Korvat

Tästä on jauhettu moneen kertaan ennenkin mutta minua häiritsee edelleen se että asiassa tuntuu olevan epäselvyyksiä.

Vl:t sanovat että synninpäästö pitää kuulla omin korvin?

Kysyn: Miksi?

1) Siksikö anteeksiantamus ei voi - teknisistä seikoista johtuen- edetä julistajasta julistuksen vastaanottajaan muutoin kuin niin että julistaja käyttää puhe-elimiään ja synninpäästön vastaanottaja kuuloelimiään?

2)Siksikö että Jumala on päättänyt että vain puhe- ja kuuloelimiä on lupa käyttää tässä evankeliumin välittämisessä.
Jos näin on, unohtiko/hylkäsikö Jumala kaikki kuurot ihmiset?

3) Jostain muusta syystä.

(Admatalle: Otan tämän evankeliumin välittämisasian esille myös Ihmeiden Oppikurssipalstalla kunhan kerkeän.)
8461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jumala armahtaa kuurojakin! "Usko tulee kuulosta", tarkoittaa ihmiskontaktia eli sitä että Jeesuksen opetuslapsi saarnaa synnit anteeksi ja käyttää Pietarin saamia "taivaan valtakunnan avaimia". Jos tästä haluaa kuuroja pilkata, niin onhan se luvallista.

Acimlainekin saa armon jos nöyrtyy parannuksen askelille. Sauluskin pilkkasi, vainosi ja murhaisi ennenkuin alkoi henkensä uhalla puolustaa Kristusta.

Vanhoillislestadiolaisuutta syytetään usein tuomiohenkiseksi. Mitäkähän suuntausta mahtavat olla acimlaine ja admata, jotka tuomitsevat vl:iä näillä sivuilla surutta!

Sana joko "pahentaa tai parantaa!"

Perhon suviseuroissakin on oma sektori seurateltassa kuuroille, joille tulkataan seurasaarnat.

Kuten olemme nähneet viime päivien keskustelusta "kaksi valtakuntaa" -palstalla, niin vanhoillislestadiolaisten opetus parannussaarnasta on aukoton! Suosittelen vilkaisemaan erityisesti munkin kommentteja.

Äänestä
  • ..sitä ketjua jossa munkki keskusteli.


    Vai että SaulusKIN pilkkasi? Tarkoitat siis että minä "pilkkaan".

    En pilkkaa Jumalan totuutta vaan haluan tuoda päivänvaloon vl-opista sen mikä siinä on väärää.
    Yritetään itse kukin pitää erossa ihmisen tuomitseminen ja väärien asenteiden tuomitseminen.

    Äänestä

  • Nämä "avaimet" on monta kertaa käsitelty palstalla. Vieläkään ei vl:iä hirvitä ottaa valtaa Jumalalta ja Jeesukselta itselleen:(

    Jeesus opetti itse lukuisissa paikoissa kuinka PELKKÄ USKOMINEN pelastaa, eikä missään kohtaan ilmoittanut MITÄÄN EHTOA että opetuslapsia VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITAAN välittämään yhtään mitään. Toki Jumala toimii myös meidän ihmisten kautta. Sitä on tuskin kukaan tällä palstalla kiistänyt.

    Raamatussa on päinvastoin ilmoitettu sangen selvästi että "JOKAINEN JOKA USKOO, PELASTUU." Tälle ei ole annettu yhtään lisäehtoa ja Raamatussa on selvästi kerrottu kuinka on vain yksi välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Lisäksi Raamatussa on teksti, jossa kerrotaan että se on kirjoitettu juuri sitä varten että se kirkastaisi pelastavan uskon.

    Summa summarum: Ei ole Raamatussa vl:ien vaatimaa ehtoa välimiehen välimiehestä, mutta on selkeä lupaus pelastuksesta ilman sitä välittävää uskovaista kunhan vain uskoo Jeesukseen. Tämä ei muutu vaikka copypastaa miljoona kertaa lähetyskäskyä tai Pietarin avaimia, joilla paavilaiset perustelevat oppiaan;)

    Jotta voisi uskoa vl-oppiin, niin täytyisi uskoa että Raamattu on virheelliseti tai vähintään puutteellisesti kirjoitettu;)

    Tähän valheeseen:
    >>
    acimlaine ja admata, jotka tuomitsevat vl:iä näillä sivuilla surutta!
    >>
    Vastasin jo täällä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000008933298

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Nämä "avaimet" on monta kertaa käsitelty palstalla. Vieläkään ei vl:iä hirvitä ottaa valtaa Jumalalta ja Jeesukselta itselleen:(

    Jeesus opetti itse lukuisissa paikoissa kuinka PELKKÄ USKOMINEN pelastaa, eikä missään kohtaan ilmoittanut MITÄÄN EHTOA että opetuslapsia VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITAAN välittämään yhtään mitään. Toki Jumala toimii myös meidän ihmisten kautta. Sitä on tuskin kukaan tällä palstalla kiistänyt.

    Raamatussa on päinvastoin ilmoitettu sangen selvästi että "JOKAINEN JOKA USKOO, PELASTUU." Tälle ei ole annettu yhtään lisäehtoa ja Raamatussa on selvästi kerrottu kuinka on vain yksi välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Lisäksi Raamatussa on teksti, jossa kerrotaan että se on kirjoitettu juuri sitä varten että se kirkastaisi pelastavan uskon.

    Summa summarum: Ei ole Raamatussa vl:ien vaatimaa ehtoa välimiehen välimiehestä, mutta on selkeä lupaus pelastuksesta ilman sitä välittävää uskovaista kunhan vain uskoo Jeesukseen. Tämä ei muutu vaikka copypastaa miljoona kertaa lähetyskäskyä tai Pietarin avaimia, joilla paavilaiset perustelevat oppiaan;)

    Jotta voisi uskoa vl-oppiin, niin täytyisi uskoa että Raamattu on virheelliseti tai vähintään puutteellisesti kirjoitettu;)

    Tähän valheeseen:
    >>
    acimlaine ja admata, jotka tuomitsevat vl:iä näillä sivuilla surutta!
    >>
    Vastasin jo täällä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000008933298

    "Toki Jumala toimii myös meidän ihmisten kautta. Sitä on tuskin kukaan tällä palstalla kiistänyt. "

    En myöskään minä. Kertaan käsitykseni avaimista tässä:

    Jumala on jo antanut koko ihmiskunnan synnit anteeksi. Kaikki eivät vielä tiedä tästä ja näitä ihmisiä tulee asiasta informoida. Tätä informointia tarkoitetaan kun puhutaan evankeliumin julistukesta eli sanotaan ihmsille että Jumala on antanut teidän syntinne anteeksi.

    Järkikin sanoo että informointi voidaan teknisesti suorittaa usealla eri tavalla. Informaation sisältö itsessään on Pyhää koska se on peräisin itseltään Pyhältä Jumalalta.



    Mitä tulee Pyhään Henkeen niin Hän ei ole riippuvainen ihmisten tekniikasta. Anteeksiantamus etenee automaattisesti armon vastaanottaneesta ihmisestä eteenpäin, kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Se jatkaa matkaansa sinne missä se otetaan vastaan. Kuin siemen joka uppoaa peltoon ja joka pomppaa pois kovalta kalliolta.

    Se että antaa toiselle anteeksi ei tarkoita harkinnan varassa olevaa vallankäyttöä vaan sitä että nöyrtyy olemaan tuomitsematta toista ihmistä. Jokaisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus olla tuomitsematta toista ihmistä. Tähän pystyy käytännössä vain se joka sydämessään jatkuvasti kysyy Pyhältä Hengeltä oikeaa suhtautumistapaa toiseen ihmiseen. Jeesus, kun antoi avaimet opetuslapsilleen, antoi heille tämän oikean suhtautumistavan. Hän ei antanut mahdollisuutta käyttää lihallista mielivaltaa ja harkintaa kuten vl:t tuntuvat kuvittelevan. Liha tuomitsee ja pelaa omaan pussiinsa

    Synnit saa anteeksi vain siten että tiedostaa ne ja luopuu niistä. Joka ne tunnustaa ja hylkää se saa armon sanotaan Raamatussakin. Mitkään temppuilut eivät tässä auta.

    Tunnustaminen tarkoittaa sitä että myöntää että kaiken näkemämme pahan juuret ovat omassa sydämessämme eivätkä ulkoisessa maailmassa. Tätä asiaa Jeesus havainnollistaa rikka-tukki-vertauksensa avulla Raamatussa.

    Kun ihminen tunnustaa kokemansa pahuuden omanaan hän käytännössä automaattisesti lakkaa tuomitsemasta siitä toisia (logiikka selvä tässä, eikö totta?) ja TÄTÄ ON OIKEA ANTEEKSIANTAMINEN JOHON PYSTYY VAIN PYHÄN HENGEN OHJAUKSEN ALLA.

    Siis se jolla oikeasti on avaimet (ei välttämättä se joka kovimmalla äänellä väittää ne omistavnsa) antaa anteeksi olematta tuomitsemasta toista ei niin että ensin tuomitsee toisen synnistä ja sitten "antaa ne anteeksi".

    Vain oman nöyrtymisen kautta on avaimet käytössä. Kysymys ei ole, kuten sanottu, päätäntävallasta maallisessa mielessä.

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Kuurolle voi saarnata hänen omalla viittomakielellään. Ei sillä ole väliä kuullaanko saarna korvin, kunhan se tulee ymmärretyksi. Voihan esim. paperille kirjoittaa jos ei muuten voi kommunikoida..

Äänestä
  • "Ei sillä ole väliä kuullaanko saarna korvin, kunhan se tulee ymmärretyksi. Voihan esim. paperille kirjoittaa jos ei muuten voi kommunikoida.."

    Nimenomaan Raamatussa on evankeliumi paperille kirjoitettu. Eikö apostolien kirjoittama Raamattu (ei tosin tainnut olla paperia aikanaan) ole yhtä pätevä kuin vl:ien kirjoittama paperilappu?
    Pitäisikö olla originaali teos vielä?

    Äänestä

on kyse. Tietenkin pohjimmiltaan erimielisyydet ja eri näkemykset nousevat sieltä, mikä on oikeaa sydämen kuuloa ja tässä asiassahan uskonerot syntyvät.

Toiset kuulevat sydämellä Jumalan äänen toiset uskovat ja haluavat uskoa evankeliumin saarnasta, mutta jos tämä olisi yksiselitteinen asia, niin asian ytimestä, eli vanhurskauttamisopista ja järjestyksestä olisi yksi uskomus.

Vanhurskauttamisoppi on yksi suurimmista eri näkemysten ja uskomusten aiheuttajista, on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Äänestä

Raamattu sen paremmin kuin Bibliakaan ei kiellä synninpäästön saamista sähköpostilla tai tekstiviestillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


acimlaine kirjoitti:

Tästä on jauhettu moneen kertaan ennenkin mutta minua häiritsee edelleen se että asiassa tuntuu olevan epäselvyyksiä.

Vl:t sanovat että synninpäästö pitää kuulla omin korvin?

Kysyn: Miksi?

1) Siksikö anteeksiantamus ei voi - teknisistä seikoista johtuen- edetä julistajasta julistuksen vastaanottajaan muutoin kuin niin että julistaja käyttää puhe-elimiään ja synninpäästön vastaanottaja kuuloelimiään?

2)Siksikö että Jumala on päättänyt että vain puhe- ja kuuloelimiä on lupa käyttää tässä evankeliumin välittämisessä.
Jos näin on, unohtiko/hylkäsikö Jumala kaikki kuurot ihmiset?

3) Jostain muusta syystä.

(Admatalle: Otan tämän evankeliumin välittämisasian esille myös Ihmeiden Oppikurssipalstalla kunhan kerkeän.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu