Ongelmani on tällainen. Olen eronnut noin puoli vuotta sitten, koska rakastuin tulisesti toiseen mieheen enkä saanut tunteilleni järkeä ennenkuin pystyin selvittämään asioita itsekseni. Suhde tähän toiseen mieheen ei kuitenkaan kauan kestänyt eron jälkeen.
Tunsin edelleen että kaipaan exääni ja tiedän että hän on minulle se oikea. Nyttemmin ollaan tapailtu muutamia kertoja vaan juteltu ja silleen ei mitään seksijuttuja. Hän otti minuun ensin yhteyttä koska oli myös ikävöinyt.
Exälläni oli ollut jokin ihastus eron jälkeen työpaikalla mutta flirttiä pitemmälle ei ollut edetty. Tämä ihastus oli jäänyt sinne koska hän oli joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Hän sanoi että nainen oli niin kaunis suorastaan missi että hän ei rohjennut ehdottaa treffejä vaikka olisi halunnut. Etäisyyskin oli kuulemma esteenä.
Olen tästä ollut salaa mustasukkainen miehelleni jopa siinä määrin että kävin salaa katsomassa minkä näköinen tämä nainen on. Hän ei ollut mielestäni kaunis, ihan tavallinen. Vähän pitempi kyllä kuin minä mutta ei muuten vaarallinen.
Kuulostaa tietenkin tosi lapselliselta. Mutta olen niin rakastunut tähän mieheen uudelleen että en haluaisi menettää häntä uudelleen.
Mieheni kertoi että oli ihastunut naisen hymyyn ja olemukseen. Ehkäpä olen vain kateellinen tälle naiselle koska hän oli saanut mieheni ihastumaan häneen niin totaalisesti. Minäkin olisin joskus halunnut kuulla noin kauniita lauseita itsestäni kun tavattiin. Mutta ehkä en ole sen arvoinen.
Kyllä hänkin sanoo kohteliaisuuksia jos niitä tivaan mutta se ei tule sydämmestä :(
Asioista on juteltu hieman tästäkin mutta minusta kuitenkin tuntuu aina että minä en ole hännelle se oikea, koska hän voi ylistää toisia naisia.
Onko tässä mitään logiikkaa, miksi en voi olla onnellinen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eteenpäin sanoi mummo lumessa.
Onnittelen miestäsi eronsa johdosta. Eipä siihen paljoa tarvita jos parempaa etsii juttusi perusteella... Sinulle voisi tehdä hyvää psykoterapia tai muu hoito. Jonkinlainen mielialalääkitys olisi varmaan paikallaan myös. Tuntuu olevan pahasti pallo hukassa.
...et varmaankaan ainakaan silloin kun olit tulisesti rakastunut toiseen....muistatko silloinkaan ylistäneesi, kun aloittelitte?
Sinun jos jonku pitäisi olla asinatuntija siinä, mitä haluaisit ja mitä et ja miten saisit haluamasi. EI kannata toistaa samoja virheitä, se on jo tyhmyyttä.
Tee miehellesi nyt se, minkä haluaisit itsellesi tehtävän. Ei parisuhteeseen mennä palveltavaksi, vaan palvelemaan toista ja kun molemmat sen hiffaa, niin ei taatusti puutu mitään.