pitäisi ottaa huomioon kun hankkii porschen? Eli mitä kuluja tulee ns. normaaliautoilun lisäksi? Pitääkö käyttää erityistä pajaa korjauksissa? Mikä malli soveltuu parhaiten ympärivuotiseen käyttöön? Vai 944?
Mitkä asiat...
Haaveesta totta!?
2456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pari yleistä nyrkkisääntöä pätevät yleensä, eli ensinnäkin kannattaa hankkia uusin malli mihin rahat vain riittää, ja toisekseen huoltokirjan on syytä olla hyvännäköinen - jos edellinen omistaja on pihtaillut pahemman kerran niin joudut siitä todennäköisesti kärsimään ennemmin tai myöhemmin.
En nyt hatusta heittämällä muista mistä lähtien autojen korit ovat Porschella olleet galvanoituja, mutta turvallinen oletus olisi että kunhan ollaan 80-luvun puolella niin ruostetta ei enää tarvitse niin kauheasti pelätä. Ympärivuotisessa käytössä kannattaa tietysti jonkinnäköiset suojaukset vielä olla lisäksi...
Suurin osa pajoista ei näiden autojen korjaamisesta tiedä tarpeeksi, kuitenkin vähän harvinaisempia kun ovat, mutta ainakin pääkaupunkiseudulta löytyy parikin firmaa joilta hommat onnistuvat. Jos ei ole turhan tiukkaa budjettia niin maahantuojallakin on erinomainen huoltopalvelu.
En nyt oikein keksi mitä "muita kuluja" voisi tulla, samalla lailla pitää autoa tankata kuin muillakin merkeillä ja säännöllisin välein vaihtaa öljyt sun muut. Tietysti jos jotain menee paskaksi niin yleensä varaosa ei ole halvin mahdollinen, ja tarvikefirmoista ei kovin usein mitään sopivaa halpaa osaa löydy - enkä muuten itse edes haluaisi mitään bilteman palasia autooni, mutta sehän on ihan toinen juttu.
944 on epäilemättä helpompi ajaa talvella kuin 911, mutta toisaalta takamoottorisella voisi olettaa pääsevän mäkiä ylös vähän kätevämmin... eikä sekään nyt hanskasta lähde jos malttaa sen kaasun kanssa ottaa iisisti. Paras vaihtoehtohan olisi nelivetoinen malli, joita löytyy valikoimasta vuodesta '89 lähtien - hintaa vaan tuppaa jo olemaan ihan kohtalaisesti.
Käytä ostoehdokasauto tarkistettavana vaikka maahantuojalla tai muussa asiantuntevassa paikassa. Siinä voi säästää ihan hirveästi rahaa.
Jos 944:sen hankit niin ensimmäisenä kannattaa selvittää milloin jakopään hihna on vaihdettu ja mikä on vesipumpun ja kytkimen kunto. Itselläni kyseiset osat aiheuttivat heti aluksi lähes 20tmk:n laskun.
Ympärivuotiseen käyttöön en ainakaan itse 944:sta ottaisi. Talvella pelkään liikaa suolaa ja sitä, että auto ryöstäytyy puuhun tms. Muutenkaan sillä ei ole kovin kiva ajella tavallisia matkoja esim. töihin tai kauppaan.