Mistä syystä nöyryytetään suomalaisia vanhuksia huononhoidon avulla?

Olen muutaman vuoden ollut laitoksessa jonka esitteessä kerrotaan laitoksen olevan ympärivuorokautisenhoidon tarpeessa oleville tarkoitettu paikka.
Olen saanut, vuosia kestäneestä saamastani hoidosta käsityksen, että hoidossa tässä laitoksessa pyritään kaikin mahdollisin tavoin jouduttamaan minun, ympärivuorokautistahoitoa tarvitsevan kuolemaa. Ensinnäkin, lääkkeiden suhteen ei voi luottaa siihen, että saa oikeat, itselle määrätyt lääkkeet. Ja kun minulla on sellaisia lääkkeitä, joita lääkäri on vain jossain kertonut että niitä tulee käyttää mutta, ei ole reseptiä kirjoittanut, että minun itseni on huolehdittava näistä lääkkeistäni. Hoitohenkilökunta ei ole koskaan kysellyt olenko muistanut ottaa lääkkeeni ja onko minulla lääkkeiden tarvetta. Näiden lääkkeiden lisää saaminen apteekista on ollut hyvin hankalaa, moneen kertaan pyytämällä lääkettä voi onnistua saamaan ajoissa ennen, kun käytössäni oleva lääke loppuu. Mutta monta kertaa on omaiseni joutunut hankkimaan minulle tarvitsemani lääkkeet koska, en ole saanut niitä asuin/hoitolaitokseni kautta.
On ollut sellainenkin tapaus, kun sain lääkkeestä allergisen kutiavan nokkosrokkoihottuman ja ripulin ja lukollisessa lääkekaapissani oli, minun rahoillani ostettuja, Heinix nimisiä, juuri tälläiseen allergiseen reaktioon tarkoitettuja lääkkeitä niin, siitä huolimatta, että hoitohenkilökunta tiesi, lääkkeiden olemassaolosta ja sen, että niillä saattaisi olla helpotusta tilanteessani niin, henkilökunta ei voinut antaa käyttööni tätä lääkettä koska, lääkäri ei ollut antanut siitä määräystä. Ajatelkaa, kuka vaan saan käyttää tätä allergiseen reaktioon apteekista vapaasti saatavaa lääkettä mutta, vanhustenhoitolaitoksessa sitä ei saa käyttää. Ja niin hurjaa ja hullunkurista lääke asiat ovat olleet, esim. kun olen selkeästi laittanut terveystietoihini huonon lääkkeidensietokykyni niin, tuosta huolimatta lukolliseen lääkekaappiini, on minun tietämättäni ja minulle mitään lääkkeen olosta kertomatta, minun rahoillani ostettu apteekista sellaista läkettä, joka käytössä vaarantaa terveyteni, eli jos nautin lääkettä tukehdun. Että minulla on jatkuva pelko joutumisesta sellaiseen tilanteeseen, missä omaa kykyä huolehtia lääkkeistäni minulla ei olisi. Tässä hoitolaitoksessa olen täysin turvaton kaikella lailla. Ja minulla on lisäksi tuntemus, kun kaikilla yli sadalla ympärivuorokautistahoitoa tässä laitoksessa olevalla, olisi minun kanssani tämä, sama pulma?
Kirjoitin tämän siitä huolimatta, että tiedostan hyvin sen, ettei vanhuksen sanomaa uskota todeksi. Suomessa koko valtakunnassa suhtaudutaan vanhuksiin, niin vankasti höperöinä, ettei vanhuksella ole olemassa yhtä ainoaa puolustajaa. Suomessa lääkärin sanoma on se, joka ihmisenhoidon määrää. On lääkäri tutkinut, nähnyt hoidettavansa tai ei ole, kukaan ei tarkasta läkärin tekemää eikä, sanomaa. ja lääkärit tietävät sen ja työskentelevät sen mukaisesti itselleen edullisimmalla ja helpoimmalla tavalla.
Hoitajia hoitolaitoksiin hallitus on järjestänyt niin vähän, että hoidosta ei voi muodostua muuta kun kärsimystäytteinen kidutus, joka nykypäivänä on onnistuttu viemään sellaiselle säästöasteelle, että kuolleinakin vielä on hautaan pääsyä jonotettava!
Sellainen kansalainen, joka ei itse ole vanhustenhoitopaikassa hoidettavana ollut ei usko, että kun hoitajalle kertoo, kunnon olevan niin huono, että tuntuu pyörtyvän milloin vaan niin, hoitaja tuon kultuaan poistuu huoneesta ja sulkee huoneenoven eikä, tuon jälkeen tule katsomaan, miten huonovointisuuttaan valittanut voi.
Ja kun olettaisi, että laitoksessa olevalla olisi turvallinen olo siitä, että kaikesta tarvittavasta, laitos huolehtii jo sen vuoksi, kun hoidettava on iäkäsihminen niin, näin ei ole, hyvin monet tärkeät, päivittäin toistuvat palvelutehtävät jää tekemättä jos, itse ei pyydä hoitajan niitä tekemään. Että tilanne hoitolaitoksessani on täysin turvaton ja täynnä epätoivoa koska, ei ole olemassa mitään mahdollisuutta siihen, että laitoshoidolla pyrittäisiin ylläpitämään hoidettavana olevan, terveyttä ja hyvinvointia.
Kun sellainenkin asia kun, kovaääninen ovien paukuttelu ja tavaroiden asettelussa tapahtuva kovaääninenkolistelu on kun sääntönä, missään ei varota kovalla äänellä säikäyttämästä hoidettavana olevaa ihmistä. Ja liekö makeaa tarjottavan paljon laitoksessamme sen vuoksi, kun tiedetään sokerin syömisen olevan terveydelle haitaksi. Kun jokaisella iltapalalla esim. tarjolla on makeaa pirtelöä, ei suolaista tai, muuta vaihtoehtoa?
Niin, minä tunnen tämän laitoksessa oloni rangaistuksena pitkäaikaisesta elämästäni ja koen kauhuna sen, kun minulla ole olemassa synnyinmaassani minkäänlaista turvaa.

0

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        250
        4526
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        125
        2965
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2732
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        74
        1700
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        105
        1553
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        17
        1437
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        52
        1295
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        92
        1216
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        202
        1067
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1055
      Aihe