Asiani kaikessa lyhykäisyydessään: jos haen masennukseen/pahaan oloon apua lääkäriltä, aletaanko epäillä kykyäni huolehtia vauvastani? Olen ikäni ollut masentunut enemmän tai vähemmän, mutta en vahingoittaisi läheisiäni enkä itseäni.
Menettääkö lapsensa?
Keskivaikea masennus
7509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
lopeta toi sekoilu
ala oleen onnellisempi
tee asioita jotka huvittaa sinua.ja laista moiset psykopuoskarit
lapsi voidaan ottaa, ja oma henkesikin voidaan ottaa.
Monella ollut minen kohtalo.
psykiatria tappaa hitaasti mutta varmasti.
ensin luokitus, sitten pakkohoito.
joskus pakkohoito heti.
laki ei voi auttaa.
tutustu
CCHR finlandin materiaaleihin.
Vaan hae rohkeasti apua!!Tuommoiset "hörhöjen"kirjoitukset jätä omaan arvoonsa,kukaan ei sinulta lastasi vie,osoittaa pikemminkin vastuullisuutta lapsiasi kohtaan kun huolehdit itsestäsi.Tässä maailmassa on kuule paljon äitejä jotka ovat masentuneita,oikea lääkitys,ja juttelu asiantuntian kanssa,helpottavat paljon oloasi...nyt rohkeasti apua hakemaan!!voimia lähetän,kirjoittele!
Just noin älä välitä tommosistä hörhöjen kommenteista jotka ei mistään mitään tiedä,ei sulta lasta oteta vaan pyritään kaikin keinoin auttamaan ja ota apu vastaan,hienoa että tunnet vastuuta lapsestasi olet hyvä ja huolehtiva äiti älä missään nimessä anna periksi!
Joko otit yhteyttä esim.miel.ter.toim.vaikka yleislääkärille.Kyllä ne osaa auttaa...älä jää yksin murehtimaan,voimia matkaan!
Kiitos teille rohkaisusta. Kyllähän järki sanoo, ettei lasta noin vain viedä, tulisihan huostaanotto kalliiksi yhteiskunnallekin.. kuten myös minunlaisteni tukeminen. Sanoivat MTT:ssa kun soitin, että ei masennukseen keskustelu auta vaan lääkitys on nykyään tehokas ja hyvä apu. Olisin toivonut keskusteluapua, mutta se on kuulemma vain lääkitystä tukeva toimenpide..
Hetken taas tuntuu paremmalta, vaikka tuo lannistikin. Kun (se hetki tulee taas, tiedän jo..) olo taas pahenee, varaan ajan yleislääkärille, joka saa laittaa lähetteen MTT:oon. Ja jos sieltä sitten keskusteluapua saan, en halua sille ihmiselle, joka puhelimessa väitti sen olevan vain "oivalluksia hakevaa" ja lykkäisi vaan reseptin käteen (täällä MTT:ssa päivystyspuhelimeen siis vastaavat ne hlöt, jotka myös keskustelutukea antavat tarvitseville, jos antavat).
Olen lääkkeitä syönyt vuosi sitten, kyllä helpottivat oloa, mutta mielestäni se on ongelmien siirtämistä, koska mun tapauksessa masennuksen ja ahdistuneisuuden syyt on ilmiselvät. Ei auttanut, vaikka tämän tein selväksi apua pyytäessäni. Miten ne voi MTT:ssa luulla, että joku pyytää keskusteluapua ellei sitä todella tunne tarvitsevansa??! Ei terve, hyvinvoiva, tasapainoinen ihminen sellaista pyydä, hänelle riittää esim ystävien tuki kun ahdistaa.
Olen lääkkeitä syönyt vuosi sitten, kyllä helpottivat oloa, mutta mielestäni se on ongelmien siirtämistä, koska mun tapauksessa masennuksen ja ahdistuneisuuden syyt on ilmiselvät.
Ymmärrän huolesi. Itse olen ollut vuosia enemmän tai vähemmän masentunut, ahdistunut, paniikkihäiriöinen ym. Siihen olen myös apua hakenut näiden vuosien aikana.
Kun tulin raskaaksi ensimmäisen kerran, juttelin asiasta neuvolassa ja minun asiani otettiin todesta ja oltiin asiallisesti heti tarttumassa ongelmaan. Mietittiin millaista tukea tulisin tarvitsemaan raskausaikana ja sitten vauvan synnyttyä.
Lääkitystä on myös ollut, mutten ole sen kokenut kovin hyvin tehoavan jos ollenkaan.
Vauvan syntymän jälkeen en ollut erityisemmin masentunut. Joidenkin tapahtumien takia se kuitenkin iski jälleen aika pahasti päälle, parisuhdekin oli pahassa jamassa.
Olemme olleet myös sosiaalitoimiston asiakkaina ja siellä kerrottiin mahdollisuudesta perhetyöhön. En ollut kovinkaan innostunut aluksi. En halunnut sitäkään että joku sossu on mukana mun elämässä sen enempää, tuli sellainen olo että olen vaarassa jos siellä aletaan kytätä.
Lopulta tuli miehen kanssa sellainen kriisi, etten ois yksin selvinnyt lapsen kanssa. Otin sossun perhetyöntekijään yhteyttä ja he ottivat heti minut todesta. Olin jo aiemmin kokenut tämän perhetyöntekijän mukavaksi ihmiseksi, en miksikään sosiaalitantaksi.
Niinpä aloitimme perhetyön, joka on lähinnä sitä että tämä perhetyöntekijä käy kotonamme ja yleensä nimenomaan juttelemme asioista jotka painavat, käymme lähes terapianomaisesti läpi mm. menneisyyttä. Yhtälailla käymme läpi tämän hetken tilannetta ja mitä tukea juuri nyt tarvitsisin.
Kävin aiemmin MTT:ssä juttelemassa erikoissairaanhoitajalle, mutta siitä ei ollut mitään apua. Koin sen lähinnä turhauttavana ja ahdistavana.
Olen määräaikaisella sairaseläkkeellä näiden mielialahäiriöiden vuoksi. Tämän hetken kuntoutukseni on sitä, että tämä perhetyöntekijä käy säännöllisesti luonani sekä käyn kontrollikäynneillä psykiatrin luona.
Tahdon rohkaista sinua, että hae ihmeessä apua. Toivon että saat sitä oikeanlaisilta ihmisiltä. Mielestäni tarvitset nimenomaan sitä keskusteluapua, vaikka sulla lääkitystä olisikin!
Ja lasta ei niin vain oteta huostaan, ettei ole aivan pakko. Näin minullekin on sanottu, kun olin siitä huolissani. Täällä ainakin tehdään kaikki että saadaan perhettä tuettua, sillä lapsen parashan on oma äiti ja oma isä.
Parasta olisi, että saisit pian sitä tukea mitä tarvitset ettei tilanne pääse pahemmaksi ja saisitte vauvasi kanssa luotua hyvää suhdetta ja alkua elämälle. Et ole huono äiti, vaikka kärsisit masennuksesta.
Jaksamista toivottelen, kaikki kyllä järjestyy :)