kun Putini uhkaa sanomalla, että #Ydinpommit on valmiit, no minullehan tuli siitä tieto unessani jo 2 vuotta sitten ja myös sen, että niitä käytetään,,
ei mitään uutta
Anonyymi-ap
4224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sillä rassukalla alkaa olla pelikirja kaluttuna loppuun. Kinkerit alkavat olla siinä pisteessä ettei länsi-liittouma anna kremlin nokkamiehelle, sotarikoksista syytetylle Putinille enää pitkään limiittiä. Putin on valehdellut itsensä niin syvään suohon ettei tuo sieltä ihan pienellä vaivalla ylös nouse. Venäjällä, missä valehtelu on kansallistaidetta ja hyve, ei ole oivallettu ettei kaikki maailmassa ajattele heidän tyylillään.
Skenarioni on, että Putini on päättänyt lähteä tyylillä´ään, viis siitä, että maa nimeltä Venäjä pirstoutuu ja miljoonia kuolee, Ukrainan Selenskyin myös kiroo Amerikan vaalien sattumista Ukrainan pahimpaan hätään, jossa mielensairas Rumbetti lyö jarruja Ukrainalle jo luvattuun aseapuun estäen sen toimittamisen ja silmät kiiluen ja kädet heiluen huutaa, että Putini saa Ukrainalle tehdä mitä haluaa, Samaan aikaan Nato turvaa 5denteen artiklaan, senkin lopullinen täytäntöönpano on vielä neuvottelujen takana, jos ja kun putiinin YdinPommi ohjukset jo lentää,,
Eikös siellä' toisellakin puolella ole vastaavia pommeja, vaikka eivät niistä jatkuvasti toitotakkaan!
on on ja ainakin yhtä hyvät, mut Putinilla on käsissään aloitus, Nato ei voi edes Ukrainasta käsin torjua Suomeen tulevia ohjuksia, kun Ukraina ei ole jäsen eikä Ukrainalla torjunta ohjuksia, kiitos Ameriikan Trumbetin,,