Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoitus?
Suomen Palloliiton asiantuntijat keskustelevat ja vastaavat kysymyksiin lasten ja nuorten jalkapallon tasoryhmistä maanantaina 20.5.2024 kello 16–20. Keskustelu on osa Ylen ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria.
Keskustelussa noudatetaan Suomi24:n sääntöjen lisäksi Erätauon rakentavan keskustelun pelisääntöjä
Kaikki näistä säännöistä poikkeavat viestit moderoidaan, jotta keskustelu pysyy rakentavana, asianmukaisena ja siihen on helppo liittyä mukaan. Pidäthän siis nämä ohjeet mielessä keskustelussa:
* Pysythän asiassa. Keskustelu voi luonnollisesti polveilla, mutta etenkin Erätauko-keskusteluiden aihe on rajattu aloituksen mukaisesti.
* Kerro omista kokemuksistasi. Mitkä asiat, tapahtumat ja tilanteet ovat vaikuttaneet omiin näkemyksiisi?
* Kunnioita myös omistasi poikkeavia mielipiteitä ja anna jokaiselle mahdollisuus kertoa näkemyksistään. Ristiriitoja voidaan käsitellä rakentavalla tavalla – provosoituminen voi pahimmillaan tuhota hyvän keskustelun.
* Tavoitteena on käydä dialogia. Keskity toisten ajatuksiin, ja yritä jatkaa niiden pohjalta keskustelua. Etsi ja kokoa, ja koita etsiä myös piiloon jääneitä asioita. Kysy lisää. Näin voi syntyä uusia näkökulmia ja oivalluksia.
Keskustelua käydään aikarajatusti 20.5.2024 klo 16-20. Palloliiton asiantuntijat ovat mukana keskustelussa- Ketju avataan maanantaina kello 16 ja se suljetaan kello 20. Jos et pääse tapahtuma-aikaan paikalle, voit jättää kysymyksesi tai kommenttisi ennakkoon tähän blogiin.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Linkki keskusteluun jaetaan myöhemmin tähän blogiin.
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024

8
11809
- Kiinnitetty viesti
Keskustelua käydään tänään maanantaina klo 16-20 täällä
Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Vastaukset
- Anonyymi
Kappas, tännehän pystyy ihan jopa kommentoimaan :). Näin helppoa se on. https://www.youtube.com/watch?v=yvozyxQNQYQ. Lempipelaajani. Lisäksi, paras tekniikka on ollut Ronaldinholla ja Messillä on hyvä pelin rytmittäminen pallon kanssa. Modricin ulkosyrjä on maaginen. Oikea Ronaldo oli paras paikoista viimeistelijä. Litmanen on paras siihen nähden, kun otetaan huomioon kulttuuri ja maakonteksti mistä pelaaja on kotoisin.
- Anonyymi
Kanada voittaa helposti
- Anonyymi
Suomen jääkiekko.....per...siitä
- Anonyymi
Kanada on terästä..muut tulee perästä...jipiiiii,suomi ylimielistä otetta.Saavt omaa myrkkyä.ha haaaaaaa.Finaalissa kanada-ruotsi.Fakta homma.
- Anonyymi
Ensin pitäisi päästä eroon siitä, että lasten joukkueissa on aina jokun joukkuelaisen "iskä" tai "äiskä" valmentajana. Se ei voi johtaa hyvään. Siinähän muut ovat vain ne tarvittava lisä, jotta se ima kultamussukka pääsee pelailemaan.
- Anonyymi
Tasoryhmät on hyvä juttu, jos ne pystytään toteuttamaan objektiivisesti.
Sen kehitysryhmän valmentaminen on usein palkitsevinta, koska jalkapalloa oikeasti rakastavat lapset saavat usein siivet selkäänsä.
Intohimoinen yksilö ottaa kehitysryhmässä vastuuta, oppii pelaamaan oman ryhmänsä ominaisuuksia hyödyntäen. Ymmärtää, että se pikkumaaliin tekeminen on vain matkan määränpää pallon kauniilla matkalla maaliin.
Valmentajien, jojojen, huoltajien ja heidän ystäviensä suosiminen romuttaa kuitenkin koko järjestelmän. Lapset eivät ole tyhmiä he huomaavat katteettoman suosimisen.
Olen nähnyt junnujalkapalloa 12v seuranneena kymmenien todella lahjakkaiden poikien lopettavan jalkapallon "kultapossukerhon" takia. Valitettavasti valmentajat pyrkivät usein, myös johtamaan joukkuetta omaa lasta tukemaan.
Vapaan kilpailun estäminen on iso ongelma suomalaiselle juniorijalkapallolle. Lapset oppisivat oikeassa valmennuksessa mitä vaan,. Suurin osa valmentajista ei kuitenkaan edes tähtää oppimiseen , vaan seuraavan paikallispelin voittoon omien lasten suorittamina.
Osalta valmentajia puuttuu "pallit" pystyäkseen kehittämään lapsia kokonaisvaltaisesti. Keskitytään voittoihin, kun intohimo pitäisi olla lasten oppimisessa ja kehittymisessä.
-Jalkapallokuiskaajaätprotonmail Keskustelua käydään tänään maanantaina klo 16-20 täällä
Tervetuloa mukaan keskustelemaan!- Anonyymi
Korjatkaa tuo palautelomakkeenne... Se ei toimi.
"Palvelinvirhe"
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792598On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271287Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065