Kitaranmuotoinen ei ole vahingossa hoksannut, että tähtikartan mukaan on hänen suomen kalenterin mukainen päivänsä kun herää.
Tiedossa pientä yllätystä.
Pattayan rakkaat tykkää kuin hullut puurosta, senhän on Aasikin vahvistanut aijaillen vellilautasiaan, tosin yksi hullu tykkää seiskan ribseistä ja susheista, mutta hän onkin aivan eri kastia silkkipaitoineen.
Poika on leiponut äidilleen mokkapaloja, joista tykkää, vaatimatonta mutta parempaa kuin seiskan rakkaille niin tärkeät leivokset.
Minä sen sijaan tässä yötä myöden valmistelen omien reseptieni mukaan eteerisen kauniille vaimolleni hänen lempiruokaansa.
Kaveri toi piipahduksellaan minulle purkit kännikalaa jota myydään Hesan torilla, sinappisilliä ja mustaherukkahyytelöä.
Bataattiranskiksista hän pitää ja kuullotetusta sipulista, johon kuullotuksen yhteydessä ripaukset sokeria.
Kala-aiheinen kun ruokailu on niin selviönä loimutettu lohi.
Oli ensin muutamia tunteja 10% suolaliuoksessa, jonka jälkeen mausteina mustaa pippuria, sitruunapippuria, sitruunan mehua, chiliä ja suihkupullosta hieman laatujuomaa, sitten vakuumiin ja jääkaappiin.
Luonnollisesti kuten kaikkien valkoisten ja punaisten lihojen tapaan ennen valmistamista muutamaksi tunniksi ns. huoneen lämpöön.
Loimutus sitten perinteiseen tapaani laatujuomaa silloin tällöin suihkauttaen hieman ennen ruokailua koska on relevanttia, että ruoka on lämmintä ruokaillessa.
Bambukoreissa maan tapaan höyrytetyt kasvikset lisukkeena.
Pitkästä aikaa hankin tölkillisen maitoa suoraan maatilalta, siis ennen mitään teollisia käsittelyjä, se kruunaa mokkapalanautinnon, kun sen oikein oivaltaa.
ÄISKÄNPÄIVÄN OIVALLUS.
15
186
Vastaukset 15
- Anonyymi
juuri näin
juuri nain
juurikin näin
by NumBallit hui hai - Anonyymi
Kolmasosa vasta toukokuuta kulunut kun jo sensukan viimeisiä viinaksia kiskotaan naamariin ja nälissään haaveilee liharuoista ja kavereista. Ainoa loimu tulee suupielessä roikkuvasta karvapersesätkästä ja lautasella on kalapuikkoja ranuilla, vähän kärähäneitä kun uniapnea iski hetekan laidalla unelmoidessa.
Mutta kuten iso-Bumbakin kertoo, pekonikin muuttuu terveelliseksi laihdutusruoaksi kun sitä pannulla oikein kunnolla käristää.
Laita nyt sille äidille edes tekstiviesti, vaikka pelottaakin ettei se vastaa. Huomenna on sitten kaalipäivä, jos vedät kaikki kalapuikot tänään vyötärölle. - Anonyymi
Maatilat ei tölkitä maitoa.
- Anonyymi
Peppe Pulipaikalla, Puppe Pelipaikalla.
Unohdit sitten Senssu poloinen, että Thaimaassa äitienpäivä on 12. elokuuta tänä vuonna.
2010- Anonyymi
Näinhän se menee, kyrvånsyylån äitienpäivä suomessa ja Suomi24 palstalla yötä myöten.
- Anonyymi
"Tähtikartan mukaan on hänen suomen kalenterin mukainen päivänsä kun herää."
SUOMEN KALENTERI.
Maito omaan "Tölkkiin" anteeksi kannuun.
Hyvää äitien päivää äideille jotka ei ole exiä.
> § < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tähtikartan mukaan on hänen suomen kalenterin mukainen päivänsä kun herää."
SUOMEN KALENTERI.
Maito omaan "Tölkkiin" anteeksi kannuun.
Hyvää äitien päivää äideille jotka ei ole exiä.
> § <Raakamaito on luokiteltu riskielintarvikkeeksi ja voi olla saastunutta. Kaikki ihmiset eivät voi sitä muutenkaan juoda erilaisen suolistobakteerikannan vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raakamaito on luokiteltu riskielintarvikkeeksi ja voi olla saastunutta. Kaikki ihmiset eivät voi sitä muutenkaan juoda erilaisen suolistobakteerikannan vuoksi.
Luokiteltu riskielintarvikkeeksi ...... voi voi sentään että vakavaa ..... miten junttilassa on pärjättykään ennen luokitteluja.
- Anonyymi
Thaimaasta ei saa sitruunapippuria, eli aloitus on samaa sarjaa NumBallin naapurin mummon intialaisen massaman curryn kanssa.
- Anonyymi
On monta tuotetta jota ei saa, sen johdosta ihmiset tilaa netistä, tuo itse, tai kaverit tuo.
- Anonyymi
Thaimaalaisia mausteita, tukkumausteita.
https://sellspices.blogspot.com/2012/04/selling-spices.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On monta tuotetta jota ei saa, sen johdosta ihmiset tilaa netistä, tuo itse, tai kaverit tuo.
Tuo minne? Turusta Paraisille? Teoriamies taas linkkeineen vauhdissa, kamera hukassa jo seitsemän vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo minne? Turusta Paraisille? Teoriamies taas linkkeineen vauhdissa, kamera hukassa jo seitsemän vuotta.
Joo niinhän se on thaimaassa ei voi ostaa mausteita, on se niin väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo niinhän se on thaimaassa ei voi ostaa mausteita, on se niin väärin.
Siis sitruunapippuria sotket loheen... oletko niin onnettoman osaamaton, ettet pysty tekemään itse parempaa mausteseosta?
"Netistä tilaan sitruunapippuria... eikun se olikin kaveri, joka toi piipahduksellaan minulle sitruunapippuria, aivan varmasti" - heh heh vittumikäidiootti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis sitruunapippuria sotket loheen... oletko niin onnettoman osaamaton, ettet pysty tekemään itse parempaa mausteseosta?
"Netistä tilaan sitruunapippuria... eikun se olikin kaveri, joka toi piipahduksellaan minulle sitruunapippuria, aivan varmasti" - heh heh vittumikäidiootti.Ei voi olla totta, sitruunapippuria loheen, voi hyvää päivää, eikä osaa tehdä omia maustesekoituksia.
https://www.valio.fi/reseptit/uunilohi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 81615
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 56575
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?109545- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483
