Raakamaito Sensein bakteeri-sushit

Anonyymi-ap

Donna Venturan, 64, kohtalo on ylittänyt uutiskynnyksen kuluneen vuoden aikana ympäri maapalloa, koska se on niin epätavallinen ja yllättävä. Hän oli hyvissä voimissa mennessään vuosi sitten huhtikuussa lounaalle paikalliseen sushiravintolaan Montanassa, Yhdysvalloissa. Siellä Donna tilasi listalta itselleen sushirullia, joissa oli täytteenä lohta ja sientä.

Tunnin kuluttua aterian syömisestä hänen sydämensä pysähtyi ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Donna kytkettiin hengityslaitteeseen, koska hän ei pystynyt hengittämään itse. Kahdentoista tuskallisen vuorokauden kuluttua hän oli poissa.

Lopullinen kuolinsyy oli maksan ja munuaisten romahtaminen. Puolison mukaan myös ruokatorvi ja henkitorvi vaurioituivat sairastumisessa.

Samaan aikaan 51 ravintolan asiakasta sairastui, ja Donnan lisäksi yksi toinenkin heistä kuoli. William Lewis, 74 vuotta, kuoli seuraavana päivänä sushiravintolassa aterioimisen jälkeen. Neljä joutui sairaalahoitoon. Myös viisi ravintolan työntekijää sairastui vakavasti.

12

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voin voin vakuutta että minun ja aimon pakteeri kanta on niin hyvä, koska aina sammuessa tai nuukahtaessa uni apneaan sohvan reunalle tuppaa voileipä putoamaan lattialle varpaankynsien, jätteiden ja karvojen sekaan kuin kaato paikalle. Se putoaa voi puoli alaspäin, koska voi puoli painaa enemmän.
      Sitte ku herää ni heti on mielessä että missä leipä? Siellähän se on lattialla murkku vanan vieressä. Puhaltelee siitä suurimmat murkut ja kynnet vex ja eiku nauttimaan...

      Kerran meinasin tulla hulluksi kun söidessä ihmin mitä limasta ja sitkeää mulla on suussa... Se oli gondoli! aimo oli hellyyden puuskassa huitaissut minua suon silmään ja heittänyt savisen sbärdärin lattialle ja suoraan leivän päälle.... se oli hunajassa ja voissa paahdettu laihdutus vehnä leipä....

      • Anonyymi

        Olen huomannut saman asian. Nämä kouluttamattomat apinat elää kuin siat pellossa ja eivät vaivaudu edes roskia viemään pois vuokra huoneista... kerran mun jätti posso oli pudonnut kädestä rotan poikasen päälle ja tukehtunut sinne... vaimo kysyi että miksi mulla roikkuu häntä suu pielessä.... keksin nokkelan hätä valheen että se on tar tar pihvi ja paras minkä ikinä olen saanut... vanha mies herää joka aamu paistamaan kuudelta pihviä.... 12 tuntia myöhemmin se on ihanan mureaa ja sitte sen vaimo lähtee myymään sitä yö torille.

        By NumBaII, 63 v HHN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla poksahti paineistettu jäte pussi rikki 140 dollarin huoneessani jonne ei vajakeilla ole asiaa. Sieltä levisi myrkky itiöt ja alkoi lisääntymään mun lattialle kaatuneessa makkara keitossa. Lopulta se makkara keitto nousi seisomaan ja alkoi ajaa mua takaa. Pääsin karkuun kolmannen kerroksen ikkunasta mutta se ei mahtunnu.

        Se jäi sinne sitte asumaan, minä lähin bussilla Burmaan ja oon täällä nyt. 120 dollaria maksaa asuminen ja jää säästöön kivasti joka kuukausi. Tuoksut ja saippuat jäi Vietnamiin sille hirviölle. Nyt oon menossa hakemaan Burman Tokmannilta uudet hajut ja mustaa makkaraa.

        Tapsa

    • Anonyymi

      Hua Hinin suuri valkoinen epätoivo kertoi ravintolakonsernin Senssuna ollessaan jokaisen ravintoloitsijan (joksi hän itsensä luki) hallitsevan pontikan jalon keittotaidon ja kutsui tätäkin jalojuomaksi. Rima on siis todella korkealla tällä tasomiehellä.
      Uljaasta ulkomuodosta näkee kuinka maksa on ottanut osumaa https://aijaa.com/fr5Svo

      Hän antaa mielellään neuvoja myös ruoanlaitosta, songkranista, thaimaalaisista kaloista, ihmissuhteista, lasten kasvatuksesta, sotakoirien koulutuksesta, kylmäkuljetuksista, pankkikorteista, matkailun oivaltamisesta ja liikennekuolemien päivittelystä ja oleskelun tuomasta laajasta kokemuksesta, siitä kuinka voit ihan siinä kotinurkissa nähdä koko maan tilanteen.

      • Anonyymi

        Jep on helpompi valistaa tyhmempiään kun asuu täällä, kuin etsii tietoja netistä... tosin ihmettelen miten 10.000 päästä voi nähdä muuta kuin laitoksen ikkunan, pattayan savossa, laiffila palstan heikoin lenkki.

        Enkä ole puhunut mitään kouluttamattomista apinoista vaan nämä elävät kuin siat vatukossa... thaimaassa on satoja tuhansia laittomia kaatopaikkoja, josta voi löytyy sikiöitä, roskiksista, jopa neljä kerralla, laittomia abortteja.

        Yksittäistapaukset eivät anna tervepäiselle ihmiselle aihetta panetella koko kansakuntaa.
        Vai kutsutko sinä Suomea maaksi jossa lapset kääritään mattoon tukehtumaan ja poltetaan höyrypesureilla kuoliaaksi? Taikka että Suomi on maa jossa torilla leikataan ihmisiltä päät?

        Katsos kun sellaiset on tapahtuneet. Metsämökin tonttuna et ole oppinut mitään Thaimaasta kuin puhumaan paskaa ja panettelemaan. Hommaa jo se lippu ja häivy. Vaimosi ei tahdo Suomeen, etkö ymmärrä?

        Noinko laitoksesi ikkunasta olet päätellyt, sinä ole oikein mestari paskan puhumisessa, kuvien kera, laiffila palstan heikoin lenkki...

    • Anonyymi

      " paikalliseen sushiravintolaan Montanassa, Yhdysvalloissa"

      Miten tämä liittyy Thaimaahan?

      • Anonyymi

        Liittyy siihen että Thaimaassa on ymmärretty hygienia ja ruoan kuumentamisen merkitys jo tuhansia vuosia sitten. Thaimaassa ei vittuillessaan syötetä farangille paskaa, kuten vaikkapa Turkissa tai Egyptissä jossa kokit takahuoneessa "pilailee" räkimällä valkoihosen miehen annoksiin ja heittelee siihen nenänameja. Suomessakin on löydetty pizzoista spermaa.

        Mitä luulet moni Thaimaassa on suorittanut hygieniapassin, moniko on kuullut että kaikki bakteerit ja suurin osa viruksista kuolevat hieman yli 60 asteessa, tietävätkö mikä on virus tai bakteeri ja mikä niillä on erona, tiedätkö sinä.

        Se ei ole passeista kiinni onko hygieniaa vai ei. Tärkein asia jolla vältetään vakavammat ruokamyrkytykset on salaattien ja vihanneksien tuoreus ja lihan sekä merenelävien riittävä kuumennus. Nämä toteutuu Thaimaassa. Arvioidaan että thaikeittiö on jo 3000 vuotta ymmärtänyt ruoan kuumentamisen merkityksen ja myös riisinviljely on keksitty ensimmäisenä Thaimaassa.

        Itse en ole saanut ikinä Thaimaassa vatsavaivoja vaikka käytännössä joka päivä ostan katukojuista ja toreiltakin jotakin. Paskatautiin tarvitaan tietty määrä lisääntyneitä bakteereja. Tuoreus tekee sen, että bakteerit ei ehdi lisääntyä, vaikka niitä jostakin ruokaan joutuisi. Suurimmassa osassa ruokamyrkytykset tulee jo valmiiksi pilaantuneista raaka-aineista. Toisiksi suurin syyllinen on kiire ja pesemättämät leikkuualustat.

        Thaimaassa ei myöskään tehdä jäitä hanavedestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      132
      2564
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2095
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      40
      1755
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      39
      1578
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      59
      1456
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      27
      1139
    7. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1110
    8. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      10
      1085
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1050
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      746
    Aihe