Esitelmistä

Pitääkö yliopistossa esitelmät pitää suurelle joukolle (tyyliin suurelle ihmismäärälle, jotka ovat luentoja kuuntelemassa) vai pienelle ryhmälle? (Tai mahdollisesti sekä että & riippuu alasta?)
4573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu, pienryhmissä esiinnytään. Ja lohdun sanaksi voin sanoa, että itse kärsin aika kovasta jännittämisestä opiskelijana, mutta päädyin kuitenkin luennoimaaan sadoille ihmisille työkseni ilman suurempia ongelmia.

Äänestä
  • Miten pienryhmäesiintyminen palvelee aiheen oppimista? Itse olen käsittänyt että oppiminen on yo:ssa tärkein asia, eikä se miten sosiaalinen ihminen on, ts. miten rohkea hän on esiintymään..

    Äänestä

Kysymykseesi olisi helpompi vastata, jos olisit sanonut, minkätyyppistä alaa haluaisit opiskella. Näin saman alan ihminen voisi antaa tarkemman vastauksen.

Itse olen opiskellut yliopistossa kieliä. En ole joutunut pitämään esitelmää kovin suurelle ryhmälle. Kieliaineissa on usein pieniä harjoitusryhmiä, joten ajatus siitä, että esitelmiä pidettäisi jossain isossa salissa, on minulle hyvin vieras. Tyypillinen ryhmäkoko on helposti alle 20. Ja pakko sanoa vielä, että kyllä ikä tekee tehtävänsä, eli jännitys vähenee iän myötä.

Äänestä

Se että miten paljon joutuu esiintymään riippuu varmasti tiedekunnasta.

Itse opiskelen oikeustieteitä ja kärsin aluksi pahasta, nyt lievemmästä esintyymispelosta. Ainakin oikeustieteellisessä joutuu esiintymään suht. paljon. Moniin luentosarjoihin liittyy pakollinen lyhyt (5-15 min) esitelmä tai ryhmätyö, joka esitellään ryhmässä. Ainakin omaa tilannettani helpotti se, että ryhmätöissä ei tarvinnut seistä luokan edessä yksin.

Myöhemmässä vaiheessa mukaan tulevat seminaarityöt ja niiden esitteleminen. Tuolloin on jo vaikeampaa; on yksin ja myös sisällön tulisi olla asiaa eikä pelkkää löpinää. Itselläni oli aluksi vaikeuksia kun en jännityksen vuoksi kyennyt selittämään asioita niin selkeästi kuin olisin halunnut.

Yleisön koko on riippunut ihan siitä, miten paljon ko luennolla tai seminaarissa on osallistujia. Joskus on sali täynnä, joskusv vain muutama ihminen.

Oma pelkoni on häipymässä koska olen joutunut esiintymään melko paljon ja olen kokenut suuriakin onnistumisia. Uskon, että ainoa tapa päästä jännittämisestä on yksinkertaisesti esiintyä lisää: ensin pienelle ja tutulle porukalle, vähitellen isommalle. Pienikin onnistumisen elämys antaa rutkasti itsevarmuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jännittäjä kirjoitti:

Pitääkö yliopistossa esitelmät pitää suurelle joukolle (tyyliin suurelle ihmismäärälle, jotka ovat luentoja kuuntelemassa) vai pienelle ryhmälle? (Tai mahdollisesti sekä että & riippuu alasta?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu