Laittomat potkut toivat isot korvaukset

Iltalehdessä tänään ollut uutinen kertoi, miten laittomasti erotettu työntekijä sai isot korvaukset. Kerran näinkin päin. Kun ihmiset enemmän ajaisivat oikeuksiaan. Sairaspoissaolojen käyttäminen irtisanomiskriteerinä isommissakin yt-neuvotteluissa on valitettavan yleistä.


Laittomat potkut toivat isot korvaukset
13.6.2005 16:01

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksamaan laittomasti erotetulle työntekijälle korvauksia yhteensä 30000 euroa.

Käräjäoikeus määräsi maksettavaksi perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen eli eli 25000 euroa ja tämän päälle yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun syrjintäkiellon rikkomisesta 5 000 euroa. Kysymyksessä oli terveydentilan perusteella tapahtunut syrjintä.

Valtakunnallisesti toimiva firma irtisanoi Jyväskylän toimipisteestään 39-vuotiaan yksinhuoltajanaisen syksyllä 2004 tuotannollisilla ja taloudellisella perusteilla.

Kanteen mukaan tosiasiallisena irtisanomisen syynä oli kuitenkin työntekijän sairastuminen äkillisesti nivelreumaan viime kesänä. Kun hän palasi sairaslomalta töihin, työnantaja aloitti vain häntä koskevat yt-neuvottelut. Ne päättyivät irtisanomiseen.

Nainen löysi uuden työpaikan melko nopeasti potkujen jälkeen, mutta palkkaus jäi aiempaa tulotasoa selvästi heikommaksi.

Korvausten lisäksi työnantajayhtiö joutuu maksamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut, yli 10 000 euroa.
21213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällaiset uutiset aina lämmittää mieltä.

Äänestä

Kuulostaa aika samanlaiselta tapaukselta kuin minun tapaus, sillä erolla että minä en sairastellut eikä muutenkaan ollut moittimista työnteossa että pyydettiin kouluttamaan seuraajani, jonka jälken alkoi sitten mun yhden ihmisen yt-neuvottelu.

Kyllä mielenkiinnolla odotan syksyä. Oikeudenkäyntihän oli jo mutta tuomio annetaan vasta elokuun viimeisillä tai syyskuun ensimmäisten viikkojen aikana.

Minä en edes ole saanut töitä, mm. sen takia että se on jopa negatiivinen referenssi kun on ollut yli 7 vuotta firmassa ja tehnyt vaativiakin hommia mutta ei jostain syystä 6kk aikana yritys kyennyt uudelleensijoittaa yhtä ihmistä, siinä hälytyskellot soi vähän liian kovaa sitten rekrytoivilla esimiehillä, mutta kukaan ei ajattele että ongelma voisi olla yrityksessä eikä työntekijässä, koska vaikka tämän tapauksen kääntää miten tahansa niin mun irtisanomiseni oli laiton.

Elämä jatkuu, mutta syksyllä sitten nähdään mikä tuomio oli. Jotenkin myönnän edelleenkin että tämmöistä toimintaa en olisi odottanut Nokialta, jotenkin kummastuttaa että tietoisesti annettiin tämä mennä läpi. Se jotenkin antaa sen kuvan että tämmöistä voi tapahtua enemmänkin Nokiallakin, en minä nyt niin erikoistapaus ole että vain minun takia Nokia lähtisi rikkomaan lakeja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hydra kirjoitti:

Iltalehdessä tänään ollut uutinen kertoi, miten laittomasti erotettu työntekijä sai isot korvaukset. Kerran näinkin päin. Kun ihmiset enemmän ajaisivat oikeuksiaan. Sairaspoissaolojen käyttäminen irtisanomiskriteerinä isommissakin yt-neuvotteluissa on valitettavan yleistä.


Laittomat potkut toivat isot korvaukset
13.6.2005 16:01

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksamaan laittomasti erotetulle työntekijälle korvauksia yhteensä 30000 euroa.

Käräjäoikeus määräsi maksettavaksi perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen eli eli 25000 euroa ja tämän päälle yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun syrjintäkiellon rikkomisesta 5 000 euroa. Kysymyksessä oli terveydentilan perusteella tapahtunut syrjintä.

Valtakunnallisesti toimiva firma irtisanoi Jyväskylän toimipisteestään 39-vuotiaan yksinhuoltajanaisen syksyllä 2004 tuotannollisilla ja taloudellisella perusteilla.

Kanteen mukaan tosiasiallisena irtisanomisen syynä oli kuitenkin työntekijän sairastuminen äkillisesti nivelreumaan viime kesänä. Kun hän palasi sairaslomalta töihin, työnantaja aloitti vain häntä koskevat yt-neuvottelut. Ne päättyivät irtisanomiseen.

Nainen löysi uuden työpaikan melko nopeasti potkujen jälkeen, mutta palkkaus jäi aiempaa tulotasoa selvästi heikommaksi.

Korvausten lisäksi työnantajayhtiö joutuu maksamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut, yli 10 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu