Lupasin itselleni ja palstallekin, etten tänne enää tulisi, mutta kun tosimaailmassa ei juuri nähdä, ja kaikenlainen muukin yhteys on hiipunut, ikuinen ikävä voitti ja täällä ollaan taas!
Ehkä jopa reilun vuoden pystyin olemaan täältä pois, enkä kyllä aio nytkään jäädä tänne notkumaan, ainakaan kovin pitkäksi ajaksi..
Mutta kun on niin kova ikävä ja mä en pysty sitä sulle tarpeeksi kertomaan. Varsinkin kun olen joskus tunteeni tunnustanut. Pitäisit vain hulluna. No hulluna mä suhun olenkin.
Sä tiedät, että rakastan, mutta et ehkä tiedä, kuinka paljon. Sä olet mun elämäni nainen.
Ehkä jopa reilun vuoden pystyin olemaan täältä pois, enkä kyllä aio nytkään jäädä tänne notkumaan, ainakaan kovin pitkäksi ajaksi..
Mutta kun on niin kova ikävä ja mä en pysty sitä sulle tarpeeksi kertomaan. Varsinkin kun olen joskus tunteeni tunnustanut. Pitäisit vain hulluna. No hulluna mä suhun olenkin.
Sä tiedät, että rakastan, mutta et ehkä tiedä, kuinka paljon. Sä olet mun elämäni nainen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No nyt oli aivan ihana viesti tämä 👆. Minä taas olen pyörinyt täällä palstalla nyt aivan liikaa ja liian kauan. Onneksi tulee kesä ja muuta puuhaa. Mutta mulle kirjoittaminen on yksi tämä purkaa sisäistä tunnemaailmaa. Mä en voi jutella kenenkään kanssa mun elämäni rakkaudesta. Kukaan ei ymmärrä mua ja mun tilannetta 😞
Toivon sulle Aloittaja parempia aikoja ja ehkäpä sun polku kohtaa vielä tuon tietyn naisen kanssa 👍🙏😊
Yllä yksi kirjoitusvirhe: kirjoittaminen on yksi tapa
Onko elämäsi rakkaus tai sinä itse varattuja ? Vaikka jompikumpi olisikin niin en kyllä ymmärrä mikä estää asiasta keskustelemisen. Siinä olet oikeassa että kirjoittaminen helpottaa !
Oikeastaan sillä ei ole edes merkitystä. Emme päässeet edes syvemmälle keskusteluasteelle, jolloin asioihin olisi voinut saada selkoa sekä niihin tehdä mahdollisesti tarvittavia muutoksia. Jäätiin niin sanotusti lähtötelineisiin. Se harmittaa tavattomasti! Mulla ehti tunteet heräämään ja häneen rakastuin syvästi. Hän valitsi silti toisen vaikka oli mun tunteista tietoinen. 😥
Kyllä mulle saa kertoa jos on ikävä.
Ei ole kukaan sitä vuosiin sanonut kun yksin olen ollut kuin orpo piru.
Eikä tämäkään voi minulle olla kun en muista että hän olisi koskaan tunnustanut mitään tunteita, vaikka se hyvä mitä hänen kanssaan oli, hukkui sen kaiken vähemmän hyvän alle mitä hänen jälkeensä tuli.
Enkä sitä muistele lämmöllä 🥺
Ainahan sitä toivoo että saisi elämäänsä ihmisen jonka kanssa sydämet ja sielut sopusoinnussa ovat kuin yksi.
Kyllä hänet ottaisin takaisin päivänä minä hyvänsä jos vaan haluaisi niin tehdä.
Oltiin kuitenkin niin hyvät yhdessä, se aina lämmittää kun sitä muistelen, todella vieläkin vaikka kaikki muu jo haalenee muistoissa.
Hän on minun elämäni mies ❤️ nyt ja aina.
Melkein identtisen viestin voisin kirjoittaa. Tosin palstaa olen satunnaisesti seurannut, joskus muutaman rivin repivästä ikävästä kirjoittanut. Välillä helpompaa, asiat ja ihmiset ympärillä tuntuvat täyttävän ajatukset, mutta sitten joskus iskee viiltävä ikävä. Entä jos sittenkin voisin vielä saada hänet, joka on puolikkaani, minun peilikuvani, enkä hänen jälkeensä, lähdettyään, ole vakavissani ajatellut, että kukaan muu voisi olla mitään syvällistä. Eikä ikinä ollut edes mitään, jos ei lasketa säkenöivää ilmaa ympärillämme, jaettuja ajatuksia, täydennettyjä lauseita.
Olen hänelle kertonut kokemastani yhteydestä.
Juuri tuota yhteyttä ja olemisen ihanuutta on ihan karmea ikävä! Kun toinen näkee sun ajatukset ja saa olla aivan kokonaan oma itsensä, on kuin ensimmäistä kertaa olisi ihan kokonaan elossa. Säkenöivän ihana tunne! Mä en koskaan uskonut mihinkään ”siihen oikeaan”, mutta tuo yhteys ei kuitenkaan synny kaikkien kanssa ja mä alan uskomaan, että hän todella on minun vastakappaleeni.
Niin. Minua hymyilyttää, että aloimme ulkoisestikin muistuttaa toisiamme. Tämä ehkä syy siihen, että jälkeenpäin olen meidät toistemme peilikuvikseen ajatellut. Vaistosin aina, kun hän oli lähellä. Yhä vieläkin, kun hänet joskus kauempaa näen, tunnen kuin jokin kuminauha vetäisi häntä kohti. Sen jälkeen ikävä on massiivinen, kunnes taas arki painaa jonnekin taustalle. En tiedä, miten yhdellä ihmisellä voi olla näin suuri vaikutus vielä useamman vuoden jälkeenkin, vaikka, niin kuin kirjoitinkin, mitään varsinaista ei ikinä edes ollut.
Hyvä kuulla että jollakin on vielä tunteita olemassa.