Ulkonäkö merkitsee

Tottakai sitä ihastuu ensin ulkonäköön. Muutahan ei vielä tiedä. Mutta sitten kun tutustuu ihmiseen, niin sen jälkeen ainakin minulla moni muu asia vaikuttaa myös. Jos ihminen on kaunis idiootti, niin vaikea minun on sellaiseen ihastua. Tai jos ihminen on kaunis, mutta ei saa sanaa suustaan, niin miten voit keskustella sellaisen kanssa?

Sitten jos ihminen on kaunis, fiksu ja hänen kanssaan on vielä helppo keskustella, niin ainakin minut on myyty. Kuten onkin... Sellaiset paketit vaan tuppaavat olemaan varattuja, niin minunkin tapauksesani.

...kun ulkonäkö on kaikkein tärkeintä maailmassa. mulla on kans pinnallinen olo monista asioista, ja varmaan näytänkin pinnalliselta (vaaleat pitkät hiukset, suht muodikkaat vaatteet kylläkin oman maun mukaan, ja meikki tekevät usein sellaisen vaikutelman, mutta ihanpa sama). Silti olen tosi kaukana pinnallisuudesta. Poikaystäväni on todella pinnallinen, suurinpiirtein mottona "läskit roskiin", mikä järkyttää minua, sillä meillä todella on ihan erilainen arvomaailma.(yksi tärkeimmistä syistä miksi pitäisi jättää hänet) Lihavat ja "rumat" (eli toisin sanoen sairaustakin kauneusihanteista poikkeavat) ihmiset ovat myös ihmisiä. Olemme jumalauta kaikki samanarvoisia. Ulkoinen kauneus katoaa kovin nopeasti. Joillakin vain sattuu olemaan tietyn malliset kasvot jne. Meidän maailma on oikeasti sairas ja julma.

Olen itse huomannut itsessäni saman ja aikaisemmin asia on vaivannut paljonkin. Jotenkin sitä vaan oppii hyväksymään tietyt tosiasiat.

Ihminenhän ei oikein voi tehdä tietoista päätöstä siitä, mikä viehättää ja mikä ei. Jos seksuaalisia tunteita ei herää kuin tietyn näköisten ihmisten kohdalla, niin ei sille oikein mitään voi.

Ihastuminen nimittäin on juuri yhdistelmä seksuaalista vetovoimaa ja sitä, että näkee toisessa ihmisessä itselleen sopivia luonteenpiirteitä.

Toisaalta asia on niinkin, ainakin omalla kohdallani, että jos kumppani menettäisi hyvän ulkonäkönsä, vaikka onnettomuudessa, niin sitten ne syvemmät tunteet pitävät silti suhteen kasassa.

Kuulostaa ehkä karulta, mutta ns. vähemmän hyvännäköiset joutuvat itse käytännössä alentamaan rimaansa kumppaninsa ulkonäön suhteen ja ehkä menettävät jotain puhtaan fyysisen vetovoiman alueella.

Eli onhan kaikki tämä aika pinnallista, mutta kyse on loppujen lopuksi sellaisesta geeneissä olevasta taipumuksesta, jolle ei oikein mitään voi vaikka kuinka haluaisi. Silloin on tärkeintä, että osaa arvostaa kuitenkin ihmisinä myös niitä vähemmän nättejä. Ja ehkä jonain päivänä huomaa itsessään myös muita kuin kaverillisia tunteita sellaista ihmistä kohtaan. Elämä voi yllättää.

Ken valkkaa, niin runk***, niin se vain menee ;)

sillä minä olen yleensä aina ihastunut luonteeseen ja itse asiassa useimmat ihastuksen kohteeni ovatkin olleet yleisen mittapuun mukaan "rumia", eli siis pullukoita jne..
Ainoa ulkoinen seikka jota toki katson, on siisetys. Siis että huolehtii hygieniastaan normaalilla tavalla.
Sekin on muuten jännä juttu, että kun ihastuu johonkuhun, niin sitten hän alkaa näyttääkin kivalta, vaikkei aijemmin olisi pitänyt minkään näköisenä, tai jopa ällöttävän näköisenä!
Näinkin päin siis voi käydä, mutta kyllähän se totta on että suurin osa ihmisten ihastumisista on oikeasti vain ulkonäköön ihastumista..

Mulla on ollu kanssa sillai että yleensä ihastun vaan MIELESTÄNI hyvännäkösiin ja muutenkin "täydellisiin" jätkiin.. Se on tosi turhauttavaa! Onneks on vaatimukset alkanu pikkuhiljaa laskemaan.. Nykyään saatan nimittäin ihastua johonkin sellaseenkin, joka on kiva ja hauska jne., vaikkei oliskaan maailman parhaimman näkönen..
Helpompi löyttää etsimäänsä!:)