Kaikki kirjallisuus, etenkin ulkomainen, mainitsee kuntoutuksella saadun hyviä tuloksia aspergerin syndroomassa. Ainakin pääkaupunkiseudulla ei lastenlinnasta tullut oikein mitään selkeyttä tähän asiaan.
Onko jossain päin suomea kuntoutusta, ja minkälaista?
Tarvitseeko asperger kokemuksenne mukaan kuntoutusta? Joku väitti että pelkkä lapsen hyväksyminen omana arvokkaana persoonanaan riittäisi. Kuitenkin as joutuu aikuisena tulemaan toimeen omillaan. Miten hän tulee pärjäämään.
Huolestuneet vanhemmat
Onko jossain päin suomea kuntoutusta, ja minkälaista?
Tarvitseeko asperger kokemuksenne mukaan kuntoutusta? Joku väitti että pelkkä lapsen hyväksyminen omana arvokkaana persoonanaan riittäisi. Kuitenkin as joutuu aikuisena tulemaan toimeen omillaan. Miten hän tulee pärjäämään.
Huolestuneet vanhemmat
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei meidän tyttö ainakaan ole saanut mitään kuntoutusta. Taitaa lastenlinnassa olla sama kahtiajako kuin koulussakin, missä ylivilkkaat ADHD pojat vievät kaiken huomion hiljaiselta as tytöltä.
Nimittäin koulussa meille sanottiin ettei ole resursseja, ja eihän lapsemme häiritse opetusta.
-näin Vantaalla-
tai seur.lääkärillä käytyänne, voitte arvioida kuntoutuksen tarpeellisuuden. Tai voithan ottaa itse yhteyttä lääkäriin. Jos saatte myönnytyksen, niin tehdään kuntoutus suunnitelma, joka räätälöidään lapselle. Tällöin kuntoutus on järjestettävä!!!
kuntoutuksen tarpeellisuus ja se mihin puutteisiin hän sitä tarvitsee. "Käyttäytymisrerapeutti" on meillä ainakin toiminut, saa apua sosiaalisuuteen ja käyttäytymismalleja, sekä tietysti ohjausta ongelmatilanteisiin. Mutta ensin sinun täytyy todellakin itse kartoittaa onko kuntoutus tarpeen, sekä kysellä koulusta (jos on jo siellä) heidän mielipiteitään. As lapsia on niin monenlaisia. Tiedän tapauksen, jossa lapsi ei saanut minkäänlaista kuntoutusta, joten on hyvin itseensävetäytyvä, syrjäytyvä ja psyyke puoli on niin heikolla, ettei enää koulu ole hänen paikkansa. Autismi- ja aspergerliitosta saat varmasti myös hyviä vinkkejä.
Miksi tällaisista asioista ei sitten lastenlinnassa neuvota vanhempia. Pari vuotta sitten kysyessämme mitä lapsen hyväksi voisi tehdä jatkossa, ei kukaan maininnut halaistua sanaa kuntoutusmahdollisuuksista. Annettiin vaan ymmärtää asian olevan loppuunkäsitelty. Tuskin ovat edes lastenlinnassa kiinnostuneita nykytilanteesta. Lapsellamme ei myöskään ole mitään vakilääkäriä, kenenkä puoleen voisi kääntyä.
Pakko todeta, että todella paljon kehitettävää on lastenlinnankin touhuissa. Mitä ne omahoitajatkin sielä tekee??
No ompas lastenlinnassa meiniki muuttunut. Meidän tyttö on ollut siellä seurannassa nyt yli 10 vuotta. Tosin maksusitoumus on aina saatu omalta paikkakunnalta. Alkuun siis dg autisti. Kuntoutusohjeita annettin meille vanhemmille sekä puheterapeutille, joka siis oli muutakin kuin puheterapiaa koska terapeutti oli saanut myös as lasten kanssa olemisesta koulutuksen. Ja sitten kotona tehtiin ohjeiden mukaan harjoituksia 7 pv viikossa 2-8 h päivässä. Alkuun voi tietysti tuntua kovalta pitää pienelle lapselle "koirakoulua", että pysyy edes paikallaan 5 min. ja kuuntelee. Harjoituksina motoriikkaa, tuntoaistien omaksumista. Pictokuvat oli vain hyviä kokemuksia, saatiin ne jopa päiväkotiin. Sitten kun saatiin päiväjärjestys hahmottumaan hänelle pictokuvilla lukujärjestysmuodossa, rauhoittui lapsi huomattavasti. 4 vuotta kovaa kuntoutusta ja lapsi lähti normaaliluokalle avustajan kanssa.
Lastenlinnasta ei ole kuin hyviä kokemuksia neuvojen osalta. Aina voitiin ottaa yhteyttä sinne kun uusia ongelmia tuli (ja niitä kyllä riitti / riittää vieläkin). 10 vuotta sitten ei missään muussa kaupungissa ollut kuntoutuksesta tietoakaan, muita vanhempia tavatessa sai kuulla mitä ihmeellisimpiä juttuja vielä vanhempien syyllistämisistä ja psykiatrien vanhoillisuudesta.
Esim. tampereen yliopiston sairaala oli malliesimerkki, miten takapajulassa siellä oltiin.
Muissa kunnissa sitten ei edes yritettykään ymmmärtää autisti/aspergerista mitään.
Ei niissä tilanne minneen taida olla muuttunut, paitsi maksusitoumuksia ei saa enää lastenlinnaan.
Lastenlinnasta on siis käyty päiväkodissa ja koululla kertomassa henkilökunnalle ko. tytöstä ja hänen ongelmistaan ja mitä pitää huomioida hänen kansaan työskennellessä
Ilmeisesti olette saaneet kuntoutusta, koska diagnoosi on ollut ensin autismi. Käsittääkseni vaikeammin vammaiset saavat kuntoutusta helpommin, koska kuntoutuksen edellytyksenä on korkeampi hoitotuki.
Me emme ole saaneet hoitotukea ollenkaan, vaikka olen joutunut jäämään töistä pois lapseni takia. Hän ei osaa lähteä itse kouluun eikä tunne kelloa, eikä hänellä ole minkäänlaista ajantajua, vaikka on jo yhdeksän vuotias. Minulla on ollut neljä tervettä lasta ennen tätä as-lasta, joten tiedän mitä teveeltä yhdeksänvuotiaalta voi vaatia.
Nyt siis dg asperger. Ei sitä tiedä, mitä olisi nyt ilman kuntoutumista. mutta kyllä tyttö niin omissa maailmoissaan pienenä oli, että tekemistä oli saada kontaktiin. Päämäränä meillä on että voisi joskus asua yksin tai avustettavana.
Selvästi vielä jää välillä omiin ajatuksiin, mutta ei mitään aikaisempaan verratuna.
kovuutta, sitkeyttä ja paljon puhelinsoittoja,että saisit kuntoutusta lapsellesi. Sitkeä yritys palkitaan jossain vaiheessa, vaikka vaikeaa se on!!!
Tuosta psykiatrien vanhoillisuudesta on meilläkin ikäviä kokemuksia. 90-luvun lopulla lapsemme joutui tutkimuksiin Espoossa Jorvin psykiatrian poliklinikalle. Aspergerhan oli tuolloin vielä melko uusi asia. Epäillessäni lapsella olevan as tyyppisiä ongelmia minut suurin piirtein murskattiin maan rakoon uskomuksineni. Lapsen ongelmille ei tehty silloin mitään. 2003 saatiin sitten oikea diagnoosi ja lapselle toimintaterapeutin antamaa kuntoutusta. Psykiatrien ansiosta lapsen oikea hoito ja kuntoutus pitkittyi vuosia.
...kai oot tehny valituksen.
No nykyäänhän hoitovirhe on ainoa psykiatrien ja lääkärien tehtävä maan päällä. Niiden kanssa saa tapella vaikka kuinka, että he suostuvat antamaan jonkin diagnoosin ihan selvään tapaukseen, ja jos he itse antavat oman mielipiteensä mukaan jonkin diagnoosin vähänkään monimutkaisempaan juttuun on se aina väärä. Tämän voisi lisätä thermodynamiikan luonnonlakeihin.
Puhutaanko asioista kuitenkin ihan oikein? Eli ihan kuten monissa muissakin sairauksissa, myös tässä tieto ja tutkimusmhahdollisuudet ovat tuolloin olleet huomattavasti huonompia kuin nyt. Ja tässäkin tapauksessa nyt kun tietoa on, diagnoosi oli annettu, joten eipä anneta omien yksittäisten kokemusten sumentaa ajattelua.
On pyöritelleet lastamme psykkosidiagnosein ja vilautelleet lapsuuden skitsofreniaa ja vähä-älyisyyttä. Nyt puolentoista vuoden jaarittelujen ja perheen totaalisen syyllistämisen ja alistamisen jälkeen on saatu taisteltua lapsi uusiin tutkimuksiin - ja autismihan se onkin.
Autismilääkäri totesi, että ollessaan Jorvissa konsultoimassa hän heti törmäsi lapsipotilaisiin, jotka oli diagnosoitu psykoosiin, vaikka olivat aspergereita. Jorvin lääkärit olivat luulleet heitä mieleltään sairaiksi!
heitetään lapsi pesuveden mukana psykiatrian osastolle, jossa autistiselle lapselle lankeaa luonnostaan diagnoosiksi psykoosi.
Taitaa olla niin, että pikemminkin tavikset tarvitsevat sitä kuntoutusta. Olen lukenut paljon siitä, kuinka as ihmiset saavat kärsiä toisten eduksi ja sitten vielä viedään johonkin hoitoon!
Suuri ongelma on se, että Suomessa ei as-syndroomaa tunneta lainkaan, ei edes muka-asiantuntijoiden piirissä. Miten sitä voi hoitaa, jos siitä ei mitään tiedä. Kuulostaa huijaukselta. Olen tavannut kourallisen as-ihmisiä ja he ovat kaikki olleet todella säyseitä ja ulospäin heistä on saanut neron vaikutelman. He ovat olleet joissain asioissa todellisia lapsineroja ja heidän arvomaailmansa on ollut lähempänä viisautta, kuin yhdenkään taviksen. Tunteet eivät ole ihan normaalilla tasolla, mutta joillakin saattaa olla lähes normaali tunne-elämä. Kaikilla sosiaalinen älykkyys on selvästi alle oman älykkyysosamäärän. Lääkkeillä näiden elämä saadaan lopullisesti merkityksettömäksi. Antakaa lastenne lukea fysiikkaa tai harrastaa omia harrastuksiaan älkääkä pakottako heitä väkisin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Eteenkään normaalia enemmän, kuin yleensä on käynyt. Se on sama, kuin teihin sovellettaisiin kiinalaisia kidutus- menetelmiä sadistit!
onneksi minua ei kuntoutettu. Väkisin kuntouttaminen sellaisessa mihin ei ole edellytyksiä, on kidutusta. Minusta tuli taiteilija, kun vihdoin löysin itseni ja hyväksyin sen että viihdyn yksin enkä ole sosiaalinen. Tämä sosiaalinen lahjakkuus on muotia nyt, töihinpääsyn edellytyskin se on nykyisin. Kaikki nyt eivät vaan ole sosiaalisesti lahjakkaita, varsinkaan eivät as:t.
Totta puhut... MUTTA päiväkoti, koulu, työpaikat. Kaikissa ihmetellään oman tiensä kulkijaa. Vaikea siinä on itseään hyväksyä kun aina saa kuulla kommentteja itsestään. Miksi olet tuollainen, mikset viihdy seurassa, mikset tule bileisiin, taidat olla vähän ylpeä jne.
Ajattelisinkin kuntoutuksen tarkoituksen olevan siinä, että as oppisi selviämään kunnialla välttämättömistä sosiaalisista tilanteista ja tunnistamaan toisten ja itsensä reaktiot/tunteet. Sitäkin kun voi harjoitella ja vieläpä menestyksekkäästi. Tilanne on vähän sama kuin olisi vieraassa maassa ilman kielitaitoa.
Itsensä hyväksyminen ja löytäminen on tietenkin hyvä pointti. Itselläni se tapahtui yli kolmekymppisenä. Olisin löytänyt ja hyväksynyt itseni luultavasti paljon aikaisemmin jos olisin saanut kuntoutusta.
Kuka tarvii, kuka ei. Minä ainakin opin toisia tarkkailemalla ja tykkään olla ihmisten kanssa.
Olen huomannut, että kun vain matkii toisia, ei erotu niin selvästi. Itse olen yrittänyt olla aktiivinen sosiaalisesti, mutta muut hylkivät. Ei paljon soitella bileisiin, vaikka oltais kuinka kaveria.
ovat yrittäneet kuntouttaa lastamme pakolla. Kun lapsi on hermostunut ja lyönyt pakottajaa, on pantu kiinnipitoon ja eristykseen. Kiinnipito on ollut lapselle kidutusta mustelmineen. Eristyksestä on tullut hänelle palkinto.
Yrittivät sosialistaa. Tuloksena oli entistä suurempi fobia hoitajiaan kohtaan. Rangaistuksesta on tullut lapsellemme palkinto. Näin tehokkaasti tehdään autistille ammatinvalinta: erakko.
Askarruttaakin kysymys kuinka moni vanki onkaan itseasiassa autisti?