Kummallisia mainoksia

Anonyymi-ap

K-Marketit ja Citymarket mainostavat tuotteitaan afrikkalaisen kuvalla. Heitä on yksi prosentti väestöstämme eikä heidän ostovoimansa ole kummoinen. Kenelle nämä mainokset on tarkoitettu? Punavihreä Yle haluaa antaa kuvan, että kolmasosa väestämme on afrikkalaisia tai arabeja. M iksi yritykset ovat lähteneet mukaan tähän?

48

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enemmän tyhmiä kansalaisia mainoksiin sillä hehän ovat enemmistönä.

      • Anonyymi

        Suomeen ol levinnyt ideologia jonka mukaan toimitaan, se on nimeltään inkluusio.
        Määritelmä pitää sisällään ajatuksen, jonka mukaan erilaisuutta ei ole enää olemassa, vaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Inkluusio viittaa mukaan kuulumiseen ja osallisuuteen, eli siihen, kuinka paljon esimerkiksi johonkin toimintaan, palveluun tai organisaatioon sisällytetään ihmisiä, jotka saattaisivat muuten jäädä ulkopuolelle tai tulla marginalisoiduksi.

        Olkoon erilaisia vaikka vai yksi kymmenestätuhannesta heitä on tuputettava kaikkialle.
        Siinä sitä lyötiin yhdenvertaisuutta korville että soi.
        Miksipä ei joka mainoksessa tai ohjelmassa ole riittävasti romaaneja?

        Inkluusiosta on tullut uskonnon kaltainen pakkomielle. Ulkopuolelle jätetyt ovat varsin pian oppinennt rasismikortin käytön.

        Omia mielipiteitä paheksutaan erityisesti vihervasemmisstossa, joten ei auta on ulvottava susin mukana.

        Erilainen mielipide on kielletty, mutta jos sinulla on poikkeama se antaa sinulle valttikortin.


    • Anonyymi

      Enemmän aloittajan kaltaisia kusipäitä mainoksiin. He eivät tosin ole maassamme enemmistönä, mutta toimisivat varoittavina esimerkkeinä, siitä minkälaista jälkikasvua voi syntyä kun lapsia siitetään aamuyöllä.
      Rakko on täynnä ja kalu seisoo kusilastissa. Siittiöt ovat sitten runsaan kusen kyllästämiä ja niinpä sitten osa siitä ajautuu sikiön päähän. Aivot on pienet kuin pekaanipähkinä, koska virtsa vaatii niiden tilan.

      • Anonyymi

        Vasuri innostu, saanut neeksrisankkerin.


      • Anonyymi

        👍👍👍


      • Anonyymi

        Ei voi tietää onko aloittaja mies vai nainen, joten luulojen puolelle menee sukupuolen arvoitus.


      • Anonyymi

        Kun vasemmistolaiselle esittää valtavirrasta poikkeavan mielipiteen se alkaa nimitellä sinua kusipääksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun vasemmistolaiselle esittää valtavirrasta poikkeavan mielipiteen se alkaa nimitellä sinua kusipääksi.

        Anonyymi
        2024-06-22 17:38:47
        Kun vasemmistolaiselle esittää valtavirrasta poikkeavan mielipiteen se alkaa nimitellä sinua kusipääksi.
        ---------------
        Kun persu tekee saman se on OK.
        SSisu ei kullu valtavirtaa mutte niiden asenne on peruiskeista
        ihan Jees.


    • Anonyymi

      Wokettamista. Haluavat osoittaa että ollaan suvaitsevaisia. Joka mainosessa on kiintiökeenereitä. Japanissa puolestaan on mainoksissa meikäläisen värisiä.

      • Anonyymi

        No kuule, kun ei ole wokettamista. Kysymys on siitä, että joku tietty henkilö on katsottu sopivaksi johonkin mainokseen. Osa mainoksista taas on tehty ihan jossakin muualla kuin Suomessa.
        Toki täytyy myöntää, että terve, urheilullinen ja siisti tummaihoinen henkilö on mukavampi katsella kuin luomakunnan kruununa itseään pitävä hikiäläinen, läskiperseinen, keltahampainen karvatura.
        Jatkakaa te vaan vaimojenne hakkaamista ja jättäkää mainonta niille, jotka siitä jotain ymmärtää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuule, kun ei ole wokettamista. Kysymys on siitä, että joku tietty henkilö on katsottu sopivaksi johonkin mainokseen. Osa mainoksista taas on tehty ihan jossakin muualla kuin Suomessa.
        Toki täytyy myöntää, että terve, urheilullinen ja siisti tummaihoinen henkilö on mukavampi katsella kuin luomakunnan kruununa itseään pitävä hikiäläinen, läskiperseinen, keltahampainen karvatura.
        Jatkakaa te vaan vaimojenne hakkaamista ja jättäkää mainonta niille, jotka siitä jotain ymmärtää.

        👍👍👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuule, kun ei ole wokettamista. Kysymys on siitä, että joku tietty henkilö on katsottu sopivaksi johonkin mainokseen. Osa mainoksista taas on tehty ihan jossakin muualla kuin Suomessa.
        Toki täytyy myöntää, että terve, urheilullinen ja siisti tummaihoinen henkilö on mukavampi katsella kuin luomakunnan kruununa itseään pitävä hikiäläinen, läskiperseinen, keltahampainen karvatura.
        Jatkakaa te vaan vaimojenne hakkaamista ja jättäkää mainonta niille, jotka siitä jotain ymmärtää.

        Sinulla on ongelmia mentaalipuolella. Hae hyvä ihminen apua, vaikka et saisikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuule, kun ei ole wokettamista. Kysymys on siitä, että joku tietty henkilö on katsottu sopivaksi johonkin mainokseen. Osa mainoksista taas on tehty ihan jossakin muualla kuin Suomessa.
        Toki täytyy myöntää, että terve, urheilullinen ja siisti tummaihoinen henkilö on mukavampi katsella kuin luomakunnan kruununa itseään pitävä hikiäläinen, läskiperseinen, keltahampainen karvatura.
        Jatkakaa te vaan vaimojenne hakkaamista ja jättäkää mainonta niille, jotka siitä jotain ymmärtää.

        Anonyymi
        2024-05-10 21:07:30
        Jatkakaa te vaan vaimojenne hakkaamista ja jättäkää mainonta niille, jotka siitä jotain ymmärtää.
        ------------
        Eipä niillä taho vaimoja olla ne on enimmäkseen Perä-kammarin-poikia.


    • Anonyymi

      Ovatko suvakit ja mustan makkaran ystävät miehittäneet mainostoimistot?

      • Anonyymi

        nettosaaja navettagigolo,
        kiimassa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nettosaaja navettagigolo,
        kiimassa...

        Homppelipunikkia ahistaa...😂🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homppelipunikkia ahistaa...😂🤣

        hurraa, seta,
        navettarakkaus ei uo ennee rikollista...


    • Anonyymi

      Boikottiin kyseiset kaupat.

      Suomi ja eurooppa on valkoisten ihmisten maa ei mikään afrikka.

      • Anonyymi

        Hyi saatana, aivopesty, putkikatseinen imminen. Onneksi te elätte vähämmän kun muut.


      • Anonyymi

        Juuri näin. Citymarketin kauppias saa suvaita ketä haluaa, mutta minä saan valita ostopaikkani.


    • Anonyymi

      Jopa suomalaisen työn lippumerkillä varustettuja tuotteita mainostetaan afrikkalaisen kuvalla

      • Anonyymi

        Jes. Tekee hyvää noille persupöjille ällyyttää. Pysyvät virkeinä.


      • Anonyymi

        Hyö ovat päivittyneitäkarjakkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyö ovat päivittyneitäkarjakkoja.

        Huono


    • Anonyymi

      Kyllä Persut pelottaa

    • Anonyymi

      Mistä ovat muuten peräisin K-ryhmän Pirkka appelsiinit ?
      Kuinka paljon esim Israelilaisia tuotteita piilotetaan Pirkka merkin alle ?

    • Anonyymi

      Jaffat on veriappelsiinejä.

    • Anonyymi

      Kokoomuksella näppinsä pelissä.

    • Anonyymi

      Mainoksissa ja TV-ohjelmissa on aina kiintiömamu ja kiintiöhomo/lesbo.
      Se kuulemma lisää tasa-arvoa. Ensi viikko on kuulemma pridevikko ja joensuussakin kuulemma liehuu sateenkaariliput koko viikon, paitsi sunnuntaina joka on kaatuneiden muistopäivä. Ihme ettei sateenkaariväki jo nosta syytettä kun eivät saa sunnuntaina liputtaa. Lieksassa ei liputusta kaupungintalolla ole, täällä on sentään arvot vielä kohdallaan.

    • Anonyymi

      en tykkää mainoksista, enkä neekuroista.

    • Anonyymi

      mainoksissa ei pitäis näkyä ihmisiä ollenkaan pelkkä tuote ja hinta.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei hoksaa että mainostajat ennakoivat jo tulevaa aikaa...

      • Anonyymi

        Joensuun Kotien asunnoissa on ollut se jo pitkään arkipäivää.


    • Anonyymi

      Aloittajalla on märät sukat.

    • Anonyymi

      Myyvä kuva olisi :Vornanen tulee ase kädessä saluunan ovista sisään ja huutaa" alakerta palaa mennään yläkertaan".

    • Anonyymi

      Kenelle afrikkalaisen kuvalla mainostettu tuote on tarkoitettu?

      • Anonyymi

        nettosaaja navettagigololle...


    • Anonyymi

      Niissä mainoksissa on aina pääosin sitä nykiytymistä ja hytkyiyä erilaisine liikkeineen, joten itse mainostettava tuote on usein taka-alalla.

      • Anonyymi

        pua vua se veihti poikkee,
        eläkä lähe lapsia tökkimmää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pua vua se veihti poikkee,
        eläkä lähe lapsia tökkimmää...

        Huono


      • Anonyymi

        Juuri näin. Ja "ihminen" kuvassa on afrikkalainen


    • Anonyymi

      suattais olla ihimeessä jos vuan monihin piäsi afrikkaan ees käymään. ei orjaksi vuan ihan käymään.

    • Anonyymi

      Taidampa tehdä Afrikkaan mainoksia ja käyttää vain valkoisia yli ihmisiä kuvissa

      • Anonyymi

        eppäilyttää,
        onkohan susta minkään tekijäksi...


    • Anonyymi

      No fiksuja ihmisiäkös mainoksissa pitäisi sitten olla? Heitähän on Suomen väestöstä vieläkin vähemmän, kuin tummaihoisia.

    • Anonyymi

      Mitenkä persu voi juoda kahvia? Kahvinpavuista iso osa on kerätty mustilla käsillä.

      • Anonyymi

        eihän nettosaaja juo kahvia,
        se vetelee kiljua ja pontikkaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän nettosaaja juo kahvia,
        se vetelee kiljua ja pontikkaa...

        Erittäin yleistä touhua kokoomuksen piireissä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe