Hei,
ohessa aiheesta kiinnostuneille perhematkakertomus Campanian maakuntaan 28.5.-11.6. suuntautuneelle matkallemme.
TAUSTAA
Matkaan 2 viikoksi lähti kaksi perhettä, lasten iät 8, 7, 4 ja 1,5 vuotta. Lomakohde varattiin suoraan sen kotisivuilta netin kautta. Maksaminen sujui kätevästi IBAN- ja SWIFT-koodien avulla. Vahvistukset tulivat sähköpostitse.
Lennot varattiin EBookersin kautta. Kannattaa odottaa kesätarjouksia; me varasimme lennot jo aiemmin, mutta jos olisi malttanut odottaa 1,5 kuukautta, olisi säästänyt muutaman satasen.
Lensimme Roomaan, josta otimme vuokra-auton (9 hengen Fiat Ducato). Finnair Plus-hinta autolle oli 850 euroa/ 2 vkoa. Lisäkuljettaja maksoi 40 euroa. Turvaistuimet 35 euroa/kpl.
Polttoaineen hinta on Italiassa Suomen tasolla tai jopa kalliimpaa. Diesel maksaa yli euron litra. Tietullimaksuja peritään myös; Rooma-Napoli-väli 12 euroa.
Olimme hankkineet kunnon kartat eli tuoreimman Italian AA tiekartaston sekä Campanian alueen kartan. Ne osoittautuivat välttämättömiksi, vaikkakin Italiassa pienissäkin kylissä on melko hyvät opasteet.
Via Michelinin kautta on mahdollista saada yksityiskohtainen reittiohje, mutta ihan virheetön sekään ei ollut, eli sen varaan ei yksinomaan kannata laskea. (www.viamichelin.com)
LOMAKOHDE
Kun yön tunteina saavuimme lomataloomme pienessä kylässä n. 130 km Napolista etelään, ei siinä paljon maisemia katseltu (tai siis nähtykään), tärkeintä oli päästä nukkumaan. Itse asunto osoittautui oikein siistiksi, makuuhuoneet jopa viihtyisiksi. Ns. olohuone olisi voinut olla hieman.. no.. kotoisampi, mutta kyllä sekin menetteli. Ja eihän sisätiloissa loppujen lopuksi paljonkaan aikaa vietetty.
Aamutuimaan totesimme, että terassilta oli huikaiseva merinäköala eikä paikassa muutenkaan ollut moittimista. Tai no, korkeuserot olivat aika suuret eli tiedossa oli juoksemista 1,5-vuotiaan taaperon perässä; erityisesti uima-allasalueella, sillä vesiliukumäki oli luonnollisesti jyrkähkö ja muutenkin pengerryksiä ja eritasoratkaisuja riitti.
Alue oli lukitun portin sisäpuolella, joten tunsimme olomme sangen turvalliseksi – lisäksi olimme likipitäen ainoat asukkaat koko kahden viikon ajan (satunnaisia päivän, parin vieraita lukuun ottamatta) joten uima-allaskin oli käytännössä meidän yksityiskäytössämme.
Kylän keskustaan oli 300 metriä matkaa ja sieltä löytyi hämmästyttävän hyviä kenkä- ja vaatekauppoja. En voisi ikinä kuvitella vastaavaa tarjontaa johonkin suomalaiseen pikkukylään! Myös ruokakauppoja oli tarpeeksi (mm. kohtuullisen kokoinen eurospar-supermarket), mutta ravintoloita ei kovinkaan montaa.. ja niistäkin vähistä jotakuinkin kaikki olivat erikoistuneet sea foodiin. Minua ei asia olisi haitannut, mutta lasten (ja yhden raskaana olevan aikuisen ;-) vuoksi olisi suonut ruokatarjonnan olevan hieman monipuolisempi.
Rantaan matkaa oli 600 metriä ja ranta-alue ylitti kaikki odotukset. Vesi oli upean kirkasta ja hiekka hienoa. Rannat olivat myös todella siistejä ja niistä voi vuokrata tuolit, aurinkovarjot sekä ostaa välipalaa, jädeä ja juomia. Mitään ruuhkaa ei rannallakaan ollut, viikonloppuna oli paikallisia perheitä aurinkoa ottamassa ja uimassa, mutta tilaa piisasi ruhtinaallisesti kaikille.
Vesi oli hämmästyttävän lämmintä ja uitua tulikin tosi paljon. Parina päivänä tuuli oli melko kovaa, mutta silloinkin isommat lapset kelluivat ihastuksissaan kumipatjoilla aaltojen keikutellessa. Yhtenä päivänä rantavahti kielsi uimisen kokonaan. Mutta eipä sinne olisi itsekään lapsia päästänyt, sen verran korkealle aallot nousivat.
RUOKA JA RAVINTOLAT
Ruokailut pyrimme järjestämään niin, että toinen päivän aterioista tehtiin asunnossa itse (yleensä lounas) ja oli selkeästi lapsille suunnattua kotiruokaa. Ravintoloista tosiaan ei varsinkaan pienille sopivaa ruokaa oikein saanut, mutta isommat lapset söivät kyllä onnesta soikeina pizzaa aina kun vain saivat; sehän luonnollisesti oli erinomaista.. pizzan syntysijoilla kun oltiin.
Ravintoloiden ruokatarjonta oli itsellenikin kyllä melkoinen pettymys. Olin jotenkin kuvitellut, että etelässä jos missä saisi upeaa, aitoa, alkuperäistä italialaista ruokaa. No, voihan olla että tuo oli juuri sitä…
Kalaruokia listoilta löytyi, mutta kaikki syödyt annokset olivat tavalla tai toisella kummallisia. Kala oli usein sitkeää ja mautonta ja annokset (etenkin miesten mielestä) todella pieniä.
Liharuokia voisi kutsua lähinnä vitsiksi: sitkeitä naudan ”pihvejä” (enintään ulkopaistia), käsittämätöntä vasikkaa (jossa enemmän läskiä kuin lihaa) sekä aivan hirveää – kyllä, ihan pakko sanoa niin – ns. makkaraa, jonka valmistusaineita voi vain arvailla. Aika monenlaista olen minäkin maailmalla maistellut, mutta vaikka tuo kaikki kuinka olisi aitoa ja alkuperäistä, niin en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa sitä herkulliseksi.
Toki yksi hyväkin makuelämys pizzojen lisäksi löytyy: Aivan upean makuinen caprese eli tomaatti-mozzarellasalaatti aidosta puhvelinmaitomozzarellasta valmistettuna. No, sietääkin olla hyvää, sillä onhan kyseinen bufala nimenomaan Campanian alueen kuuluisuus sitruunoiden/Limoncella-liköörin ohella!
Hintataso niin ruokakaupoissa kuin ravintoloissakin oli piirun Suomen hintoja alhaisempi. Erityisesti leipä ja vihannekset (ja mansikat, 60 snt litran rasia!) sekä juomat (limut, olut, viini) olivat edullisia. Pizzat maksoivat 3,50-5 euroa eli ravintolahinnoiksi varsin kohtuullista.
Ravintolassa sai varautua odottamaan ruokaa pitkiäkin aikoja. Jos tarjoilija sanoi ruoan valmistumisen kestävän ”10 minuuttia” (kuten kerran noutopizzoja tilatessamme) voi kyseisen arvion heti kertoa kolmella. Eräänä iltana olimme heti ravintolan avauduttua klo 19 paikalla ja tarjoilija otti tilauksemme vastaan. Sitten hän soitti puhelun – josta 15 minuutin päästä kokki saapui jonkun vihannespussukan kanssa paikalle. Siitä muutaman minuutin päästä tuli pizzakokki (yksi seurueestamme tilasi pizzaa) Pojat hoitivat ruoat pöytään ja lähtivät sen jälkeen taas jonnekin.. kunnes tarjoilija soittaisi uusien asiakkaiden tilauksista :D
RETKIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET
Olimme jo etukäteen sopineet, että pääpaino lomailussa on rennossa loikoilussa auringossa (sen ”rentouden” voi kyllä 1,5-vuotiaan vanhempana jokainen kuvitella ihan itse ;-), uimisessa ja mukavassa yhdessäolossa. Muutama must-retki kuitenkin oli myös suunniteltu tehtäväksi eli kävimme Napolissa, Pompeijissa ja Amalfin rannikolla, läheisessä Palinuron kylässä tutkimassa luolia sekä paluumatkalla Roomassa poiketessamme Colosseumilla. Myös Paestumin antiikin aikainen alue tsekattiin, samoin kuin viereisen kylän arkeologinen Unescon maailmankohde eli Casa´l Velian alue kirkkoineen ja rakennuksineen. Hyvin antiikkisia olivat siis kohteemme, mutta toisaalta ne juuri tuntuivat kiinnostavimmilta erityisesti meidän historian ystävien mielestä.
”Nähdä Napoli ja kuolla”-sanonnan todellinen (?!)sisältö avautui tällä reissulla meille jokaiselle, sillä totisesti henkensä kaupalla liikenteen seassa sai ajella. 9 hengen tila-auton kuljettaminen minkä tahansa eurooppalaisen suurkaupungin läpi on haaste, mutta Napolin kohdalla se oli sitä moninkertaisesti! Asia oli kyllä ennakkoon tiedossa ja siihen henkisesti varauduttu, mutta silti. Kaupunki, jossa ei ole minkäänlaisia liikennesääntöjä saa suomalaisen lainkuuliaisen autoilijan sydämen pampattamaan. Erääseenkin pikkuautoon sulloutui 7-henkinen perhe mummoineen ja vauvoineen. Siinä perheessä ei kyllä murehdittu, minkä merkkinen istuin on paras saati luettu Tekniikan Maailman testejä.
Tai sitten se kujalla vastaan ajanut vespa, jota ajoi enintään 10-vuotias tyttö – kyydissä istui pikkusisko ja vielä pienempi veli seisoi edessä keskitangolla. Ai oliko kypärät päässä? No arvatkaapas…
Jos kadulla oli kaksi kaistaa, rinnakkain ajoi 4 autoa. Tietullin jälkeen 5-kaistaiselle tielle mahtui todistettavasti 15 autoa rinnakkain. Liikennevalot olivat lähinnä koristeita ja STOP-merkki ilmeisesti turisteja varten. Ainakaan paikalliset eivät sen taakse pysähtyneet. Vilkkua näin käytettävän pariin otteeseen. Kuulumiset pysähdyttiin kysymään keskelle ajotietä, jos siltä tuntui.. perässä ajavat saivat sitten yrittää pujotella auton ohi (jos uskalsivat) tai jäädä odottamaan perään torvisoittokunnan pauhatessa takana.
Mutta kyllä liikenneonnettomuuksia sitten varmasti sattuukin paljon ja usein. Mekin todistimme matkan aikana kaksi pahaa kolaria – kummassakin toisena osapuolena moottoripyörä/vespa. Ja sellainen auto, jossa ei olisi kolhun kolhua tai naarmuja, olisi todellinen nähtävyys.
Onneksi olimme liikkeellä alkukesästä, jolloin turistiliikenne oli vielä suhteellisen hiljaista. Tuohon liikenteeseen vielä tuhansia autoja ja busseja lisää, niin huh!
No, auton panimme tietty parkkiin heti kun mahdollista ja jatkoimme kulkua jalan. Köyhän etelän kasvot avautuivat selkeästi; tiuhaakin tiuhempaan rakennettuja ränsistyneitä taloja, joita vain kapeat kujat erottivat toisistaan. Pyykit ja liinavaatteet kuivumassa parvekkeiden yhteyteen viritetyillä telineillä, naruilla jne. Jollain lailla surullista, mutta samalla elinvoimaista ja elämäniloista! Parasta Napolissa olivat juuri nuo kadut ja niiden ihmiset, aito tunnelma.
Ainoa ns. nähtävyys, jota kävimme varta vasten katsomassa oli St. Elmon kirkko Vomeron kukkulalla ja sinnekin menimme lähinnä huikean kaupunkinäkymän vuoksi. Sataman alueen kuuluisat rakennukset katsoimme ulkoa käsin pikaisesti samalla, kun parkkeerasimme auton alueelle (vartioidulle parkkipaikalle)
Lähialueen retkistä mieleenpainuvin oli Palinuron kylä ja sen luolat, joihin pääsi vain veneellä. Noin 1,5 tuntia kestäneen veneretken voi kätevästi ostaa satamasta, hinta oli aikuisilta 12 euroa ja lapsilta 8 euroa. Meidän perhe sai ihan oman veneen ja yhdessä paatissa oli pelkkä pariskunta eli pienelläkin porukalla pääsee liikkeelle.
Eritoten Grotta Azzurro (sininen luola) oli hieno. Nimensä se oli saanut vedestä, joka luolan perällä on aivan kirkkaan sinistä auringonvalon kulkiessa luolan ”pohjaan” vuoren seinämässä olevaa aukkoa pitkin. Maisemat muutoinkin olivat todella mahtipontiset korkeiden kallioiden vuoksi. Kallioiden sisään taas kätkeytyi ihania hiekkarantapoukamia, joissa oli suojaisaa ottaa aurinkoa ja uida.
Napolin kaupunkiretken lisäksi teimme erikseen reissun Pompeijiin ja Amalfin rannikolle.
Pompeiji oli kaksijakoinen kokemus; itse alue teki kyllä vaikutuksen, mutta sen ympärille rakennettu turistihössötys ärsytti. Brion rattaat osoittautuivat kohtalaisen toimiviksi – pienipyöräisillä sattareilla ei tuolla olisi tehnyt yhtään mitään. Taaperon osalta valjaillekin oli käyttöä. Liikkuminen ei ollut niin rajoitettua kuin jos kädestä pitäisi kiinni, mutta silti taapero ei päässyt livahtamaan omille teilleen eli ihan toimiva systeemi vanhempienkin näkökulmasta katsottuna. Ihan pienen lapsen kanssa kantoreppu tai kantoliina olisi paras systeemi.
Amalfin rannikkoa ei suotta ylistetä – maisemat olivat kerrassaan uskomattomat! Alue on kuuluisa sitruunaviljelyksistään ja kyllä niitä sitruunapuita rinteillä riittikin silmän kantamattomiin. Tie oli kapea ja syheröinen, mutta onneksi ei kovin ruuhkainen. Voi vain kuvitella, millaista siellä on ajella elokuun ruuhkahuippuna!
Pysähdyimme Amalfin kylään jätskille ja kummastelemaan erilaisia sitruunaisia tuotteita. Paikalliset ovat kyllä ihailtavalla tavalla tuotteistaneet tavaramerkkinsä. Pikku kaupoissa myytiin myös jos jonkinlaisia pastoja ja pakkohan oli yksi pussillinen ostaa; kyseinen pasta kun näytti aivan hedelmätoffeesta ja lakritsasta tehdyiltä ruseteilta.
Kaiken kaikkiaan retket sujuivat mainiosti ja lapsetkin jaksoivat hyvin. Lapset sopeutuvat kyllä uskomattoman nopeasti ja hyvin erilaisiin tilanteisiin; päivärytmikin muotoutui kuin itsestään lomarytmiksi: aamulla herättiin n. klo 8, päikkärit vaihdellen alkaen klo 12-15 ja lapset iltaunille n. klo 21.
SHOPPAILU
Mainitsinkin jo, että kylän kaupat olivat uskomattoman monipuolisia ja valikoimiltaan hyviä. Eniten ihastuttivat tietysti kengät sekä lastenvaatteet. Vaatteiden värimaailma oli ihanan raikas; tämän kesän selkeät sesonkivärit olivat oranssi, turkoosi, limenvihreä ja pinkki. Myös kirkkaankeltaista yhdistettynä vaaleanharmaaseen näkyi paljon.
Paikallisten rantamuotiin kuului ehdottomasti ohut hapsullinen kolmiohuivi, joka kiedottiin vyötärölle sarongin tapaan. Ko. huivit eivät kotikylässämme paljon maksaneet; 3-5 euroa. Amalfilla vastaavasta muuten sai pulittaa jo 10 euroa ;-)
Myös laukut olivat ihania, samoin kuin hopeakorut, mutta loppujen lopuksi shoppailtua ei kuitenkaan tullut kovin paljon, sillä tekemistä tuntui muutenkin piisaavan. Paikallinen siestaperinne sotki myös kuvioita; olisi ollut kiva käydä ostoksilla lasten ollessa päikkäreillä, mutta kaupat olivat kiinni pääosin klo 13.30-17.30.
Siesta koski muuten myös ravintoloita –illalla ennen klo 19 ei ollut toivoakaan saada ruokaa mistään!
ROOMA
Yhden päivän ja yön visiitistämme Roomaan saisi aikaiseksi oman matkakertomuksensa. Tiivistettynä ja karrikoituna voisi sanoa, että hotellikokemus oli kamala, ihmiset töykeitä, hinnat korkeita ja taskuvarkaat nokkelia.
Itse asiassa jo Suomesta tilaamani hotelli oli kyllä ihan ok; ainoa ongelma oli, että he olivat möhlineet varauksen ja kahden huoneen sijasta heillä oli ainoastaan yksi huone ko. hotellista. Tilalle tarjottu vaihtoehtomajoitus sitten olikin jotain aivan kamalaa. 105 euroa nuorisomajaakin surkeammasta, meluisasta ja epäsiististä majoituksesta aivan Rooman päärautatieaseman vieressä (se alue, jota juuri vältin hotellia etukäteen tilatessani!) oli silkkaa ryöstöä ja teinkin jo valituksen alkuperäisen tilauksemme mokanneelle henkilölle.
Meikäläisen passi meinasi joutua metron raiteille, kun eräs pitkäkyntinen tajusi ettei se olekaan lompakko, mutta kiitos mieheni tarkkasilmäisyyden, nopeuden ja nokkeluuden se saatiin viime hetkellä pelastettua. Rooma tuntuikin ainakin minun mielestäni paljon turvattomammalta kuin Napoli, josta nimenomaan varoiteltiin todella paljon juuri taskuvarkaiden ja rikollisuuden osalta!
No, eihän Roomasta toki mitään kunnon käsitystä saanut lyhyen vierailun aikana. Sen verran kuitenkin valkeni, että 1,5-vuotiaan kanssa se ei todellakaan ole paras mahdollinen matkakohde. Metroissa ei ollut juurikaan rullaportaita (hissejäkään emme huomanneet) ja kärryjä saikin kantaa ylös alas portaita. Kukaan ei koskaan tarjoutunut auttamaan tai avannut edes ovea (päinvastoin kuin Napolissa) ja tuntuikin, että jopa metroasemalla työssä olevilla tärkeintä on ensin saada juteltua keskinäiset asiansa loppuun ennen kuin ehkä vastataan tyhmien turistien kysymyksiin.
Colosseum tosiaankin päätettiin katsastaa, kun jono oli kohtuullinen. Esikoinen (8v) ihastui siihen kovasti ja kiinnostuneena luki opaskirjasta Colosseumin vaiheista. Muut nähtävyydet jäivätkin sitten vähemmälle; Pietarin kirkon kupolista ja Vatikaanin muurista nähtiin hieman puiden lomasta, kun siellä päin illalla kävelimme. Metroasemien mukaan olimme myös lähellä espanjalaisia portaita sekä Fontana di Treviä. Mutta ne siis ohitimme maan alta.
Lukuisia kertoa Italiassa olleena tämä oli ensimmäinen Rooman vierailu eikä mitään suurempaa hinkua takaisin sinne kyllä jäänyt. Luultavasti sinne kuitenkin vielä joskus tulee palattua.. mutta ihan varmasti ilman lapsia tai sitten, kun kuopus on huomattavasti vanhempi.
MUUTA MERKILLE PANTUA
Paikallisten lähes totaalinen kielitaidon puute yllätti; kuvittelin, että sentään auttavaa englantia jonkin verran puhuttaisiin, mutta edes suurkaupungissa Napolissa ei englannilla pärjännyt. Oma auttava italian kielen taito olikin todella tarpeen. Ja tottahan sitä ilmankin pärjäisi elekielellä ym, mutta päästiin nyt hieman helpommalla, kun ymmärsi ja vähän osasi puhuakin paikallisten kanssa.
Roomassa englantia osattiin jo paremmin.
Ihmiset olivat etelässä todella ystävällisiä. Oli aivan normaalia ryhtyä juttusille ventovieraidenkin kanssa ja aina kyseltiin lapsen nimeä, ikää jne. Vaaleat suomalaislapset saivat osakseen ihastuneita huokailuita ja päähän silittäjiä. Mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että käytös olisi tunkeilevaa.
Roomalaisten töykeys yllätti; se on tähän asti ainoa italialainen kaupunki, jossa olen törmännyt niin tylyihin ja epäystävällisiin ihmisiin.
CLOSING
Reissusta jäi kaiken kaikkiaan erittäin hyvä fiilis.
Vaikka eteläinen Italia oli monessa mielessä ”aidompi” kuin pohjoinen, niin silti taidan olla hengeltäni enemmän pohjoisen ystävä; se ei johdu niinkään ulkoisista asioista, vaan puhtaasti fiiliksistä. Minulle Firenze on se paikka maailmassa, joka tuntuu toiselta kodilta. Ja pohjoisen viinilaaksojen keskellä ollessani tunnen sanoinkuvaamatonta seesteyttä.
Aloinkin jo tutkia talotarjontaa Toscanasta ylöspäin ensi kesää ajatellen.. jos nyt sitten ei vaihteeksi vuokraisi taloa vaikkapa Kroatiasta, Kreikasta tai Ranskasta!
Omatoimiloma se joka tapauksessa tulee olemaan. Ja mikäs on matkustellessa, kun molemmat lapset tuntuvat nauttivan matkanteosta ja sopeutuvan hetkessä erilaiseen kulttuuriin. Vaikka kaikki lapset olivat tosi reippaita, niin kaikista ”helpoin” oli kuopuksemme, joka tsemppasi aivan uskomattomalla tavalla koko reissun eikä käytännössä kiukutellut mistään. Oliskohan kerran, pari autossa vähän inahtanut, mutta sekin meni ohi, kun vähän aikaa leikittiin kutitusleikkiä ;-)
ohessa aiheesta kiinnostuneille perhematkakertomus Campanian maakuntaan 28.5.-11.6. suuntautuneelle matkallemme.
TAUSTAA
Matkaan 2 viikoksi lähti kaksi perhettä, lasten iät 8, 7, 4 ja 1,5 vuotta. Lomakohde varattiin suoraan sen kotisivuilta netin kautta. Maksaminen sujui kätevästi IBAN- ja SWIFT-koodien avulla. Vahvistukset tulivat sähköpostitse.
Lennot varattiin EBookersin kautta. Kannattaa odottaa kesätarjouksia; me varasimme lennot jo aiemmin, mutta jos olisi malttanut odottaa 1,5 kuukautta, olisi säästänyt muutaman satasen.
Lensimme Roomaan, josta otimme vuokra-auton (9 hengen Fiat Ducato). Finnair Plus-hinta autolle oli 850 euroa/ 2 vkoa. Lisäkuljettaja maksoi 40 euroa. Turvaistuimet 35 euroa/kpl.
Polttoaineen hinta on Italiassa Suomen tasolla tai jopa kalliimpaa. Diesel maksaa yli euron litra. Tietullimaksuja peritään myös; Rooma-Napoli-väli 12 euroa.
Olimme hankkineet kunnon kartat eli tuoreimman Italian AA tiekartaston sekä Campanian alueen kartan. Ne osoittautuivat välttämättömiksi, vaikkakin Italiassa pienissäkin kylissä on melko hyvät opasteet.
Via Michelinin kautta on mahdollista saada yksityiskohtainen reittiohje, mutta ihan virheetön sekään ei ollut, eli sen varaan ei yksinomaan kannata laskea. (www.viamichelin.com)
LOMAKOHDE
Kun yön tunteina saavuimme lomataloomme pienessä kylässä n. 130 km Napolista etelään, ei siinä paljon maisemia katseltu (tai siis nähtykään), tärkeintä oli päästä nukkumaan. Itse asunto osoittautui oikein siistiksi, makuuhuoneet jopa viihtyisiksi. Ns. olohuone olisi voinut olla hieman.. no.. kotoisampi, mutta kyllä sekin menetteli. Ja eihän sisätiloissa loppujen lopuksi paljonkaan aikaa vietetty.
Aamutuimaan totesimme, että terassilta oli huikaiseva merinäköala eikä paikassa muutenkaan ollut moittimista. Tai no, korkeuserot olivat aika suuret eli tiedossa oli juoksemista 1,5-vuotiaan taaperon perässä; erityisesti uima-allasalueella, sillä vesiliukumäki oli luonnollisesti jyrkähkö ja muutenkin pengerryksiä ja eritasoratkaisuja riitti.
Alue oli lukitun portin sisäpuolella, joten tunsimme olomme sangen turvalliseksi – lisäksi olimme likipitäen ainoat asukkaat koko kahden viikon ajan (satunnaisia päivän, parin vieraita lukuun ottamatta) joten uima-allaskin oli käytännössä meidän yksityiskäytössämme.
Kylän keskustaan oli 300 metriä matkaa ja sieltä löytyi hämmästyttävän hyviä kenkä- ja vaatekauppoja. En voisi ikinä kuvitella vastaavaa tarjontaa johonkin suomalaiseen pikkukylään! Myös ruokakauppoja oli tarpeeksi (mm. kohtuullisen kokoinen eurospar-supermarket), mutta ravintoloita ei kovinkaan montaa.. ja niistäkin vähistä jotakuinkin kaikki olivat erikoistuneet sea foodiin. Minua ei asia olisi haitannut, mutta lasten (ja yhden raskaana olevan aikuisen ;-) vuoksi olisi suonut ruokatarjonnan olevan hieman monipuolisempi.
Rantaan matkaa oli 600 metriä ja ranta-alue ylitti kaikki odotukset. Vesi oli upean kirkasta ja hiekka hienoa. Rannat olivat myös todella siistejä ja niistä voi vuokrata tuolit, aurinkovarjot sekä ostaa välipalaa, jädeä ja juomia. Mitään ruuhkaa ei rannallakaan ollut, viikonloppuna oli paikallisia perheitä aurinkoa ottamassa ja uimassa, mutta tilaa piisasi ruhtinaallisesti kaikille.
Vesi oli hämmästyttävän lämmintä ja uitua tulikin tosi paljon. Parina päivänä tuuli oli melko kovaa, mutta silloinkin isommat lapset kelluivat ihastuksissaan kumipatjoilla aaltojen keikutellessa. Yhtenä päivänä rantavahti kielsi uimisen kokonaan. Mutta eipä sinne olisi itsekään lapsia päästänyt, sen verran korkealle aallot nousivat.
RUOKA JA RAVINTOLAT
Ruokailut pyrimme järjestämään niin, että toinen päivän aterioista tehtiin asunnossa itse (yleensä lounas) ja oli selkeästi lapsille suunnattua kotiruokaa. Ravintoloista tosiaan ei varsinkaan pienille sopivaa ruokaa oikein saanut, mutta isommat lapset söivät kyllä onnesta soikeina pizzaa aina kun vain saivat; sehän luonnollisesti oli erinomaista.. pizzan syntysijoilla kun oltiin.
Ravintoloiden ruokatarjonta oli itsellenikin kyllä melkoinen pettymys. Olin jotenkin kuvitellut, että etelässä jos missä saisi upeaa, aitoa, alkuperäistä italialaista ruokaa. No, voihan olla että tuo oli juuri sitä…
Kalaruokia listoilta löytyi, mutta kaikki syödyt annokset olivat tavalla tai toisella kummallisia. Kala oli usein sitkeää ja mautonta ja annokset (etenkin miesten mielestä) todella pieniä.
Liharuokia voisi kutsua lähinnä vitsiksi: sitkeitä naudan ”pihvejä” (enintään ulkopaistia), käsittämätöntä vasikkaa (jossa enemmän läskiä kuin lihaa) sekä aivan hirveää – kyllä, ihan pakko sanoa niin – ns. makkaraa, jonka valmistusaineita voi vain arvailla. Aika monenlaista olen minäkin maailmalla maistellut, mutta vaikka tuo kaikki kuinka olisi aitoa ja alkuperäistä, niin en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa sitä herkulliseksi.
Toki yksi hyväkin makuelämys pizzojen lisäksi löytyy: Aivan upean makuinen caprese eli tomaatti-mozzarellasalaatti aidosta puhvelinmaitomozzarellasta valmistettuna. No, sietääkin olla hyvää, sillä onhan kyseinen bufala nimenomaan Campanian alueen kuuluisuus sitruunoiden/Limoncella-liköörin ohella!
Hintataso niin ruokakaupoissa kuin ravintoloissakin oli piirun Suomen hintoja alhaisempi. Erityisesti leipä ja vihannekset (ja mansikat, 60 snt litran rasia!) sekä juomat (limut, olut, viini) olivat edullisia. Pizzat maksoivat 3,50-5 euroa eli ravintolahinnoiksi varsin kohtuullista.
Ravintolassa sai varautua odottamaan ruokaa pitkiäkin aikoja. Jos tarjoilija sanoi ruoan valmistumisen kestävän ”10 minuuttia” (kuten kerran noutopizzoja tilatessamme) voi kyseisen arvion heti kertoa kolmella. Eräänä iltana olimme heti ravintolan avauduttua klo 19 paikalla ja tarjoilija otti tilauksemme vastaan. Sitten hän soitti puhelun – josta 15 minuutin päästä kokki saapui jonkun vihannespussukan kanssa paikalle. Siitä muutaman minuutin päästä tuli pizzakokki (yksi seurueestamme tilasi pizzaa) Pojat hoitivat ruoat pöytään ja lähtivät sen jälkeen taas jonnekin.. kunnes tarjoilija soittaisi uusien asiakkaiden tilauksista :D
RETKIKOHTEET JA NÄHTÄVYYDET
Olimme jo etukäteen sopineet, että pääpaino lomailussa on rennossa loikoilussa auringossa (sen ”rentouden” voi kyllä 1,5-vuotiaan vanhempana jokainen kuvitella ihan itse ;-), uimisessa ja mukavassa yhdessäolossa. Muutama must-retki kuitenkin oli myös suunniteltu tehtäväksi eli kävimme Napolissa, Pompeijissa ja Amalfin rannikolla, läheisessä Palinuron kylässä tutkimassa luolia sekä paluumatkalla Roomassa poiketessamme Colosseumilla. Myös Paestumin antiikin aikainen alue tsekattiin, samoin kuin viereisen kylän arkeologinen Unescon maailmankohde eli Casa´l Velian alue kirkkoineen ja rakennuksineen. Hyvin antiikkisia olivat siis kohteemme, mutta toisaalta ne juuri tuntuivat kiinnostavimmilta erityisesti meidän historian ystävien mielestä.
”Nähdä Napoli ja kuolla”-sanonnan todellinen (?!)sisältö avautui tällä reissulla meille jokaiselle, sillä totisesti henkensä kaupalla liikenteen seassa sai ajella. 9 hengen tila-auton kuljettaminen minkä tahansa eurooppalaisen suurkaupungin läpi on haaste, mutta Napolin kohdalla se oli sitä moninkertaisesti! Asia oli kyllä ennakkoon tiedossa ja siihen henkisesti varauduttu, mutta silti. Kaupunki, jossa ei ole minkäänlaisia liikennesääntöjä saa suomalaisen lainkuuliaisen autoilijan sydämen pampattamaan. Erääseenkin pikkuautoon sulloutui 7-henkinen perhe mummoineen ja vauvoineen. Siinä perheessä ei kyllä murehdittu, minkä merkkinen istuin on paras saati luettu Tekniikan Maailman testejä.
Tai sitten se kujalla vastaan ajanut vespa, jota ajoi enintään 10-vuotias tyttö – kyydissä istui pikkusisko ja vielä pienempi veli seisoi edessä keskitangolla. Ai oliko kypärät päässä? No arvatkaapas…
Jos kadulla oli kaksi kaistaa, rinnakkain ajoi 4 autoa. Tietullin jälkeen 5-kaistaiselle tielle mahtui todistettavasti 15 autoa rinnakkain. Liikennevalot olivat lähinnä koristeita ja STOP-merkki ilmeisesti turisteja varten. Ainakaan paikalliset eivät sen taakse pysähtyneet. Vilkkua näin käytettävän pariin otteeseen. Kuulumiset pysähdyttiin kysymään keskelle ajotietä, jos siltä tuntui.. perässä ajavat saivat sitten yrittää pujotella auton ohi (jos uskalsivat) tai jäädä odottamaan perään torvisoittokunnan pauhatessa takana.
Mutta kyllä liikenneonnettomuuksia sitten varmasti sattuukin paljon ja usein. Mekin todistimme matkan aikana kaksi pahaa kolaria – kummassakin toisena osapuolena moottoripyörä/vespa. Ja sellainen auto, jossa ei olisi kolhun kolhua tai naarmuja, olisi todellinen nähtävyys.
Onneksi olimme liikkeellä alkukesästä, jolloin turistiliikenne oli vielä suhteellisen hiljaista. Tuohon liikenteeseen vielä tuhansia autoja ja busseja lisää, niin huh!
No, auton panimme tietty parkkiin heti kun mahdollista ja jatkoimme kulkua jalan. Köyhän etelän kasvot avautuivat selkeästi; tiuhaakin tiuhempaan rakennettuja ränsistyneitä taloja, joita vain kapeat kujat erottivat toisistaan. Pyykit ja liinavaatteet kuivumassa parvekkeiden yhteyteen viritetyillä telineillä, naruilla jne. Jollain lailla surullista, mutta samalla elinvoimaista ja elämäniloista! Parasta Napolissa olivat juuri nuo kadut ja niiden ihmiset, aito tunnelma.
Ainoa ns. nähtävyys, jota kävimme varta vasten katsomassa oli St. Elmon kirkko Vomeron kukkulalla ja sinnekin menimme lähinnä huikean kaupunkinäkymän vuoksi. Sataman alueen kuuluisat rakennukset katsoimme ulkoa käsin pikaisesti samalla, kun parkkeerasimme auton alueelle (vartioidulle parkkipaikalle)
Lähialueen retkistä mieleenpainuvin oli Palinuron kylä ja sen luolat, joihin pääsi vain veneellä. Noin 1,5 tuntia kestäneen veneretken voi kätevästi ostaa satamasta, hinta oli aikuisilta 12 euroa ja lapsilta 8 euroa. Meidän perhe sai ihan oman veneen ja yhdessä paatissa oli pelkkä pariskunta eli pienelläkin porukalla pääsee liikkeelle.
Eritoten Grotta Azzurro (sininen luola) oli hieno. Nimensä se oli saanut vedestä, joka luolan perällä on aivan kirkkaan sinistä auringonvalon kulkiessa luolan ”pohjaan” vuoren seinämässä olevaa aukkoa pitkin. Maisemat muutoinkin olivat todella mahtipontiset korkeiden kallioiden vuoksi. Kallioiden sisään taas kätkeytyi ihania hiekkarantapoukamia, joissa oli suojaisaa ottaa aurinkoa ja uida.
Napolin kaupunkiretken lisäksi teimme erikseen reissun Pompeijiin ja Amalfin rannikolle.
Pompeiji oli kaksijakoinen kokemus; itse alue teki kyllä vaikutuksen, mutta sen ympärille rakennettu turistihössötys ärsytti. Brion rattaat osoittautuivat kohtalaisen toimiviksi – pienipyöräisillä sattareilla ei tuolla olisi tehnyt yhtään mitään. Taaperon osalta valjaillekin oli käyttöä. Liikkuminen ei ollut niin rajoitettua kuin jos kädestä pitäisi kiinni, mutta silti taapero ei päässyt livahtamaan omille teilleen eli ihan toimiva systeemi vanhempienkin näkökulmasta katsottuna. Ihan pienen lapsen kanssa kantoreppu tai kantoliina olisi paras systeemi.
Amalfin rannikkoa ei suotta ylistetä – maisemat olivat kerrassaan uskomattomat! Alue on kuuluisa sitruunaviljelyksistään ja kyllä niitä sitruunapuita rinteillä riittikin silmän kantamattomiin. Tie oli kapea ja syheröinen, mutta onneksi ei kovin ruuhkainen. Voi vain kuvitella, millaista siellä on ajella elokuun ruuhkahuippuna!
Pysähdyimme Amalfin kylään jätskille ja kummastelemaan erilaisia sitruunaisia tuotteita. Paikalliset ovat kyllä ihailtavalla tavalla tuotteistaneet tavaramerkkinsä. Pikku kaupoissa myytiin myös jos jonkinlaisia pastoja ja pakkohan oli yksi pussillinen ostaa; kyseinen pasta kun näytti aivan hedelmätoffeesta ja lakritsasta tehdyiltä ruseteilta.
Kaiken kaikkiaan retket sujuivat mainiosti ja lapsetkin jaksoivat hyvin. Lapset sopeutuvat kyllä uskomattoman nopeasti ja hyvin erilaisiin tilanteisiin; päivärytmikin muotoutui kuin itsestään lomarytmiksi: aamulla herättiin n. klo 8, päikkärit vaihdellen alkaen klo 12-15 ja lapset iltaunille n. klo 21.
SHOPPAILU
Mainitsinkin jo, että kylän kaupat olivat uskomattoman monipuolisia ja valikoimiltaan hyviä. Eniten ihastuttivat tietysti kengät sekä lastenvaatteet. Vaatteiden värimaailma oli ihanan raikas; tämän kesän selkeät sesonkivärit olivat oranssi, turkoosi, limenvihreä ja pinkki. Myös kirkkaankeltaista yhdistettynä vaaleanharmaaseen näkyi paljon.
Paikallisten rantamuotiin kuului ehdottomasti ohut hapsullinen kolmiohuivi, joka kiedottiin vyötärölle sarongin tapaan. Ko. huivit eivät kotikylässämme paljon maksaneet; 3-5 euroa. Amalfilla vastaavasta muuten sai pulittaa jo 10 euroa ;-)
Myös laukut olivat ihania, samoin kuin hopeakorut, mutta loppujen lopuksi shoppailtua ei kuitenkaan tullut kovin paljon, sillä tekemistä tuntui muutenkin piisaavan. Paikallinen siestaperinne sotki myös kuvioita; olisi ollut kiva käydä ostoksilla lasten ollessa päikkäreillä, mutta kaupat olivat kiinni pääosin klo 13.30-17.30.
Siesta koski muuten myös ravintoloita –illalla ennen klo 19 ei ollut toivoakaan saada ruokaa mistään!
ROOMA
Yhden päivän ja yön visiitistämme Roomaan saisi aikaiseksi oman matkakertomuksensa. Tiivistettynä ja karrikoituna voisi sanoa, että hotellikokemus oli kamala, ihmiset töykeitä, hinnat korkeita ja taskuvarkaat nokkelia.
Itse asiassa jo Suomesta tilaamani hotelli oli kyllä ihan ok; ainoa ongelma oli, että he olivat möhlineet varauksen ja kahden huoneen sijasta heillä oli ainoastaan yksi huone ko. hotellista. Tilalle tarjottu vaihtoehtomajoitus sitten olikin jotain aivan kamalaa. 105 euroa nuorisomajaakin surkeammasta, meluisasta ja epäsiististä majoituksesta aivan Rooman päärautatieaseman vieressä (se alue, jota juuri vältin hotellia etukäteen tilatessani!) oli silkkaa ryöstöä ja teinkin jo valituksen alkuperäisen tilauksemme mokanneelle henkilölle.
Meikäläisen passi meinasi joutua metron raiteille, kun eräs pitkäkyntinen tajusi ettei se olekaan lompakko, mutta kiitos mieheni tarkkasilmäisyyden, nopeuden ja nokkeluuden se saatiin viime hetkellä pelastettua. Rooma tuntuikin ainakin minun mielestäni paljon turvattomammalta kuin Napoli, josta nimenomaan varoiteltiin todella paljon juuri taskuvarkaiden ja rikollisuuden osalta!
No, eihän Roomasta toki mitään kunnon käsitystä saanut lyhyen vierailun aikana. Sen verran kuitenkin valkeni, että 1,5-vuotiaan kanssa se ei todellakaan ole paras mahdollinen matkakohde. Metroissa ei ollut juurikaan rullaportaita (hissejäkään emme huomanneet) ja kärryjä saikin kantaa ylös alas portaita. Kukaan ei koskaan tarjoutunut auttamaan tai avannut edes ovea (päinvastoin kuin Napolissa) ja tuntuikin, että jopa metroasemalla työssä olevilla tärkeintä on ensin saada juteltua keskinäiset asiansa loppuun ennen kuin ehkä vastataan tyhmien turistien kysymyksiin.
Colosseum tosiaankin päätettiin katsastaa, kun jono oli kohtuullinen. Esikoinen (8v) ihastui siihen kovasti ja kiinnostuneena luki opaskirjasta Colosseumin vaiheista. Muut nähtävyydet jäivätkin sitten vähemmälle; Pietarin kirkon kupolista ja Vatikaanin muurista nähtiin hieman puiden lomasta, kun siellä päin illalla kävelimme. Metroasemien mukaan olimme myös lähellä espanjalaisia portaita sekä Fontana di Treviä. Mutta ne siis ohitimme maan alta.
Lukuisia kertoa Italiassa olleena tämä oli ensimmäinen Rooman vierailu eikä mitään suurempaa hinkua takaisin sinne kyllä jäänyt. Luultavasti sinne kuitenkin vielä joskus tulee palattua.. mutta ihan varmasti ilman lapsia tai sitten, kun kuopus on huomattavasti vanhempi.
MUUTA MERKILLE PANTUA
Paikallisten lähes totaalinen kielitaidon puute yllätti; kuvittelin, että sentään auttavaa englantia jonkin verran puhuttaisiin, mutta edes suurkaupungissa Napolissa ei englannilla pärjännyt. Oma auttava italian kielen taito olikin todella tarpeen. Ja tottahan sitä ilmankin pärjäisi elekielellä ym, mutta päästiin nyt hieman helpommalla, kun ymmärsi ja vähän osasi puhuakin paikallisten kanssa.
Roomassa englantia osattiin jo paremmin.
Ihmiset olivat etelässä todella ystävällisiä. Oli aivan normaalia ryhtyä juttusille ventovieraidenkin kanssa ja aina kyseltiin lapsen nimeä, ikää jne. Vaaleat suomalaislapset saivat osakseen ihastuneita huokailuita ja päähän silittäjiä. Mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että käytös olisi tunkeilevaa.
Roomalaisten töykeys yllätti; se on tähän asti ainoa italialainen kaupunki, jossa olen törmännyt niin tylyihin ja epäystävällisiin ihmisiin.
CLOSING
Reissusta jäi kaiken kaikkiaan erittäin hyvä fiilis.
Vaikka eteläinen Italia oli monessa mielessä ”aidompi” kuin pohjoinen, niin silti taidan olla hengeltäni enemmän pohjoisen ystävä; se ei johdu niinkään ulkoisista asioista, vaan puhtaasti fiiliksistä. Minulle Firenze on se paikka maailmassa, joka tuntuu toiselta kodilta. Ja pohjoisen viinilaaksojen keskellä ollessani tunnen sanoinkuvaamatonta seesteyttä.
Aloinkin jo tutkia talotarjontaa Toscanasta ylöspäin ensi kesää ajatellen.. jos nyt sitten ei vaihteeksi vuokraisi taloa vaikkapa Kroatiasta, Kreikasta tai Ranskasta!
Omatoimiloma se joka tapauksessa tulee olemaan. Ja mikäs on matkustellessa, kun molemmat lapset tuntuvat nauttivan matkanteosta ja sopeutuvan hetkessä erilaiseen kulttuuriin. Vaikka kaikki lapset olivat tosi reippaita, niin kaikista ”helpoin” oli kuopuksemme, joka tsemppasi aivan uskomattomalla tavalla koko reissun eikä käytännössä kiukutellut mistään. Oliskohan kerran, pari autossa vähän inahtanut, mutta sekin meni ohi, kun vähän aikaa leikittiin kutitusleikkiä ;-)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos todella mukavasta, erilaisesta ja hauskasta matkakuvauksesta. Itsekin perheellisenä (lapset kylläkin jo isoja) tunnen ehkä minkäkin jotain lasten kanssa matkustamisesta.
Lähdemme loppuviikosta Italiaan (Venetsia - Pisa)
joten uteliaana tutkiskelen tätä keskustelupalstaa. Lähdemme, 2 pariskuntaa, omatoimilomalle Ryanairilla Saksan kautta.
Ps. Taidan ainakin tehdä erikoisvarusteita rahan yms säilyttämiseen.
Onko sinulla hyviä konsteja?
Vielä kerran kiitos mukavasta jutusta.
Moikka ja kiitos kommentista :)
Rahan suhteen paras neuvoni on, että ottaa käteistä mahdollisimman vähän mukaan.
Mies hankki lentoasemalta ns. rahavyön (muistaakseni Samsoniten) ja se osoittautui hyväksi hankinnaksi: se oli ohut ja huomaamaton paidan alla eikä muutenkaan tuntunut häiritsevältä (vyölaukkuja emme kumpikaan oikein voi sietää ;)
Käteistä voi nostaa Visa-automaateista ja kortilla pärjää erityisesti pohjoisessa tosi hyvin. Kaikki tietullitkin on kätevintä maksaa kortilla (jos siis autolla liikutte)
Pullottava lompsa perstaskussa on tietysti pahin mahdollinen skenaario (ja siis karrikoitu esimerkki), mutta kyllä taskuvarkaat ovat niin näppäräsormisia, että mitään ihan täysin turvallista keinoa ei varmaankaan ole.
No, ehkä kuitenkin erään tuttavan rouvan konsti pitää setelit rintaliiveissä :D
Sinun kohdallasi se ei kuitenkaan taitaisi toimia.. ;)
Mukavaa matkaa ja nauttikaa - ja käykää Venetsiassa muuallakin kuin "pääkaduilla".. se aito oikea Venetsia löytyy syrjäisiltä kanaaleilta ja kujilta. Muranon lasitehdas on upea kokemus, jos vaan aikatauluunne saatte sen sopimaan!
Tulin Roomasta maanantaina. Viikko hurahti nopeasti nähtävyyksiä kierrellen; mm. Pompei, Vatikaanin museot jne. Aivan hurmaava kaupunki! Meitä oli matkassa kaksi aikuista, joten rajoittavia tekijöitä ei ollut. Turvallisuudesta sitten: passit ja paluuliput hotellin tallelokeroon, luottokortit ja isommat setelit
litteään, paidan alle piilotettavaan vyölaukkuun, itselläni oli olkalaukku joka päivä matkassa, käsivarsi tiukasti laukun päällä. Passista kannattaa ottaa valokopiot jo Suomessa ja ne sitten samaan paikkaan luottokortin kanssa. Ei mitään ongelmia. Arvokoruja ei ollut mukana ( paitsi vihkisormus ja kaulaketju ).
Shoppailin laukkuja, taide- ym. kirjoja ja kelloja.
Summa summarum: uudestaan on päästävä, fantastinen kaupunki, nähtävää vaikka kuinka paljon, kieltä olisi hyvä osata enemmän ( tosin englanti riitti melko hyvin ).
Hei,
kiitos Amarena mahtavasta jutusta - näitä on tosi kiva lueskella, kun itsekin suunnittelee vastaavaa reissua taas ensi kesäksi - kolme ipanan kanssa ;)