Pitääkö kelasta tehdä heitteillejättö ilmoitus?

Mielenterveyteni romahti 2021 ja jouduin tilanteeseen mistä en ole päässyt eroon. Tämä tilanne aiheuttanut sen etten ole saanut omia asioita hoidettua ja en pääse töihin, minun työttömuusturva evättiin 2021 loppuvuodesta minkä jälkeen olen ollut kokonaan toimeentulotuen varassa. Tilannettani ei ole edesauttanut peliriippuvuus, vaan olen usein kärsinyt "pelivoitoista" evätyllä toimeentulotuki päätöksellä jossa jokainen kotiutus on laskettu tulona vaikka kyseessä olisi ollut sama 20€ talletettuna ja kotiutettuna 50x jolloin he ovat laskeneet että olen saanut 1000€ voittoa. Vaikka todellisuudessa sama 20€ ollut kyseessä.

Olen niin loppuun palanut ihminen etten ole jaksanut edes tapella kelan kanssa asiasta, vaan olen joutunut ottamaan lainaa pärjätäkseni, kela on myös laskenut nämä lainat avustuksina koska en ole maksanut niitä takaisin saman kuukauden aikana minkä myötä he ovat evänneet seuraavan kuun tukia.

Kun lainat painaa niskaa ja et saa rahaa mistään niin peliriippuvuus nousee aivan uudelle tasolle, ja tämä ilkikurinen kierre pahenee entisestään, joka ikinen kerta kun kela hylkäö hakemuksen, tilanne pahenee entisestään.

Nyt olen siinä pisteessä että Kela eväsi minulta 2kk toimeentulotuen pelivoittojen ja avustuksien johdosta, näillä näkymin kela evää kolmannenkin kuukauden. Sossusta en saanut apua ja Diagoni ei voi minua elättää Kelan puolesta.

Huomioikaa että en ole missään kohtaan saanut "pelivoittoja" mitkä kela laskenut tuloiksi, vaan he eivät laske talletuksia menoina mutta laskee joka ikisen kotiutuksen tuloina. Minulla ei siis ole ollut tilillä kertaakaan kerta summana sellaists rahaa millä pärjäisin 2kk putkeen, ei edes sellaista millä pärjäis 1kk.

Kela on tietoisesti saattanut minut avuttomaan tilaan missä olen pidemmän aikaa ollut riippuvainen muiden avusta ja samalla tuhonnut useita ihmissuhteita kun en ole kyennyt maksamaan lainoja takaisin evättyjen tukihakemuksien takia.

Valitin päätöksistä ja kela edelleen antoi kielteisen päätöksen ja tässä kohtaa en enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Mä oon henkisesti pahemmassa tilassa kuin totaalinen burnout, en jaksa edes hoitaa yksinkertaisia asioita alta pois.
10715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ota yhteyttä joko Fredman Markku tai muuhun perustuslakia tuntevaan asianajajaan.

Äänestä

Kysy putinilta! Sen sua kuuluis auttaa!

Äänestä

Kannattaisiko lopettaa se pelaaminen kokonaan kun tulee pelkkää tappiota.

Äänestä
  • Jos on peliriippuvainen(joka sairaus) niin vaikea lopettaa.

    Sama kuin sanoisi alkoholistille että lopeta juominen, yksinkertainen ratkaisu mutta riippuvaiselle todella vaikea.

    Äänestä

Lopetat sen pelitilin kokonaan. ET ota yhtään lainaa tilillesi keneltäkään, ota käteisenä jos on pakko. Ja sit uuttaa hakemusta Kelalle.

Äänestä

Jaksat kuitenkin valittaa Suolessa?

Äänestä

Minäkin haluan syntyä uudellen Kelan tukilapseksi ja voin rakastaa Kelaa kuin omaa äitiäni ja Kela rakastaa minua sitten ja rahan antaa kaikkeen hyvään. Ja pelit voittoa antavat myös ja Kela hellii ja ei hylkää minua koskaan, voin elää sata vuotta uudestaan ja uudestaan

Äänestä

Mitä mä taas luin?

Mitä ihmeen "kotiutuksia" lasketaan tuloiksi?
Rahaa on pelata, mutta "en pärjää"?
Lainaa on munaa ottaa, vaikka ei pysty takaisin maksamaan ja ihmetellään, kun se lasketaan tuloksi?
Mielenterveys ei riitä asioidensa hoitamiseen tai avun hankkimiseen, mutta riittäähän se tällaisen romaanin tänne kirjoittamiseen?
Ja Kelan syytä kaikki? Kelako sinut on heitteillejättänyt?

Äänestä

Miksi olet ilmoittanut pelitilisi kelalle .

Äänestä

En tiennytkään, että Kela kustantaa rahapelaamisen - tai oikeammin sen tappiot, voitothan pidät itselläsi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielenterveyteni romahti 2021 ja jouduin tilanteeseen mistä en ole päässyt eroon. Tämä tilanne aiheuttanut sen etten ole saanut omia asioita hoidettua ja en pääse töihin, minun työttömuusturva evättiin 2021 loppuvuodesta minkä jälkeen olen ollut kokonaan toimeentulotuen varassa. Tilannettani ei ole edesauttanut peliriippuvuus, vaan olen usein kärsinyt "pelivoitoista" evätyllä toimeentulotuki päätöksellä jossa jokainen kotiutus on laskettu tulona vaikka kyseessä olisi ollut sama 20€ talletettuna ja kotiutettuna 50x jolloin he ovat laskeneet että olen saanut 1000€ voittoa. Vaikka todellisuudessa sama 20€ ollut kyseessä.

Olen niin loppuun palanut ihminen etten ole jaksanut edes tapella kelan kanssa asiasta, vaan olen joutunut ottamaan lainaa pärjätäkseni, kela on myös laskenut nämä lainat avustuksina koska en ole maksanut niitä takaisin saman kuukauden aikana minkä myötä he ovat evänneet seuraavan kuun tukia.

Kun lainat painaa niskaa ja et saa rahaa mistään niin peliriippuvuus nousee aivan uudelle tasolle, ja tämä ilkikurinen kierre pahenee entisestään, joka ikinen kerta kun kela hylkäö hakemuksen, tilanne pahenee entisestään.

Nyt olen siinä pisteessä että Kela eväsi minulta 2kk toimeentulotuen pelivoittojen ja avustuksien johdosta, näillä näkymin kela evää kolmannenkin kuukauden. Sossusta en saanut apua ja Diagoni ei voi minua elättää Kelan puolesta.

Huomioikaa että en ole missään kohtaan saanut "pelivoittoja" mitkä kela laskenut tuloiksi, vaan he eivät laske talletuksia menoina mutta laskee joka ikisen kotiutuksen tuloina. Minulla ei siis ole ollut tilillä kertaakaan kerta summana sellaists rahaa millä pärjäisin 2kk putkeen, ei edes sellaista millä pärjäis 1kk.

Kela on tietoisesti saattanut minut avuttomaan tilaan missä olen pidemmän aikaa ollut riippuvainen muiden avusta ja samalla tuhonnut useita ihmissuhteita kun en ole kyennyt maksamaan lainoja takaisin evättyjen tukihakemuksien takia.

Valitin päätöksistä ja kela edelleen antoi kielteisen päätöksen ja tässä kohtaa en enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Mä oon henkisesti pahemmassa tilassa kuin totaalinen burnout, en jaksa edes hoitaa yksinkertaisia asioita alta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu