Joh. 20:31 sanoo, että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu, jotta "te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään." Tämä näyttää, että kirjoitettu sana voi synnyttää pelastavan uskon. Yhdyttekö VL:t tähän? Vai onko jossain Jumalan sanassa kirjoitettu, että kirjoitettu sana ei voi synnyttää pelastavaa uskoa?
Joh. 20:31
Sanaan turvaava
16761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos kirjoitettu sana voisi antaa uskon, turhaan olisi Jeesus omilleen vallan antanut antaa syntejä anteeksi ja kaikki olisi vain pelleilyä:
21. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
22. Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."
(Joh.20: 31):Tottakai täytyy olla kirjoitettu sana, että voidaan julistaa:
14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
Miksi kaikki keinot Ilosanoman levittämisessä eivät saisi olla käytössä? Kirjoitettu, sanottu, nähty, kuultu, koettu, tunnettu?
Mitä se sinua haittaa, jos joku tulee toisella tavalla uskoon kuin sinä olet tullut?
Otatko itsesi muille malliksi muissakin asioissa?
>>
Jos kirjoitettu sana voisi antaa uskon, turhaan olisi Jeesus omilleen vallan antanut antaa syntejä anteeksi ja kaikki olisi vain pelleilyä
>>
1. Jumala ei ole antanut omilleen valtaa. Valta on Pyhällä hengellä, eli Jumalalla. Jeesuksen omat voivat käyttää tuota Pyhän hengen valtaa, mutta vain jos he uskovat Jeesukseen ja siihen, mitä Jeesus on sanonut:
Joh. 3:18
Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
Sellaisille, jotka ilmoittavat uskovansa Jeesukseen voi julistaa syntien olevan anteeksi. Tässä on kysymys uskon vahvistamisesta. Niillä taasen jotka kuvittelevat itse antavansa syntejä anteeksi Jeesuksen puolesta, ei ole Pyhää henkeä ja heidän päästämisillään tai sitomisillaan on yhtä vähän merkitystä kuin pilkkaajien huuteluilla.
Jumala haluaa että kaikki uskoisivat häneen. Tämän vuoksi on tärkeää levittää tietoa tästä pelastavasta uskosta kaikin käytössä olevain tekiinoin. Apostolien aikana julistus oli ainoa keino, mutta nyt on useampia:) Ainoastaan saatana haluaa ettei pelastus leviäsi niin tehokkaasti kuin mahdollista:)
Joh. 3:16
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän
>>
(Joh.20: 31):Tottakai täytyy olla kirjoitettu sana, että voidaan julistaa:
>>
Ei Raamatussa kirjoitettua sanaa pelkästään julistamisen vuoksi ole kirjoitettu, vaan sen vuoksi että ihmiset saisivat sitä lukemalla pelastavan uskon:)
Joh.20
29 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut.
--> Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
30 Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa.
31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.
Paavalin retorista kysymystä sinun on turha jankuttaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000008233055#22000000008233055
mutta sisältö pätee tähänkin:
Täytyy muistaa, että vielä Paavalin aikana Uutta testamenttia ei ollut kirjoitettu. Paavali on voinut lukea vain Vanhaa testamenttia, mutta ei evankeliumeja tai muuta. Kaikki se Paavalinkin ilosanoma Jeesukseksesta on kuitenkin nykyään Raamatussa, josta voimme sitä lukea.
Minulle Raamattu on elävää Jumalan sanaa, joka sellaisenaan tuo ilosanomaa meille. Kuvitellaan vaikka, että joku eläisi täysin erakkona jossain, eikä olisi yhteydessä muihin ihmisiin. Eräänä päivänä hän sattumalta löytäisi Raamatun ja alkaisi lukemaan sitä. Minä uskon, että Raamattu itsessään tuo Jumalan ilosanoman meille, ja kyseinen erakko voisi löytää elävän uskon vain lukemalla, koska Jumalan sana ei ole koskaan kuollutta, vaan elää Raamatun sivuilla. Sanat voivat synnytää uskon. Jos minä puolestaan en uskoisi sitä, niin minähän ajattelisin, että Raamatun sana olisi niin heikko ja kuollut, ettei se kykene vaikuttamaan. Minulle Raamatun sana on aina elävää , eikä se kuole koskaan. Minä uskon, että Jumalan sana ollessaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa aiheuttaa saman kuin, että joku lukisi sitä sinulle. Ajatteletko sinä, että tämän erakon käsissä Raamattu on vain sanoja, joissa ei vaikuta henki, ja jotka ovat tyhjiä lauseita niin kauan, kuin erakko löytäisi uskovaisen ihmisen, joka lukisi erakolle Raamattua. Vasta sittenkö Raamatun ilosanoma alkaisi elämään, mutta siihen asti se olisi kuollutta?
Tai entä jos erakolle syntyisi yksinkin valtava uskomisen tunne; hän alkaisi uskomaan Jeesukseen ja antaisi elämänsä Herran käsiin. Miten tämä olisi mahdollista, jos Raamattu ei vaikuta kuin toisen ihmisen lukiessa sitä? Tai uskotko, että viimeisellä tuomiolla Jeesus sanoisi tälle erakolle, että sinä et tänne pääse, koska et etsinyt ihmistä, joka olisi sinulle julistanut Raamatun sanaa. Uskotko, että Jeesus sanoisi, että sinun olisi pitänyt se fyysisillä korvilla kuulla? Eikö lopputulos merkitse mitään? Eikö se, että erakolla oli herännyt usko ja se, että hän oli luovuttanut elämänsä Jeesukselle merkitse mitään? Minulle kuuleminen merkitsee jotain syvällisempää. Uskon, että Jeesus toivottaisi erakon ilomielin kotiin, ja sanoisi hänelle, että sinä todella kuulit sanan ja otit sen vastaan. Minulle Jumalan sanan kuuleminen merkitsee vertauskuvaa; kuuleminen voi tapahtua fyysisten korvien välityksellä ja se voi tapahtua lukemalla Raamattua. Tärkeintä on ottaa Jeesus vastaan. Eli lopputulos ratkaisee, ei se millä sinne päästiin. Annan esimerkin: jos vanhempasi kutsuisivat käymään kotona, mutta he sanoisivat, että tule vaikka autolla. Menisit kuitenkin pyörällä, mutta sisaruksesi taas tulisi autolla. Eikö olisi hassua, että vanhempasi rankaisisivat sinua, kun saavuit pyörällä? He päästäisivät sisään vain ne sisaresi, jotka tulivat autolla, mutta eivät sinua. Minusta se ei olisi rakkautta, vaan lain henkeä. Eikö rakastava vanhempi sanoisi, että pääasia on, että olet perillä. Mikä merkitys kulkuneuvolla on, jos lopputulos on sama?
Ja toisesta viestistä pätkä:
Ei kukaan todellakaan voi tulla uskoon, joka ei ole Jumalan sanaa "kuullut". Ihminen, joka elää vaikka sademetsässä tai kulttuurissa, jossa kukaan ei ole koskaan kuullut Jeesuksen pelastussanomasta, ei voi yhtäkkiä saada päähänsä, että henkilö nimeltään Jeesus on kuollut puolestamme, ja jokainen häneen uskova pelastuu. Eihän se ole mahdollista, mutta Jumala on lähettänyt ihmisiä saarnaamaan sekä ihmisen välityksellä kirjoituttanut Uuden testamentin, josta sanomaa voi lukea. Kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita vain fyysisillä korvilla kuulemista, vaan sitä että sinä jotain tietä saat tietää pelastussanoman, "kuulet" sen, uskot sen ja otat Jeesuksen herraksesi haluten vaeltaa Hänessä. Ja jos tarkkoja ollaan, niin sellaisten ihmisten joukko, jotka ovat kuulleet uskosta jotain muuta tietä kuin ihmisen välityksellä, on varmaan aika minimaalinen. Itse en tiedä yhtään sellaista, sillä se edellyttäisi jo länsimaista vapaata elämää. Eri asia taas on se, että kokeeko todellisen "herätyksen" vasta itse hiljentymällä Raamatun ääreen. Kun tämä sitten tapahtuu, niin harvoipa sitä ihminen jää yksin, vaan aika pian etsii toisia kaltaisiin uskon sisaria ja veljiä. Eikös Lutherkin löytänyt reformatoriset ajatuksensa ja todellisen lohtuna lukemalla Raamatusta erityisesti Paavalin kirjeitä. Sitä kautta hän tajusi, että armo pelastaa. Hänhän sanoi lähes vihanneensa Jumalaa, mutta löytäneensä rakastavan ja todellisen Jumalan Paavalin kirjeistä.
Minäkin olin lapsellisen luottavainen ja kerroin joillekin vanhoillislestadiolaisille Jumalan johdatuksista ja uskonkokemuksiani.Sain niin pahan mielen, kun kertomani asiat halvennettiin joiksikin luuloiksi.
Minulla on runsaasti ihmeellisiä Jumalan johdatuksia ja sellaisia kokemuksia, joista en enää täällä kerro, niistä aarteista kerron vain ymmärtäväisille kristityille. Huom. vl:ssa on paljon tosi mukavia ja kivoja ihmisiä, jotka ovat olleet minulle ystävällisiä. Eikä minulla ole ketään vanhoillista vastaan.
Olen kauan jo kulkenut kristillisyydessä ja vaikka on ollut paljon kovia koettelemuksia, niin kristillisyys ei ole ollut mitään kuivaa ja harmaata vaellusta vaan kaikki päiväni ovat olleet erilaiset ja kun Taivaan Isä on antanut iloa, puolison tms.ja mitä tahansa hän on antanut aina parasta laatua.
Mutta voinpa kertoa, että niin minulla kuin lukuisilla rakkailla kristityillä ystävilläni ja omaisillani on ollut paljon uskoa vahvistavia kokemuksia ja muita ihania asioita, joita vain Taivaan Isä antaa.
Mutta ei kannata antaa itseänsä revittäväksi eikä omia aarteitaan kenenkään tärveltäväksi.
Minun suuni pysyy veeällien seurassa visusti kiinni omakohtaisista käsityksistä ja kokemuksista.
Miten voi kertoa, että on tuntenut saaneensa hengellistä ruokaa ja Taivaan terveisiä? Tuntee, että on Jumalan kanssa yhteydessä ja luottaa Hänen johdatukseensa. Vl-kuuntelija teilaa sen fiksusti tai vähemmän fiksusti!
Eihän meidän uskomme kyllä edes perustu tuntemuksiin, vaan siihen, että meillä on halu uskoa sovitukseen. Halu uskoa siihen, että Jumalan täydellinen Armo annetaan minunkin, vajavaisen ja syntisen, pelastukseksi.
Kerroin tässä hiljan veeällälle ihmisestä, joka oli saanut parannuksen armon toisessa lestajoukossa muutama viikko sitten.
Sain pitkät selostukset sen jälkeen, miten muualla ei vahingossakaan tulla autuaaksi.
Kyllä siinä hiljenee vähemmästäkin!
Voi sinua admata!
Olen lukenut paljon kirjoituksiasi täällä,ja voi miten käännät Raamatun kirjoitukset,tuntemuksen monessa kohtaa päälaelleen. Minulla oikein pahaa tekee.
Keskustelusi munkin kanssa toisaalla on näyttö siitä,että käännät,todistat,uskot monet asiat kuin kirjanoppinut ja fariseus.surullista.
kirjoitat:"Jumala ei ole antanut omilleen valtaa..." Kenelle sitten? Sinulle on monta kertaa annettu monia Raamatun paikkoja jossa asia tuodaan ilmi,mutta ylpeydessäsi heität ne rapaojaan.
Niin se on,että usko ei ole joka miehen(joku vanha viisas sanonta).Mutta henkilökohtaisesti en aliarvioi ja pilkkaa niitä,jotka uskovat eri tavalla kuin minä,mutta minulla on kuitenkin mielipiteeni asiasta/asioista.
Olen munkin kanssa aivan samalla tavalla käsittämässä asian/asiat(otsikkona`kaksi valtakunta`).
Olet,admata, toistanut toistamiseen,että pelastukseen riittää VAIN USKO JEESUKSEEN.Etkös olekin? Niin,se on helpommin sanottu kuin tehty sillä kun on lahjana saanut elävän uskon sydämeen,siitä uskosta vuotaa uskon hedelminä rakkaus,ilo,rauha...ja näin ollen myös haluaa kulkea synnin poispanijana ja Jeesuksen veren korjaajana.Silloin kirkastuu synniksi asiat joita ei epäuskossa tiennyt syntiä olevankaan.Ja jos ja kun syntiä tekee jokainen ajatuksin,sanoin ja töin on ihanaa kuulla omalle kohdalle evankeliumi toiselta Jumalan lapselta...
sanot:"niillä taasen jotka kuvittelevat itse antavansa syntejä anteeksi Jeesuksen puolesta,ei ole Pyhää henkeä...."
Kuvittelevat? Tähänkin asiaan on sinulle esitetty monta perustetta,mutta sinä heität ne raiskana pois.
Uskominen olisi todella helppoa,jos pääsisi niin vähällä että sanoo:minä uskon Jeesukseen,ja se veisi vielä jopa taivaaseen saakka.
E-hei,kuule admata. Jos sinulla,minulla olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran,siirtyisivät vuoretkin -mutta kun ei!
Uskon hedelmä on myös se,että näkee rakkaana ja kalliina Jumalan valtakunnan ja sen neuvot,asuvaiset.. oppii hylkäämään maailmalliset himot,oman kunnian pyynnit yms.
Jumala on rakkaus.Jumalasta lähtevä rakkaus on oikeaa taivaaseen johdattavaa rakkautta,Jumalanlapsissa.
Jeesus antoi vallan omilleen (Pyhän Hengen papeille) antaa syntejä anteeksi, sitä valtaa ei ole epäuskoisilla, eikä eriseuroilla. Näitähän on käsketty karttaa.
2.kor.3:6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
Kyllä Jumala omilleen ja valituilleen lähettää uskovaisen siunaamaan häntä. Jumalan vanhurskaushan siirtyy uskosta uskoon josta vanhurskas on elävä.
Lutherin uskoontulo
Merle D’Aubigné, Histoire de la Réformation du seizième siécle (1500-luvun uskonpuhdistuksen historia):
... Staupitzin jättäessä Erfurtin oli uusi päivä noussut Lutherille.
Työ ei ollut kuitenkaan päätetty. Päällikön sijainen oli valmistellut sitä. Jumala salli halvemman työaseen täyttää sen. Nuoren augustiinolaismunkin omatunto ei ollut vielä päässyt lepoon. Hänen ruumiinsa uupui lopulta sielun ponnistuksista ja jännityksestä. Häntä kohtasi tauti, joka vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuottansa luostarissa. Kaikki hänen entiset tuskansa ja kauhistuksensa heräsivät jälleen kuoleman lähetessä. Ajatus hänen omasta saastaisuudestaan ja Jumalan pyhyydestä hätyytti uudestaan hänen sieluansa.
Eräänä päivänä hänen ollessaan epätoivon murtamana, astui vanha munkki hänen kammioonsa ja lausui hänelle muutamia lohduttavia sanoja. Luther avasi hänelle sydämensä ja ilmoitti vavisuttavat pelkonsa. Kunnianarvoisa vanhus ei kyennyt, kuten Staupitz, seuraamaan tätä sielua kaikissa sen epäilyksissä, mutta hän osasi uskontunnustuksensa ja oli siitä löytänyt lohdutuksen sielulleen. Hän käytti siis nuoreen veljeen samaa lääkettä.
- - - Vanha munkki luki hurskaalla yksinkertaisuudella kappaleen: “Minä uskon syntien anteeksi saamisen.” Nämä yksinkertaiset sanat ratkaisevalla hetkellä lämpimästi lausuttuina vuodattivat suurta lohdutusta Lutherin sieluun. “Minä uskon”, toisti hän kohta tuskavuoteeltaan itselleen, “minä uskon syntien anteeksi saamisen”. “Ah”, sanoi munkki, “ei ole kylliksi uskoa, että Daavid ja Pietari ovat saaneet syntinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että uskomme meidänkin syntiemme olevan meille anteeksiannetut”. Kuinka suloiselta tämä käsky kuulostikaan Luther-raukan korvissa. “Kuulepa, mitä pyhä Bernhard sanoo puheessansa Marian ilmestyksestä”, lisäsi vanha veli, “Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”
Tässä tuokiossa osui totuuden valo Erfurtin nuoren munkin sydämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli sen uskonut. Hän lakkasi koettamasta ansaita autuutta ja antautui luottamuksella Jumalan armolle Jeesuksessa Kristuksessa.
kirjoitinkin, niin enpä todellakaan tunne ketään, joka ei olisi ihmisen kautta uskoaan saanut, sillä ei kukaan niin erakkona elä. Joka tapauksessa Luther löysi reformatoriset oivalluksensa (yksin armosta, yksin uskosta) lukemalla Raamattua. Kukaan ihminen ei hänelle sitä tietoa välittänyt, vaan Raamattu kertoi millainen Jumalan tahto asiassa on. Myös munkki oli asian oivaltanut, vaikka olikin katolinen (!) ja hän auttoi Lutheria todella uskomaan sen, että pelastumme yksin armosta ja yksin uskosta.
Vastaapa vielä siihen, että jos katolinen munkki voi lukea lohduttavat sanat, niin miksi sama ei voi tapahtua nykyään? Huomaa siis, että vaikka munkki uskoi armoon, niin hän oli opiltaa katolinen. Miksi katolinen (joka siis uskoo katoliseen oppiin) ei voi nykyään antaa synninpäästä kuten Lutherille? Miten munkin synninpäästö oli todellinen, mutta tänä päivänä ei?
Ja tartuit nyt vain Lutherin uskoontuloon. Kirjoitin siitä ehkä yhden virkkeen. Mitä sanot kaikesta muusta?
Mutta kerro vielä synninpäästöstä! Miten sen pitää tapahtua, jotta sinun mukaasi voi pelastua? Ilmeisesti ei enää sillä tavalla kuin Lutherille kävi. Sinun mielestäsi Luther sai tuossa oikean uskon, jolla pelastutaan? Mikä tekee eron tähän päivään? Miksi minä, joka en ole vl., en voi uskoa tuota samaa uskontunnustusta ja olla oikeutettu pelastuksesta? Mitä sinä vielä vaadit? Vanhoillislestadiolaisen läsnäoloa? On todellista tekopyhyyttä väitää, että tämä katolinen munkki on voinut auttaa Lutheria uskon kamppailussaan, mutta nykyään siihen kykenee vain vl. Voitko siis selittää asiaa? Lutherin tapauksessa ei ole mitään sellaista, mitä ei tänäkin päivänä tapahdu monien uskovaisten keskuudessa, oli hän sitten katolinen tai protestantti.
Luuletko, että tuo munkki uskoi opillisissa kysymyksissä kuten nykypäivän vanhoilliset? Se ei pidä kuitenkaan paikkaansa, vaan hän oli katolinen, mutta uskoi varmasti sydämeltään aidosti Jumalaan. Selvennätkö siis ajatuksiasi: miksi katolinen munkki voi auttaa uskoon tulossa, mutta tänään se ei enää ole mahdollista?
>>
voi miten käännät Raamatun kirjoitukset,tuntemuksen monessa kohtaa päälaelleen.
>>
Eipäs, kun korjaan vl:ien oppia, joka kääntää Raamatun kirjoitukset päälaelleen... Sinänsä on kuitenkin turhaa käydä keskustelua keskustelusta ja vailla lainkaan perusteluita. Menee hedelmättömään juupas-eipäs väittelyyn.
Jos olet eri mieltä, niin perustele näkemyksesi. Pelkällä mielipiteen huutelulla ei juurikaan ole merkitystä;)
>>
kirjoitat:"Jumala ei ole antanut omilleen valtaa..." Kenelle sitten? Sinulle on monta kertaa annettu monia Raamatun paikkoja jossa asia tuodaan ilmi,mutta ylpeydessäsi heität ne rapaojaan
>>
Olen monta monituista kertaa perustellut Raamatulla, kuinka valta on Pyhällä hengellä, joka ei toimi vastoin Raamatun sanomaa. Ei Jeesus lihallemme mitään jättänyt;)
>>
Olet,admata, toistanut toistamiseen,että pelastukseen riittää VAIN USKO JEESUKSEEN.Etkös olekin? Niin,se on helpommin sanottu kuin tehty sillä kun on lahjana saanut elävän uskon sydämeen,siitä uskosta vuotaa uskon hedelminä rakkaus,ilo,rauha
>>
Näin on. Jumala on kuitenkin luvannut lahjoittaa uskon jokaiselle vilpittömälle etsijälle:) Samaa mieltä hedelmistä:)
>>
sanot:"niillä taasen jotka kuvittelevat itse antavansa syntejä anteeksi Jeesuksen puolesta,ei ole Pyhää henkeä...."
Kuvittelevat? Tähänkin asiaan on sinulle esitetty monta perustetta,mutta sinä heität ne raiskana pois.
>>
Ei sillä perusteluita tule että sanot että on tullut perusteluita. Missä ne ovat? Missä Jeesus ilmoittaa että ihmislihalla on valtaa antaa syntejä anteeksi ilman Pyhää henkeä???
>>
Uskominen olisi todella helppoa,jos pääsisi niin vähällä että sanoo:minä uskon Jeesukseen,ja se veisi vielä jopa taivaaseen saakka.
>>
Itse asiassa uskominen on mahdotonta jos sitä yrittää omilla voimillaan ponnistella. Jumala kuitenkin lahjoittaa uskon meille lahjaksi ja muuta ei tarvitse kuin hyväksyä sovitus kohdalleen yksin armosta:)
Pelkkä sanominen "minä uskon Jeesukseen" ei ole sitä uskomista mistä Raamattu puhuu. Usko määritellään Raamatussa luottamukseksi ja ojentautumiseksi tuon luottamuksen mukaan. Vaikka emme voikaan teoillamme mitään ansaita, niin usko on tekoja siinä mielessä että usko näkyy siinä, miten me elämäämme elämme. Se on pohja, josta elämää elämme ja katsomme.
>>
Jumala on rakkaus.Jumalasta lähtevä rakkaus on oikeaa taivaaseen johdattavaa rakkautta,Jumalanlapsissa
>>
Näin on:)
"Pelkkä sanominen "minä uskon Jeesukseen" ei ole sitä uskomista mistä Raamattu puhuu. Usko määritellään Raamatussa luottamukseksi ja ojentautumiseksi tuon luottamuksen mukaan. Vaikka emme voikaan teoillamme mitään ansaita, niin usko on tekoja siinä mielessä että usko näkyy siinä, miten me elämäämme elämme. Se on pohja, josta elämää elämme ja katsomme."
Nostan erityisesti tuon lauseen esille. Siinä se on. Ei mitään HerraHerra -huutoja, vaan uskon kautta oikeaa sisäistä asennetta, joka värittää koko olemisemme ja elämisemme.
Olen saanut itsekkin karismaattisen kokemuksen uskoon tulosta, jonka olen hyljännyt vääränä ja hurmoksellisista piireistä omaksuttuna.
Kokemukset ja tunteet saa uskon kysymyksissä mennä. Samaapa ainoata oikeata uskoa on ollut aina, oli sitten katollisen kirkon sisällä tai ei.
mitään kokemuksia karismaattisista uskoontuloista. Olen luterilaisen kirkon jäsen ja kannatan luterilaista oppia.
Mikset vastaa kysymykseeni? Taidat tietää itsekin miten epäloogisesti vanhoilliset selittävät synninpäästöä. 1500-luvulla on riittänyt kun on painiskellut uskonkysymyksissä ja katolinen on tullut auttamaan muistuttamalla uskontunnustuksestamme. Nykyään tämä ei kävisi päinsä. Miksi ihmeessä? Ja miksi katolinen on voinut antaa synninpäästön, tai no ihan virallisesti Lutherin ja munkin välinen tilanne ei ole ollut mikään ripittäytymistilanne, vaan käsittääkseni Luther oli vain kovissa tuskissa, kun katsoi, että Jumala on ankara ja vaatii tekoja. Munkki muistutti, että uskoisimme syntienanteeksisaamiseen.
Vaitätkö ihan pokalla naamalla, että tämä katolinen munkki uskoi opillisissa kysymyksissä kuin nykyajan vanhoilliset? Ja tiesitkö sitä, että katolinen kirkko väitti omaavansa ainoana avainten vallan ja sen ulkopuolella ei pelastusta olisi ollenkaan, siis tilanne aivan kuten vanhoillisilla nyt. Luther yritti kyseenalaistaa tätä kysymällä, että miten käy ortodokseilla ja muille ei-katolisille. Tässä tuli kuvioon armo ja usko, joiden Luther uskoi pelastavan myös ne, jotka eivät olleet katolisia.
Tähän kysymykseen eräs vl vastasi viime viikolla minulle, että sillä munkilla, joka muistutti uskontunnustuksessa olevasta syntien anteeksisaannin lupauksesta, oli Pyhä Henki! Muilla sitä ei kai ollut?
Hän päätteli sen siitä, että Luther silloin uskoi ja sai rauhan.
Luther oli pahimmillaan ripittäytynyt neljä kertaa päivässä useita tunteja kerrallaan. Eikä hän elänyt missään katuojassa tai julkisynneissä luostarissa ollessaan!
Nytkö siis sattui kohdalle vihdoin ainoa ihminen, joka oli "uskomassa"? Eivätkö he olleet tavanneet lainkaan aiemmin, esim. Lutherin ripittäytyessä satoja kertoja ennen sitä?
ollut Lutherin ystävä? Näin minä olen asian ymmärtänyt. He olivat samassa luostarissa ja olleet aina ystäviä, eli he tapasivat kyllä aikaisemmin! Tuohon hetkeen tiivistyi vain kaikki: hän oli kamppailut pahoissa ongelmissa uskonsa kanssa, koska katsoi, ettei mikään riittänyt Jumalalle, koskaan ei voinut olla tarpeeksi hyvä uskovainen, koskaan ei voinut tietää oliko muistanut ripittäytyä kaikista synneistään (siksi hän ripittäytyi monia tunteja). Kaikka tämä kuitenkin päättyi kun Luther tajusi, että armo ja usko pelastavat!
Jos eräs vl sanoi, että tällä munkilla oli Pyhä henki, niin miten ihmeessä nykypäivänä kellään muulla kuin vanhoillisilla ole sitä? Miten keskiajalla katolisella munkilla on voinut olla se, mutta nykyään ei? Ja hyvä pointti on todellakin se, että miten se ei olisi tapahtunut aikaisemmin, koska Luther oli ripittäytynyt monta (!) kertaa samalle munkille.