Aiemmin tapahtunutta: Talon isäntä Matti oli yhyttänyt talon nuoren pojan Veikon ja taloon tulleen sorjan Anna-piian haureudesta. Annaa uhkasi lähtö talosta, jos tieto tapahtuneesta ehtisi talon emännän Hilman korviin. Isäntä kiristi Anna-piialta toistuvasti osuutta tytön metteisestä lemmenkirnusta tietojen säilyttämistä vastaan. Erään lemmenillan päätteeksi isäntä oli kutsunut myös kylän suuriviisarisen renkimiehen Einon tytön aittaan naimaan tyttöä isännän katsellessa. Tyttö oli estellyt mutta oli kuitenkin lauennut Einon käsittelyssä. Jäätyään taas kahden tytön aittaan isäntä oli ollut vielä jälkeisillä istutellen tyttöä syliinsä niin, että nämä vielä yhtyisivät. Tyttö oli lypsänyt isännästä nopeasti lemmennesteen painumalla toistuvasti ja nopeaan tahtiin isäntää vasten niin että isännän lemmenviisari oli joka istahtamisella painunut kokonaan tytön sisään. Isäntä oli tyrkännyt tytölle taskussaan olleen rahan ja istui nyt typertyneenä penkillä katsellen pieneksi lerpahtanutta kaluaan.
Jatkoa: Isäntä oli juuri nousemassa tehdäkseen lähtö kun hän tunsi äkkiä tytön napakan otteen niskassaan ja sen kuinka hänen kasvonsa painuivat vasten tytön kiinteitä rintoja.
- Sinä ehkä tulitkin valmiiksi, mutta minä en ole vielä valmis, piika sanoi ja pusersi isännän päätä niin että isäntä ei saanut henkeä.
Tyttö liikutteli itseään niin niin että vuoroin toinen, vuoroin toinen pulleista tytönrinnoista hiersi vasten isännän kasvoja. Isäntä alkoi jo hätääntyä kun Anna-piika irroitti otteensa.
- Nyt imet siitä, tyttö sanoi ja pysäytti kovana napottavan nännin isännän eteen. Isäntä nappasi nännin suuhunsa ja katsoi nöyränä ylöspäin tytön ilkikurisina leimuaviin silmiin.
- Ja toista.
Isäntä totteli.
Edelleen isäntää otteessaan pitäen veti piika isännän lattialle. Ennen kuin isäntä oli tajunnutkaan oli piika hypähtänyt hänen rintansa päälle ja puristi reitensä nyt tiukasti isännän pään ympärille. Isännän silmät vain näkyivät tytön haarovälistä johon tytön pitkät pitkät hiukset myös levisivät.
Isäntä tajusi että siinä ne hänen himoitsemat nuoret reidet nyt olivat, lähempänä kuin hän oli aavistanutkaan. Ja naaman ja suun edessä oli mikäpä muu kuin tytön märkä vittu. Tämän tuntui tyttökin hyvin käsittävän sillä tyttö alkoi keinutella itseään niin että vittu hieroi vasten isännän huulia ja mahtavan kokoista klyyvaria.
- Sinullahan on isompi nenukka kuin kulli, tyttö tirskahti ja nytkytteli lotisevan märkää pilluaan vasten isännän klyyvaria ja höplättäviä huulia.
Taaskaan isäntä ei saanut henkeä ja oli hän jo aivan punehtunut. Kovin kiilteleväksi olivat isännän kasvot käyneet renki Einon, omien ja tytön mehujen levittyä vähitellen valtoimenaan yli kasvojen. Isäntä koetti suistaa tyttöä pois päältään mutta osui vain toistuvasti käsillään tytön pulleisiin rintoihin.
Tyttö kohotti itseään ja käski isännä nuolla.
Isäntä nuoli. Kauaa tyttö ei sitä jaksanut vaan palasi alkuperäiseensä ja hieroi taas pilluaan vasten isännän kasvoja kiihtyvällä tahdilla alkaen myös huohottaa.
Kohta kuului kesäyössä Anna-piian, nuoren tytön, nautinnollinen huuto. Isäntä tunsi hullua rakkautta nuorta piikatyttöä kohtaan ja oli jo päättänyt pyytää häntä vaimokseen.
Isäntä pääsi tahtonsa perille (jatkoa)
Anonyymi-ap
0
2075
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 934099
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.613359Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1643063Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,723024SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.812509Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52326Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1872038Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a282024Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s651982- 951403