I want you for U.S army- juliste oli saanut nuoren Anthony Pattersonin liittymään Toiseen maailmansotaan. Hän ei ollut käynyt juuri minkäänlaista koulutusta. Hän oli vain ilmoittautunut. Hän oli jättänyt koulun kesken noin vain ja ilmoittautunut. Hän oli juuri tayttänyt vasta 18. Tony, joksi häntä oltiin aina kutsuttu, oli yksinäinen. Hänellä ei ollut siviilielämässä ystäviä. Syynä oli hänen vanhempansa, jotka olivat juoppoja, ja joista juoruiltiin kotona Utahissa. Tämä ei oikeastaan haitannut Tonya. Häntä harmitti ainoastaan se, ettei hän sen takia ollut saanut ystäviä. Ystävät olivat syy miksi hän oli liittynyt sotaan. Hän oli kuullut ja lukenut, että sodassa sotilaiden välille syntyy siteitä.
Nyt Anthony seisoi lautalla, joka oli matkalla Normandiaan. Lautalla oli hänen lisäkseen noin neljäkymmentä miestä. Hän, kuten muutkin miehet, olivat joutuneet seisomaan koko matkan. Aallot olivat korkeita ja ne löivät lautan reunoja. Veteen tippui aina viiden sekunnin välein 88 millisestä tykistä laukaus. Vettä roiskui lautan sisälle, eikä oltavat olleet mukavia. Anthony alkoi voida pahoin. Sama tunne oli muillakin 29. jalkaväen miehillä. "Kolmekymmentä sekuntia!" huusi LCI lautan ohjaaja, joka oli aivan Anthonyn takana. Anthony oli pyrkinyt lauttaan ennen muita. Edessä oleville kävisi kaikista pahiten. Sydän alkoi takoa Anthonyn rinnassa kovempaa, kuin koskaan ennen. Lautassa oleva kapteeni alkoi jakamaan neuvoa miehilleen. "Liikkukaa nopeasti ja pitäkää kunnon välimatkat... Älkää päästäkö hiekkaa aseisiin... Älkääkä sitten saatana jähmettykö paikoillenne... Onnea!" Nämä sanat Tony painoi mieleensä. Tony oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vain saadakseen ystäviä. Hän oli valmis taistelemaan sen puolesta. Hän oli valmis vaikka tappamaan saadakseen ystäviä.
Mitäs pidätte alusta? Pitäiskö jatkaa?
Nyt Anthony seisoi lautalla, joka oli matkalla Normandiaan. Lautalla oli hänen lisäkseen noin neljäkymmentä miestä. Hän, kuten muutkin miehet, olivat joutuneet seisomaan koko matkan. Aallot olivat korkeita ja ne löivät lautan reunoja. Veteen tippui aina viiden sekunnin välein 88 millisestä tykistä laukaus. Vettä roiskui lautan sisälle, eikä oltavat olleet mukavia. Anthony alkoi voida pahoin. Sama tunne oli muillakin 29. jalkaväen miehillä. "Kolmekymmentä sekuntia!" huusi LCI lautan ohjaaja, joka oli aivan Anthonyn takana. Anthony oli pyrkinyt lauttaan ennen muita. Edessä oleville kävisi kaikista pahiten. Sydän alkoi takoa Anthonyn rinnassa kovempaa, kuin koskaan ennen. Lautassa oleva kapteeni alkoi jakamaan neuvoa miehilleen. "Liikkukaa nopeasti ja pitäkää kunnon välimatkat... Älkää päästäkö hiekkaa aseisiin... Älkääkä sitten saatana jähmettykö paikoillenne... Onnea!" Nämä sanat Tony painoi mieleensä. Tony oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vain saadakseen ystäviä. Hän oli valmis taistelemaan sen puolesta. Hän oli valmis vaikka tappamaan saadakseen ystäviä.
Mitäs pidätte alusta? Pitäiskö jatkaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Pattersonin liittymään Toiseen maailmansotaan."
Ei kai se maailmansotaan liittynyt?
"Hän ei ollut käynyt juuri minkäänlaista koulutusta."
Enkä saanut oikeampi sana?
En tiedä oliko maihinnousussa täysin kokemattomia mukana, tuskin?
Ehkä pitäisi kertoa jotain myös koulutusjaksosta?
Mutta tästä voisi kyllä rakentua kiinnostavaa.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä viiden sekunnin 6½
T. Sherlokki (C) 2005
Sherlokki tuossa jo huomauttikin tekstin epämääräisyyksistä. Tuollaiset pikkujutut menevät ehkä kirjoittajalta ohi, koska hän itse tietenkin tietää, mitä tarkoittaa. Lukijaa ne saattavat kuitenkin häiritä, joten jos haluaa miellyttää yleisöään, niin niihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Sotimista koskevat kuvailut vakuuttivat minut. En tosin tiedä sotimisesta paljoakaan, joten en tiedä, mitä ekspertti tuumaisi. Minun silmissäni illuusio säilyi ehyenä näiltä osin.
Päähenkilön psyyken ja tunne-elämän kuvaus puolestaan ei liiemmin vakuuttanut. Esimerkiksi tämä kuulosta naivilta ja pinnalliselta:
"Syynä oli hänen vanhempansa, jotka olivat juoppoja, ja joista juoruiltiin kotona Utahissa. Tämä ei oikeastaan haitannut Tonya. Häntä harmitti ainoastaan se, ettei hän sen takia ollut saanut ystäviä."
Henkilökuvaa olisi voinut syventää kuvailemalla enemmän Anthonyn tuntemuksia vanhempiensa ja yksinäisen lapsuutensa ja nuoruutensa suhteen. Muutenkin jutussa on sivuutettu yksioikoisesti materiaalia, josta olisi voinut saada paljon irti. Minkälaisia ajatuksia ja tuntenuksia Tonyn päässä liikkui, kun hän katsoi värväysjulistetta? Miten hän on luonut kuvansa sodasta, minkälaisia juttuja kuullut, lehtiartikkeleita lukenut ja kuvia nähnyt? Jos esimerkiksi näihin olisi kiinnitetty enemmän huomiota, niin kuva Tonysta olisi saanut väriä kuin itsestään.
Tonyn psyykessä on kuitenkin herkullinen paradoksi, jonka viimeinen lause ilmaisee mainiosti:
"Hän oli valmis vaikka tappamaan saadakseen ystäviä."
Lupaava hahmo siis, joka ansaitsisi tulla monipuolisemmin esille.
Jatka vaan.
Äkkiä ramppi avautui ja edessä oleville miehille kävi niin kuin Tony oli ennustanut. He kuolivat ja kaatuivat kuin dominonappulat. Kapteeni Richards käski miesten hypätä reunan yli veteen. Pelon sokaisema Tony teki niin kuin käskettiin ja kiipesi reunan yli. Hän tippui veteen ja painavat varusteet painoivat häntä kohti pohjaa. Hän rupesi paniikissa repimään painavaa reppuaan irti. Se irtosi helposti. Kivääri ja kypärä olivat pudonneet kanaaliin myös. Mg:n luoteja sukelsi veteen ja Tony näki miten ne osuivat edessä oleviin sotilaisiin. Tony rupesi uimaan kohti pintaa. Pinnalle päästyään hän ahmaisi ilmaa keuhkoihinsa, kuin ei olisi saanut henkeä päivään. Meteli pinnalla oli sietämätön; aseiden paukuntaa ja loukkaantuneiden huutoa. Loukkaantuneiden näkeminen sai hänet pelkäämään enemmän. Hän päätti piiloutua LCI- lautan taakse, niin kauaksi aikaa että tilanne olisi rauhoittunut. Lautan kuljettaja oli saanut osuman päähänsä ja istui nyt kuolleena ohjauspaikalla. Hetken Tony ajatteli ottaa lautan ja häipyä, mutta se olisi ollut pelkurimaista. Lautan takana hän roikkui puoli tuntia, kurkistellen vähän väliä reunan yli toimintaa. Rannalta kuului huutoa ja räiskettä. Pommeja osui koko ajan maahan ja ihmisiä kuoli. Tilanne rauhoittui. Tony uskaltautui uida jo rannalle. Vesi oli ollut kylmää eikä aurinkokaan lämmittänyt. Tony tärisi kuin vibraattori. Näky rannalla ei ollut kaunis. Kuolleita oli ihan helvetisti. Tony ei ollut koskaan ennen nähnyt kuolleita ihmisiä. Kuolleiden seassa oli loukkaantuneita jotka huusivat apua. Lääkintämiehillä oli hommaa varmaan koko loppupäiväksi. Eräs sotilas, jota oli osunut kaksi luotia keskelle rintalastaa, pyysi Tonya luokseen. Tony meni, mutta oli aivan avuton. ” Haluatko, että pyydän lääkintämiehen tänne?” Tony kysyi.
” Älä turhaan… Minä kuolen silti..” Hän sanoi pakottaen sanat suustaan. Mies oli arvoltaan aliupseeri. Rinnassa luki miehen nimi; Pvt. J. T. Webster
Tony yritti keksiä jotain sanottavaa, muttei keksinyt. Hän avasi vesipullonsa.
” Haluatko vettä?”
Mies ei vastannut. Hänen silmänsä ammottivat kohti taivasta. Hän oli kuollut.
Tonya alkoi hävettää. Tämä upseeri oli taistellut maansa puolesta, ja mitä Tony oli tehnyt? Hän oli piileskellyt lautan takana koko taistelun ajan, kuin pelkuri. Mutta mitä voisi odottaa mieheltä jota ei ollut edes koulutettu. Tony sulki miehen silmät ja lähti kävelemään kohti kohtauspaikkaa
Lukutaitoinen ilmaisikin saman asia, mitä itse ajattelen, joten nyt tulee vain kannustusta. Naisihmisenä en liiemmin sodasta perusta, tämä veti mukanaan. Saatoin nähdä silmissäni kohtauksen, jossa sotilaita lakosi kuin heinää ikään ja luoteja sateli.
Kirjoittamissasi pätkissä on muutamia herkullisia tilanteita, joiden yksityiskohtaistaminen lisäisi vielä tunnelmaa. Esimerkiksi kohta, jossa päähenkilö piiloutui lautan taakse. Sivuutit sen kovin nopeasti. Tarkempi kuvaus tuntemuksista (kylmässä?) vedessä, painavista vaatteista, luotien uppoutumisesta sotilaiden lihaan, kuoleman äänet ja mahdollisesti hajut, pelosta.... Vinkki: juuri kohdista, joissa kerronta hypähtää nopeammalla tempolla eteenpäin saisi todella herkullista lisälukemista niihin perehtymällä, mutta juonenkäänteistä riippuen nopeampi kerronta voi joskus olla tehokkaampi tapa ilmaisuun.
Jatka vain =) toivottavasti saamme lukea tarinaasi vielä jatkossakin. Itselle jäi molempien pätkien lopussa tunne "Höh, joko se loppui? Tahtoo tietää lisää".
Hyvältä kuulostaa. Jatka ihmeessä. Lisää syvyyttä tuo, jos lisäät alkuun enemmän Tonyn mielenliikkeitä ja ajatuksia, pystyy ymmärtämään hänen ratkaisuaan paremmin. Ideasta saa hyvin kiinni. Mutta nämä ovat vain mun ehdotuksia. Sun teksti, sun kunnia.
Rinteen yläpuolella, mg- bunkkereiden takana näky oli jokseenkin samanlainen kuin alhaalla. Täällä kuolleet olivat kuitenkin enimmäkseen Rommelin lähettämän 352: sen sotilaita. Tilanne oli rauhoittunut. Suurin osa upseereista oli kuollut maihinnousussa. Kapteeni Rickhards oli kuitenkin selvinnyt. Hän puhui nyt radioon ja pyysi paikalle puskutraktoreita siirtämään esteet rannalta. Tony oli paleltumaisillaan ja aivan yksin. Hänellä ei ollut ketään, jolle jutella. Hän oli voinut pahoin koko matkan, eikä kuolleiden näkeminen helpottanut ollenkaan. Muut sotilaat tutkivat nauraen kuolleiden sakujen tavaroita. Tony ei tajunnut mitä hauskaa tässä hulluudessa oli. Tony istuutui bunkkerin reunalle katselemaan muiden sotilaiden hauskanpitoa. Hän kuitenkin nousi heti, kun näki bunkkerin pohjalla kuolleita sotilaita. Ne näyttivät aivan yhtä nuorilta kuin Tony. Nyt hän ei halunnut nähdä enää yhtäkään kuollutta, vaan etsi paikan jossa voisi rauhoittaa mieltään. Pitikin ryhtyä tähän paskaan, hän mietti.
Aurinko tuli esiin pilvien takaa. Nyt maihinnoususta oli 4 tuntia aikaa. Tonyn olo oli nyt paljon parempi. Nyt oli hyvä mahdollisuus tutustua muihin sotilaisiin. Kuusi 29. jalkaväen urheaa sotilasta istui mg- bunkkerin katolla juttelemassa ja polttelemassa tupakkaa. Heillä näkyi olevan hauskaa. He esittelivät toisilleen sotasaaliitaan. Eräs heistä oli löytänyt Luger- pistoolin. Sellaista oli vaikea löytää. Tony ajatteli mennä pummimaan tupakkaa, vaikkei polttanutkaan. Itse asiassa hän ei ollut koskaan edes maistanut tupakkaa, mutta jos polttaminen auttaisi häntä saamaan ystäviä, polttaisi hän vaikka viisi askia päivässä. Tultuaan bunkkerille, Tonylla oli hankaluuksia kiivetä sen päälle. Hän yritti. Siinä samassa bunkkerin päällä olevat sotilaat kiinittivät huomionsa tähän tuntemattomaan mieheen, joka nyt oli kiipeämässä heidän luo.
” Mitä helvettiä?” Kuiskasi eräs sotilas katsellessaan Tonyn kompurointia.
Tony oli juuri pääsemässä bunkkerin päälle, kun hänen otteensa lipsui ja hän putosi alas. Sotilaat rupesivat nauramaan.
” Taitaa olla viihdytys komppaniasta.” Sanoi toinen sotilas nauraen.
Tämä ei Tonya lannistanut, vaan hän yritti uudestaan. Tällä kertaa yksi sotilaista auttoi häntä. Hän ojensi Tonylle kättä ja veti hänet ylös. Käden ojentaminen merkitsi Tonylle paljon. Kukaan ei ollut koskaan ojentanut auttavaa kättä hänelle. Asiat etenivät mukavasti.
” Kukas hitto sinä olet?” Kysyi häntä auttanut sotilas.
” Anthony Patterson.. Mutta kutsukaa vain Tonyksi.”