Elämä tuntuu turhalta...

mä vaivauduin lukemaan tän. kuka on se joku joka ei välitä?

kertonut itsestäsi vasta yhden asian: elämänasenteesi ("elämä on yhtä helvettii"). Et ole ollenkaan kertonut, mistä tällainen ajatus on peräisin, kauan on jatkunut jne. Toisaalta hyvä, että kirjoitit tuon (osasit taitavasti kuvailla tuntemuksiasi), mutta toisaalta huono, kun se jäi niin lyhyeksi... Mitäpä, jos jatkaisit kirjoittamista? Melko vaikea sanoa juuta tai jaata, kun ei tiedä koko tilannetta.

Taas tätä perus teiniangstia. Kaikki on mukamas niin huonolla mallilla, kukaan ei välitä ja niin edelleen.

Satut kuules elämään maassa, jonka bruttokansantuote, teknologia ja kehitysnäkymät ovat maailman huippuluokkaa. Mahdollisuudet sinun ikäiselläsi ovat käytännössä rajattomat. Valtio tarjoaa koulutuksen, turvaa opiskelun ja antaa eväät kehittyä vaikka miksi. Kyse on vain viitsimisestä. Ookoo, kavereita ei rahalla saa, mutta mitä paremmin menestyy tai näkee elämää, sitä laajemmat verkostot luo ja sitä enemmän erilaisia ihmisiä tapaa - sitä enemmän kokee.

Ikäsi taitaa olla siinä 13-16 vuoden hujakoilla ellen aivan väärin tulkinnut tekstiäsi? Harkitset mukamas itsemurhaa, mutta tiedät itsekin ettet tule sitä kuitenkaan tekemään. Tilastojen valossa nimittäin uskallan väittää, että sinulla ei ole pokkaa tehdä mitään sellaista itsellesi. Luonnonlakihan on, että vahvat selviytyvät; näin ollen oletko valmis kuolemaan häviäjänä, luovuttamaan pelin kesken? Oletko valmis jättämään itsestäsi mitättömän kärpäsen paskan tapaisen jäljen historiaan? Ihmiset muistavat sinut vuoden pari, jonka jälkeen ajattelevat että "no parempi niin, jos tossa iässä luovuttaa niin eihän siitä olisi ollutkaan mihinkään". Mitä ikinä tekee elämässä, niin ikinä ei saa antaa periksi. Joka kerran luovuttaa, luovuttaa aina.

Sulla ei taida paljoa olla ystäviä tai muuta? Koulussa ei kaikilla välttämättä ole ystäviä, ihmiset on niin erilaisia. Kun jatkat jatko-opiskelemaan jonnekin, alkaa ympärilläsi oleva ihmisporukka olemaan yhä enemmän itsesi kaltaista - samat tavoitteet ja ehkäpä elämänarvot yhdistävät sitä piiriä. Ystäviä saa kyllä lisää, meitä on kuutisen miljardia tällä pallolla, ja ottaen huomioon sen seikan, että ihminen on laumaeläin luonnostaan, niin on erittäin epätodennäköistä että joutuu jotenkin lauman ulkopuolelle tahtomattaan. On myös muistettava se, että oma asenne ratkaisee myös tässäkin asiassa: kuka haluaa kaverikseen ihmisen joka on jatkuvasti mieli maassa, ikään kuin ikuinen krapula päällä? En minä ainakaan. Sen sijaan hymy, aurinkoisuus, iloisuus ja omaperäisyys kerää yllättävän paljon ihmisiä ympärille.

Kaikkihan sitä itsemurhaa varmaan jossakin vaiheessa elämää harkitsee. "Mitä jos lakkaisin juurikin nyt olemasta, miten tämä kaikki jatkuisi?" No etpä sinä sitä itse olisi näkemässä. Sen verran mielenkiintoinen ja arvokas elämä kyllä on, etten sitä itse ainakaan vapaaehtoisesti lopettaisi ennen loppua - haluan kokea sen loppuun ja nähdä kun tämä näytelmä päättyy ja esiriippu laskeutuu lopulta. Se mitä teemme elämissämme nimittäin vaikuttaa muihin ja itseasiassa kaikkeen, vaikka se olisikin kuinka pientä tahansa.

"Taas tätä perus teiniangstia. Kaikki on mukamas niin huonolla mallilla, kukaan ei välitä ja niin edelleen.

Satut kuules elämään maassa, jonka bruttokansantuote, teknologia ja kehitysnäkymät ovat maailman huippuluokkaa. Mahdollisuudet sinun ikäiselläsi ovat käytännössä rajattomat. Valtio tarjoaa koulutuksen, turvaa opiskelun ja antaa eväät kehittyä vaikka miksi. Kyse on vain viitsimisestä. Ookoo, kavereita ei rahalla saa, mutta mitä paremmin menestyy tai näkee elämää, sitä laajemmat verkostot luo ja sitä enemmän erilaisia ihmisiä tapaa - sitä enemmän kokee.

Ikäsi taitaa olla siinä 13-16 vuoden hujakoilla ellen aivan väärin tulkinnut tekstiäsi? Harkitset mukamas itsemurhaa, mutta tiedät itsekin ettet tule sitä kuitenkaan tekemään. Tilastojen valossa nimittäin uskallan väittää, että sinulla ei ole pokkaa tehdä mitään sellaista itsellesi. Luonnonlakihan on, että vahvat selviytyvät; näin ollen oletko valmis kuolemaan häviäjänä, luovuttamaan pelin kesken? Oletko valmis jättämään itsestäsi mitättömän kärpäsen paskan tapaisen jäljen historiaan? Ihmiset muistavat sinut vuoden pari, jonka jälkeen ajattelevat että "no parempi niin, jos tossa iässä luovuttaa niin eihän siitä olisi ollutkaan mihinkään". Mitä ikinä tekee elämässä, niin ikinä ei saa antaa periksi. Joka kerran luovuttaa, luovuttaa aina. "

VITTU ETTÄ SÄ OLET TYHMÄ! Itse et ole varmasti ikinä kokenut masennusta, et ikinä! Sellasen ihmisen joka ei sitä ole kokenut, ei pitäisi aukoa päätään semmoselle joka on kokenut tai etenkään semmoiselle joka KOKEE!
Tajuatko että just tommoset kommentit vaan masentaa entisestään eikä auta!
Totta on, että tässä suomen maassa on kaiklla asiat niin hyvin, mutta masennus ei aina katso elintasoa ja näennäistä onnea! Kyllä tossa dsun jutussa jotain hyvää olikin, se on totta, ettei saa ikinä luovuttaa, mutta älä mee haukkumaan toisia luuseriksi! Tonkin asian vois ehkä esittää hieman nätimmin?

*todella raivostunutta tuhahtelua*

Ja vielä: VIHAAN sanaa teini-angsti. Turha sanoa:

"Taas tätä perus teiniangstia. Kaikki on mukamas niin huonolla mallilla, kukaan ei välitä ja niin edelleen. "

Älä käytä sitä sanaa! joku voi ehkä luulla että angstaaminen on hienoa ja oikein kerjätä sääliä esittämällä sitä MUTTA oikeaakin masennusta on!

" On myös muistettava se, että oma asenne ratkaisee myös tässäkin asiassa: kuka haluaa kaverikseen ihmisen joka on jatkuvasti mieli maassa, ikään kuin ikuinen krapula päällä? En minä ainakaan. Sen sijaan hymy, aurinkoisuus, iloisuus ja omaperäisyys kerää yllättävän paljon ihmisiä ympärille."

Tämäkin ON totta mutta masentunut ihminen ei osaa iloita! iloa ei voi pakottaa! Pitäisikö sitten esittää jotakin muuta kuin on saadakseen niitä kavereita??

"Asioita osaa arvostaa vasta kun niitä ei enää ole."
Aina ku tulee toi itsesääli päälle, ni ajattele;
voisivat asiat huonomminki olla. Ja muista, että
et sinä tee elämääsi kenellekkään muulle kuin
itsellesi.

"Elämä on mitä teet siitä."
Täydentävänä edelliseen.

Vaikuttais siltä, että elämänilo ei oo sulle tällä hetkellä kovin tuttu juttu.. Onko sulla mielessä jotain tiettyjä asioita, että miksi mikään ei tunnu miltään jne..? Onko ystäviä, joille kertoisit niistä asioista? Tuntuu varmaan aika ikävältä, jos on sellanen fiilis, että " mä oon vaan tiellä.." Voi kun sä muistasit, että sä oot oikeesti tärkee ja arvokas..! Jos keskustelu auttaa, voit heittää mulle postia osoitteeseen: [email protected].