuljettelee lapsia pitkin peltoja " tämä on uusi koti", koska lapset eivät ymmärrä, että se ei ole oma vaan vuokrattu.
----------
Tuollaisella koiralaumalla ei ole mitään asiaa toisen pellolle joka päiväiselle pas kalenkille, toivottavasti joku huomauttaa ja välittää viestin viljelijälle jos koirat eivät pysy talon pihassa vaan ovat pellolla. Yksi vielä syö raakalihaa allergiansa takia.

Tekoäly: "Kyllä, koiran uloste ja sen sisältämät bakteerit vaikuttavat merkittävästi ja haitallisesti heinäsadon laatuun, jos koira ulostaa pellolle usein. Erityisen kriittinen riski syntyy silloin, jos heinä korjataan karjan säilörehuksi. Koira on lihansyöjä, minkä vuoksi sen uloste on erittäin pahanhajuista ja pistävää. Tämä haju tarttuu heinään ja voi saada tuotantoeläimet (kuten lehmät tai hevoset) hylkimään rehua, jolloin sato menee hukkaan.

Säilörehun valmistus perustuu maitohappobakteerien tekemään oikeaoppiseen happamoittamiseen. Koiran ulosteen mukana peltoon ja sitä kautta rehuun päätyvät ulosteperäiset bakteerit (kuten koliformiset bakteerit ja Clostridium-suvun itiöt) sotkevat tämän prosessin. Seurauksena on rehun virhekäyminen ja mätäneminen, mikä tekee heinästä käyttökelvotonta. Koiran ulosteessa muhivat taudinaiheuttajat voivat säilyä maaperässä ja kuivatussa tai säilötyssä heinässä kuukausia. Ne siirtyvät heinän mukana sitä syöviin eläimiin.

Neospora caninum -loinen: Tämä on koiran levittämä alkueläin, joka on yksi yleisimmistä syistä naudan luomiseen (keskenmenoon). Jos lehmä syö koiran ulosteella saastunutta heinää, seuraukset voivat olla karjatilalle taloudellisesti katastrofaaliset.

Bakteerit ja virukset: Uloste levittää muun muassa Salmonella-, E. coli- ja Campylobacter-bakteereita sekä loisia (kuten suolinkaisia ja giardiaa), jotka sairastuttavat heinää syövät eläimet ja voivat tarttua myös ihmisiin. Koiran uloste on liian tuhtia ja typpipitoista lannoitetta yksittäiselle kohdalle. Ulostekohdan ympärille kasvaa usein tummanvihreää, kitkerää ja eläimille kelpaamatonta "koiransilmäruohoa", joka kaatuu herkästi (lakoutuu) ja homehtuu pellolle ennen korjuuta.

Yhteenveto: Jos koira ulostaa useasti tuotantopellolle, sato saastuu biologisesti. Tämän vuoksi koirien pääsy heinäpelloille tulisi aina estää, tai jätökset on kerättävä välittömästi pois."

53Äänestä
  • Vanhakin koirankakka on terveysriski.

    45Äänestä

  • Viljelty pelto ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin.

    51Äänestä

Heidi M ei tollaset säännöt koske koska hän tietää kaikesta kaikki...sinne pellolle ne koirat joka tapauksessa menee pask..koska koiran omistajat ovat niin vit..laiskoja ettei jaksa lenkkeillä.
Koiria pitää kuitenkin olla jopa 3.

54Äänestä
  • H on koirien äiti!
    Mahtavatkohan lapset miettiä, että miten äiti voi olla koirienkin äiti.

    50Äänestä

Odotatte kieli pitkällä seuraavaa videota, että pääsisitte haukkumaan Heidiä. Älkää katsoko. Menkää elämään omaa elämää(jota teillä todennäköisesti ei ole.) Vielä kerran,ei ole pakko katsoa.

1Äänestä
  • Mutku se on viihdett, tv tarjoaa huonompaa tarjontaa.
    Ihmettely on omaa elämääni.
    Katson siis, nopeutettuna Bravella, ei mainoksia.

    53Äänestä

  • Kuulepas, videoiden katselu tuo sitä rahaa tubettajalle, joten köyhäksi jäisivät massit, jos ei kukaan niitä katsoisi!

    54Äänestä

  • Anonyymi00453 kirjoitti:

    Kuulepas, videoiden katselu tuo sitä rahaa tubettajalle, joten köyhäksi jäisivät massit, jos ei kukaan niitä katsoisi!

    Niin ja miksi joku tubettaa..rahan takia..mistä se raha sitten tulee..???
    Katsojilta..kyllä silloin pitää myös kommentteja kestää
    .Koko elämää ei kannata laittaa videoille jos on niin vaikeeta kuten Heidillä
    .

    57Äänestä

  • Huomenta Heidi..Oletko jo ollut 9 h töissä tänään ..??????

    56Äänestä

  • Eikös ne videot ole katsottavaksi tarkoitettu?
    Ja mielipiteitähän on niin paljon, kuin katsojia.

    21Äänestä

Mahtaako sauna- ja kh osastolla olla lattialämmitys. Kun on paljon märkiä collegeasuja kuivumassa, eivät kuivu raikkaiksi ilman lattialämmitystä.

Rintamamiestalossa eivät ilmeisesti hennoneet pitää päällä lattialämmitystä sauna kh osastolla, kun vaatteet haisevat.

Miksi ei vie ulos kuivumaan, jos on poutasää??

Vaatteet voivat myös haista, jos pesee liian matalassa lämpötilassa. Kirjopyykki 60 °. Pyykki pitää ottaa koneesta heti kun ohjelma on loppunut POIS.

52Äänestä

Jos asut Viitasaarella ja tiedät kuka omistaa vihreän talon missä nuo asuu /asui niin omistajan on varmaan hyvä tietää että Heidi tekee kaikkensa videoilla että talo ei ikinä mene kaupaksi.
Eilen videolla kertoi että alakerrassa haisee maakellari ja usealla videolla kertonut mitkä talossa on huonosti eikä siinä voi asua. Melkoista touhua miksi tää tekee tätä julkisesti..??

48Äänestä
  • Tällä toimarilla on kyllä niin outoa touhua,sais hävetä kun arvostelee toise n omaisuutta ja mitä itsellä on muuta kuin mätänevä talo,toivottavasti tälle nykyiselle vuokranantajalla joku kertoo mitä tämä toimari kertoilee kohta kuitenkin haukkuu myös tämä uuden vuokratalon joten voipi olla vaikeeta myydä sitä kun toimari ensin arvostelee sen. Kyllä sielläkin kohta haiseen alkaa kun kuivaa pyykit tuollaisessa kopperossa,ihmetytti myös että kehtaa pestä pyykkiä toisen ihmisen laskuun kun ei ollut tehnyt vielä edes sähkösopparia,toivottavasti vuokranantaja pyytää korvausta sähkönkulutuksesta näistä päivistä kun menee vielä vuokranantajan laskuun.

    53Äänestä

  • Anonyymi00460 kirjoitti:

    Tällä toimarilla on kyllä niin outoa touhua,sais hävetä kun arvostelee toise n omaisuutta ja mitä itsellä on muuta kuin mätänevä talo,toivottavasti tälle nykyiselle vuokranantajalla joku kertoo mitä tämä toimari kertoilee kohta kuitenkin haukkuu myös tämä uuden vuokratalon joten voipi olla vaikeeta myydä sitä kun toimari ensin arvostelee sen. Kyllä sielläkin kohta haiseen alkaa kun kuivaa pyykit tuollaisessa kopperossa,ihmetytti myös että kehtaa pestä pyykkiä toisen ihmisen laskuun kun ei ollut tehnyt vielä edes sähkösopparia,toivottavasti vuokranantaja pyytää korvausta sähkönkulutuksesta näistä päivistä kun menee vielä vuokranantajan laskuun.

    Rouva ei ollut tehnyt mitään soppareita vaikka on jo muuttanut...Hallinnolliset ja operatiiviset työt saa odottaa kun ensin pitää ostella uusia juttuja että päästään uudessa kartanossa elämisen makuun.

    47Äänestä

  • Anonyymi00460 kirjoitti:

    Tällä toimarilla on kyllä niin outoa touhua,sais hävetä kun arvostelee toise n omaisuutta ja mitä itsellä on muuta kuin mätänevä talo,toivottavasti tälle nykyiselle vuokranantajalla joku kertoo mitä tämä toimari kertoilee kohta kuitenkin haukkuu myös tämä uuden vuokratalon joten voipi olla vaikeeta myydä sitä kun toimari ensin arvostelee sen. Kyllä sielläkin kohta haiseen alkaa kun kuivaa pyykit tuollaisessa kopperossa,ihmetytti myös että kehtaa pestä pyykkiä toisen ihmisen laskuun kun ei ollut tehnyt vielä edes sähkösopparia,toivottavasti vuokranantaja pyytää korvausta sähkönkulutuksesta näistä päivistä kun menee vielä vuokranantajan laskuun.

    Johan kolme koiraa haisee ja aiheuttaa tunkkaisen hajun sisälle.

    3Äänestä

"Pienen lapsen digitaalinen jalanjälki voi olla suuri jo ennen, kuin hän kykenee päättämään itse asioistaan saatikka ymmärtää, mikä internet on. Vanhemman vastuulla on huolehtia, millaista kuvaa tulee rakentaneeksi lapsesta. Lapsella tulee olla oikeus vaikuttaa siihen, millaista kuvaa hänestä internetiin muodostuu. Yksityisyyden suojaan liittyy keskeisesti mahdollisuus vaikuttaa itseä koskeviin asioihin."
https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/hyvinvointia-digiajassa/vauvana-ja-taaperona-digiajassa/lapsen-kuvaaminen-sosiaalisessa-mediassa/

44Äänestä
  • Perheen tytöllä ei ole mitään tsäänssejä saada tulevaisuudessa työpaikkaa, koska nyt jo tiedetään että koulun liikuntapäivä on liikaa ja sen jälkeen saa kotona hermoromahduksen.

    49Äänestä

  • Anonyymi00465 kirjoitti:

    Perheen tytöllä ei ole mitään tsäänssejä saada tulevaisuudessa työpaikkaa, koska nyt jo tiedetään että koulun liikuntapäivä on liikaa ja sen jälkeen saa kotona hermoromahduksen.

    Juu ...ja tyttö on nyt 7 v.
    Äiti on tehokkaasti ilmoittanut videoilla kaikki asiat.

    49Äänestä

On pikkusen synkkä sisustus..
Harmaat sohvat ja verhot..no makunsa kullakin

1Äänestä
  • Haloo! Eikö ole jokaisen oma asia miten sisustaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    Haloo! Eikö ole jokaisen oma asia miten sisustaa.

    Kateellisia ollaan edelleen..eikös kaikilla saa olla mielipide..???

    41Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    Haloo! Eikö ole jokaisen oma asia miten sisustaa.

    Nimenomaan siinä maininta,makunsa kullakin, eikö se tarkoita juuri sitä et saa sisustaa miten tahtoo.Omaan mieleen tuollainen harmaus on ankeaa ja rumaa,pitää olla jotain väripilkkuja ,tyynyt ym tasapainottamassa.Mutta HM tietää mikä on tyylikästä ja kaunista.Ni

    4Äänestä

Kivat lamput on nyt ostettu .halpaa on ,rahasta ei oo pulaa..

39Äänestä

Palovaroittimet, ne kuuluvat vuokranantajalle lain mukaan, niiden hankinta ja huolto. Miksi nekin piti ostaa?

41Äänestä
  • Samoin ihmettelen, että itekö he asentavat pyykki- ja astianpesukoneetkin? Jos jotain sattuu, ei mikään vakuutus korvaa. Eikös se pyykinpesukoneviritys ollut jo outo, jatkojohto jne?

    45Äänestä

  • Anonyymi00469 kirjoitti:

    Samoin ihmettelen, että itekö he asentavat pyykki- ja astianpesukoneetkin? Jos jotain sattuu, ei mikään vakuutus korvaa. Eikös se pyykinpesukoneviritys ollut jo outo, jatkojohto jne?

    HeidiM osaa ja hallitsee KAIKKI. HÄN on lähihoitaja🤣🤣🤣🤣

    42Äänestä

  • Anonyymi00470 kirjoitti:

    HeidiM osaa ja hallitsee KAIKKI. HÄN on lähihoitaja🤣🤣🤣🤣

    Ok, nyt vasta ymmärsinkin tämän koulutuksen, että ensihoitoon suuntautunut lähäri hoitaa lähellä ja läheltä. Kaiken.

    10Äänestä

  • Anonyymi00471 kirjoitti:

    Ok, nyt vasta ymmärsinkin tämän koulutuksen, että ensihoitoon suuntautunut lähäri hoitaa lähellä ja läheltä. Kaiken.

    😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    27Äänestä

  • Anonyymi00469 kirjoitti:

    Samoin ihmettelen, että itekö he asentavat pyykki- ja astianpesukoneetkin? Jos jotain sattuu, ei mikään vakuutus korvaa. Eikös se pyykinpesukoneviritys ollut jo outo, jatkojohto jne?

    Herää kysymys, miten edelliset, pitkäaikaiset vuokralaiset pesivät pyykkinsä? Pesukatin automaattipesulassako?

    40Äänestä

Toimitusjohtajalla pitää olla hieno kartano missä asustelee..Hankitaan nyt ensin 1000e lamput että näkee tehdä huolella hallinnolliset työt kylpyhuoneessa. Ai juku unohtu ostaa sinne toimistoon lamppu..äkkiä sen nyt tilaa samalla kun tekee hallinto hommia.

43Äänestä
  • Ja operatiivisia hommia?

    42Äänestä

Se huono puoli on noissa vanhoissa 1970-80 luvun taloissa, että keittiössä työskentelevä on selin kaikkiin ja myös kameraan.

3Äänestä
  • Naamaa onkin jo nähty ihan tarpeeksi.

    44Äänestä

  • Anonyymi00481 kirjoitti:

    Naamaa onkin jo nähty ihan tarpeeksi.

    Ehkä, mutta kysymys onkin myyvyydestä. Miten video kiinnostelee katsojia.

    Äänestä

Oli taas rouvalla paljon suunnitelmia tulevaisuudelle. Siivoustyöt ei oikein enää iske koska MS mut nyt jotain kevyempää hommaa -niin paljon kokemusta kaikenlaisista hommista...
Kauhea kiire oli perustaa siivousfirma ja nyt jo miettii uutta työtä kun tajusi että MS taudin kanssa ei oikein siivoustyötä onnistu.

43Äänestä
  • Taitaa siivousfirman alas ajo alkaa ..ei elä muutamalla siivousmestalla. Eikä uusia saa tuolla työskentely tavalla että mennään ja tullaan Hm tahtiin. Hm päättää kaiken. Ei ole sopimuksia klo.ajoista eikä päivämääristä. Hm tekee työt kun kerkiää kaikelta muulta tekemiseltä joka on nykyään muuttoa paikasta A paikkaan B paikkaan C . Kodin laittamista,pyykkejä,pyykkejä. Sohvalla loikoilua ja esittelyä miten upee uusi vuokrakoti onkaan. Seuraaja kiitteli puolison taitoa koota huonekaluja kävi Mm itsetunnon päälle. Minä minä minä olen näyttänyt mikä laitetaan mihinkin..minä minä minä sanoin niin ja näin.puoliso vain tottelee mitä minä minä minä pyydän.

    46Äänestä

  • Siivoustyö on oikeasti raskasta kun sitä tekee työkseen. Varmaan on ajatellut perustaessaan firmaa, että on kevyttä ja helppoa hommaa.

    20Äänestä

  • Anonyymi00482 kirjoitti:

    Taitaa siivousfirman alas ajo alkaa ..ei elä muutamalla siivousmestalla. Eikä uusia saa tuolla työskentely tavalla että mennään ja tullaan Hm tahtiin. Hm päättää kaiken. Ei ole sopimuksia klo.ajoista eikä päivämääristä. Hm tekee työt kun kerkiää kaikelta muulta tekemiseltä joka on nykyään muuttoa paikasta A paikkaan B paikkaan C . Kodin laittamista,pyykkejä,pyykkejä. Sohvalla loikoilua ja esittelyä miten upee uusi vuokrakoti onkaan. Seuraaja kiitteli puolison taitoa koota huonekaluja kävi Mm itsetunnon päälle. Minä minä minä olen näyttänyt mikä laitetaan mihinkin..minä minä minä sanoin niin ja näin.puoliso vain tottelee mitä minä minä minä pyydän.

    Loppuiskihan starttraha?

    42Äänestä

  • Anonyymi00485 kirjoitti:

    Loppuiskihan starttraha?

    Eikä verottaja hyväksynyt kaikkia vähennyksiä?

    23Äänestä

  • Miettiipä kotiasuntojen siivoamista. Viet raskaita matot pihalle ja hakkaat ne, imuroit, pyyhit pölyt, peset lattiat, pinnat , saunan, kylpyhuoneen wc.n jne. Raskasta on!

    Jos oliskin siivoamassa jotain konttoria , sahan vessoja, koulua, tk.ta tms kyllä,siinä kerkiää paneutua äänikirjojen kuunteluun : D

    43Äänestä

  • Anonyymi00484 kirjoitti:

    Siivoustyö on oikeasti raskasta kun sitä tekee työkseen. Varmaan on ajatellut perustaessaan firmaa, että on kevyttä ja helppoa hommaa.

    Välillä kuulostaa siltä, että onkin kevyttä.
    Lähden töihin, sanoo. Tulee töistä pirteänä: työt tehty.
    Hmm muumilaukussa eväänä suklaapatukoita tms

    36Äänestä

  • Anonyymi00489 kirjoitti:

    Välillä kuulostaa siltä, että onkin kevyttä.
    Lähden töihin, sanoo. Tulee töistä pirteänä: työt tehty.
    Hmm muumilaukussa eväänä suklaapatukoita tms

    Tänään videolla puhui että harjaa katuharjalla lattioita ja moppaa märällä..raskasta on mutta eväät oli "terveellisiä.."
    Muista HM laittaa pyykit koneeseen ja ottaa pois muista myös näyttä /sanoa joka ikisellä videolla että HEi ne pyykit..

    31Äänestä

  • Jätti työnsä lähihoitaja/ambulanssi kuljettajana kun se oli niin raskasta. Kuulutti oikein videolla, kuin jotain urotekoa!
    Työ oli tietysti liian raskasta ja vaativaa.

    Mutta kyllä siivoustyökin on vaativaa, ei sitä tehdä äänikirjoja kuunnellen.
    Asiakkaat vaativat rahoilleen vastinetta!

    2Äänestä

Suht paljon noilla on tota pyykki hommaa vaikka kaikilla on joka päivä samat vaatteet ..lapset ei leiki juuri ulkona ,mies viikot poissa eli mistä sitä pyykkiä tulee..??

45Äänestä
  • Jos ei ole pessyt viikkokausiin pyykkiä, kun siellä oli niin huono. Vaikka oli lattialämmitys, joten pyykit kuivuvat, jos vain muistaa ottaa koneesta pois jotteivät sinne happane.

    Hän ei käytä pyykinhuuhteluainetta ja pesee pulverilla. Pakkomiellekö?

    48Äänestä

Mies muutti yksin lähes kaikki tavarat, rouva tuskin pakkasi mitään, ei ehkä pessyt niitä ikkunoita.
Puhui toki koko ajan mitä tekee!
Istui sohvalla, nojaili käteensä ja sanoi että kun tämä tekijä ei tee, mitään ei tapahdu. Mies on ollut ahkerana, kehtaakin kehua itseään.

50Äänestä

Alunperin tuntui huonolle ratkaisulle siivousfirma, koska ms -tauti saattaa tehdä nopeankin loikan huonompaan. Niin Kuinkas sitten, kun ei niitä sairauslomia oikein yrittäjän lompakko pitkään kestä.
Minä laitoin pyykit,jos mies ei ota kuivumaan,Minä otan sitten iltayöstä kun tulen .Onko vähän marttyyrin vikaa.

43Äänestä
  • Oma kehu haisee Heidillä pahasti joka asiassa ..kukaan ei voi missään asiassa tätä johtajaa korvata..ei edes pyykkihommassa kun mies luultavasti ei osaa sitäkään.
    Mies joka on koko viikon paiskinut hommia kasannut huonekaluja, tehnyt muuton lähes yksinään ...mies ei mitään tee ja kaikki menee väärin.

    49Äänestä

  • Anonyymi00494 kirjoitti:

    Oma kehu haisee Heidillä pahasti joka asiassa ..kukaan ei voi missään asiassa tätä johtajaa korvata..ei edes pyykkihommassa kun mies luultavasti ei osaa sitäkään.
    Mies joka on koko viikon paiskinut hommia kasannut huonekaluja, tehnyt muuton lähes yksinään ...mies ei mitään tee ja kaikki menee väärin.

    Sekin kiitos miehelle mikä,tuli eräältä seuraajalta oli Hm mielestä vaimea kiitos..Sitten alkoi minä.minä.minä teen sitä..minä,minä,minä kerron puolisolle mitä.pitää tehdä..minä,minä,minä siivoan päivät pitkät että tulee rahaa. Puoliso kun ei osaa mitään ei tee mitään Ellei minä minä minä anna koko ajan suullisia tehtäviä. Silti mies ei saa kiitosta muilta kuin yhdeltä,kahdelta Hm videoiden katsojilta. Tuokin pieni kiitos kolhaisi toimitusjohtajan itsetuntoa.

    47Äänestä

  • Anonyymi00495 kirjoitti:

    Puoliso kestää kaiken mukisematta. Tekee valtavan määrän työtä perheen eteen. HM ei osaa arvostaa puolisoaan. Puoliso on vain välttämätön paha. Hm pitäisi ymmärtää että puoliso tekee ja jaksaa tehdä paljon ja enemmänkin rakkaudesta lapsiinsa ja vaimoonsa. Mietipä tätä sinä kylmänkalsea Hm.

    45Äänestä

Viimeksi tullut video käsitteli pyykinpesua sekä tarkkaa selvitystä imurin toiminnasta autossa.
Olisiko hinkua esittelijäksi?

1Äänestä
  • Ei taida tietää, mitä oikein haluaa,niin monta muutosta ja liikettä on tapahtunut muutamassa vuodessa. Nyt näytetään miten ulkoiluttaa pihalla koiria.Ei ole silti lenkitystä, jota varsinkin isot koirat tarvitsee useamman kerran päivässä. Miksi ei ole leikattu se narttu,kohta on joku kohtutulehdus koiralla. Vahinkopennut teki kun ei huolehdittu,onneksi pallit nyt pois urokselta.Nuoki koirat hm pakkomielteitä,kohta lattiat hienossa kunnossa niiden kynsistä, varmaan......

    46Äänestä

  • Anonyymi00499 kirjoitti:

    Ei taida tietää, mitä oikein haluaa,niin monta muutosta ja liikettä on tapahtunut muutamassa vuodessa. Nyt näytetään miten ulkoiluttaa pihalla koiria.Ei ole silti lenkitystä, jota varsinkin isot koirat tarvitsee useamman kerran päivässä. Miksi ei ole leikattu se narttu,kohta on joku kohtutulehdus koiralla. Vahinkopennut teki kun ei huolehdittu,onneksi pallit nyt pois urokselta.Nuoki koirat hm pakkomielteitä,kohta lattiat hienossa kunnossa niiden kynsistä, varmaan......

    Nyt se haluais olla hortonomi..tai puutarhuri.
    Ensi viikko sitten menee ihan lasten kanssa kun töitäkään ei oo...miten tollanen työnteko onnistuu siivousalalla et yks viikko jää aina välistä.??!!

    38Äänestä

Eikö työhön voi mennä, kun lapset ovat koulussa ja päiväkodissa. Niinhän muutkin työntekijät tekee.

47Äänestä
  • No eihän tää muija ehdi lasten hoito/koulu päivän aikana tekee kuin 2h töitä kun pitää hakea eväitä, syödä eväitä,laittaa pyykit ja muuten vaan istuskella sohvalla.

    46Äänestä

  • Anonyymi00503 kirjoitti:

    No eihän tää muija ehdi lasten hoito/koulu päivän aikana tekee kuin 2h töitä kun pitää hakea eväitä, syödä eväitä,laittaa pyykit ja muuten vaan istuskella sohvalla.

    Kun on noin lyhyitä työpäiviä, eväitä tuskin tarvitsee, vesipullo riittää. Kotona kun syö ennen töihin lähtöä, niin jaksaa. Tietysti herkut löytyy vain kaupasta.

    42Äänestä

Huura mehtäman apuun!!

2Äänestä

Telvisio, ponkkari, apsi ja toksu. On h.llä sanoja :D

9Äänestä

Käy ihan tuulella koko muija..lisää vaan ostoksia ja ostosten suunnittelua.
Rahaa on ..

41Äänestä

Kuinkahan kauan airfryerin käyttäminen kiinnostaa. Hyvät puolet on, että ei kuumenna asuntoa, kun pakasteita paistelee.

7Äänestä

L nyt kipeä..vapaa päivä rouvalla ,poika just 2 viikkoa kipeä...
Ei kiirettä töihin johtajalla...mutta rahaa riittää ostoksiin .

40Äänestä

Miksi tekee sitä iänikuista makkarasoppaa, kun lapset eivät sitä halua syödä varsinkin L. Näytti tahallaan kuinka voiteli leivät tytölle ja kuvasi kuinka tyttö laittoi meetvurstisiivuja leiville , miksi sitä piti kuvata👎 no siksi että tyttö ei huolinut makkarasoppaa!

30Äänestä

Juuri löysin hänen tubekanavan ja sillointällöin katson videoita ja jatkossakin katson. Elkää viitsikö puhua tähän tyyliin ihmisestä, jolla on lapsiakin. Lapset ovat täysin syyttömiä.

1Äänestä
  • SIIS HEIDI jakaa itse elämänsä tubeen ja sinä jankutat että Heidistä ei saa lasten takia keskustella..
    Heidi myös kertoo lastensa asiat aika tarkkaan videoilla mitä laittaa julkiseen jakeluun.

    44Äänestä

Näettekö kylillä joskus vai suhaako autolla ohi nopiaan

Äänestä

Ei taida Heidillä nyt kovin hyvin pyyhkiä.
Oli melkoinen stressi video eilen.
Syyskuun tunnitkin pitää jo puolessa välissä kuukautta ilmoittaa palkanlaskijalle.

37Äänestä
  • Aika kumma koska töitä ei ole edes tehty viellä koko syyskuulta!

    34Äänestä

Töihin menossa, mukana eväät. Töistä tulossa kello on kymmenen.
Alan päättelemään tätä videoa, The End.

31Äänestä

Onko Heidin mies jo lähtenyt lopullisesti Lappiin töihin...? Eräs "kalaton" nimimerkillä Heidin videoita kommentoiva mies siellä toivoo jo yhteisiä linturetkiä ..

36Äänestä

Ei kyllä näkynyt videolla, mutta tj sanoi miehen olevan käymässä Kuopiossa lasten kanssa.

2Äänestä

Iki ihana rouva , puurtaa arkeaan ahkerasti .

1Äänestä
  • Niin varmaan...mistä sitä energiaa nyt yhtäkkiä on tullut??!!

    17Äänestä

Kertoi " salaisista yrittäjän asioista", joita ei sitten kertonutkaan.
Olisi ollut sanomatta mitään kun ei voi/ halua sanoa mitään. Ärsyttävää!

32Äänestä
  • On..melkoiset joudut lähtee liikkeelle kun annetaan ymmärtää mut ei ymmärrä antaa..selittää vaan jotain outoja juttuja ..jos on alkanut puhumaan koko elämänsä videoilla niin kaikki vaan jakeluun eikä tollasia salailuja.
    Rahasta kuitenkin on kysymys koska videoita pitäisi taas alkaa tekemään joka päivä.

    31Äänestä

  • Olisiko kyse jostain maksuista, joista hän ei ollut tiennyt mitään. Vuosien päästä vasta voi kertoa. Halkeamme uteliaisuudesta😆

    29Äänestä

Tj H onkin vuokrannut talon lisäksi myös pellot itselleen. Kertoi videolla, että pellot valkoisine palloineen ja vanha rakennus kuuluvat tähän taloon. :o ei huono.

27Äänestä
  • Oikeesti nyt muija johtaja alkaa tekee rahaa sillä nuo valkoiset pallot on aika arvokkaita..-hevosen ruokaa.
    Kait ne vuokralainen saa myydä ....

    29Äänestä

Nyt tj kuvasi firmastaan yksinkertaista asiaa monimutkaisesti.

Miehen piti olla puoli vuotta työssä siellä jossain lapin perukoilla.

Suomeksi sanottuna firman rahkeet ( rahat)ei riittäneet, mutta kun rouvalla on niin kiire kuuluttaa kaikille kuinka erinomaisia sopimuksia hän tekee, ettei ole ottanut kaikkia asioita huomioon.

31Äänestä

Tosi outo johtaja on..
Hetki sitten kertoi että mies on puoli vuotta Lapissa ja nyt yhtäkkiä ABCDE keinot käyttöön ja tuli siihen tulokseen että tollaseen hommaan mies ei enää mene..
Rahaa ei siis ole tullut Lapista ja nyt firman tilillä ei ole katetta maksaa miehen palkkaa....kun ei se alihankkijan alihankkija alihankkija maksanut palkkaa ja paska..valuu alaspäin .

30Äänestä
  • Tälläsiä riskejä EI perheellisenä oteta että elokuulla tehdystä työstä saa vasta joulukuulla palkan, herrajjjumala edesvastuutonta touhua. Millä maksetaan tonnin asumiskulut kuukaudessa + uusien autojen menot, ollaanko taivasalla joulukuussa? Yhden ihmisen palkka ei riitä.
    Miksi ei vain pysynyt palkkatöissä. Ihmettelen ihmisiä jotka jahtaa unelmiaan vaikka niiden aika oli ja meni nuoruudessa.

    29Äänestä

  • Anonyymi00529 kirjoitti:

    Tälläsiä riskejä EI perheellisenä oteta että elokuulla tehdystä työstä saa vasta joulukuulla palkan, herrajjjumala edesvastuutonta touhua. Millä maksetaan tonnin asumiskulut kuukaudessa + uusien autojen menot, ollaanko taivasalla joulukuussa? Yhden ihmisen palkka ei riitä.
    Miksi ei vain pysynyt palkkatöissä. Ihmettelen ihmisiä jotka jahtaa unelmiaan vaikka niiden aika oli ja meni nuoruudessa.

    Kireä tunnelma kotona heijastuu lapsiin kyllä. Muistetaan hyvin 90-luvun laman traumat kun ruokaa ei ollut yrittäjien lapsilla.

    30Äänestä

Arvauksia milloin Hämäläisen perhe muuttaa???? Kuinka siitä taas tehdään hieno video julkisuuteen että ei me oikeastaan tarvittu noin isoa taloa eikä lapsille omia huoneita..me voidaan kaikki nukkua samassa huoneessa tai sitten talossa oli hajuONgelmia ei voida asua.
Kutsuuko kaupungin vuokra asunto ...

31Äänestä

Sopimukset on sopimuksia. Jollei sopimusta pidä voipi tulla sopimussakko, sitä pienellä kirjoitettua tekstiä.

29Äänestä
  • Sehän vuokras miehensä sinne toisen firman kirjoille, ei tekemään mitään urakkaa itse yrityksenä?

    9Äänestä

  • Anonyymi00535 kirjoitti:

    Sehän vuokras miehensä sinne toisen firman kirjoille, ei tekemään mitään urakkaa itse yrityksenä?

    Miksi sitten puhui, kuinka hänen firmansa ei lähde tämmöiseen vaan lopettaa. Ukko pois Lapista ja sitä rataa.

    28Äänestä

Se miten kukin lapsiaan kasvattaa on jokaisen oma asia, mutta ei voi kuin ihmetellä! Miten 3v mukulalle syötetään kolme tai neljä aamupalaa ja päivällistä päivittäin. Eikö tuo lapsi saa ruokaa tarpeeksi hoidossa? Tuon ikäinen lapsi ole kykenevä päättämään omista eikä myös talouden asioista. Ei hänen ikäiseltään kysytä:" Saako äiti nyt ottaa leipää itselleen". yms. Lapsen tarve olla kokoajan huomioin kohteena ei kaipaa lisää ruokkimista. Ilmeisesti hoidossa ei ole koko ajan "kunkkuna" ja siksi kotona jatkuva huomion tarve. Kyllä 3v ymmärtää kieltoja ja jämäkkää otetta. Pettymykset ja kiukut kuuluu elämään ei hyssyttely ja periksi antaminen. Vanhempi lapsi on lähes lapsipuolen asemassa, hyvin surullista.

30Äänestä
  • Luulisi osaavan lasten kasvattamisen. Pienin poika on 6. lapsensa. Koulutuskin löytyy.

    20Äänestä

Näin se menee Heidin taloudessa.. 3 v pikku jätkä on kuningas ja äiti tekee kaikki mitä kuningas haluaa.
Eilen poika söi varmaan 3 kertaa päivällistä ...kyllä tolle pojalle tulee joku syömishäiriö jos ei oo jo.

27Äänestä
  • Eilisessä videossa oli monenlaisia ruokia. Makaronilaatikkoa, jotain lihapalojen paistosta airfryerissä ja vielä nakkiperunamuusia...ei saa selvää niistä syömisistä, kun ei näytä niitä, puhuu vain...

    26Äänestä

Miten tään kotisivuilla on joku huijari vedonlyöntifirman sivusto :D Antaa hyvän kuvan.

27Äänestä
  • Mitä hitto???!!

    27Äänestä

Ammattisiivooja Heidi antaa siivousalasta sellaista kuvaa että kuka tahansa osaa ja voi alkaa yrittäjäksi.
Esitteli videolla esim: Sinisillä liinoilla siivotaan vessat...ei ei ei ne on aina punaiset. Eli hän siivoaa sinisillä liinoilla kaikki paikat ..tänään vessat ja huomenna toimiston pöydät.

34Äänestä

Riskitaso firma.

27Äänestä
  • En kyllä palkkaisi Hm siivoamaan. Puuttuu koulutus, puuttuu ammattitaito ja paljon muuta negatiivista löytyy..velkaa on. Sähköauton hakee vklopuksi koeajoon. Johan rouvalla oli vihreässä mökissä asuessaan sähköauto koeajossa. Nyt miettii saako rahoitusta?rahaa saa kuulema autoon mutta ei asuntolainaan. Toki asuntolainaa saa mutta jos on ennestään paljon velkaa niin eihän pankit ala riskirahoittamaan. Mikä kumma oire on tuo että koko ajan pitää saada uutta ja hienoa. Ensin iso talo vuokraklle,uudet huonekalut ymt.ymts. Nyt pitää saada näyttävä ja ISO sähköauto..kova näyttämisen halu on vaikka pikku firma ei kummosia rikkauksia tuota.

    28Äänestä

  • Anonyymi00544 kirjoitti:

    En kyllä palkkaisi Hm siivoamaan. Puuttuu koulutus, puuttuu ammattitaito ja paljon muuta negatiivista löytyy..velkaa on. Sähköauton hakee vklopuksi koeajoon. Johan rouvalla oli vihreässä mökissä asuessaan sähköauto koeajossa. Nyt miettii saako rahoitusta?rahaa saa kuulema autoon mutta ei asuntolainaan. Toki asuntolainaa saa mutta jos on ennestään paljon velkaa niin eihän pankit ala riskirahoittamaan. Mikä kumma oire on tuo että koko ajan pitää saada uutta ja hienoa. Ensin iso talo vuokraklle,uudet huonekalut ymt.ymts. Nyt pitää saada näyttävä ja ISO sähköauto..kova näyttämisen halu on vaikka pikku firma ei kummosia rikkauksia tuota.

    Millä rahalla tämä perhe elää??

    24Äänestä

  • Anonyymi00545 kirjoitti:

    Millä rahalla tämä perhe elää??

    Joskus valitti, että hänellä on "tuulen huuhtoma perse"
    Ja nyt hokee, miten paska valuu alaspäin 💩
    TODELLA SIVISTYMÄTÖN ÄMMÄ!!!

    26Äänestä

Johtaja haluaa sähköauton nyt just eikä huomenna.

24Äänestä

Myisikö jommankumman kumman nykyisistä autoista vai olisiko pihalla sitten kolme autoa.
Sanoi, että sähköautossa on vähemmän menoja kuin nykyisissä.
Kaipa se on sitä näyttämisen halua, jopa lapsilleen: "Kyllä äiti pärjää. Millä autolla haluatte lähteä kauppaan." Turhautumista elämäänsä. Eikö enää unelmien tavoittelu kiinnosta.

21Äänestä
  • Vuokralla asuu toisten kotona, kun ei pysty omaa asuntoa hommaamaan 🤑

    27Äänestä

  • Anonyymi00553 kirjoitti:

    Vuokralla asuu toisten kotona, kun ei pysty omaa asuntoa hommaamaan 🤑

    Miten siinä rahaa säästyy kun joka taloon ostetaan uudet huonekalut ja vanhat kaatopaikalle..Nyt vaihdetaan auto ja sit puhelin jonka jälkeen asunto.
    Ja taas alusta.

    20Äänestä

Mankuu nämä sähköautot aina ilmaiseksi koeajoon videoiden tekemistä vastaan, saadakseen lisää tilaajia. Niinhän sen edellisenkin sähköauton kanssa oli, riitti videolla lyhyt ajelupätkä ja lause "Kiitti autoliike koskinen sponssaamisesta". Tuskin on mitään siis oikeasti ostamassa, kunhan esittää nyt varakasta ettei sossu sekaannu lasten elämään niiden epäonnistuneiden raksaurakoiden takia.

22Äänestä
  • Vois sossu vähän käydä tarkistamassa tota tilannetta ja eläinlääkäri.
    ...on se nyt videoilta nähty että jotain on pielessä. 3 v nukkuu vaipoissa ,syö 50 ateriaa päivässä....

    28Äänestä

  • Sossun apua tuo perhe olisi tarvinnut jo ajat sitten. Tytär on erityislapsi mutta huomioiko äiti tätä? Ei. Poika on kaikessa. Poika on 3v ja komentaa koko porukkaa. Hm pyörii tuuliviirinä. Järjestelee miehelleen työkomennnuksia jotka yhtä paskan valumista. Mikä on seuraava kohde kun pohjoinen on koettu? Onko etelä suomi?vaiko saako puolisokin siivous geissejä?hänhän tykkää siivota.

    30Äänestä

  • Anonyymi00549 kirjoitti:

    Sossun apua tuo perhe olisi tarvinnut jo ajat sitten. Tytär on erityislapsi mutta huomioiko äiti tätä? Ei. Poika on kaikessa. Poika on 3v ja komentaa koko porukkaa. Hm pyörii tuuliviirinä. Järjestelee miehelleen työkomennnuksia jotka yhtä paskan valumista. Mikä on seuraava kohde kun pohjoinen on koettu? Onko etelä suomi?vaiko saako puolisokin siivous geissejä?hänhän tykkää siivota.

    Äiti joutuu syömään pimeässä keittiössä ettei vaan poika 3 v herää toisessa huoneessa ...on siinä kyllä mennyt liian vit..tuo kasvatus.
    Eikös pojalle just hommattu uudet huonekalut ja jopa oma huone missä nukkuu..poika itse sai jopa huoneensa valita...Poika saa valita kaikki tuossa perheessä miettikää kun poika on 13v.Nukkuuko edelleen vaipoissa äidin viedessä?? Hankalaa tulee olemaan esim: koulu elämä kun tottunut tollaseen minä minä minä elämään.

    29Äänestä

  • Anonyymi00549 kirjoitti:

    Sossun apua tuo perhe olisi tarvinnut jo ajat sitten. Tytär on erityislapsi mutta huomioiko äiti tätä? Ei. Poika on kaikessa. Poika on 3v ja komentaa koko porukkaa. Hm pyörii tuuliviirinä. Järjestelee miehelleen työkomennnuksia jotka yhtä paskan valumista. Mikä on seuraava kohde kun pohjoinen on koettu? Onko etelä suomi?vaiko saako puolisokin siivous geissejä?hänhän tykkää siivota.

    Taitaa tyttö olla liiankin nokkela, äiti ei tykkää siitä ja näyttää sen kaikille jotka katsovat videoitaan.

    29Äänestä

  • Anonyymi00551 kirjoitti:

    Taitaa tyttö olla liiankin nokkela, äiti ei tykkää siitä ja näyttää sen kaikille jotka katsovat videoitaan.

    Hm voi myös olla mustasukkainen kun pieni tytär on nätti ja omistaa ihanat hiukset..niitä äiti kateellisena esitteli videolla. Isä huomio ja rakastaa tytärtään mutta ei vaimoaan. Avioliitto on pelkkä kaveri sopimus.

    20Äänestä

Pikkumies on tuossa tuvassa kyllä kingi.En oo kertaakaan kuullut äidin napakasti kieltävän jotain, tai että nyt tehdään näin,ei niin kuin poika käskee.Vielä enemmän huolettaa koirat, vaikka nyt yrittää esittää kuinka ne ulkoilevat.Selvästi lukee keskusteluja.

28Äänestä

Eikös hän yhtenä päivänä kieltänyt pojalta jonkun makean vanukkaan ennen ruokailua.

Äänestä
  • Jonka poika sai syödä kun oikea ruoka ei maistunutkaan vaikka komensi äidiltä ruokaa.

    25Äänestä

H ihmetteli, että kun autolainan saa helpommin kuin asuntolainan.
Hänhän on auton haltija siihen asti, kun auto on kokonaan maksettu. Ei siis omistaja!

26Äänestä
  • No auton voi siirtää myydä vaikka Intiaan muttei asuntoa voi siirtää. Eikö hm sitä tajunnut.

    24Äänestä

  • Esittää kyllä videoilla että omistaa koko kylän ..talot ja autot.
    Muija käy niin ylikierroksilla..juuri ikinä oo Iloinen paitsi nyt kun sai uuden auton alleen ..Eiks se just hetki sitten pakettiautosta saanut onnen...ei mikään ollut parempi kuin pakettiauto.

    22Äänestä

Tämä tekee minut surulliseksi, ikävää kuultavaa ja katseltavaa. Ei osaa rauhoittaa itseään, ei ymmärrä mitä on itselleen tekemässä. Puheesta kuultaa täysi tietämättömyys. Yrittää varmasti joka päivä parhaansa, mutta onko onnellinen?

25Äänestä
  • Itse mietin joskus,että entäs jos ms-tauti tekee voinnin vaikeaksi.Välillä tuntuu että torjuu koko sairauden. Koska ei ms-tauti ole leikin asia Itsestään, levosta ym pitäisi pitää erityisen hyvää huolta.

    1Äänestä

Piilomainontaa tekee, ei ilmoita videoissa että maksettu mainos.
Mainostaa autoliike Koskista ...kyseisen firman huivikin on ollut kaulassa 2 päivää ja ahkerasti sitä on nostettu suuhun asti.
Nyt kertoi että sähköautoa pitää vielä miettiä jos vaikka bensan hinta laskee.
??!!

17Äänestä

H halusi ja luuli, että olisi aitoa nahkaa penkkien päälysteenä..olikin vain keinonahkaa :(
Mutta kertoi kuitenkin ostavansa ( jos rahoitus järjestyy) uuden, sananmlaisen mitä koeajoi. Koska h a l u a a!

20Äänestä

Niin, heillähän kuulostaa olevan eri rahat. Kun mies möi talonsa, niihin rahoihin ei h pääse käsiksi.. liittyisikö tuo h.n kulutus- ja ostointo siihen.

19Äänestä
  • Sen hometalon HM on kertonut ostaneensa yksin kun ei halua olla toisesta riippuvainen mutta varmaan mies kelpasi maksumieheksi talon kuluihin ja jäi vähän HM armoille.Ilmeisesti mies ei tuosta syystä ollutkaan mitenkään innostunut korjailemaan ja touhuamaan siinä paikassa?Velkaa Kuulosti HM paikasta edelleen olevan eikähän maksut pysähdy vaikka onkin asuinkelvoton paikka.

    22Äänestä

Sähköauto on jo tulossa Ruotsista laivalla.
Kyllä johtajan kelpaa..laittaako nyt joku tuon johtajan tunteva tietoa että millä tuo perhe elää??!!??!! Onko kaikki sitä mitä esitetään?

22Äänestä

Johtaja hirnahteli sähköauton ratissa hysteerisesti. Oliko hyvä mieli, kun sai tahtonsa läpi. Mies näytti tyytyväiseltä navetalla.

21Äänestä

Onko niillä nyt 3 autoa reteesti pihassa ison tiilitalon pihassa tottakai pitää olla autoja joka päivälle oma.

18Äänestä

Puhuu jatkuvasti lisäarvosta jota meikkaaminen ei tuo?
Sähköautoko sitä lisäarvoa tuo siivouskeikoille?

Meikkaamiseen menee rahaa. Kauan saa olla meikkaamatta, että kymmenien tuhansien auto on maksettu.

26Äänestä
  • Päivän paras vitsi, hah,hah,haaaa 🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂

    19Äänestä

Mitenhän täyssähköauton kotilataus onnistuu vanhassa omakotitalossa turvallisesti?

20Äänestä
  • Vedetään vanhasta navetasta jatkoroikka ulos, kuten teki hometalossa asuessaan.

    23Äänestä

  • Anonyymi00572 kirjoitti:

    Vedetään vanhasta navetasta jatkoroikka ulos, kuten teki hometalossa asuessaan.

    Eikös se näin suunnitellut tekevän..?? Ja on jo tehnyt kun latasi koeajo autoa yön yli pihassa..

    25Äänestä

  • Anonyymi00573 kirjoitti:

    Eikös se näin suunnitellut tekevän..?? Ja on jo tehnyt kun latasi koeajo autoa yön yli pihassa..

    Tulipalon paikka 🫣
    Mitähän talonvuokraaja tykkää tuollaisesta???
    Huh, huh...😲

    23Äänestä

  • Anonyymi00573 kirjoitti:

    Eikös se näin suunnitellut tekevän..?? Ja on jo tehnyt kun latasi koeajo autoa yön yli pihassa..

    Juu olisi kaiketi turvallisuus edellä ottaa pistokkeet tonne vanhalle navetalle kaiketi

    14Äänestä

Tunnettu tubettaja koeajoi 150t€ maksavaa autoa. Siinä oli penkit ja sisustus aitoa valkoista nahkaa ja kaiken kukkuraksi vielä jääkaappi.
Kyllä tuo nyt pitää saada, tahtoo!

13Äänestä
  • Todellakin jääkaappi johtajan autoon ehdottomasti koska haluaa syödä autossa ..

    13Äänestä

Varmaan sarkasmia: kohta joulua laittamaan toistaa hän.

Muistaakseni on kertonut vihaavansa joulua ja muitakin juhlapyhiä.

15Äänestä

Toimitusjohtajalla pitää ehdottomasti olla 2 tulostinta..Toinen että saa tulostettua tarroja päiväkirjaan.Anteeksi mutta kuinka vanha tämä rouva on...taitaa olla kohta 50v.

11Äänestä

Käpylän elämää tubettaja luulee, että nimi on heidimariah. Se on kuitenkin heidimaria h on sukunimen alkukirjain. Itekki luulin ensin, että mikä Mariah tää on :D

Äänestä

Niin tyypillistä että aina haukutaan sosiaalisessa mediassa jotain ihmistä kuten tätä Heidimarih-tupettajaa. Hankkikaa elämä.

Äänestä
  • Hei ! Oletko tubesisko KE vai miksi tänään joka palstalla jauhat tota samaa asiaa..
    ??? Ai niin toisella palstalla kerroit että KE poikaa ei saa ottaa mukaan keskusteluun..Kerrotko miksi HM tai KE ei saa keskustella millään palstalla..jos ja kun katsot muita tubettajia niin melkein kaikista keskustellaan jollain palstoilla.
    Ja tarkistakaa nyt että mikä se HM nimi on..oliko se heidimariah vai mikä se oli????!!!

    8Äänestä

  • Anonyymi00587 kirjoitti:

    Hei ! Oletko tubesisko KE vai miksi tänään joka palstalla jauhat tota samaa asiaa..

    en tiä mitä nää tupettajat ajatteloo kun te mollaatte heitä näillä keskustelupalstoilla (harmi että teijän kommentit on julkisia kun tää on palsta jossa kommentit tulee julki eikä niitä itse pysty poistamaan jos tulee toisiin ajatuksiin jos kokee kirjoittaneensa väärin jolloin voi toki tehä ilmoituksen omasta viestistä jos niin haluaa ja minäkin oon tehny joskus virheitä täällä ja oon tekeny omasta viestistäni ylläpijolle ilimoituksen) mutta jos itte oisin tupettaja niin kerron tämän ; tekisin kuten ite haluan enkä muuttaisi itteäni ihmisenä millään lailla vaikka kuinka muut moittisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00587 kirjoitti:

    Hei ! Oletko tubesisko KE vai miksi tänään joka palstalla jauhat tota samaa asiaa..
    ??? Ai niin toisella palstalla kerroit että KE poikaa ei saa ottaa mukaan keskusteluun..Kerrotko miksi HM tai KE ei saa keskustella millään palstalla..jos ja kun katsot muita tubettajia niin melkein kaikista keskustellaan jollain palstoilla.
    Ja tarkistakaa nyt että mikä se HM nimi on..oliko se heidimariah vai mikä se oli????!!!

    en itte määrittelis ommaa identiteettiä nettikommentoijien perustteella. En koskaan enkä koskaan muuttaisi mittään ittessäni ellei olisi pakko jos oikeasti tekisin pahoja&hirveitä asioita enkä usko että esim tämä heidmariah vai mikä sen nimi nyt onkaan tekee semmosia asioita että hänen pitäs olla huolestunut teijä kommenteista. Hän saa tehä mitä itte haluaa vaikka nukkua koko päivän tekemättä yhtään mittään koska tää on vappaa maailma.

    en ole sama tubesisko . Et sää tajjuu että täällä voi käyvvä moniakin ihmisiä välillä kummastelemassa teikäin kommentteja????? Kato peiliin.

    Niin esim mun äitee assuu Viitasaarella ja sen ukko on omalaatuinen niin mua ei haittoo yhttään mittäään vaikka se on omalaatuinen. No ehkä siksi ei haittaa ku oon itteki omalaatuinen ihminen. =)

    Neuvo sulle; ota rennommin ja ota vasttaan kaikki omalaatuiset ihmisetki ku me olemme samanarvoisia loppupelissä kuin te muutki =)

    eikö vain??

    Äänestä

  • Anonyymi00586 kirjoitti:

    en itte määrittelis ommaa identiteettiä nettikommentoijien perustteella. En koskaan enkä koskaan muuttaisi mittään ittessäni ellei olisi pakko jos oikeasti tekisin pahoja&hirveitä asioita enkä usko että esim tämä heidmariah vai mikä sen nimi nyt onkaan tekee semmosia asioita että hänen pitäs olla huolestunut teijä kommenteista. Hän saa tehä mitä itte haluaa vaikka nukkua koko päivän tekemättä yhtään mittään koska tää on vappaa maailma.

    No kuule, rahan vuoksi tubettajat tekevät videoitaan.

    Katsojat katselevat ja kommentoivat videoita. Tubettajat voisivat jopa oppia keskusteluista jotain, ehkä oppivatkin. Näkee sen siitä, että ehkä eivät jankuta epäsopivia asioita videollaan.

    Ei kai kukaan ala kuvaamaan elämäänsä muuten vain, paitsi tietysti suvulle tai ystäville/ kavereille. Videoiden katsojat eivät ole sukulaisia eivätkä kavereita he katsovat materiaalia ulkopuolisina henkilöinä.

    5Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    Seli seli plaa plaa.

    No itte oon ainaki sen verran luupää , omalaatuinen omituinen tyyppi ja lisäksi varmaan aika itsekäs etten haluakaan miellyttää katsovaa yleisöä vaan tekisin videoita sellaisia mitä itse haluan &mitkä itseä kiinnostaa. Ei vois vähempätä kiinnostaa mitä muut ajatteloo ja jos ei tykkää ni ei tarvi tykätä sitten mut älykäs ja empaattinen ihminen pithää mölyt mahassa eikä tule lässyttämään ihmisille netissä tai netin ulukopuolella.

    Ja tajuuksä .... mielipije on persereikä. Jos joku sannoo jottain "ootpa surkia tupettaja kun puhut henkilökohtaisista asioista niin paljon" tai jos joku heittää kommentin "olet nolo ja huono ihminen kun oot mielenterveyspotilas " tai kommentti " niin tommoset kommentoijat niin heijän mielipide on pelekkä persereikä. I dont give any shit , englanniksi vaikka sanotaan. Nämä esimerkit eivät liity siihen tupettaja Heidimariaan.

    Ihan eri asia jos antaa rakentavaa kritiikkiä "voisit ehkä seuraavassa videossa panostaa hieman videossa äänenlaatuun ja voisit kokeilla eri aiheista tehä video"

    Äänestä

  • Anonyymi00586 kirjoitti:

    No itte oon ainaki sen verran luupää , omalaatuinen omituinen tyyppi ja lisäksi varmaan aika itsekäs etten haluakaan miellyttää katsovaa yleisöä vaan tekisin videoita sellaisia mitä itse haluan &mitkä itseä kiinnostaa. Ei vois vähempätä kiinnostaa mitä muut ajatteloo ja jos ei tykkää ni ei tarvi tykätä sitten mut älykäs ja empaattinen ihminen pithää mölyt mahassa eikä tule lässyttämään ihmisille netissä tai netin ulukopuolella.

    Mutta kiinnostaako katselijoita jatkuva autolla ajaminen ja töiden luetteleminen auton ratissa. Kohta sähköauton ratissa, ehkä se onkin sitten kiinnostavampaa.

    Pesin pyykkiä, totuus on että kone pesee pyykit. Tarttee vain laitta vaatteet koneeseen pesuaineet ja huuhteluaineet sekä tärkeää!! Muistaa ottaa ne pois koneesta ja ripustaa kuivumaan!
    Ennen aikaan pyykit todella pestiin ite, ei ollut koneita. Jääkylmässä jokivedessä virutettiin pyykit kädet kohmeessa.

    Asiallinen kritiikki on ok mutta jos menhään hänen persoonaan koskevaan kritiikkiin, asia saa ihan eri merkityksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    Mutta kiinnostaako katselijoita jatkuva autolla ajaminen ja töiden luetteleminen auton ratissa. Kohta sähköauton ratissa, ehkä se onkin sitten kiinnostavampaa.

    Pesin pyykkiä, totuus on että kone pesee pyykit. Tarttee vain laitta vaatteet koneeseen pesuaineet ja huuhteluaineet sekä tärkeää!! Muistaa ottaa ne pois koneesta ja ripustaa kuivumaan!
    Ennen aikaan pyykit todella pestiin ite, ei ollut koneita. Jääkylmässä jokivedessä virutettiin pyykit kädet kohmeessa.

    ja esim mitä hittoa se kellekään kuuluu yhtään mitään vaikka hän käy autolla ajamassa vaikka jossakin Haaparannalla asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    Mutta kiinnostaako katselijoita jatkuva autolla ajaminen ja töiden luetteleminen auton ratissa. Kohta sähköauton ratissa, ehkä se onkin sitten kiinnostavampaa.

    Pesin pyykkiä, totuus on että kone pesee pyykit. Tarttee vain laitta vaatteet koneeseen pesuaineet ja huuhteluaineet sekä tärkeää!! Muistaa ottaa ne pois koneesta ja ripustaa kuivumaan!
    Ennen aikaan pyykit todella pestiin ite, ei ollut koneita. Jääkylmässä jokivedessä virutettiin pyykit kädet kohmeessa.

    Päätin tänne tulla näyttämään kaapin paikan ja sanoon asiat miten ne on oikeasti. Olette väärässä, minä oikeassa. Pahoittelen.

    Äänestä

Onko järjen valon vähäsinkin osanen sammunut, tänne ja ylilaudalle kirjoittavilta. Haukutaan ja solvataan tubettajia ja heidän perheenjäseniään. Kenenkään ei ole pakko noita vlogeja katsoa tai arvostella. Vapaassa maassa mielipiteensä voi ja saa lausua tai kirjoittaa, mutta ilkeily ja kiusaaminen on ala-arvoista käytöstä.

Äänestä
  • ja oudointa on tässä se että kirjoittajista moni voi olla aikuisia eli tosi lapsellista käytöstä. Me oomme aikuisia ja silloin meijän pithää olla aikuisia mut ei oikein täällä tuo kommentointi ole aikuisten tasolla.

    Äänestä

Heidimarih ja muut tupettajat.... annan teille ystävänä neuvon.

Ottakaa näistä jompi kumpi asenne (valitkaa mieluummin jälkimmäinen ).

jos joku tulee aukoon päätä niin sanokaa " ei vois vähemää kiinnostaa mitä halluut sannoo"

Tai sanot jotain "ole hiljaa, naurat olkapääsi ylitse luomalla katsekontaktin lässyttäjään ja kävelet pois paikalta"

Kaikkein paras vaihtoehto on hiljainen, tyypillinen suomalainen psykologian käyttö jossa et reagoi millään lailla lässyttävään nillittäjään&kovistelevaan öyhöttäjään vaan et sano mitään, et näytä tunteita mitään ja kävelet kylmänrauhallisesti pois.

Ite oon joskus tehnyt noin kun muutaman kerran joku idiootti on jotain tullu sönköttämään paskaa tyyliin jotain "sinäkin oot tommonen mielenterveyspotilas joka ei tee yhtään mitään ".

Kun suoritin häneen hiljaista psykologiaa niin tyyppi ihan raivostui melkein ja alkoi huudella perään. Hyvin tepsi&tehosi.

Äänestä
  • Ookko sää se, jolla on ne kaksi kissaa Topi ja Manu.

    Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    Ookko sää se, jolla on ne kaksi kissaa Topi ja Manu.

    en sillä oon Nivalalainen . Siksi tuun kommentoimaan Viitasaari-palstalle kun mun mamma asunut noin 20 vuotta Viitasaarella kun avioliittoon meni paljasjalkaisen viitasaarelaisen kanssa.

    Minä oon syntynyt Nivalassa ja asunu koko ikäni isäni nurkassa ja mulle myönnettiin eläkepaperit jo meleko kauan sitten ja iältäni olen 44-vuotias. En vain ole jaksanu elää oikein normielämää kuten normaalisti ihmiset ruukaa. Minä kuitenkin puolustan ihmisiä silloin jos heijän persoonaa tai tapoja kohti hyökätään. Minulla on leijonan &soturin sydän mitä ei uskoisi jos näkisi minut koska näytän ulkoisesti ihan hiireltä .

    Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    Ookko sää se, jolla on ne kaksi kissaa Topi ja Manu.

    sain hyvän kasvatuksen ja palijo rakkautta vanhemmiltani.

    He aina sanoi "ole heikompien puolella" "älä kiusaa" "kohtele ittees niinku kohtelet muita" "pitää olla oikeudenmukainen" "älä lähde tappelemaan milloinkaan" "pidä hyvää huolta myös eläimistä" "ei tarvi olla puhdas pulmunen itse mut pyri ainaki olemaan ihan kelepo ihiminen, se riittää !"

    1Äänestä

Että netissä heidimarihista kirjottelu on minusta kiusaamista mut riippuu täysin mitä hänestä kirjoittaa. Paskan jauhanta jossa on jotain negatiivista sävyä esim hänen käyttäytymistä tai hänen tapojaan koskevia juttuja joissa on negatiivinen sävy, on minusta hänen asioihin &hänen persoonaan hyökkäämistä/&puuttumista. Tyhmäkin tajuaa tämän. 0-vuotias vauvakin tajuaa. Huoh. Voi voi.

Ei tarvi ihmetellä mix Suomi on euroopassa yksi eniten henkistä väkivaltaa oleva valtio kun Suomessa on henkistä väkivaltaa paljon. Pohjoismaista taithaa olla eniten henkistä väkivaltaa Suomessa.

Eikä se katso ikään eikä asemaan. Ei kaikki kiusaajat ole lapsia vaan väitän jopa omien kokemusteni mukaan että suurin osa on aikuisia.

Itsestäni ei kaikki pidä kun olen tällainen persoona että sanon asiat miten ne on. Suora ihminen kun olen.

1Äänestä

Eilisessä videossa paisteli itelleen ranskalaisia ja makkaraa. Sanoi loppujen menevän roskiin, kun kukaan muu ei syö. Kunnes poika halusi samaa ruokaa. H: mitä haluatko sinäkin tätä ruokaa.

Mielestäni ruokaa tarjotaan kaikille, jotka ovat kotona. No lapsilla oli toki herkkulautasensa ( ei näytetty) ja tuleva iltapala myöhemmin.

6Äänestä

Särähti korvaan, kun keskusteli tyttärensä terveysasioista, taas
Selvitti kuinka 8v ei ymmärrä 'syy ja seuraus'tapahtumaa.
Omena ei ole kauas pudonnut puusta.

7Äänestä

Heidi tekee rahaa jopa sillä että kertoo 7 v tyttären terveystiedot tubeen ..
Ei kuulemma tytär oikein ymmärrä mitään..
Aika paha jäätävä äiti.
Kylmäkiskoinen muija jonka lempilapsi on V.

5Äänestä

Johtajan pitäisi ostaa iltapuku jotta voisi mennä tärkeisiin juhliin..
.saako Heidi ho kutsun linnaan kun on ensin valittu vuoden johtajaksi Viitasaarella..patsas torille sit seuraavaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä kumman hösöttäjä on heidimarih tubettaja.
Leuhkii vanhalla loppuun ajetulla Mersulla ja aina vain auton ratissa.
Pelkää muka ihmisiä iholla, mutta kumminkin on lapsia hankkinut enemmänkin.
Kehuu, miten on kerennyt elämässään tehdä kaikenmoista...no niinhän moni muukin, eikä julkisesti huutele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu