Mitä pelkäät.

Jokainen pelkää jotain. Myös monin tavoin historiaan jääneet ihmiset ovat pelänneet jotain. Angela Merkel koiria. Stalin salaliittoja ja tiesmitä harhojaan. Hitler salamurhaa.
Joku kirjoitti joskus, että miehet pelkäävät naisen tekevän heidät naurunalaiseksi ja naiset miehen tappavan heidät.
Minä pelkään käärmeitä ja menettämistä. Ensiksi mainitun kohdalla mulla ei ole pienintä aikomusta kohdata pelkojani. Toisessa asiassa aion kyllä kohdata pelkoni.
Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos kohtaat pelkosi.
39567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Pelkään, etten koskaan selätä tätä masennusta ja elämäni on merkityksetöntä sen loppuun saakka.

Äänestä
  • Pelko on normaali asia. Sinulla on suuri asia käsiteltävänä. Voimia siihen ja pelon voittamiseen!

    Äänestä

Pahinta, no tottakai sairaudet, tai että lapsille käy jotain. Mutta myös se että jään yksin, en ihastu tai rakastu helposti, pitää olla jotain todella ihmeellistä. Yksin oleminen on pitkän päälle raskasta. Enkä ole mikään ikäloppu vielä.

Äänestä
  • Ymmärrän. Nuo ovat kaikki selviytymisen kannalta tärkeitä asioita.

    Äänestä

Käärmeitä pelkään minäkin. Niin ja joitakin hyönteisiä kuten ampiaisia ja punkkeja.
Sitten on sellaisia elämän tapahtumien takia tulleita traumoja/pelkoja, mitä en lähde avaamaan.

Äänestä
  • Tervettä pelkoa.

    Äänestä

Pelkään jääväni yksin loppuelämäni ajaksi, eikä vastaan tule ketään yhtä kiinnostavaa ihmistä kuin kaipuuni kohde on.

Äänestä
  • Se on vaikea tilanne. Ilmeisesti kaipuun kohde ei ole niin kiinnostava, kun muita odotat.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se on vaikea tilanne. Ilmeisesti kaipuun kohde ei ole niin kiinnostava, kun muita odotat.

    Joo, odotan muita, koska mies on naimisissa ja haluaa myös kaikesta päätellen pysyä.

    Sinä pelkäät, että sinusta ei kiinnostu kukaan?

    Äänestä

Minulla ei ole pelkoja.

Voisin sanoa niin että pelkään tulevaisuuden tapahtumia.
Mutta samalla kuitenkin odotan niitä tapahtuvaksi..

Äänestä
  • Pessimisti ei pety. Kuulostaa aika raskaalta pelottavan tulevaisuuden odotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pessimisti ei pety. Kuulostaa aika raskaalta pelottavan tulevaisuuden odotus.

    Itseasiassa se on elämässäni eräs kiinnostavampia asioita, muuten se on melko tylsää.
    Samalla tietysti pelottavaa voisi sanoa, kun ei tiedä milloin alkaa tapahtumaan. Eikä tiedä varmasti tuleeko samalla henkilökohtainen menetys, itseni ja kaiken tuntemani menetys.
    Ehkä se onkin se epävarmuus, se kun jotain ei tiedä varmasti. Odotus.
    Jos tietäisin varmasti mitä tapahtuu ja milloin, niin olisin valmis siihen.

    Äänestä

  • darknessin kirjoitti:

    Ei kukaan tiedä eikä varsinkaan varmaksi, mitä tapahtuu. Ei kukaan. Erilaisiin vaihtoehtoihin voi varautua.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei kukaan tiedä eikä varsinkaan varmaksi, mitä tapahtuu. Ei kukaan. Erilaisiin vaihtoehtoihin voi varautua.

    Toki olen yrittänyt varautua, mutta tähän ei ihan niin vaan pysty varautumaan.

    Se on jotain mitä olen oikeasti odottanut miltei koko ikäni. Tuntuu että olen etuoikeutettu kun elän tätä aikaa että saan sen nähdä omin silmin, ehkä jo lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

En tiedä, voiko puhua peloista varsinaisesti, mutta ehkä.. Minulla on aika pahoja haasteita kiintymyssuhteiden kanssa, olen jokseenkin patologisesti välttelevä ja epäuskoinen, ahdistun läheisyydestä - tai no pelkästään jo siitä ajatuksesta. En usko että tästä voi parantua, ehkä toipua jossain määrin, paremmin kai minulla nyt menee kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Jossain syvällä on ääni joka muka suojelee minua, mutta se sanoo välillä todella, todella ilkeitä asioita, etenkin jos olen vähällä unohtaa asemani. Se sattuu kipeästi joka kerta, mutta myös jotenkin lohduttaa, se on tuttua ja ylläpitää tasapainoa ja varovaisuuttani.

Äänestä
  • Puhu itsellesi mukavia ehkä pelko hellittää.

    Äänestä

  • Puhuisit mukavia itsellesi. Ehkä pelko hellittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Puhuisit mukavia itsellesi. Ehkä pelko hellittää.

    Ehkä, on tässä kaikenlaista kokeiltukin.. Mä en itsekään täysin ymmärrä tätä, pitkään voi mennä tosi kivasti, ja sitten yhtäkkiä se aktivoituu ja pilaa kaiken. Tuntuu ettei siihen pääse järkeilemällä tai jutustelemalla kiinni että mikä siellä mättää. Tai ehkä mä sitten pohjimmiltaan uskon että se on oikeassa, niin se ollut kai aina. Tiedän, kuulostaa hullulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eipä oikeastaan kuulista. Omia ajatuksiaan voi kuitenkin ohjata. Joskus on hyvä käskeä niiden olla hiljaa. Ei aina, mutta silloin kun ajatukset lannistavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eipä oikeastaan kuulista. Omia ajatuksiaan voi kuitenkin ohjata. Joskus on hyvä käskeä niiden olla hiljaa. Ei aina, mutta silloin kun ajatukset lannistavat.

    Totta, tuntuu että mä vain annan liian helposti periksi, ja palaan tuttuihin mutta vahingollisiin ajatusmalleihini. On aika rasittavaa kokea kipua ja lamauttavaa ahdistusta sellaisissa sosiaalisissa tai intiimeissä tilanteissa , jotka on ilmeisesti useimmille muille ihmisille ehkä jänniä mutta positiivisia kokemuksia. ..että sitä mä varmaan pelkään, sitä henkistä kipua, helpompi olisi sietää fyysistä kipua (olen kokeillut joskus, se hämäsi kyllä jonkin aikaa hyvin, mutta en mä halua ottaa itseni telomistakaan tavaksi).

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Se kestää aikansa oppia uutta. Toistoja, toistoja ja toistoja. Aivoille voi opettaa uusia tapoja. Mitä tulee jännitykseen ja sosiaalisten tilanteiden välttelyyn kuulostat introvertiltä, mutta kipu menee kyllä pidemmälle kuin introvertilla. En väheksy yhtään sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Tiedän, mitä se voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Juu, ei pitäisi valittaa. :) Mitä olen katsellut, niin tällä taustalla, tilastojen valossa (ACE score ainakin 5), mulla vois mennä paljon paljon huonomminkin. En ole esim. päihdeongelmainen, en vahingoita ketään, en tupakoi, en ole masentunut vaan ihan normaalisti töissä käyvä ja pärjäävä, hyvin lievästi enää itsetuhoinen, ei ole mitään pysyviä vammoja jne. Toki, tilastot on vaan todennäköisyyksiä, ja vielä ei ole game over, että vielä ehtii sotkea kaikki asiansa. :P

    Äänestä

Suhdetta N naisen kanssa pelkään.

Äänestä
  • Tulihan se sieltä..

    Äänestä

pelkään kommunisteja (demareita vihreitä ja vassareita) koska he käyttäytyvät aina erittäin uhkaavasti väkivaltaisesti ja pelottelee ja pahoinpitelee pienempiä, ihan sentakia koska eillä on itsellä paha olla, nyt jo 5 vuotta saanu heiltä sitä p**kaa niskaa, ja mä oon sanonu et jossain vihees mä häiriinnyn ku tätä jatkuu ja jatkuu, noh se tapahtu sit viime perjantaina 4.5.2024. lisäks yks sekopää kävi pahoinpetelemäs 1.12. ja nyt viimenen varotus kaikille kommunisteille, mulle ei puhuta epäystävällisesti, ei mitään uhkailuja väkivaltaa aggressivista käytöstä, ei yhtään, muuten -vihainen, olen hyvin vihainen. nyt se loppuu LOPPUU sellainen!. kannattaa lopettaa ajoissa-. mä en tappele, en ikinä tappele, mut jos ei tää lopu nii mä sekoan ja sit raikaa koko s**t*nan kaupunki, ja saattaa tapahtua joku vahingontekoki, jos oikein provosoi, mul on oikein elää rauhassa ilman väkivaltaa tai sillä uhkailua, ilman että joudun pelkäämää, tai tuntemaan oloni uhatuksi. tää oli viel 5-10 vuotta sitte itsestääselvyys mut nyt ku siel maakunnast on tullu avohoitopotilasporukka riehuu, nii joutuu kokoaika olee varpaillaa ja pelätä, onha nyt uutisiski ollu paljo juttuu et kommunistit murhauttanu nyt aikapaljo porukkaa, kommunistien toiminta ja käytös on uhkaavaa ja pelottavaa. kaupungissa kaupungin tavalla tai kaupungista pois?! tavallisilla ihmisillä on ollut perusteltu syy pelätä henkensä ja terveytensä olevan vakavassa vaarassa kommunisten uhkaavan ja vaarallisen käytöksen ja toiminnan menettelyn seurauksena, joka on paitsi uhkaavaa ja pelottavaa niin myös laitonta, suomen laissa on säädetty kustakin rikoksesta asiaankuuluva laillinen rangaistus, tämä kommunisteille ilmaisena neuvona! 🤬-vihainen

Äänestä

Hyvästi ja yötä

Äänestä
  • Hyvästi sitten.

    Äänestä

Pelkään kaikenlaista pahaa. Kaikkea sellaista, mitä nyt voi kuvitella normaalisti ihmisen pelkäävän ja naisena erityisesti.

Käärmeet on todella paha ja samoin hämähäkit, varsinkin isot sellaiset.

Äänestä
  • Miehiä

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Miehiä

    En pelkää miehiä, en lähtökohtaisesti. Oon ennakkoluuloton miehiä kohtaan, enkä oleta miesten olevan pahoja ihmisiä. Aggressiivisia ja väkivaltaan taipuvia miehiä pelkään.

    Äänestä

Minä en pelkää mitään

Äänestä

Olen wokettunut femakko ja pelkään miehiä 🙈

Äänestä

Sydäntäni. Se on paljon tutkimatomampi kuin meri. Ja kesyttämättömämpi kuin kieleni. Sen jälkeen Luojaa. Tiedän, että järjestys on väärä. Mutta Luoja tietää sen, mitä minä en tiedä.

Äänestä
  • Olet väärässä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Olet väärässä

    No. Kerrohan miten niin. On kyllä aika kohtuutonta odottaa, että siihen kykenisit.

    Äänestä

Pelkäsin ulvovia susia, neljää kuuta ja ralliautoja.

Äänestä

Hiiriä ,rottia ja raiskaajia.

Äänestä

Pelkään pimeitä paikkoja missä ei ole muita. Yöllisiä pimeitä metsiköitä, mökkejä keskellä ei mitään.. sitä että jos jotain tapahtuu, kukaan ei kuule eikä auta.

Äänestä
  • Olen perusarka

    Pelkään kaikenlaista

    Mut joskus oon rohkee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokainen pelkää jotain. Myös monin tavoin historiaan jääneet ihmiset ovat pelänneet jotain. Angela Merkel koiria. Stalin salaliittoja ja tiesmitä harhojaan. Hitler salamurhaa.
Joku kirjoitti joskus, että miehet pelkäävät naisen tekevän heidät naurunalaiseksi ja naiset miehen tappavan heidät.
Minä pelkään käärmeitä ja menettämistä. Ensiksi mainitun kohdalla mulla ei ole pienintä aikomusta kohdata pelkojani. Toisessa asiassa aion kyllä kohdata pelkoni.
Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos kohtaat pelkosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu