Asutteko lähellä sukua?

Anonyymi-ap

Vai perinteisesti olette muuttaneet Etelään työn perässä?

Vanhana ei sitten jaksa niin ajella kotikonnuille. Ja jos ei ole siellä kortteeria niin vielä vähemmän.

Ja kun vanhukset ovat laitoksessa niin eipä ole asiaa yöpyä sielläkään vaikka kuinka toivoisivat.

8

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muutin jo nuorena kotoa, eikä siellä ole enää ketään sukulaisia. Kävin kuitenkin joku aika sitten, mutta tuli ahdistunut olo ja oli helpotus lähteä pois kun siellä ei ollut kuin hautausmaa jossa voi muistaa heitä.

    • Anonyymi

      Not.

      Pöndellä on kotipaikka kesämökkinä ja aika paljon kulutan aikaa siellä-siis täällä Mulla on kyllä aika paljon sukulaisia, mutta en mä niitten kans ole oikein ikinä ollut tekemisissä. Muutamia vanhoja kavereita on, lähinnä soitellaan ajoittain. Mä en siis käy mökillä kenenkään ihmisen takia, viihdyn vaan muuten hyvin itekseni(tai kissan kans).

      Ajelu ehkä vähän tympii, siihen toki kuitenkin tottunut. Kauan miettinyt toisen auton ostamista, voi lentää välimatkat ja ois auto sekä tsadissa, että pöndellä. Mökillä kävis ihan joku museoauto, en ajele täällä paljoakaan, kaupppareissuja jne harvakseen.

      Mutta juu, seuraillut, joillain on hiton tiiviit yhteydet sukulaisiinsa, mua se alkais ahdistaan. Niistä kuitenkin aina jotain kylästelyvelvollisuuksia tms. Paljon kivempi olla itekseen ja rauhassa. Toki jotakuta kaveria voi käydä moikkaamassa, mutta paljon helpompi soittaa, jos keksii asiaa.

      Sitäkin seurannut, kaupungissa tutuilla lapsia ja lapsenlapsia kuitenkin ihan lähellä. Ei ne ole hirveesti tekemisissä keskenään. Nuorilla ruuhkavuodet ja niillä hirveesti kiireitä. Vanhukset tyytyväisiä, kun saavat olla rauhassa. Lapsenlapsiakaan ei ole pakko vahtia, päiväkodit keksitty. Sitten ne kai hyödyntää lapsenlapsiaan, kun niillä alkaa kunto ja teveys loppumaan, että sen verran ovat väliöissä. Mutta selkeetä, johonkin hoivakotiin ja sieltä krematorioon.

      Joopa, suomalaistko muka introverttejä :D

      =DW=

    • Anonyymi

      Itsekkin olin liian innokas ja pidin yhteyttä, mutta sain sellaista palautetta et ymmärrän jättää rauhaan. Aikansa kutakin :)

    • Anonyymi

      Kuinkas muuten kuin työn perässä 70-luvun alkupuolella. Harvoin enää pääsen käymään kotiseudulla. Ajomatka pitkä, pitäisi olla toinen ajaja mukana, eikä ole vielä löytynyt. Siellä on hengissä pari läheistä.
      Sen sijaan oma jälkikasvu asuu lähellä, he ovatkin läheisempiä kuin sisaret vaikka tärkeitä hekin ja usein soitellaan.
      En mene sukulaisille yökylään, siellä perukoilla on tosi edullinen majatalon tapainen, olen kyllä siellä yöpynyt, minulle ihan hyvä. Riittää kun tapaa läheiset paikallisessa pitzeriassa. Muuten on merkittävää käydä katselemassa kotiseutua, ajella eri paikoissa, kesäteatterissa, vanhempien haudalla, kirkossa ja sen sellaista.
      Joka kesä suunnittelen myös nyt, saas nähdä toteutuuko kun hän joka lupasi ajokaveriksi, joutuu lonkkaleikkaukseen. Aika on otettava vastaan kun sen saa. Sellaista tämä vanhuus on.

    • Anonyymi

      En asu.Pllus 70 vuotiaana asun pääkaupunki seutu .Pieni vuokra asunto ja yksinäni.Ystävät kuoleet korona aika.Aikuiset lapset asuu maailmalla.Joten omillaan ollaan.Käyn Senjori keskus päivtäin liikunta ja ulkoilen paljon yksinäni.Kaikeen tottuu,joten en tunne itseäni yksinäiseksi.

    • Anonyymi

      Mitä tarkoittaa aloituksessa "perinteisesti muuttaneet" ???
      50 ja 60 luvuilla oli pakko muuttaa työn perässä maaseudulta
      kaupunkeihin, kun Suomi teollistui.
      Van ketokiilat jäivät maaseudulle tuista nauttimaan.

    • Anonyymi

      Etelään oli pakko tulla. Alussa suku ramppasi yhtenään kylässä, mutta nyt ei enää ole näkynyt tai kuulunut vuosikymmeneen, mikä on hyvä. Kyllästytti pitää täyshoitoa. Omat lapset ovat aika lähellä, mutta eipä juuri ole yhteyttä heihinkään, jos soitan, niin aina pahaan aikaan. Nykyisin olen siirtynyt viesteihin, voivat vastata kun ehtivät, siihen voi vierähtää muutama kuukausi.
      Olen varma, että olen yksi niistä vanhuksista, joka löydetään muumiona.

    • Anonyymi

      Kotikonnuilla on paras asua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      134
      2112
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      375
      1568
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1176
    4. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      108
      982
    5. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      969
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      92
      943
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      928
    8. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      20
      864
    9. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      858
    10. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      808
    Aihe