kuinka kauan täällä on ihmiset seurustellut ennen kihloja/vihkimistä?
tuntuu että vuosi on se maaginen luku, jonka jälkeen on PAKKO päästä sormuksia ostamaan!
itse oon seurustellut 4 ja puol vuotta, 2 vuotta yhdessä asuttu. syy, miksi en halua sitoutua vielä niin vakavasti, on luultavasti ikäni. olen vasta 20v.
kihlaus tarkoittaa minulle lupausta avioliitosta, ei mitään muuta. enkä ole vielä valmis sellaista lupausta antamaan, eikä ole avomiehenikään, joka on kuitenkin vanhempi (26v). ei se silti tarkoita, etten haluaisi olla loppuikääni tämän miehen kanssa, en vain halua kiirehtiä.
eli mikä kiire ihmisillä on? onhan tässä loppuelämä aikaa.. meillä ainakin seurustelu on täysin erilaista nyt kuin oli silloin kun olimme sen vuoden seurustelleet. se oli semmoista kuherruskuukautta vielä. nyt vasta tuntuu että tunnen tämän miehen, niin hyvässä kuin pahassakin....
kihlat tiedossa ehkä sitten kun on 10 vuotta plakkarissa, nuoriahan sitä silloinkin ollaan...
opetelkaa tuntemaan toisenne kunnolla, ennen sellaisen lupauksen, kuin kihlauksen, antamista! ei tarvitse sitten avioliitossa välttämättä katua.. naimisiin kyllä ehdottomasti haluan, mies ei vaan ole niin innostunut, mutta ehtii sitäkin tässä vielä pehmittämään. se ei kuulemma usko avioliitoon.. (mitä sitten tarkoittaakin..)
tulipas pitkä juttu, kiva jos jaksoit lukea... ja anteeksi kirjoitusvirheet!
tuntuu että vuosi on se maaginen luku, jonka jälkeen on PAKKO päästä sormuksia ostamaan!
itse oon seurustellut 4 ja puol vuotta, 2 vuotta yhdessä asuttu. syy, miksi en halua sitoutua vielä niin vakavasti, on luultavasti ikäni. olen vasta 20v.
kihlaus tarkoittaa minulle lupausta avioliitosta, ei mitään muuta. enkä ole vielä valmis sellaista lupausta antamaan, eikä ole avomiehenikään, joka on kuitenkin vanhempi (26v). ei se silti tarkoita, etten haluaisi olla loppuikääni tämän miehen kanssa, en vain halua kiirehtiä.
eli mikä kiire ihmisillä on? onhan tässä loppuelämä aikaa.. meillä ainakin seurustelu on täysin erilaista nyt kuin oli silloin kun olimme sen vuoden seurustelleet. se oli semmoista kuherruskuukautta vielä. nyt vasta tuntuu että tunnen tämän miehen, niin hyvässä kuin pahassakin....
kihlat tiedossa ehkä sitten kun on 10 vuotta plakkarissa, nuoriahan sitä silloinkin ollaan...
opetelkaa tuntemaan toisenne kunnolla, ennen sellaisen lupauksen, kuin kihlauksen, antamista! ei tarvitse sitten avioliitossa välttämättä katua.. naimisiin kyllä ehdottomasti haluan, mies ei vaan ole niin innostunut, mutta ehtii sitäkin tässä vielä pehmittämään. se ei kuulemma usko avioliitoon.. (mitä sitten tarkoittaakin..)
tulipas pitkä juttu, kiva jos jaksoit lukea... ja anteeksi kirjoitusvirheet!
Vastaukset 46
Vanhimmat
Oikeestaan vois ajatella, että mikä ihmeen kiirettömyys moniin ihmisiin on iskenyt, kun vitkutellaan ja vitkutellaan. Pian huomataankin, että ollaan jo kolmikymppisiä eikä vieläkään ole ehditty perustaa perhettä tms, vaikka mies/nainen on ollut jo pitkään rinnalla. Miksi?
Minä olen menossa naimisiin ensi joulukuussa vielä 24-vuotiaana ja silloin tulee täyteen nelisen vuotta seurustelua. Olen erittäin valmis, samoin mieheni. Aiomme perustaa pian perheen, koska nyt se on otollisinta. Kolmenkympin jälkeen lapsenkin saanti on jo ehkä vaikeampaa...
Tiedän MONIA, joiden avioliitto on ollut menestynyt, vaikka seurusteluaika olikin suhteellisen lyhyt. Tästä ovat esimerkkinä vanhempani. Elämästähän ei koskaan tiedä varmasti, mutta itse näen asian näin...
ehkä oon sitten vaan jotenkin vainoharhanen.. itse en tunne ketään muuta kun avomieheni vanhemmat jotka ovat vieläkin naimisissa. hekin ovat seurustelun aloittaneet 15-vuotiaina.
äitini taas on ollut 7 kertaa naimisissa..
voisin itsekin 24-25 vuotiaana aikaisintaan harkita naimisiin menoa. silloinhan me ollaan jo melkein 10 vuotta seurusteltukin. jos silloin vielä toisiamme rakastetaan, niin ehkä sitten voin uskoa, että tämä on se oikea mies minulle.. vaikka siltä tuntuu jo nyt.. tunnen olevani kuitenkin vielä aivan liian nuori.
itse asiassa äitini ei ole ikinä seurustellut yhdenkään miehen kanssa yhtä kauan kuin minä nykyiseni.. (ja itse asiassa myös ensimmäiseni)
lasten saantia en aio odottaa 30 vuotiaaksi asti, mutta ensin haluan opiskelut loppuun ja haluan olla vakavarainen ennen sitä. emme muutenkaan ole mitään lapsi-ihmisiä, voi olla että lemmikit on niitä meidän lapsia.. adoptio taitaa muutenkin olla ainoa keino, millä me voisimme lapsia saada.. :(
Aiot siis odottaa suunnilleen siihen saakka kun teillä on 10 vuotta plakkarissa...?
Mitäs sitten jos mies sanookin että on ollut aivan tosissaan ettei halua ikinä naimisiin? Js sinä "odottanut" 10 vuotta... voi voi...
Eipä muuten ihme ole sun mielipiteet jos äitis on ollut naimisissa 7 kertaa... Mikä kiire sillä on aina ollut naimisiin heti päästä? Luulin että tuollaista touhua on vain elokuvissa...
en ole poikaystäväni kanssa vaan sen takia, että mennään naimisiin.. en ikinä jättäisi juuri minulle sopivaa miestä vaan sen takia, että hän ei halua naimisiin.. itse asiassa papin aamenta ei meidän häissä kuuluisi kuitenkaan, ollaan kumpikin erottu kirkosta, eikä häät ole minulle mikään uskonnollinen juttu.
naimisiin kyllä haluaisin, mutta ei se rakkauden edelle mene.
kyse ei ole siitä, että nyt juuri 10 vuotta odottaisin, vaan iästäni. 20v. on mielestäni nuori, häät saa siis odottaa siihen saakka, että olemme kumpikin valmiita, jos nyt ollaan ikinä... ihmettelen vaan, että miksi häistä on tehty niin iso juttu ja elämän päämäärä? ei nyt kaikilla, mutta monelle kuitenkin. juhla tuntuu olevan tärkeempi kuin se itse avioelämä.. loppuelämä. onko se elo jotenkin erilaista naimisissa olevilla kuin "vain" seurustelevilla?
ja mitä äitiini tulee niin se nyt on ihan oma lukunsa...
Sanoit ekassa viestissäsi "naimisiin kyllä ehdottomasti haluan" ja sitten, että ei se niin tärkeä juttu olekaan. Tuo sana "ehdoton" saa sen kuulostamaan siltä, että et suostuisi elämään avoliitossa lopun ikääsi...
olen seurustellut kolme vuotta ihanan nallekarhuni kanssa ja olemme olleet kihloissa 2,5 vuotta.Nyt syksyllä aiomme naimisiin.Olemme molemmat kerran eronneita ja edellisen kanssa olin 3 kk ja mentiin kihloihin,tosin lähimpien painostuksesta.Siihen se olis varmaan jäänytkin muuten.No puolen vuoden päästä mentiin naimisiin ja olimme 15 vuotta yhdessä...mutta eroon se päätyi.Toivottavasti nyt kun menen rakkaudesta naimisiin, tämä liitto kestää.Meillä on jo kokemusta yhdesäolosta ja elosta eikä ole kiire mihinkään..me vaan halutaan vakinaistaa tämä.On se vaan hienoa sanoa että mun mies....minun ikioma
tottakai naimisiin haluaisin, olisi ehkä jotenkin turvallisempi ja luottavaisempi olo, mutta tuo ehdottomasti oli ehkä sitten vähän liioittelua.
mutta ei kai kukaan nainen ole oikeasti niin tyhmä (anteeksi..), että elämänsä rakkauden jättäisi häiden takia!?
jos nyt "joudun odottamaan" tämän miehen kanssa sen 5 tai 10 vuotta, niin voi ei.. minä ainakin kutsuisin sitä seurusteluksi, enkä odottamiseksi.
vai seurusteleeko moni ihan vaan sen takia, että pääsisi naimisiin?
Sinä vain satut tuntemaan lähinnä sellaisia ihmisiä, jotka ovat eronneet. Mä taas voin laskea yhden käden sormilla ne sukulaiset ja ystävät, joiden tiedän eronneen. Ja pitkät avioliitot tosi monilla...
Jos puoliso on sellainen, että se kestää arkea, niin avioliitto usein onnistuu. Ei siinä välttämättä mitkään odottamiset auta. Mä itse olen menossa naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka on tosissaan naimisiin menon suhteen ja todellakin kestää arkea. Me olemme toistemme parhaat ystävät, ja rakastamme ja kunnioitamme toisiamme. Tiedämme kyllä, että avioliitto on kovaa työtä!
Jo ennen kuin muutettiin yhteen, meitä varoiteltiin jatkuvasti, että yhteenmuutosta alkavat ongelmat. Saman jutun sain lukea esim. netistä. Jossakin määrin olemme kohdanneet ongelmia, mutta se on vain elämää. Usein saamme kommelluksista vain kunnon naurut.
Täällä pitää oppia sietämään kaikenlaista... Viimeksi tänään ärsytti, kun mies ei muistanut illalla tehdä yhtä pikku kotityötä, jota olin pyytänyt. Mutta so what! Niin kauan, kun hän ei ole alkoholisti/narkomaani/pahoinpitelijä tms kauheaa, tulen pysymään hänen kanssaan yhdessä. Ja en usko, että siitä on kovin suuri pelko.
7 kertaa!? No en ihmettele, että et halua kiirehtiä kun on tuollaisia esimerkkejä. Itse en henk. kohtaisesti tunne ketään joka olisi ollut noin monta kertaa naimisissa. Maksimi tällä hetkellä on 2 kertaa. Esim. vanhempani ovat kerran aikaisemmin olleet aviossa.
Kai nämä riippuu muustakin kun seurusteluajasta. Esim. iästä ja syystä miksi mennään naimisiin. Ja sekin vaikuttaa, että kuinka helposti eroaa. Jos heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen heittää hanskat tiskiin. Tai joillakkin on vain huonompi onni kumppaneiden suhteen.
Kysyisin ennemmin miksi jotkut kiirehtii saamaan lapsia, mutta naimisiin ei ole kiire.
En minä tiedä onko se tyhmyyttä. Se riippuu syistä miksi mies ei halua mennä naimisiin. Jos ei halua mennä ikinä kenenkään kanssa se on ymmärrettävämpää.
Kyse onkin siitä, että onko nainen itse se miehen elämän rakkaus. Jos tuntuu, että ei ole niin miksi olla sellaisen kanssa. Miksi nainen on tyhmä kun pitää kiinni periaatteestaan, mutta mies ei ole jos ei ole valmis tai halukas mennä naimisiin.
Ja en käyttäisi naimisiin menemisestä sanaa häät. Siitä tulee mieleen hää-juhlat.
Ja sehän on jokaisen oma asia minkä takia jonkun haluaa jättää.
Miksi helvetissä taas kaikkien on ylipäätä perustettava se "niin ihana ja onnellinen perhe"??
Kaikki alle kolmikymppiset haluaa jo lapsia, miehen, omantalon ja kaikkea muuta paskaa.
Kannattaa hyvät ihmiset elää ensin.
Elää ensin? Mitäs se lapset, mies (vaimo) ja talo yms. on? Eikö se ole elämää? Kuka ylipäätänsä haluaa sitä, jos se on paskaa... Ja jos siihen loppu elämä...
Kuulostat katkeralta.
Ei kaikkien olekkaan perustettava. Saat elää ihan miten haluat. Mutta jos joku haluaa perheen niin suotakoon se heille!
Mä esim. haluan oman talon siksi, että en halua maksaa vuokraa, joka menee "hukkaan". Samalla rahalla maksan omaa.
Perustelin vain noihin muutamiin viesteihin
tuon edellisen, koska siinä hehkutettiin
oikein lapsista ja siitä että miksi vielä 24 ei ole naimisissa ja hankkinut muutamaa lasta.
Tietenkin elää sitä elämää kuin haluaa,
mutta myöhemmin elämässä et välttämättä pääsekkään
joihinkin paikkoihin tai tekemään sitä mitä aina olet halunnut kun sinulla on jo ne lapset ja mies.
Tuo nyt oli vaan esimerkki.
Nykyään kaikilla on alitajunnassa että on
pakko perustaa se perhe ja haluaa äkkiä naimisiin.
Kaikilla näyttää olevan vaan kauhea kiire.
Ei ne miehet täältä mihinkään karkaa.
Ja varsinkin se et on varma tunteistaan toista kohtaan ja et hyväksyy sen oman ukkelinsa tai akkelinsa vikoineen päivineen. Parasta musta oli kun eräänä päivänä vaan tajus et tää kumppani onkin tullut tärkeämmäksi kuin vanhemmat tai sisarukset. (ja me ollaan perheen kanssa oltu aina TOSI läheiset)5 ja puoli v. yhes ennenkuin kihloihin ja 8 v. ennenkuin naimisiin ja sekin sit mahapystys, haulikkohäät...hih.
oon täysin samaa mieltä, mäkin tajusin vaan yks päivä kun tota miestä katselin, että se on maailman tärkein ihminen mulle. en vaihtais mihinkään. paras kaveri ja ihana poikaystävä samassa, mihin sellasen ees vaihtais?
elämä on lyhyt. Mitä sitä suotta vitkuttelemaan.
16 yhteistä vuotta ja kolme lasta,eikä "vieläkään" olla menty naimisiin...ei ole toistaiseksi ollut mitään niin hyvää syytä siihen.
Lapset ovat isänsä sukunimellä,minä en sukunimeä edes olisi vaihtanut/vaihtaisi...
kirkkohäitä en halua,se tapahtuisi maistraatissa jos tapahtuisi...
taloudellisesti en osaa ajatella kun on aina vähällä tultu toimeen,tarkoitan esim. jos avomieheni kuolisi saisinko mitään lesken eläkkeitä tms...
kihloihin kyllä mentiin n. vuoden seurustelun jälkeen silloin aikoinaan...
Saako kysyä mikä teillä oli syy mennä kihloihin?
Te ette keksi mitään hyvää syytä avioitumiselle. Minä taas en itse keksi taas mitään hyvää syytä siihen kihlautumiseen, jos ei ole tarkoitus mennä naimisiin ja se ei ole siis lupaus avioliitosta.
Ilman sitä se on minusta aivan turhaa.
meidän "lupaus" yhteisestä ikuisesta elämästä(kö).
Josko se avioliittokaan sitä olisi....
Emme myöskään juhlineet julkisesti tätä kihlaustakaan eli olemme vissiin myös juhlakammoisia....tiedämme että ystävämme odottaisivat mahtijuhlia ja ystäviä meillä on paljon joten sekin ongelma on pois että ketä kutsuttaisiin ja ketä ei....
Kihlaus on merkki sitoutumisesta.Sitoutuminen tarkoittaa uskollisuutta, luottamista , toiseen uskomista, rakkautta..Kyllä ne kaksi rakastunutta toisensa tunteet tietää.Se on merkkinä muille ulkopuolisille, että minulla on joku tärkeä ihminen elämässäni.
Israelissa aikoinaan oli sopimuksen merkiksi annettu oma suutarilla teetetty kenkä.Siis kaupan tai perinnön tai muun laillisen sopimuksen merkiksi.Sillä pystyttiin todistamaan asia myöhemmin kun molemmille jäi samanlainen kenkä.Luepa juttuni sormuksen hurmiossa 15.6.aiheessa kosiminen ja kihlaus.
Kihlaukseen liittyy aina sellainen suullinen sopimus tulevaisuudesta sen ihmisen kanssa.Sormus on sen näkyvä merkki.Sopimukset elää meidän sydämissä, sormus on vain se näkyvä juttu.Ja kun on oikein rakastunut sitä haluaisi laulaa kerrostalon katolta että se on MUN NYT!!
Kihlaus ole lupaus avioliittoon.
Monen mielestä se on niin, mutta en luokittele sitä mitenkään noin.
Minusta kun mennään kihloihin niin ollaan
kihloissa.
Se kertoo vaan että tosiaan voisi tulla jotain enemmänkin.
Eikä edes pitäisi välttämättä mennä kihloihin laisinkaan vaikka naimisiin ollaan matkalla.
Tai sitten pysytään vain kihloissa.
Kaikki voi luokitella sen kuin tahtovat.
Ei se ihan noinkaan onnistu. "Kihlaus" on sana, jolla on selkeä merkitys. Tämä merkitys löytyy mm. Suomen laista. Ei sille voi itse keksiä kaiken maailman tarkoituksia...
Arkikielessä tosiaan pariskunta, joka on vaihtanut sormuksia mutta ei aio naimisiin, voi väittää olevansa kihloissa. Enkä minä heitä estä. Voinhan minäkin väittää olevani tomaatti, ja jos se saa minut hyvälle tuulelle niin toivottavasti kukaan ei sitä kiellä =) Mutta näille kihlautuneilla, jotka eivät ole kihlautuneet, pitäisi keksiä aivan oma sana.
"Oikeasti" asia meneen näin: Kihloihin on pakko mennä ennen avioitumista, ellei sitten toinen puoliso järjestä yllätyshäitä toisen tietämättä... saakohan esteiden tutkinnan suoritettua vain toisen puoliskon toimesta? Ja kihloissa ei voi olla, jos ei ole sopinut menevänsä naimisiin, koska sitä sopimusta se kihlaus on, ei muuta.
Mutta arkikielessä kukin käyttäköön sanaa miten haluaa, ei tuosta minun elämä ainakaan pilalle mene. Mutta turha ihmetellä jos porukka odottaa kihlaparilta hääkutsua =)
Sitten vielä varmuuden vuoksi, jos asia on sinulle uusi, kopioin tähän vielä Suomen laista tuon kihlauksen määritelmän: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet."
Kihlaus ei aina ole kosinnan seurausta. Toisen ei tarvitse "perinteisesti" kysyä tuletko vaimokseni/aviomieheksi, menemmekö naimisiin tms. Vaan siihen lupaukseen, sopimukseen voidaan muutoinkin päätyä.
Ja sormusta ei tarvitse. Yhtä rakastuneita varmasti ovat nekin joilla ei ole sormusta lupaus on se pääasia.
"Se on MUN nyt". Kuulostaa kun toinen omistaisi toisen...
Olemme mieheni kanssa seurustelleet 5 1/2 vuotta. Kihlauduttiin kaksi vuotta sitten ja nyt elokuussa häät. Olemme 28-vuotiaita, eli emme ihan teinejä enää :)
Avomieheni on ainakin niitä jotka ei kiirehdi. Olenko minä kiirehtijä, se riippuu mitä pidetään kiirehtimisenä. Jos se on vuosi seurustelua ja sen jälkeen naimisiin niin sitten en kiirehdi. Viisi vuotta yhdessä oltuamme olisin ollut valmis naimisiin (ehkä vuoden aikaisemminkin). Mutta enemmän vuoden päästä. Mikään "pakko" ei ollut. ”Suunnittelin” häitä mielessäni viime kesäksi (7 vuotta oltais oltu silloin yhdessä).
Mies ei kosinut, enkä puhunut asiasta mitään. Olin ajatellut, että en painosta. Joskus olen maininnut, että minulle järjestys on ensin häät ja sitten lapset. Ja mies kuulemma haluaisi jo lapsia (niin kuin minäkin, jos olisimme naimisissa) joten senkin takia ajattelin, että kihlaus ja naimisiin meneminen olisi ajankohtaista. Mies on kertonut, että haluaa mennä joskus naimisiin. Miksi ei sitten nyt… Kun kosintaa ei kuulunut niin puhuin vähän asiasta. Mies sanoi mm. että ei ole rahaa häihin. Sen jälkeen saimme yllättäen rahaa ja mies ehdotti että se käytetään ihan muuhun. Minä olin ajatellut, että nyt olisi häihin rahaa. (olin ajatellut 2000-2500 euron budjettia, en mitään superkalliita häitä. Plus häämatka. Matkustelemista vastaan miehellä ei ole mitään, päinvastoin). Kun viime kesä meni ajattelin, että no jos ensi kesänä. Kesä on jo tässä vaiheessa, että… taitaa jäädä sekin. Mies ei vaikuta siltä, että olisi ajatellut häitä lähitulevaisuudessa. Vaikka esittelikin minut jollekin tulevana vaimonaan, jota ihmettelin. Taisi olla vahinko. Rahan lisäksi mies on sanonut, että hänen mielestään ei ole välttämätöntä mennä naimisiin ennen kun saamme lapsia. Ei kai niin, mutta JOS menemme kuitenkin naimisiin niin miksei mennä sitä ennen…? Miksi mennä vaikka vasta kun olemme olleet 15 vuotta yhdessä?
Luulen, että tässä menee ainakin pari vuotta… Jos hyvin käy… Talvihäät ei varmaan ole ainakaan tulossa ensi talveksi. Jos ne rahatkin käytetään. Ja mies ei tunnu olevan innostunut varsinkaan naimisiin menosta ilman juhlia. Ja kyllä minäkin pienet juhlat haluaisin.
Miehellä on yksi useita vuosia kestänyt suhde takana. He eivät olleet naimisissa. Joten avioeroa ei tullut. Mutta koskaan ei varmasti tiedä miten käy. Kiirehti tai ei. Ja meillä on tietääkseni mennyt ihan hyvin. Paremmin kuulemma kuin edellisen kanssa. Ja jos hän empii avioliittoa niin onko lapsetkaan ajankohtaisia vielä. Pitäisikö tässä vielä sitten ”katsella”… Vaikka meidän avioliitto päätyisi eroon niin emme kyllä ehdi olemaan kovin montaa kertaa naimisissa tätä tahtia. Avioero on aina ikävä asia, mutta ei nyt ole kyse siitä, että parin vuoden välein vaihdamme aviopuolisoa. Ryntäisimme naimisiin vauhdilla ja eroaisimme yhtä vauhdilla. Olemme olleet jo 8 vuotta yhdessä. Ja olisimme voineet olla esim. 3 vuotta naimisissa. Mutta ei…
Tämä vasta olikin pitkä juttu! Jaksoikohan joku lukea tilitystäni...
Itsekin seurustelin lähes kuusi vuotta ennen kuin menin kihloihin ja silti tuntuu, että olihan se vielä aikaista, koska itsekin olen vasta 22 vuotta.En kuitenkaan kadu päätöstäni missään nimessä, ei se kihlaus oikeastaan muuttanut mitään.Jotain se saattoi lisätä omaan minuuteeni, mutta ei sen suurempaa.Naimisiin mennään sitten, kun kymmenen vuotta tulee täyteen. Jos ei silloin vielä huvita sitoutua ikuisesti, niin sitten joskus toiste. Mikäs tässä on kiire valmiissa maailmassa?
Ei kai sulla olekaan mihinkään kiire, kun olet tavannut miehesi noin nuorena. Mä taas tapasin mieheni 21-vuotiaana, joten en minä sentään 10 vuotta rupea odottamaan...
Aivan totta, enpä ole tuota tullut ajatelleeksi.Jos itse olisin tavannut mieheni esimerkiksi nyt, niin naimisiin haluaisin hieman nopeammalla aika välillä kuin nyt.Mutta nyt on vielä paljon aikaa odotella ja keräillä rahaa ja kokemusta häihin=)
Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä. Minä ja mieheni olemme seurustelleet kohta 3v (kihloissa 1,5v)ja häät on tänä kesänä. Tunnen mieheni ja hän tuntee minut, kyllä sitä on jo kolmessa vuodessa oppinut. Ei ole olemassa yhtä oikeaa seurusteluaikaa ennen kihlausta/naimisiin menoa, se on ihan ihmisistä kiinni.
"itse oon seurustellut 4 ja puol vuotta, 2 vuotta yhdessä asuttu. syy, miksi en halua sitoutua vielä niin vakavasti, on luultavasti ikäni. olen vasta 20v.
....
meillä ainakin seurustelu on täysin erilaista nyt kuin oli silloin kun olimme sen vuoden seurustelleet. se oli semmoista kuherruskuukautta vielä. nyt vasta tuntuu että tunnen tämän miehen, niin hyvässä kuin pahassakin...."
Kun aloititte seurustelun, olit vasta 15-16-vuotias, eli todellakin vielä lapsi (hyvin nuori vieläkin). Tottakai seurustelu oli silloin erilaista kuin nyt vähän vanhemmalla iällä. Varmaan jo ihan senkin takia, että miehesi on sinua vuosia vanhempi ja oli jo seurustelunne alkaessa täysi-ikäinen. Voin kuvitella tilanteenne.
On toki hyvä asia, ettet kiirehdi avioliittoon. Olet vielä nuori,kuten sanoit: ehdit kyllä. Mutta jotkut ovat varmoja asiastaan lyhyemmänkin seurustelun jälkeen. Et voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.
Vielä yksi juttu...
"naimisiin kyllä ehdottomasti haluan, mies ei vaan ole niin innostunut, mutta ehtii sitäkin tässä vielä pehmittämään. se ei kuulemma usko avioliitoon.. (mitä sitten tarkoittaakin..)"
Väitit tuntevasi miehesi, muttet tiedä mitä hän tarkoittaa sanoessaa, ettei usko avioliittoon...?! Tunnut olevan kovin varma siitä, että haluat naimisiin, mutta miehesi ei kuulosta todellakaan innostuneelta... Tunnettekohan sittenkään toisianne, sillä tällainen ristiriita suhteessa on yleensä lopun alkua... Jos ei jompi kumpi tee vastoin tahtoaan ja myönny toisen vaatimuksiin, on ero pian edessä... Jos sitten se elämä pakon edessä naimisiin mentyä/toisin päin on sekään mukavaa.
Keskustelehan vielä miehesi kanssa. Suhteessanne saattaa olla muitakin epäkohtia joita et ole nuoren ikäsi takia ehkä osannut vielä ajatellakaan.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa :)
en sanokaan mikä on oikein, mikä väärin. puhun lähinnä omanikäisistäni, jotka kiirehtivät kihloihin, heti kun nimet on opittu. useimmille tuntuu olevan kihlauksen merkityskin kadoksissa.
tiedän kyllä mitä mies tarkoittaa sillä ettei usko avioliittoon, olemme jutelleet asiasta useasti. miehen selitykset vain ovat aina erilaisia, ei taida itsekään tietää miksi ei halua naimisiin. on vain jonkin asteinen periaate. tätä lähinnä tarkoitin.
tiedän kyllä, että mies olisi oikeasti valmis menemään kihloihin, sillä noin vuosi sitten kun halusin asua jonkin aikaa yksin (ei syistä sen enempää), niin mies sanoi, että jos vain jään, niin mennään vaikka kihloihin. en tietenkään suostunut, koska en halunnut, että mies luulee minun painostavan. saa kosia sitten jos joskus aidosti haluaa, jos milloinkaan.
olemme kokeneet todella paljon yhdessä ja luotan mieheeni 100%. hän on pelastanut henkenikin pariin otteeseen. olemme todellakin parhaat ystävykset ja meillä on aivan oma huumorintaju ja jutut ja olemme tietysti vielä sen lisäksi rakastavaiset.
mekin olemme tunteneet jo 7 vuotta ja uskoisin tuntevani mieheni todella hyvin. on meillä toki eri mielipiteitä ja välillä riidellään, mutta ikinä ei mennä nukkumaan riidoissa. mielipiteetkin ovat varmasti muuttuneet ja vaihtuneetkin tässä vuosien saatossa.
olemme kumpikin kasvaneet aikuisiksi toistemme seurassa ja kasvaneet yhteen. en osaisi kuvitellakkaan itseäni ilman tätä täydentävää puoliskoa. nytkin kun mies on ulkoimalla, niin olen itkenyt joka ilta. onneksi huomenna nähdään!!
toki jos joku on valmis sitoutumaan toiseen ihmiseen LOPPUIÄKSEEN jo vuoden tai parin kuukauden tuntemisen jälkeen, niin siitä vaan. en sitten ole varmaan niin rohkea. toivon silti koko sydämestäni, että tämä mies on Se Oikea minulle. nyt ainakin tuntuu siltä.
oikein hyvää jatkoa sinullekkin ja muillekkin! ja onnea häihin ja onnellista avioelämää. toivotan sinulle ja miehellesi paljon rakkautta ja iloa elämäänne!!!
ps. anteeksi vähän sekava teksti, alkaa olla jo vähän väsy olo...
"tiedän kyllä, että mies olisi oikeasti valmis menemään kihloihin, sillä noin vuosi sitten kun halusin asua jonkin aikaa yksin (ei syistä sen enempää), niin mies sanoi, että jos vain jään, niin mennään vaikka kihloihin."
On todella eri asia olla oikeasti valmis kihlautumaan, kuin että käyttää lupausta painostukseen...
Mutta kaikkea hyvää teille joka tapauksessa.
en siis ole missään vaiheessa painostanut häntä, ja "kosintaan" en siis suostunut, koska en halunnut, että mies luulee, että olen jättämässä häntä jonkun sormuksen takia. eli painostamista ei ole tapahtunut. mielipiteet ja periaatte varmasti ehtivät muuttumaan tässä vielä. jos ne olivat erilaisia silloin kun oltiin 15 ja 21v, niin varmasti ne ovat erilaisia sitten kun ollaan 25 ja 31v. eikä se maailmaani kaada jos en naimisiin koskaan pääse. kunhan saan pitää poikaystäväni luonani mahdollisimman pitkään ja terveenä. minulla on ollut todella rankka elämä ja osaan arvostaa muutakin elämässä kuin naimisiin menoa. ilman avomiestäni en enää täällä olisi.
lämmintä kesää ja iloista hääjuhlaa jokaiselle tämän kesän morsiamelle ja sulhaselle!
Tälle miehelle kihlaus ei ainakaan siis ole lupaus naimisiin menemisestä. Ei halua naimisiin, mutta voi mennä kihloihin... Miksi hän haluaisi kihloihin?
Mutta te etenette sillä vauhdilla mikä teistä parhaimmalta tuntuu. Jos se on molemmille sopiva niin sehän on ok.
Mistä mies muuten olisi luullut, että olet jättämässä häntä "sormuksen takia"? En ihan ymmärtänyt, että mistä hän sain päähänsä ehdotaa kihlausta. Ja ajatteli, että se auttaisi siihen että et lähtisi.
"Tälle miehelle kihlaus ei ainakaan siis ole lupaus naimisiin menemisestä. Ei halua naimisiin, mutta voi mennä kihloihin..."
mistäs tuon keksit? ihan kuin tuntisit mieheni, vaikket ole koskaan nähnytkään. meille kummallekkin kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta. en katsonut vain aiheelliseksi selittää kihlauksen merkitystä, luulin, että kaikki sen tajuaa.
olimme juuri keskustelleet naimisiin menosta yms, ja mies luuli, että siinä on syy, miksi haluan yksin asumaan. paniikissa päätti sitten "kosia".
kihlaus ja naimisiin meno liittyy ainakin minulla yhteen, joten tuollaista otsikkosi tilannetta ei minulle ole edes olemassa. ja myös mies tietää sen. luuletko ettemme ole kertaakaan keskustelleet omista arvoista ja toiveista suhteemme aikana? eiköhän meistä kumpikin tiedä mitä toinen haluaa. välillä ne toiveet ei vaan osu yhteen, mutta ei sen takia tarvitse erota. ihmiset muutenkin eroaa kaikennäköisten pikkuriitojen takia. ei sitä täydellistä ihmistä löydä hakemallakaan. varmasti joka suhteessa ollaan joskus eri mieltä ja kompromisseja tehdään. jos meillä muuten menee hyvin ja kaikki on elämässä kohdallaan, niin pitäisikö laittaa mies vaihtoon avioliiton takia? olen aika varma, että kovin moni 20v ei muutenkaan olisi valmis avioliittoon, vaikka olisi seurustellut kuinka kauan.. ajatelkaapa itseännä samanikäisenä.. tunnen toki sellaisiakin jotka on mennyt naimisiin 16 vuotiaana (lapsen takia) ja pari sellaista, jotka mennyt naimisiin heti kun täytti 18. toivon oikeasti sydämestäni jokaiselle avioparille paljon rakkautta ja kärsivällyyttä ja iloa arkeen. suomen erotilasto on jo nyt ihan kauheaa luettavaa, älkää luovuttako heti ensimmäisen vastoinkäymisen edessä!!
mutta ei siinä mitään, onnea vaan tasapuolisesti joka morsiammelle! (ikään katsomatta)
eiköhän toi hellun loppulause sovi vielä jokaiselle seurustelevalle: "Mutta te etenette sillä vauhdilla mikä teistä parhaimmalta tuntuu. Jos se on molemmille sopiva niin sehän on ok."
vastasin jo tuohon toiseen viestiin, mutta kerrotaan tässäkin että, olimme juuri lähiaikoina keskustelleet naimisiin menosta yms, joten mies kuvitteli, että lähden koska emme ole kihloissa. joten paniikissa "kosi". että näin.
En tietääkseni tunne. Olenko joskus nähnyt, sitä en tiedä heh, kun en siis tunne.
Mutta ymmärsin ja ”keksin” sen kirjoituksestasi, että miehelle kihlaus ei ole tai olisi ollut silloin lupaus avioliitosta. Pyydän anteeksi, että ymmärsin väärin. Ymmärsin kirjoituksestasi, että hän ei ole valmis antamaan lupausta avioliitosta. Eli se kihlaus mihin hän ”oikeasti olisi valmis” (ja mitä kihlausta ehdotti, kun pelkäsi sinun muuttavan pois) ei olisi lupaus mennä naimisiin. Jos siis olisi valmis vaan toiseen (eli kihlaukseen).
Mutta asia olikin siis niin, että JOS olisit suostunut niin siis se olisi molemmille ollut lupaus ja olisitte menneet naimisiinkin? Jotkut menee kihloihin vain siksi, että toinen olisi ainakin jonkin aikaa tyytyväinen ja hänelle ehkä riittää pelkästään kihlaus. Vaikka se ei olisi lupaus naimisiin menemisestä. Ja siis erehdyin, että olisi nytkin ollut kyse jostain sellaisesta. Onhan tuokin ristiriidassa, että mies luulee syyksi jotain. Mutta silti tiedätte kuitenkin mitä toinen haluaa? Tai senkin ymmärsin väärin ilmeisesti. Luulin, että mies ei tiennyt tai tiennyt ainakaan varmaksi miksi sinä haluat muuttaa yksin asumaan.
En luule, enkä ainakaan tiedä mitään. Kirjoitetusta tekstistä voi saada vääriä käsityksiä. Tai minä ainakin näköjään… (taidan olla aika "pahvi") Ja kyllä mä tajuan, että kihlaus on lupaus naimisiin menemisestä. Ja olen itsekin sitä mieltä. Mutta olen eri mieltä, että kaikki tajuaisi… Se ei ole itsestään selvyys. Siitä täällä keskusteluissa on usein väitelty ja ”kihloihin” voi ilmeisesti mennä vaikka mistä syystä. Että kihlauksen merkitys voi olla jokin muukin jollekin.
Mutta kaikkea hyvää teille. Hyvä, jos olette onnellisia ja asiat on elämässä kohdallaan.
Minusta tuntuu että "kihlautujat" jakautuvat joskus kahteen ryhmään. Niihin, jotka vaihtavat lupauksia muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, ja niihin, jotka vitkuttelevat sitten sen 10 vuotta. Tietysti tuohon väliinkin mahtuu porukkaa, mutta ääripäät tuntuvat vahvoilta. Ja kummassakin ääripäässä on vikansa.
Minä olen seurustellut ukkoni kanssa viisi vuotta, siitä puoli vuotta saman katon alla. Nuoresta iästäni huolimatta haluaisin antaa ja saada jo lupauksen elinikäisestä liitosta, tai siis ainakin sen lupauksen että se lupaus on tulossa =) Miehellä (28v.) ei tunnu olevan tuon asian kanssa mikään kiire. Hän saa miettiä niin kauan kuin näkee tarpeelliseksi, tietysti, en halua hänen hätiköivän sen asian kanssa. Mutta minusta 10 vuotta on liian kauan miettiä, että haluaako olla toisen kanssa vai ei... luulisi sen jo vähän aiemmin selvinneen?
Jokainen tietysti tekee tuon päätöksen siinä vaiheessa kun se tuntuu itsestä sopivalta, enkä mitenkään väheksy omaa päätöstäsi kymmentä vuotta. Minä vain en kylmiltään keksisi sille mitään järkevää perustetta... siis omalla kohdallani.
Oli vielä "pakko" kommentoida. Osu tää silmään...
Mä oon ihmetellyt meinaan ennenkin totta, että "lupaa luvata". Sehän on jo silloin lupaus mennä naimisiin! Paitsi, jos siinä on jotain ehtoja. Esim. Lupaan nyt, että joskus lupaan mennä kanssasi naimisiin jos... Mutta se tuntuu jotenkin hassulta ja turhalta. Sitä voisi luvata ihan mitä vaan, jos voi jossitella.
Lupaan luvata kuulostaa hullulta, mutta mieti sen perustetta. Koska lupaus n:ro 2 halutaan usein antaa esimerkiksi kirkossa ja kymmenien ihmisten läsnäollessa, se vaatii hieman järjestelyjä. Ja kuka alkaa tehdä noita järjestelyjä, ennen kuin molemmat tietävät (ovat antaneet lupauksen 1) että se lupaus 2 annetaan?
Jos taas kirkkoja ja vieraita ei kaivata, täytyy se lupaus 1 antaa ihan vain sen takia että olisi joku syy suorittaa esteiden tutkinta. Voihan joku sen tehdä "varmuuden vuoksi", että jos vaikka sattuis haluttamaan mennä naimisiin, mutta ei kai siihen hommaan sovi noin köykäisin perustein lähteä.
Lupaan luvata on lupaus mennä naimisiin... mikä siinä on ihmeellistä...? En vissiin ihan tajunnut mitä tarkoitat, tyhmä kun olen =)
Ai tarkoitit sitä lupausta! Siis kun pappi (tai joku muu) kysyy mitä nyt kysyykään...
Anteeksi itse taisin olla tyhmä. Luulin, että tarkoitit sitä että lupaa antaa sen lupauksen mikä johtaa kihlaukseen. Että kun ei voi nyt luvata mennä naimisiin, mutta lupaa vaikka vuoden päästä luvata.
Jotkut kun tekevät niinkin. Ja sitä olen ihmetellyt. Heille on niin kuin sitten 3 lupausta... vaikka onkin kaksi. (monimutkaista!)
En osannut ajatella tuota kihlausta "lupauksena luvata"... Jos on luvannut mennä naimisiin.
Ymmärsimmeköhän vieläkään toisiamme... Toivottavasti!
:)
Eiköhän me nyt ymmärretä =) En minäkään oikein tajua sitä, että sovitaan, että mennään kihloihin esimerkiksi juhannuksena. Mutta jos se jollekin sopii niin antaa palaa...
5 vuotta seurustelua takana,josta puolitoista vuotta yhdessä asuttu. Ja nyt on muutto toiseen kaupunkiin tulossa (molemmat opiskelemaan) tämän ihmisen kanssa. Perhe ja suku jää tänne,mutta onneksi on tuo likka jonka kanssa vaihtaa maisemaa,tuntuu paljon turvallisemmalta tavallaan. Hän on ottanut kihlauksen puheeksi useastikin,mutta vastaan aina "mitä sitä kiirehtimään?". Hän potee myös satunnaista vauvakuumetta johon vastaan "tuossa asiassa ei parane kiirehtiä,pitää olla ammatit sun muut"...
Olen varmaan täysi sika kun tuollaisia vastauksia antelen,mutta kihlaus/avioliitto ja vielä joku vauvaotus siihen päälle ei vaan sovi nykyiseen elämäntilanteeseen millään tavalla,ei ole rahaa ja niin edelleen,opiskelijan ihanuuksia.
Miten takoa häneen järkeä tässä asiassa?
olen täysin samaa mieltä. vaikka olisi kuinka kauan seurustellut, niin mielestäni parikymppiset on vielä nuoria. mitä tahansa voi vielä tulla, elämäntilanteet muuttua jne. opiskelkaa rauhassa, lapsille on aikaa myöhemminkin.
minä ainakin haluaisin matkustella ja muuta sellaista ennen sitä perheen perustamista. kyllähän sitä lapsenkin kanssa voi matkustaa, mutta on se nyt vähän eri asia!
Eipä meilläkään kiire ollut. Ollaan seurusteltu 6 1/2 vuotta, kihloissa oltu vähän reilu vuosi. Ennen kihloja asuttiin yhdessä 3 vuotta. Nyt ollaan 23 ja häät on vuoden päästä. Mitäs sitä kiirettä pitämään/jahkailemaan jos oikea on löytynyt.
Kihlauduttiin puolen vuoden jälkeen, koska opimme kuinka paljon toisiamme kaipaamme ja tarvitsemme. (olin 3vk englannissa kielimatkalla) Noh nyt on sitten häät suunnitteilla. Ne on ensi kesänä 24.6. Olen nyt 17 ja Kultani 19. Vakavissamme ollaan. Naimisiin mennään nyt kun ollaan omaan kämppäänkin muuttamassa ensi kesän jälkeen n_n
Lapsia on suunnitteilla kuutisen kipaletta joten pykääminen täytyy aloittaa melko pikaisesti ^_^
Eli ei ole kiire, mutta elämä vie. EIkä tämä sitoutuminen tee ongelmaa kun kummallakaan ei ole pakko hillua ympäriinsä.