Parrasta saattaa löytää vaikka mitä. Tutkimme erään savolaisen grillijonon miespuolisen jonottajan parran ja löysimme seuraavaa:
1. Hilsettä. Partakarvojen juuristot toimivat kasvualustana erittäin elinvoimaiselle hilsepopulaatiolle.
2. Satiaiset. Parta suorastaan kuhisi näitä herttaisia pikku pörriäisiä. DNA-tutkimuksissa satiaisten havaittiin kuuluvan erityisesti Viipurin seudulla viihtyvään heimoon. On toistaiseksi arvoitus kuinka ne ovat päätyneet savolaismiehen leukakarvoitukseen...
3. Ruoka. Parrasta löydettiin yhteensä 2808 grammaa erilaisia ruoka-ainejäämiä. Osa oli suhteellisen tuoretta, kenties tutkimusalueen vieressä sijainneelta grilliltä peräisin olevaa, pääasiassa sinappia, ketsuppia, kurkkusalaattia ja majoneesia. Lisäksi löydettiin muutama hyvinsäilynyt ranskalainen peruna ja pari lihapullaa. Myös parin viikon ikäistä hernekeittoa löydettiin n. 1.5 desilitraa.
4. Eritteet. Tutkittavan nenästä ja suupielistä valuneita eritteitä oli erittäin kattava kokoelma. Lisäksi löydettiin puoliksi sulanutta ravintoa joka lienee käynyt miehen vatsalaukussa ja palannut sieltä takaisin jolloin osa siitä on jäänyt kiinni partaan.
5. Veri. Normaalin suomalaisen grillijonokulttuurin huomioon ottaen ei liene kenellekään yllätys, että parrasta löydettiin runsaasti verta.
6. Kottaraisen pesä. Suurempi yllätys olikin parrasta löytynyt kottaraisen pesä. Pesässä oli viisi munaa joista yhden oli muninut käki. Kyseinen käki löydettiin myöhemmin miehen viiksistä satiaisten raatelemana. Tutkijat pitivät käen kohtaloa traagisena mutta osin ansaittuna...

Vastaukset 6
Vanhimmat
...aaappuuuuuwwa :DDDD ei tuollasta saa kertoo!!
*antaa luunappeja peijakkaan kutaleelle*
Pitää paikkansa, mutta tämä olikin lähinnä itseironiaa.
*Luunappi päivässä pitää kutaleen loitolla* ;-)
Oletko suorittanut samanlaista tutkimusta koskaan viiksistä?
Ajoin juuri viikseni pois ja kyllä niissäkin lymyili josvaikka minkälaista roinaa, mm. Tarja Halosen muotokuva, lammas, hevosensaunatakki, kadonnut moraalini... ynms.
Eiköhän se charmi ole kiinni partasuun korvien välistä ja sitä myötä koko
ulkoinen olemus heijastelee tiettyä miehekkyyttä.
Viikset ja parta, huumori ja älynpilke, aijaijai ;) siinä kyllä naisen polvet notkahtaa!
Jospa lähtis bongaileen!
Miksi viesti poistetiin.KYSYN VAIN JA VIELLÄ KERRAN KYSYN.SYY MOISEEN
Ettei olis ollut kirjoitusvirheiden lisäksi vittuiluntynkää?
Ja miks sulla on AINA CAPSIT????
ELÄ HUUVVA!!!!!